Monthly Archives: kesäkuu 2015

1 kommentti

Ihmiset ovat aina kiinnostavia, varsinkin kirjoista pitävät ihmiset. Tässä sarjassa haastatellaan kirjabloggaajia ja kysellään kirjoista, lukemisesta ja tietenkin bloggaamisesta. Nyt vuorossa on Yöpöydän kirjat-blogin Niina!

yöpöydänkirjat_niina_tHei! Kuka olet ja mitä teet?
Tervehdys kaikille! Olen Niina Tolonen, 28-vuotias kirjallisuuden graduvaiheen opiskelija Oulun yliopistossa. Graduni käsittelee Emmi Itärannan teosta Teemestarin kirja. Opiskeluideni ohella luen aina vain kun se on mahdollista. Vapaa-ajallani olen myös kahden ystäväni kanssa yhteisen lukupiirimme vetäjänä.

 Esittele blogisi lyhyesti.
Aloitin kirjablogin pitämisen toukokuussa 2011, eli kohta neljä vuotta sitten. Blogini on alusta asti keskittynyt paljon spekulatiiviseen fiktioon, etenkin scifin alatyyleihin. Suurin osa blogissani esittelyistä kirjoista menee  nuorten dystopia-lokeroon. Luen myös steampunkkia, fantasiaa, klassikoita, runoja ja näytelmiä.

Toisinaan saatan kirjoittaa myös näytelmistä tai elokuvista, jotka olen käynyt katsomassa sekä kirjallisuustapahtumista, joihin olen osallistunut. Viimeisimmäksi kerroin helmikuussa blogini lukijoille Blogistanian kirjapalkintojen voittajien kukittamistilaisuudesta. Tahtoisin laajentaa blogini tarjontaa enemmän myös tähän suuntaan.

En osaa sanoa kuinka suosittu blogini on suhteessa muihin kirjablogeihin, mutta tilastollisesti blogini saa jopa yli 8000 klikkausta kuukaudessa ja uusia postauksia luetaan parhaimmillaan n. 150 kertaa ilmestysmiviikkonsa aikana. Kirjautuneita lukijoita minulla on 190 ja ilahdun aina suuresti, kun huomaan uuden kuvakkeen lukijapaneelissa.

Miten päädyit perustamaan kirjablogin?
Olin pitänyt jo aiemmin useita erilaisia blogeja, mm. käsitöihin liittyen ja koska olen aina ollut lukutoukka tuntui hyvin loogiselta aloittaa kirjablogi, joskin aluksi ihan vain lukupäiväkirjaksi. Jo enimmäisen vuoden aikana blogini muotoutui rautalankaversioonsa, joka on edelleen blogini selkärankana, vaikka aika onkin lisännyt lihaa luiden päälle vuosien varrella.

Mistä sait idean blogin nimeen?
Aluksi blogini koko nimenä oli Yöpöydän kirjat - Kirjakissan luetut, sittemmin yksinkertaistin nimeä. Blogini osoitteessa on edelleen jäänne noista ajoista. Kissa-teema ei kuitenkaan kadonnut kokonaan, vaan annan edelleen teoksille arvosanan kissamittarilla perinteisten tähtien sijaan. Yöpöydän kirjat tuntui nimenä loogiselta, sillä monien muiden paljon lukevien tapaan, oli yöpöytäni reunalla aina vähintään yksi keskeneräinen teos. Nykyään blogini löytyy jopa yllätyksekseni Wikipediasta yöpöytä-artikkelista viittauksena kyseiseen ilmiöön.

Mikä on parasta bloggaamisessa?
Bloggaamisen kohokohta on ehdottomasti yhteisöllisyys, kun pääsee keskustelemaan lukemistaan kirjoista ihmisten kanssa, jotka ymmärtävät mistä puhun. Yllätyin myös kuinka kovasti kirjailijat ja kustantajat arvostavat bloggaajia. En kuitenkaan perustanut blogia kalastellakseni arvostelukappaleita, vaan kertoakseni rehellisiä lukukokemuksistani muille lukijoille. Bloggaamisen myötä olen myös löytänyt monia samantyylisestä kirjallisuudesta pitäviä blogisiskoja.

Mikä on vaikeinta bloggaamisessa?
Joskus hauskakin harrastus voi muuttua taakaksi ja etenkin jos olen vaikkapa lomalla lukenut kirjoja, enkä pääse niistä heti kirjoittamaan blogiin jäävät postaukset ikävästi roikkumaan. Tekemättömät "työt" ovat siis tässäkin inhottavana kivenä kengässä. Kirjoista onkin siis blogattava mahdollisimman pian, vaikka teenkin runsaasti muistiinpanoja lukiessani.

