Kuukausi: lokakuu 2014

Elina Lappalainen: Syötäväksi kasvatetut

syötäväksikasvatetut”Näin [pihattosikalassa] tuotettu liha maksaa hieman tavallista enemmän, mutta niin sen kuuluukin maksaa! Onko meidän pakko syödä aina vain enemmän lihaa ja vaatia, että se ei saisi edes maksaa mitään? Pidän irvokkaana ajatusta, että eläinten pitäisi rypeä omassa sonnassaan ja elää kurjuudessa vain siksi, että kuluttaja säästäisi pari euroa. Jos vaatii halpaa lihaa, ummistaa silmänsä eläinten oloilta.”

Elina Lappalaisen Syötäväksi kasvatetut – Miten ruokasi eli elämänsä oli silmiä avaava lukukokemus. Koska olin lukenut jo kirjan Eläinten syömisestä, en järkyttynyt tästä enää niin suuresti, mutta mielessä kyllä heräsi moninaisia ajatuksia.

Lappalainen kuvaa kirjassaan suomalaista lihantuotantoa juuri niin kuin takakansitekstissä luvataankin: kaunistelematta mutta myös kauhistelematta. Faktaat lyödään pöytään, asioita pohditaan monelta kantilta, parannusehdotuksia esitetään. Kirjassa on omat luvut munijakanoille, broilerille, naudalle ja sioille.

Päällimmäiseksi kirjasta jää mieleen ajatus, että Suomen eläintentuotanto on loppujen lopuksi todella säädeltyä verrattuna muihin maihin – kotimainen liha on joka tapauksessa parempi valinta kuin ulkomainen. Toisaalta vaihtelua tuottajien välillä esiintyy paljon: parhaat tavalliset tilat voivat olla parempia kuin huonoimmat luomutilat. Parannettavaa on paljon. Kuluttaja ei voi mitenkään tietää, millaiselta tilalta hänen ostamansa liha tulee.

Pystyn monessa kohtaa samastumaan Lappalaiseen: hänkin on lihansyöjä, mutta eläinten tuotanto-olot vaivaavat. Toisaalta hän kokee tarpeettomaksi maksaa luomulihasta superkorkeaa hintaa vain sen takia että eläimet syövät kallista luomurehua – miksei kehitetä muita laatumerkkejä, kuten ”vapaan naudan lihaa” tai ”vapaan lehmän maitoa”? Minullekin eläinten kohtelu ja pitopaikka merkitsevät paljon enemmän kuin sen mahdollinen luomuruokavalio. Toisaalta tällä hetkellä luomuliha on ainoa vaihtoehto, joka takaa paremman eläinten kohtelun.

Kirjassa on paljon kiinnostavia huomioita, joista seuraavassa pari esimerkkiä.

  • Lemmikit ja tuotantoeläimet asetetaan ristiriitaiseen asemaan, suhtaudumme koiraan aivan eri tavalla kuin sikaan.
  • Olen aina ajatellut, että lattiakanalan munat ovat ehdottomasti parempia kuin häkkikanalasta tulevat. Lappalainen ottaa kuitenkin esille sen, että kanat stressaantuvat valtavissa laumoissa, joita lattiakanaloissa pidetään, kun taas yhdessä häkissä kanoja on vain pieni ryhmä. Valinnat eivät todellakaan ole helppoja.
  • Vaikka kaupassa voisikin valita haluamansa lihatuotteen, ravintolassa se muuttuu jo melkein mahdottomaksi. Esimerkiksi broileria tuodaan ravintoloihin paljon Thaimaasta ja Brasiliasta.
  • Luomulihan kyseenalainen kriteeri, homeopatia eläinten hoitomuotona. Lappalainen pitää tätä luomutuotannon suurimpana uskottavuusongelmana, ja olen siinä ihan samaa mieltä.
  • Tuomiot eläinsuojelurikoksista Suomessa. Kirjassa esitellään tapaus, jossa eräällä tilalla navetassa oli lantaa niin paljon, että lehmien utareet uivat siinä. Vettä ei ollut tarpeeksi, ja lehmät joivat virtsaista nestettä lattialta. Tätä oli jatkunut jo useita vuosia. Tuomio: 240 € sakkoa, ei eläintenpitokieltoa, koska tilalliset vetosivat siihen että bisnekset menee jos lehmät otetaan pois.
  • Lihatuotteiden mainonnan antaman mielikuvan valtava ero tuotantoeläinten todellisiin olosuhteisiin, eli harhaan johtava mainonta.

Jos miettii lihantuotantoa kokonaisuudessaan, paras vaihtoehto tällä hetkellä lienee vähentää lihansyöntiä sekä ostaa lihaa ja kananmunia mahdollisuuksien mukaan suoraan sellaisilta tuottajilta, jotka kohtelevat eläimiään hyvin.

