Monthly Archives: lokakuu 2016

2 kommenttia

kirjamessut2

Tunnelmakuva Kirjamessuilta perjantailta kolmen aikoihin: hirveästi porukkaa! Kävin pikaisesti messuilla pyörähtämässä jo perjantaina, koska halusin bloggaajakortilleni kotelon. Viime vuonna menin bloggaajabrunssille lauantaiaamuna suoraan, ja oli tyhmää kun blogin nimen näyttävää rintakorttia ei saanut mihinkään kiinni. Näin sitä oppii. :D

kirjamessut1

Varsinainen messupäiväni oli siis lauantai. Päivä alkoi jo aikaisin, kun suuntasin yhdeksältä WSOY:n ja Tammen järjestämälle bloggaajabrunssille. Siihen aikaan Messukeskuksen edusta oli vielä autio.

kirjamessut3

Bloggaribrunssille oli tullut kuulemma ennätysmäärä väkeä, ja paljon meitä olikin. Tuoleja jouduttiin hakemaan muutamia lisää. Tänä vuonna tilassa oli suurena parannuksena pöydät jokaiselle - helpottaa kummasti syömistä. Ohjelmassa oli aamupalaa, lyhyitä kirjailijahaastatteluita ja BookBeat-palvelun esittäytyminen. Kirjailijoista mukana olivat Claes Andersson, Tuula-Liina Varis, Riitta Jalonen, Hannu Mäkelä ja Anja Snellman.

Täytyy myöntää, että tunnen todella huonosti kotimaisia kirjailijoita ja heidän tuotantoaan. Haastattelujen lomassa googlailin siis ahkerasti, keitä nyt olikaan puhumassa ja mitä kaikkea he ovat kirjoittaneet. Sivupöydällä oli myös kirjoja jaossa, nappasin sieltä kaikkein kiinnostavimman oloiset teokset eli Riitta Jalosen romaanin Kirkkaus ja Tuula-Liina Variksen Huvilan.

kirjamessut4

Brunssin jälkeen suurin osa bloggaajajoukosta siirtyi suoraan pressitilaan Atenan järjestämään tilaisuuteen, jossa esiintyivät esikoiskirjailijat Soili Pohjalainen (teos Käyttövehkeitä) ja Tiina Lifländer (Kolme syytä elää). He ovat molemmat myös bloggaajia, ja tilaisuudessa syntyikin jonkinmoista keskustelua bloggaajien ja kirjailijoiden suhteesta.

Yhteenvetona: Bloggaajat pitävät siitä, jos kirjailija käy kommentoimassa oman kirjansa arviota. Varsinkin jos on pitänyt kirjasta, se on bloggaajalle iso juttu että kirjailija huomioi arvion. Väärinkäsityksiä saa myös oikoa, mutta on turha tulla vänkäämään jos on arviosta eri mieltä. Ei ole myöskään korrektia pyytää, että kriittinen arvostelu poistetaan blogista. Olipa eräs bloggaja saanut myös ihan haukkumakirjeen. kirjamessut5

Kirjapuolen lisäksi kävimme myös Viini- ja Ruokamessut huolella läpi. Yhdellä osastolla viinit oli hauskasti aseteltu seinälle, ja jokaiselle oli kirjoitettu sopiva käyttötarkoitus. Sieltä löytyi tietenkin oma viini myös kirjan kanssa nautittavaksi (Kumala Colombard Chardonnay). 
kirjamessut6

Sitten messuhankintoihin: Katselin mustia kirja-aiheisia kangaskasseja jo viime vuoden messuilla, ja nyt sitten viimein ostin yhden. Siihen sai hyvin kiinni myös uuden Kirjabloggaaja-pinssin. kirjamessut7

Kirjoja tarttui mukaan neljä: Tuula-Liina Variksen Huvila ja Riitta Jalosen Kirkkaus aamun bloggaajatilaisuudesta, Atenan osastolta arvostelukappaleena Aikamatkaajan opas historiaan ja Gummeruksen ständiltä oma Kerro minulle jotain hyvää (jättipokkarit vitosen kappale). Nyt pitäisi sitten enää ehtiä lukea nämä ja kaikki muut kirjahyllyssä odottavat uutuudet.