Tällainen, sanotaan vaikka uskollisuus lukijoita kohtaan, tuntuu joskus itsestänikin huvittavalta ja turhalta huolelta, sillä kun kirjoitan teoksista, ajattelen aina ensimmäisenä sitä, kuinka saan kirjoitettua teoksesta ylös mahdollisimman hyvän kuvauksen itselleni, muistin jatkeeksi, paljastamatta kuitenkaan liikaa teoksen juonta. Kirjallisuussuositukset tulevat siis tärkeysjärjestyksessä vasta toisena, vaikka kirjoittaessani myös tämä näkökulma on koko ajan mukana.

Onko blogisi näkyvillä myös sosiaalisessa mediassa? Missä kanavissa?
Blogillani on myös Facebook-sivu.

Mikä on ollut suosituin postauksesi?
Eräässä nettilukupiirissä luettiin ehdotuksestani Agatha Christien Eikä yksikään pelastunut. Sain siihen 33 kommenttia, pääosin lukupiiriin osallistuneilta ja sitä on katsottu jo 2180 kertaa. Teosta luetaan paljon kouluissa, joten klikkaukset kertovat siitä, kuinka paljon nuoret lukijat etsivät teoksesta tietoa netistä. Pitkään suosituin postaus olikin plagioinnin vastaisen valejuonikamppanjan postaus Margaret Mitchellin Tuulen viemästä, koska postaus mainittiin Helsingin Sanomien nettisivuilla, mutta se on nykyään vasta neljänneksi suosituin.

Onko bloggaaminen avannut uusia ovia tai mahdollisuuksia?
Bloggaamisen myötä olen päässyt Risingshadow-sivuston kriitikoksi ja saan (pyytäessäni) kirjoja myös suoraan kustantajalta arvostelukappaleina. Blogistani on lainattu katkelmia joidenkin teosten takakansiin tai lieppeisiin. Kun löytää omaa tekstiään painettuna, ensijärkyttymisen jälkeen tulee tosi jännä olo.

Blogin myötä olen myös tarttunut rohkeammin teoksiin, joista en ilman yhteisöllisyyttä olisi koskaan kuullutkaan. Kirjallinen maailmankatsomukseni on siis ehdottomasti laajentunut mahtavien lukijakollegoiden myötä. Kunhan valmistun yliopistosta, toivon, että bloggaajataustastani on hyötyä myös työmarkkinoilla.

Oletko kirjoittanut myös jotain muuta kuin kirjablogia?
Kuten jo aikaisemmin mainitsin, olen kirjoittanut useampaakin blogia, joista suurin osa on nykyään tauolla. Ensimmäinen blogini keskittyi käsitöihin ja koruihin, joita tein, lisäksi minulla on ollut matkapäiväkirja, runoblogi, NaNoWriMon aikaan myös kirjoittajablogi. Olen myös yhtenä ylläpitäjänä yliopistollani toimivassa kirjallisuuden opiskelijoiden lukupiirin blogissa.

Mitä vinkkejä antaisit tätä lukeville ihmisille, jotka haluaisivat perustaa oman kirjablogin?
Jos kirjablogin pitäminen kiinnostaa, siitä vain! Netistä löytää nykyään todella mainioita ohjeita blogin tekniseen pystyttämiseen ja vertaistukea kiperiin ongelmiin saa nopeasti. Jotain perusteita blogin sisällöllisestä puolesta voi poimia esimerkiksi kirjablogia itsekin pitävien Katja Jalkasen ja Hanna Pudaksen Sivujen Välissä - Kirjablogikirjasta, mutta käytännössä vain taivas on rajana. Käytä mielikuvitustasi ja rakenna blogistasi sellainen kuin sen haluat olevan. Kirjablogin pitäminen on ainakin minulle ollut hieno kokemus ja koko ajan opin uutta niin tekniikan, sisällöntuoton kuin laillistenkin näkökulmien osalta.

Kuinka paljon luet?
Minut löytää mieheni mukaan melkein aina nenä kirjasta. Vuodessa luen keskimäärin 50 kirjaa, joka on kirjabloggaajien keskusteluiden perusteella melko keskiverto määrä, vaikka jotkut ehtivätkin lukemaan jopa yli 200 romaania vuodessa. Lukunopeuteni ei ole kauhean vauhdikas, tunnissa ehkä n. 50 sivua. Kuukaudessa luen n. 4-7 kirjaa, mutta tämä vaihtelee paljon. Jossain kuussa lukee vain yhden kirjan, toisessa menee helposti 10. Tämä riippuu niin paljon mielialasta, kirjan paksuudesta ja aiheesta.