Syötäväksi kasvatetut on Tieto-Finlandiansa ansainnut! Se antoi paljon ajattelemisen aihetta – kannattaa lukea ihan vaikka vain yleissivistyksen vuoksi.

Subjektiivinen tuomio: ****½

Elina Lappalainen: Syötäväksi kasvatetut
Atena 2012
327 sivua

Kuva: Adlibris*

1 kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Eläimet

Michael Hoeye: Hetki lyö hiirelle

hetkilyöhiirelle”’Miten päiväsi on sujunut?’ Hermux kysyi. ’Minun päiväni oli sangen kummallinen, sen voin sanoa! Ainakin tähän asti. On ihanaa olla taas kotona.’ Hän aukaisi purkin, jossa oli kuivattuja kirvoja, ja ravisti niitä kourallisen Terflen ruokakulhoon. Leppäkerttu hyppäsi häkin lattialle ja alkoi syödä ahnaasti.” 

Kirjahyllyssäni nököttävä Hetki lyö hiirelle – Hermux Tantamoqin seikkailuja on niin vanha kirja (2002), ettei sitä näköjään löydy enää kuin kirjastosta. Lisäksi se on luokiteltu siellä lastenkirjoihin. Tunnen itseni vanhaksi! Ajattelin kuitenkin ottaa kirjan tänne blogiin esiteltäväksi, koska se on mainio teos ja sopii myös vanhemmille lukijoille (ts. luen kirjaa edelleen mielelläni).

Michael Hoeyen sympaattisen romaanin päähenkilönä on aivan tavallinen hiiri, kelloseppä Hermux Tantamoq. Hän rakastaa muun muassa donitseja sekä juustokuvioisia paitoja ja asustaa lemmikkileppäkerttunsa Terflen kanssa. Eräänä päivänä Hermuxin aivan tavallinen elämä kuitenkin mullistuu, kun hänen kellosepänliikkeeseensä syöksyy hurmaava neiti Linka Perflinger, joka vaatii saada rannekellonsa mitä pikimmiten korjatuksi. Hermuxille paljastuu, että Linka on seikkalijatar ja huimapäinen lentäjä. Täsmälliseksi tunnettu neiti Perflinger ei kuitenkaan koskaan palaa hakemaan kelloaan, ja Hermuz vaistoaa vaaran. Hänen on pelastettava neiti Perflinger – mutta miten?

Hoeye kuvailee arkista hiiren elämää kotoisasti aina Hermuxin syömistä herkullisista aterioista soppakulhoon, jonka reunassa marssii rivistö valkoisia ankkoja joilla on munankeltuaisen väriset jalat ja nokat. Juoni kulkee eteenpäin kiinnostavana ja saa dekkarimaisia piirteitä, kun Hermux nuuskii tietään hajanaisia johtolankoja pitkin ja yrittää selvittää neiti Perflingerin olinpaikan. Samalla hän joutuu itsekin vaaraan. Voiko edes ystäviin enää luottaa?

Hermux Tantamoqista on vaikea olla pitämättä. Innostuin kelloseppähiiren seikkailusta ensimmäistä kertaa ala-asteella, mutta hyvin ne uppoavat vieläkin. Kirja on kevyttä ja helppoa luettavaa ja luvut lyhyitä: parhaimmillaan vain kaksi sivua. Kannattaa käydä nappaamassa oma kappale kirjastosta, jos ei itselle niin perheen pienimmille. Hetki lyö hiirelle on ensimmäinen kirja Hermuxin neliosaisesta tarinasta, josta on suomennettu myös seuraavat osat Hiekkaan haudattu (ehkä paras näistä kolmesta) ja Esirippu aukeaa. Neljäs osa, joka on vielä itseltänikin lukematta, on alkukieliseltä nimeltään Time to Smell the Roses.

Subjektiivinen tuomio: ****

Michael Hoeye: Hetki lyö hiirelle
Otava 2002
266 sivua

Kuva: Helmet-kirjasto

1 kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Lastenkirjat

Reaktioni marraskuun Lukuhaasteeseen

”Marraskuussa luetaan vähintään 30 sivua kaunokirjallisuutta joka päivä!” 

Aint-nobody-got-time-for-that

Joinakin päivinä luen nolla sivua, toisina päivinä kolmesataa. Joskus luen pelkkää tietokirjallisuutta. Yritän olla ottamatta stressiä lukemisesta, eli tämä haaste jää väliin :D

Haasteitahan marraskuussa riittää, ei sillä. Meinaako joku osallistua NaNoWriMoon? Siinä on jo oikeasti haastetta kerrakseen kun repäisee kasaan 50 000 sanan romaanin kuukauden aikana. Meikäläisellä ei millään riittäisi hermot siihen, kun haluaisin hinkata aina joka sanan valmiiseen kuntoon kerralla. Onkohan Suomessa muuten julkaistu yhtään NaNoWriMossa alkunsa saanutta romaania?