Bloggaajapassi messuille saatu blogin kautta. 

2 kommenttia

4 kommenttia

Pollomuhku ja Posityyhtynen, Kapari-Jatta Jaana, kansi: Launis Mika"Aloitellessani J. K. Rowlingin Harry Potter -kirjojen suomentamista en todellakaan osannut arvata millainen kysymystulva minua odotti. Olisin säikähtänyt pahanpäiväisesti, jos olisin tiennyt, että vielä jonain päivänä Suomen Tietotoimistosta soitetaan suomennoksen ilmestymispäivänä ja kysytään: 'Miltä nyt tuntuu?' Niin kuin hiihtäjältä tai seiväshyppääjältä."

Olen fanittanut Pottereita kaikki nämä vuodet, mutta en ollut kuullut Jaana Kapari-Jatan suomennostyöstä kertovasta kirjasta ennen kuin heinäkuisen pottermaratonin yhteydessä. Pollomuhku ja Posityyhtynen on ilmestynyt vuonna 2008 viimeisen Potterin suomennoksen aikoihin.

Arvostan mielettömästi Jaana Kapari-Jatan työtä, ja hän onkin ensimmäinen suomentaja jonka nimen olen oppinut muistamaan. Luen Pottereita edelleen paljon mieluummin suomeksi kuin alkukielellä. Kieli on oivaltavaa, ja Kapari-Jatta on tehnyt valtavan duunin keksiessään uskottavia taikamaailmaan sijoittuvia sanoja.

Monet kirjabloggaajat ovat kuvailleet, että kirjaa lukiessa tuntuu kuin istuisi teekupposella Kapari-Jatan kanssa. Tyyli on tosiaan mukavaa ja jutustelevaa. Pienestä sivumäärästä huolimatta Kapari-Jatta ehtii käsitellä kattavasti kääntäjän työhön ja erityisesti Potterien kääntämiseen liittyviä asioita. Useimpien lukujen nimet ovat kysymyksiä, joita hänelle on esitetty. Oman lukunsa on saanut myös suomalaisten Potter-kansien tekijä Mika Launis, joka on tehnyt hauskan teemaan sopivaan kannen myös tähän kirjaan.

Pollomuhkussa ja Posityyhtysessä käsitellään yleisesti kääntäjän työtä, miten alkukielinen kirja kääntyy asteittain suomeksi, yllättävää julkisuutta Potterien suosion myötä sekä hauskimpia ja tylsimpiä puolia työstä. Käy selväksi, että kirjojen kääntäminen on pääosin yksin suoritettavaa istumatyötä, ja on osattava ottaa itseään niskasta kiinni. Aikataulu on yleensä tiukka, kuten nyt pian ilmestyvän Cursed Childin käännöstyössä on ollut.

Kirjan loppupuolisko on pyhitetty yksittäisille teemoille ja sille, miten erilaiset sanat, nimet ja loitsut on käännetty. Lukija pääsee tutustumaan muun muassa Tylypahkan, hevoskotkan, huispauksen ja Tom Valedron nimen alkuperään. Nämä luvut ovat kirjan ehdottomasti mielenkiintoisinta antia.

"Ensin Tylypahka: Hogwarts muodostuu selvästi kahdesta sanasta, on kaikessa lyhykäisyydessään yhdyssana. Hog tarkoittaa sikaa, eli on yksi englannin monista sikasanoista, lihotussika, syöttökarju. (Tarkoittaa se sivumennen sanoen muitakin asioita, kuten amerikanrautaa, nuorta lammasta tai tavaraveturia; se on myös osana useassa sanaliitossa.) Wart taas tarkoittaa monenmoista pahkaa, pattia, syylää, känsää, pakkulaa. Näillä eväillä olisin voinut tehdä koulusta jos en sentään Tavaraveturipakkulan, niin kuitenkin esimerkiksi Sikasyylän tai Röyhkeäkänsän koulun."