Oletko osallistunut joskus lukuhaasteisiin? Millaisiin?
Osallistun useinkin erilaisiin lukuhaasteisiin ja tempauksiin. Yleensä haasteen täytyy olla mielekäs esimerkiksi teemaltaan tai suoritusajaltaan. Olen osallistunut niin  lukumaratooneihin, eri kirjailijoiden juhlapäivän tai -vuoden lukutempauksiin kuin myös haasteisiin, joihin luettavat teokset olisivat muutoinkin makuuni sopivia.

Olen myös viimeaikoina kunnostautunut itse vetämään haasteita. Käynnissä on parhaillaan kaksi haastetta, jotka ideoin. Toisessa on tarkoitus lukea Terry Pratchettin kunniaksi hänen laajaa tuotantoaan (huhtikuun loppuun saakka) ja toisessa keskitymme kimppalukemaan Diana Gabaldonin Muukalaista, ennen kuin siitä tehty tv-sarja alkaa pyörimään Suomen tv:ssä toukokuussa.

Kuka on lempikirjailijasi?
Lempikirjailijaa on aina niin vaikea valita. Kun lukee todella hyvän kirjan, on aina sen hetkinen kirjailija suosikkini, mutta pidemmällä aikavälillä kirjailijat asettuvat jonkinlaiseen epämääräiseen hierarkiaan. Jos olen lukenut kirjailijalta vain yhden teoksen, on vaikea sanoa kuinka hänen yksittäinen teoksensa edustaa koko tuotantoa, joten  yhtä tiettyä nimeä on hankalaa sanoa. Kärjestä löytyvät kuitenkin niin Magdalena Hai, Philip Reeve, Leena Krohn kuin Catherynne M. Valente.

Kuka on kaikkien aikojen lempihenkilöhahmosi ja missä kirjassa hän esiintyy?
Ehdoton mieshahmosuosikkini on Diana Gabaldonin luoma Jamie Fraser. Hänen ensiesiintymisensä on teoksessa Muukalainen. Toista sukupuolta edustaa vasta vähän aikaa sitten tutustumani L.M. Montgomeryn Runotytön Emilia, johon oli todella helppoa samaistua.

Missä on paras paikka lukea?
Koska lukeminen vaatii omanlaistansa keskittymistä ja harmoniaa, suosin kotia. Luen siis yleensä joko lukutuolissa tai sängyssä.

Mikä on mielestäsi paras TV/elokuvasovitus kirjasta?
Vastaukseni alkavat toistaa itseään, sillä tähänkin vastauksena on jo aiemminkin mainittu Muukalainen (Outlander). Muita hienoja adaptaatiota ovat Taru Sormusten herrasta ja Nälkäpeli -trilogiat.

Mikä on huonoin kirja, jonka olet koskaan lukenut? Miksi?
Yleensä jätän huonon kirjan kesken, mutta koulussa ja yliopiston kursseilla on joutunut pakkolukemaan myös teoksia, joihin en ole saanut otetta. Tähän kategoriaan kuuluvat viime vuosien lukukokemuksista mm. Rosa Liksomin teokset, Nora Robertsin Varjojen ratsu, Gertrude Steinin Ida ja Henrik Tikkasen Kulosaarentie 8 joiden arvosanat ovat yhden ja 2½:n välissä.

Mainittujen klassikoiden kohdalla pakkolukeminen toi oman epämieltymyksen kerroksensa, mutta ne olivat myös kerronnallisesti vaikeasti ymmärrettäviä tai samaistuttavia. Liksomin kohdalla puolestaan inhorealismi ei uponnut minulle. Robertsin vikana oli aiemmista teoksista kierrätetty materiaali, köyhä juoni ja deus ex machina -rakenteen taaja käyttäminen.

Mitkä kolme kirjaa ottaisit autiolle saarelle matkalukemiseksi?
Tämä on jopa lempikirjailijaa vaikeampi kysymys. Kuinka valita vain kolme teosta? Jos valitsee teoksia, jotka on jo lukenut, niissä ei ole yllätyselementtejä matkassa. Lukemattomissa teoksissa puolestaan saattaisi osua huonoon lukukokemukseen.

Yhden teoksen täytyy olla jokin pitkä, ehkä Raamattu. Ei siksi, että olisin kovin hengellinen (päinvastoin, olen kirkosta eronnut ateisti), vaan siksi, että teos olisi kiinnostavaa lukea romaanina - onhan se merkittävässä osassa eri kulttuuri-ilmiöissä. Toinen teos olisi ehkä jokin selviytymisniksejä sisältävä tietoteos tai romaani, vaikkapa Gormac McCarthyn Tie. Kolmantena haluaisin matkaan jonkin itselleni todella rakkaan teoksen, jonka voisi lukea uudelleen ja uudelleen. Tällä hetkellä se voisi olla (jälleen kerran) Gabaldonin Muukalainen.