3 kommenttia
Kirjoittanut Sanna aiheesta Haasteet

Jo Baker: Longbournin talossa

longbournintalossa”Oli ollut se ikävä aika kuukaudesta, jolloin talon kaikki yhdeksän naista olivat olleet tavallista äksympiä, kämpelöitä, kyynelehtiviä ja vuotaneet sen jälkeen. Kuukautissiteet likosivat nyt erillisessä paljussa, joka lemahti kiusallisesti teurastamolta; ne pestäisiin viimeiseksi.”

Longbournin talossa – Palvelusväen Ylpeys ja ennakkoluulo perustuu nimensä mukaisesti Jane Austenin pääteokseen ja kuvaa Longbournin elämää palvelijoiden näkökulmasta.  Päähenkilönä on nuori sisäpiika Sarah, ja lisäksi tapaamme herra ja rouva Hillin sekä nuoren Pollyn. Tarina alkaa hieman ennen Ylpeyden ja ennakkoluulon tapahtumia ja päättyy muutamia vuosia niiden jälkeen.

Kuvaus Sarahin arjesta on raadollinen ja jopa inhorealistinen. Lukijalle ei jää epäselväksi, että kauneudestaan kuuluisat Bennetien neiditkin ovat vain ihmisiä, joilta tulee kerran kuukaudessa sidepyykkiä ja joilla rehottavat hieltä haiskahtavat kainalokarvat sievien tanssiaispukujen alla. Erityismainintoja saa pitkin mutaisia nummia pomppiva Elizabeth, jonka alushameista Sarah saakin sitten otsa hiessä pestä sitä kuuluisaa kuuden tuuman mutakerrosta.

Elämä Longbournin keittiössä kuitenkin mullistuu, kun taloon palkataan salaperäinen miespalvelija James. Mikä hän on miehiään? Mistä hän on tullut? Miksi hänet palkattiin noin vain yllättäen? Kysymykset piinaavat Sarahia, joka on utelias ja haluaa ottaa asioista selvää. Pakkaa sekoittaa entisestään Sarahia kosiskeleva, luvattoman charmikas herra Bingleyn lakeija.

Ylpeys ja ennakkoluulo on yksi kaikkien aikojen suosikeistani, joten suhtauduin vähän epäluuloisesti tällaiseen tarinan ”lisävalottamiseen”. Onneksi Elizabeth ja Jane kuvataan Bakerinkin teoksessa mukavina ja herttaisina nuorina neiteinä, jotka lainaavat mielellään kirjoja luettavaksi ja lahjoittavat vanhoja pukujaan palvelustytöille. Baker keskittyy palvelijoiden lisäksi myös muihin Austenin ”hyljeksimiin” henkilöihin ja avaa heidän luonnettaan enemmän; saamme kuulla lisää esimerkiksi Bennetien keskimmäisen sisaren Maryn ajatuksista. Myös herra Collins esiintyy suorastaan miellyttävänä nuorena miehenä.

Joka tapauksessa palvelusväen näkökulma on varmasti oikeutettu, ja saa ajattelemaan näitä historiallisia rakkaustarinoita tarkemmin; jonkun on täytynyt vääntää se Bingleylle tarjottava perhepäivällinen ja hakea ne kengänruusukkeet tanssiaisiin kaatosateessa. Longbournin talossa ehkä hieman muutti Austen-lukukokemustani (en pääse yli niistä kainalokarvoista), mutta ei onneksi pilannut sitä.

Kirjan ensimmäinen puolikas oli parasta luettavaa, mutta kolmannessa osassa rysähtää yhtäkkiä sarja paljastuksia päähenkilöistä, ja lukija heitetään muutamien vuosien takaiseen aikaan seuraamaan erään henkilön seikkailuja. Takauma oli aika irrallinen ja muutenkin mielestäni tylsä. Loppua kohden kirja yrittää palata takaisin alkuosan vauhdikkuuteen, mutta ei aivan onnistu. Baker pitää kuitenkin lukijaa jännityksessä loppuun asti: mikä on Sarahin kohtalo?

Kaiken kaikkiaan Longbournin talossa on viihdyttävä ja ajatuksia herättävä lukukokemus, mutta ei esimerkiksi Austeniin itseensä verrattava mestariteos. Tammen sivuilta voit muuten lukea näyteluvun kirjasta!

Subjektiivinen tuomio: ***½

Jo Baker: Longbournin talossa
Tammi 2014
448 sivua

Kuva: Adlibris*

6 kommenttia
Kirjoittanut Sanna aiheesta Historiallinen

7 kamalinta asiaa Twilight-saagassa

edward-staring-bella

Murtaudun öisin huoneeseesi kyyläämään kun nukut. Rakkaudella, Edward.

