Kolmetoista kotimaista romaania on mennyt sekoittumaan keskenään ja tuloksena on kymmenen kappaletta uusia maailmankirjallisuuden klassikoita. Tunnistatko kaikki innoituksen lähteenä olleet teokset?
1. Tuntematon egyptiläinen
2. Lehmät Helsingin yllä
3. Hyttikyyhkyset
4. Kun Mummoni ja Mannerheim katosivat
5. Hirtettyjen perhosten kotimetsä
6. Täällä tummien kettujen alla
7. Pohjantähden puhdistus
8. Uuni nro 6
9. Rajasotilas Sinuhe
10. Stalinin leijat
Keksittekö näitä vielä lisää?
Kun kuulet laulun varjojen on Normandiassa asuvan suomalaisen Annmari Dannebeyn esikoiskirja. Se on genreltään varmaankin lähinnä historiallista fantasiaa. Suomalaista fantasiaa on aina kiinnostavaa lukea! Itselläkin on haaveena kirjoittaa joskus romaani, joten imen mahdollisimman paljon oppia varsinkin kotimaisista kirjoista.
Kirjan päähenkilönä on nuori Enora, joka elää 1950-luvun Ranskassa. Tarinan alussa hän saa potkut työpaikaltaan nahkavärjäämöstä, ja lähtee harhailemaan läheiseen Eavin metsään. Siellä nainen kohtaa hevosen, joka johdattaa hänet syvälle metsään. Lomittain Enoran tarinan kanssa kirja hyppää 1700-luvun puoliväliin. Markiisi de Belleroy, ratsumestari Gwendal ja iso seurue lähtevät tuossa ajassa ratsastusretkelle Eavin metsään, mutta heidän kimppuunsa hyökkää kasa mystisiä risupetoja jotka vangitsevat heidät sinne. Omassa ajassaan Enora tapaa yhtäkkiä Gwendalin, joka johdattaa hänet metsän keskellä olevan kylään. Enora jää kylään asumaan ja yrittää selvittää sitä ympäröiviä salaisuuksia.
Kun kuulet laulun varjojen liikkuu monella eri aikatasolla, ja kirjan edetessä tulee aina välillä jonkun henkilön takauma, joka tuo lisävaloa tarinaan. Takaumista huolimatta tai niiden takia olin kuitenkin monta kertaa aika pihalla siitä, mitä tapahtuu.
Eavin metsää ympäröi vahva taikuus, joka kiertyy erityisesti syvällä metsässä sijaitsevaan pohjattomaan kaivoon ja jollain tavalla myös metsähevosiin. Kirjan lopussa selviävät kirouksen taustat, mutta jäin edelleen miettimään taikuuden perusperiaatteita. Miten se toimii? Mistä risuhirviöt tulivat ja miksi juuri risut? Millä tavalla Enoran lopussa tekemä ratkaisu toimi niin kuin se toimi?
Le Masque Rouge -blogissa todetaan, että vaikka Enoraa kuvaillaan tuittupäiseksi ranskattareksi, hänestä jäi ennemmin tomeran suomalaisnaisen mielikuva. Huomasin saman ja lisäisin kuvaukseen vielä nykyaikaisen, ainakin mitä tulee palvelustytön määrätietoiseen sivistämiseen, naisten äänioikeuden hehkutukseen ja demokratian ja itsemääräämisoikeuden vaatimiseen metsäkylässä. Ihmettelen sitä, miten nopeasti näin voimakastahtoinen nainen sopeutui metsän vangiksi.
Markiisi de Belleroy jäi hahmoksi josta en saanut ihan selvää. Loppujen lopuksikaan en ymmärtänyt tyypin motiiveja. Lukiessani kuvittelin hänet jostain ihmeen syystä jatkuvasti Shrekistä tutun lordi Farquaadin oloiseksi ja näköiseksi :D en pääse tästä mielikuvasta irti, aargh. Gwendal oli aika hajuton ja mauton tyyppi. Lempihahmoni kirjassa on ehdottomasti pikkuvanha palvelustyttö Malicia, joka ei voi kasvaa koskaan aikuiseksi ja joka on monesti ainoa järjen ääni koko porukassa. Loppu jäi avoimeksi hänen kannaltaan, mutta toivottavasti hänelle kävi hyvin.
Dannebeyn teksti on sinänsä hyvää ja sisältää hauskoja kielikuvia, mutta jokin lukukokemuksessa tökki. Teksti on usein koukeroista eikä toiminta ole sujuvaa. Dialogia olisi voinut tiivistää rankasti, kun henkilöt teitittelevät toisiaan ja puhuvat hienosti. Omaan kielikorvaan töksähti jatkuvasti puhuttelussa käytetty muoto ”tyttöni”, ”hyvä neitini” jne. Tekstissä on paljon lauseenvastikkeita toimintaa hidastamassa, joskus hassuja verbivalintoja ja ylipäätään kuvauksia, jotka on vaikeaa kuvitella mielessään. Esimerkkinä Enoran varsin raju reaktio Malician sanomisiin:
”Pelko kiilsi Malician mustissa silmissä. Näky sai jonkin liikahtamaan Enoran rinnassa niin voimakkaasti, ettei hän hetkeen kyennyt puhumaan.
’Mutta mitä minä teen, jos jään tänne?’ hän kysyi lopulta.
’Teistä tulee uusi emäntäni ja pidän teistä huolta niin kauan kuin haluatte, vaikka ikuisesti.’
Enora katseli tyttöä suu auki ja räjähti sitten hyväntahtoiseen nauruun. Tällä kertaa hän ei kyennyt pidättelemään kyyneliä, jotka pusertuivat silmistä poskille kahtena norona. Hän ei myöskään kyennyt lakata nauramasta. Hän hötkyi tuolillaan pidellen vatsaansa ja käkätti pitkän tovin Malician kummastuneen katseen alla.”
Metsän taikuuden luonteesta jäi avoimia kysymyksiä, mutta onneksi kirjan loppupuolella solmitaan suurin osa juonenpätkistä yhteen. Siitä en tykännyt, että aivan loppulehdillä paljastuu varoittamatta uusia puolia henkilöistä. Viimeisillä sivuilla löytyy yhtäkkiä aikaisemmin tuntemattomia voimia, jotka ratkaisevat koko loppukliimaksin. Lukijalle jää vähän hölmistynyt olo. Mitäs tässä nyt tapahtui?
Tulipa pitkä ja polveileva arvio! Annan Kun kuulet varjojen laulun -kirjalle subjektiiviset kaksi tähteä viidestä. Kirja pääsee mukaan Lukuhaasteeseen kategoriassa Kirja, jonka tapahtumat sijoittuvat Suomen ulkopuolelle.
Subjektiivinen tuomio: **
Annmari Dannebey
Kun kuulet laulun varjojen
Myllylahti 2015
301 sivua
Tsekkaa myös kirjailijan blogi Normandiani.