Kapari-Jatta kuvailee myös elävästi kuumotusta joidenkin sanojen tai nimien suomentamisessa, kun ei voi tietää miten ne esiintyvät tulevissa kirjoissa ja tuleeko niihin uusia merkityksiä. Suomentaja kun ei saa tietää sarjasta sen enempää etukäteen kuin tavallinen lukijakaan.

Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille Potter-faneille, jotka eivät ole vielä ehtineet tutustua tähän. Vaikka kirja on ilmestynyt viimeisen Potterin jälkeen, Kapari-Jatta varoo spoilaamasta juonenkäänteitä, joten kirjaa voi lukea vaikka ei kaikkia Pottereitaan tuntisi vielä. Kirjan lukee nopeasti, sillä sivuja ei ole kuin reilut 150 ja luvut ovat lyhyitä.

Kirja pääsee mukaan Lukuhaasteeseen 2016 kategoriassa Kirjan päähenkilö on sinun unelmatyössäsi. (Ei käännöstyö nyt ehkä se lopullinen unelma-ammattini ole, mutta olen minä kerran hakenut yliopistoon opiskelemaan englannin kääntämistä. Harmi ettei tämä ollut pääsykoekirjana, olisin kyllä päässyt heittämällä sisään.)

Osallistun tällä postauksella myös Hyllytontun Okklumeus-haasteeseen! Sain vuoden aikana luettua yhteensä 5 potterversumiin kuuluvaa kirjaa. Kolme ensimmäistä Potteria luin pottermaratonissa heinäkuussa, sen jälkeen erikseen Liekehtivän pikarin ja nyt tämän Kapari-Jatan kirjan. Haastearvonimeni on siis aurori!

Subjektiivinen tuomio: *****

Jaana Kapari-Jatta
Pollomuhku ja Posityyhtynen
Tammi 2008
164 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Arvioi kirja:
(1 ääntä)

4 kommenttia

2 kommenttia

konmari"KonMari-menetelmä on mutkaton, fiksu ja toimiva tapa päästä eroon sekasotkusta ja epäjärjestyksestä. Aloita heittämällä tavaraa pois. Järjestä seuraavaksi tilasi täydellisen perusteellisesti ja yhtäjaksoisesti. Jos noudatat tätä strategiaa, et enää koskaan palaa epäjärjestykseen."

KonMari on ollut minulla pitkään lukulistalla, ja olen lukenut sekä hehkuttavia arvioita että paljon kritiikkiä kirjaa kohtaan. Ennakkoasenteeni oli suhteellisen kriittinen. KonMari onnistui kuitenkin yllättämään positiivisesti, vaikka suhtaudunkin sen periaatteisiin edelleen pienellä varauksella.

Marie Kondo on japanilainen siivousguru, joka on kehittänyt KonMariksi nimeämänsä menetelmän tavaroiden raivaamiseen. Hän tyrmää monimutkaiset ja asteittaiset siivousmenetelmät, ja antaa tilalle tasan kaksi vaihetta: ensin käydään joka ikinen tavara kodissa läpi, ja kysytään itseltä tuottaako esine mielihyvää vai ei. Jos ei, tavara heitetään pois. Jos esine säilytetään, toinen vaihe on etsiä sille kodista sille oma paikka ja laittaa se aina käytön jälkeen sinne takaisin. Näin kodissa säilyy järjestys vastaisuudessakin.

Ajatus tavaroiden karsimisesta pelkän fiiliksen perusteella ihmetyttää. Eihän kaikista tavaroistaan voi mitenkään saada "mielihyvää". Vai voiko? Menetelmä on todella raju, varsinkin jos on taipumusta luoda tavaroihin tiukkoja tunnesiteitä ja luopuminen on vaikeaa. Toisaalta ajatus myös kiehtoo. Kondo maalailee näkymää esimerkiksi kirjojen karsimisen jälkeen:

"Kuvittele, millaista olisi, jos sinulla olisi hyllyn täydeltä pelkästään rakkaita kirjoja. Eikö olekin kiehtova mielikuva? Voiko kirjojen ystävällä enää suurempaa onnea olla?"