Rakastuin Twilight-saagaan viisitoistavuotiaana. Eräs luokkakaverini oli ihan pähkinöinä kirjoista, ja lainasi minulle oman Houkutus-kappaleensa. Luin sen pikavauhtia ja olin myyty. Ah, ihanan täydellinen komea pitkä herkkä mystinen Edward!  Houkutus jatko-osineen on ollut erinomaista lukemista akuuttiin teiniromantiikannälkään pimeinä ja yksinäisinä iltoina.

Nyt parikymmentä ikävuotta ylittäneenä olen kuitenkin alkanut tarkastella sarjaa ehkäpä hieman kriittisemmin. No mikä siinä sitten mättää?

VAROITUS: Sisältää juonipaljastuksia kaikista neljästä kirjasta. Teksti saattaa myös loukata vannoutuneen Twilight-fanin tunteita. 

1. Edwardin ikä
Edward oli 17-vuotias muuttuessaan vampyyriksi ja jähmettyi siihen, eli ruumiillisesti hän on samanikäinen kuin sankarittaremme Bella. Hän on kuitenkin syntynyt vuonna 1901, eli on ensimmäisessä kirjassa 104-vuotias. Alaikäisen tytön ja satavuotiaan ukon rakkaussuhde ei kuitenkaan haittaa meitä, koska Edward on jumalaisen komea. Entä jos hän näyttäisi ikäiseltään?

2. Bellan luonne
”Minun oli laadittava suunnitelma. Sillä jäljellä oli enää yksi vaihtoehto: mennä peilisaliin kuolemaan.” Bella on rasittava ja koko ajan syöksymässä tahallaan vaikeuksiin. En kerta kaikkiaan pysty käsittämään hänen jatkuvaa tahtoaan uhrautua ja tapattaa itsensä. Tervettä kuin mikä.

3. Näin jatkat erosta eteenpäin
Bella näyttää hyvää esimerkkiä teinitytöille; kun Edward jätti hänet, Bella vajosi noin viiden kuukauden koomaan. Hän hoiti koulun ja välttämättömät puuhat, mutta muuten lakkasi täysin elämästä. Olemme taas terveen käytöksen äärellä! No mutta kun Edward oli Se Oikea niinku. Suosta tyttösen veti vasta uuden uroon ilmaantuminen eli ihmissusipoju-Jacob, josta päästään myöhemmin toki repimään mehukkaat mustasukkaisuusdraamat.

4. Twilight-elokuvat
’Nuff said.

5. Renesmee
5.1 Miten petipuuhat ja lapsen alullepaneminen ylipäätään onnistuvat vampyyrimieheltä, jolla ei ole enää verenkiertoa missään ruumiinosassa? Eikö… ai niin, ei tämä ei olekaan realitya. Edwardin lisääntymiskykyä on muuten puitu netissä aika syvällisestikin.
5.2 Se, että joku nimeää lapsensa Renesmee Carlieksi. Nomutq isovanhemmat on Renée ja Esme ja Charlie ja Carlisle.
5.3 Leimaantuminen, tai: Ihmissusipoju alkaakin äidin sijaan pitää tyttärestä, mutta ei toki mitenkään pervosti vaan vain sillee suojelevan isovelimäisesti.

6. Hän katselee ikkunasi takana kun nukut
”’Oletko sinä vakoillut minua?’ En kuitenkaan onnistunut kuulostamaan kovin vihaiselta. Olin pikemminkin imarreltu. Edward ei hätkähtänyt. ’Mitä muuta minä öisin tekisin?'” Ihan kiva, varsinkin kun muistaa Edwardin edelleenkin olevan satavuotias papparainen.

7. Liian täydellinen loppu
Edward saa satavuotisen sinkkuuden jälkeen naisen, Bella toteuttaa haaveensa ja saa torahampaat. Kaikki saavat Happily Ever Afterinsa, eikä edes Jacob ei jää yksin koska voi nyt fantasioida pikkutytöstä. Vampyyrihybridi-olemuksestaan huolimatta Renesmeekin elää ikuisesti ja sen lisäksi kasvaa pikavauhtia aikuiseksi, jotta Bellan ei tarvitse vaihtaa juurikaan vaippoja eikä Jacobin tarvitse odottaa niin kauaa. Volturit häipyivät tappamatta ketään, ihmissudet ovat kavereita vampyyrien kanssa ja ai että. Ihan kiva.

+ BONUS Koska jaksoit lukea tähän asti, saat bonarina katsoa Youtubesta rehelliset Twilight-trailerit: Honest Trailer Twilight, Honest Trailer New Moon, Honest Trailer Eclipse ja Honest Trailer Breaking Dawn. Saattaa aiheuttaa akuutteja naurukohtauksia.

9 kommenttia
Kirjoittanut Sanna aiheesta Nuortenkirjat