Kiitos vastauksista! 
Otan sarjaan jatkuvasti mukaan uusia haastateltavia. Haluatko mukaan? Heitä kommentti tai laita meiliä tulemaan (osoite löytyy sivupalkista).

1 kommentti

Lähetä kommentti

arvostelukappalejokayksinkulkee"Yhtäkkiä Eva tajusi, ettei ollut vähään aikaan kuullut Vilman ääntä.
- Vilma! hän huusi kohti ulko-ovea.
Vastausta ei kuulunut.
- Vilma, tule tänne! Hän tunsi huolen äänessään. Ei tytöllä varmaankaan ollut mitään hätää, mutta miksi tämä ei vastannut?
- Vilma! Tule, kun äiti huutaa!
Ei vieläkään ääntäkään."

Mari Jungstedtin Gotlanti-sarjaan kuuluva dekkari Joka yksin kulkee alkaa, kun kauneushoitolan edustalta katoaa kolmevuotias tyttö. Katoamista alkaa selvittää komisario Karin Jacobsson, jolle se on samaan aikaan ensimmäinen juttu päävastuussa. Karinilla on orastava suhde toisen komisarion, Anders Knutaksen, kanssa, joka on sairastunut eräiden aikaisempien tapahtumien jäljiltä masennukseen.

Samaan aikaan toisaalla David Forss miettii, mitä ihmettä hänen vaimonsa touhuaa puhelimessa yöt läpeensä. Näistä henkilöistä kertovien lukujen välillä kerrotaan myös mysteerisestä "hänestä", josta piirtyy kuva vanhempiensa luona asuvana, tunneongelmaisena vanhanapiikana. Sitten kolmevuotias Vilma löytyy samasta paikasta kuin missä hänet vietiin, ja toisaalla katoaa toinen tyttö.

Joka yksin kulkee muistuttaa mahdottoman paljon aikaisemmin lukemaani suomalaista dekkaria Rakennus 31. Tämäkin on osa sarjaa, jonka aiempia osia en ole lukenut (vaikuttaa siis varmasti lukukokemukseeni). Tämäkin on juonivetoinen teos, jossa henkilöhahmot ovat aika ohuita yhden luonteenpiirteen tyyppejä. Ja siinä missä Rakennus 31:ssä kerrottiin mystisestä Mestarista, tässä kirjassa on salaperäinen hän joka ei alussa tunnu liittyvän mitenkään itse tarinaan. Plussaa tulee siitä, ettei tässä ollut Rakennus 31:n tyyliin puhekielisiä repliikkejä. Luvut ovat myös miellyttävän lyhyitä, vain pari sivua jokainen.

Vaikka Jungstedin kirjasarja on supersuosittu ja takakannesta löytyy monta ylistävää arviota, täytyy todeta että pohjoismaiset dekkarit eivät kai vain ole minun genreni. Kirjassa selitettiin kaikki, alkaen Karinin nuoruuden traumoista  Knutaksen masennukseen. Knutas käyttää masennuslääkkeitä koska on masentunut, ja masennuksen takia hän ei saa myöskään nukuttua ja sen takia hän käyttää nukahtamislääkkeitä. Selvä. Henkilöihinkään en oikeastaan kiintynyt. Luin samaan aikaan Nälkäpeliä ja totesin että Buttercup-kissallakin on enemmän luonnetta kuin monella dekkarihahmolla :D

Edelleenkin muuten ihmettelen poliisin toimintaa kirjan alussa: jos lapsi on ollut kadoksissa kaksi tuntia, eristääkö poliisi kaupungista kokonaisen kadun? Poliisitutkimus junnaa paikallaan, kunnes viimeisten neljänkymmenen sivun aikana alkaa tapahtua ja rytinällä. Siinä vaiheessa oikeasti tartuin kirjaan ja luin sen innolla loppuun. Loppuratkaisun kuitenkin arvasi jo hyvissä ajoin, ja lopusta tulee melkein hätäinen fiilis.