Periaate toimii varmasti hyvin vaatteiden, kenkien, asusteiden, kosmetiikan, koriste-esineiden, kirjojen ja sen sellaisten kanssa. Luulen kuitenkin, että jokaisessa kodissa on joitain pakollisia asioita, jotka eivät tuo erityistä mielihyvää. Vakuutuspapereista ja tärkeistä asiakirjoista Kondo joutuu myöntämään itsekin, etteivät ne tuota hänelle hyvää mieltä, mutta ne on silti pakko säilyttää.

Kirja on itsessään helppolukuinen ja hyvin jäsennelty. Kondo kertoo omasta nuoruudestaan ja kuinka alun perin innostui tavaroiden järjestelystä. Hän tunnustaa myös tehneensä paljon virheitä, esimerkiksi heittäneensä perheenjäsensä tavaroita salaa pois. Tekstistä paistaa kuitenkin itsevarmuus - Kondo uskoo oman nykyisen järjestelmänsä toimivuuteen ja paremmuuteen.

Kondo on sitä mieltä, että kodin järjestys vaikuttaa myös kaikkeen muuhun elämään. Hän kertoo asiakkaista, jotka ovat kodin siivoamisen jälkeen muuttaneet täysin elämänsä suuntaa ja alkaneet vihdoin tehdä sitä, mitä pitävät. Kirjan lopussa hän väittää, että varsinainen elämä voi alkaa vasta kun koti on raivattu - tästä voi olla montaa mieltä.

Itse olisin kaivannut edes jonkinlaista näkökulmaa tavaroiden poistamiseen. KonMari-menetelmässä tavaran karsiminen päättyy yksinkertaisesti "pois heittämiseen". Itse olen ainakin huomannut, ettei tavaroiden karsiminen kotoa ole sinänsä vaikeaa, vaan loppusijoituspaikan keksiminen niille. Kirpparille, kierrätykseen, lahjoitukseksi, keräykseen vai jonnekin muualle? Käyttökelpoisen kaman kerääminen jätesäkkeihin ja heittäminen roskiin tuntuu aika ankealta.

Kirjassa näkyy taustalla myös shintolainen ajattelu. Kondo suhtautuu esineisiin kuin ne olisivat elollisia olioita: niitä pitää kiittää hyvin tehdystä työstä ja laukku pitää töiden jälkeen tyhjentää jotta sekin saa levätä. Hän kertoo aina tervehtivänsä uuden asiakkaansa kotia polvistumalla eteiseen ja esittelemällä itsensä ja työnsä. Näin kodin järjestely sujuu hänen mukaansa helpommin. Kondo ei kuitenkaan sinänsä tuputa filosofiaansa, kunhan vain kertoo miten toimii.

Itse en aio alkaa juttelemaan kamoilleni tai polvistumaan eteiseen, mutta tavaran arvostaminen on mielestäni hyvä periaate. Jonkinlaista kevytversiota KonMarista voisin kokeilla, ja käydä esimerkiksi kirjahyllyni Kondon periaatteiden avulla läpi. Hylly täynnä pelkästään rakkaita kirjoja on varsin kiehtova ajatus.

Kirja pääsee mukaan Lukuhaasteeseen kategoriassa Aasialaisen kirjailijan kirjoittama kirja.

PS. Sunnuntain Helsingin Sanomissa oli muuten mielenkiintoinen artikkeli tavarasta ja muutoista, jossa sivuttiin myös KonMari-ideologiaa.

PPS. Juteltiin kaverien kanssa KonMarin metodista ja eräs ystäväni kutsui sitä konmarinoinniksi. Alan ehdottomasti käyttää tätä termiä!

Subjektiivinen tuomio: ***½

Marie Kondo
KonMari: Siivouksen elämänmullistava taika
Bazar 2015
214 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Arvioi kirja:
(1 ääntä)

2 kommenttia