Maalaa allaoleva teksti niin näet kommentin loppuratkaisusta:
[Juonipaljastus alkaa]
Mystinen "hän" paljastui siis syylliseksi, ja hän olikin yllättäen sama empaattinen ja ihmisläheinen kanttori, jolle David Forss oli aiemmin avautunut vaimostaan. Muutama luku aiemmin "hän" oli tappanut kissanpentuja kotonaan koska oli kateellinen kissaemon huomiosta. Ei ollut nyt oikein uskottava tämä henkilö. Kirja loppuu "hirveän jännästi", Knutas meinaa jäädä auton alle. Epäilen että hänelle kävisi mitään, koska sarja mitä ilmeisemmin jatkuu vielä.
[Paljastelu päättyy]

Mutta mutta. Ehkä kokeilen seuraavaksi lukea Stieg Larssonin Millennium-trilogian, ne ovat ymmärtääkseni vähän erityylisiä ruotsalaisia dekkareita. Joka yksin kulkee pääsee joka tapauksessa mukaan Lukuhaasteeseen kategoriassa Jännitysromaani tai dekkari.

SuDekkariviikko_logo_560pxbjektiivinen tuomio: **½

Kirja on saatu arvostelukappaleena Otavalta.

Mari Jungsted: Joka yksin kulkee
Otava 2015
262 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Arvioi kirja:
(0 ääntä)

Lähetä kommentti

1 kommentti

The_Fault_in_Our_Stars

"I told Augustus the broad outline of my miracle: diagnosed with Stage IV thyroid cancer when I was thirteen. (I didn't tell him that the diagnosis came three months after I got my first period. Like: Congratulations! You're a woman. Now die.)"

Tähtiin kirjoitettu virhe on hieno kirja.  Sain sen alkukielisenä ystävältäni, jolla oli niitä kaksi. (Hän käski laittaa tähän että sain sen blogin kautta. Kirja on siis saatu blogin kautta.) Asiaan.

Kirjan päähenkilö on 16-vuotias Hazel Grace, jolla on parantumaton syöpä. Hän kulkee happipullon ja -viiksien kanssa, koska hänen keuhkonsa eivät toimi kunnolla. Tarina alkaa, kun hän menee äitinsä pakottamana syöpää sairastavien nuorten tukiryhmään ja tapaa siellä ystävänsä Isaacin mukanaan tuoman 17-vuotiaan Augustuksen. Augustus on sairastanut luusyövän ja hänellä on sen jäljiltä jalkaproteesi. Poika katselee Hazelia koko ryhmätapaamisen ajan ja pyytää tätä sen jälkeen katsomaan elokuvaa. Kuten arvata saattaa, ajan kuluessa pari rakastuu pikku hiljaa.

"'Do you have a Wish?' he asked, referring to this organization, The Genie Foundation, which is in the business of granting sick kids one wish.
     'No', I said. 'I used my wish pre-Miracle.'
     'What'd you do?'
     I sighed loudly. 'I was thirteen', I said.
     'Not Disney', he said.
     I said nothing.
     'You did not go to Disney World.'
      I said nothing.
      'Hazel GRACE!' he shouted. 'You did not use your one dying Wish to go to Disney World with your parents.'
     'Also Epcot Center,' I mumbled. 
     'Oh my God', Augustus said. ' I can't believe I have a crush on a girl with such cliché wishes.'"

Päähenkilö Hazel on luonteeltaan järkevä, ihastuttavan sarkastinen ja hän suorastaan viljelee mustaa huumoria. Hän myös rakastaa kirjoja, erityisesti An Imperial Afflictionia,  jolla on tarinassa suuri osa. Kyseinen kirja loppuu aivan yhtäkkiä, ja Hazelia jää kaivelemaan, mitä hahmoille käy. Hän esittelee lempikirjansa myös Augustukselle, joka innostuu siitä, ja lopulta he päätyvät yhdessä lomamatkalle Amsterdamiin kirjailija Van Houtenin jäljille.

Kirja imaisi minut mukaansa niin, että luin sen muutamassa illassa. Nuorten dialogi on nasevaa ja uskottavaa. Olen edelleen hämmentynyt, miten nelikymppinen mieskirjailija pystyy kirjoittamaan niin elävästi 16-vuotiaan syöpäsairaan teinitytön elämästä ja ajatuksista. Tähtiin kirjoitettu virhe onnistuu ensin naurattamaan, sitten herättämään ajatuksia ja lopulta nostattamaan tipan silmäkulmaan. Kun on kyse kahdesta vakavasti sairaasta nuoresta, 'happily ever afteria' ei ole luvassa. Silti - ehdottomasti lukemisen arvoinen romaani.

Subjektiivinen tuomio: *****

Kirja pääsee mukaan myös Lukuhaasteeseen kategoriassa Kirja, jota ystäväsi on suositellut sinulle.

John Green: The Fault in Our Stars
Penguin Books 2013
313 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Arvioi kirja:
(0 ääntä)

1 kommentti