Kuukausi: marraskuu 2016

Hugh Howey: Hiekka

hiekkaPalmer nyökäytti tervehdykseksi ja vastaukseksi. Hänellä oli hyvä olo. Hän oli valmis sukeltamaan syvälle. Hän tarkisti kaksi isoa ilmasäiliötä, jotka oli kiinnitetty selkätelineeseen ja hengitti nopeasti syvään useamman kerran, valmisti keuhkojaan koitokseen.

Mainion Siilon saagan jälkeen (vaikka viimeinen osa onkin vielä lukematta) odotin Hugh Howeyn uudelta teokselta Hiekka paljon. Howey onkin luonut taas kiehtovan dystopian: tällä kertaa vanha maailma on peittynyt satojen metrien korkuisen hiekkakerroksen alle. Suuri osa ihmisistä on köyhää ja asuu slummeissa. Hiekkaa on jatkuvasti kannettava pois, jotta se ei hautaisi kaikkea alleen.

Kirjan päähenkilöitä ovat yhden perheen jäsenet: sisarukset Victoria, Palmer, Conner ja Rob. Vic ja Palmer ovat hiekkasukeltajia, jotka kykenevät erityisten pukujen avulla liikuttamaan hiekkaa ympärillään ja sukeltamaan siihen samoin kuin veteen. Heidän tehtävänään on etsiä aarteita ja käyttökelpoista tavaraa hiekkaan hautautuneista kaupungeista. Vic pystyy sukeltamaan syvemmälle kuin kukaan muu.

Tarinan alkaessa kaikki sisarukset ovat tahoillaan: Palmer on pestattu sukelluskeikalle keskelle aavikkoa, tavoitteenaan löytää tarunhohtoinen Danvarin kaupunki. Vic asuu kaukana toisessa kaupungissa. Conner ja Rob valmistautuvat jokavuotiseen telttaretkeen autiomaan reunalle, muistellakseen isää joka jätti perheensä 12 vuotta sitten. Tapahtumat alkavat vyöryä eteenpäin, kun Palmer todella löytää kadonneen kaupungin ja toisaalla Connerin ja Robin retken keskeyttää odottamaton vieras autiomaasta.

Howey kuvaa kirjassaan hiekkaa todella elävästi, ja monet ovatkin sanoneet tuntevansa suorastaan kuinka se rouskuu hampaissa. Kirjan henkilöt käyttävät hiekalle useita erilaisia nimiä, jotka on selitetty alaviitteissä. Erityisesti hiekkasukellus on kiinnostava konsepti, ja sukelluskuvauksia lukiessaan sitä melkein tuntee itsekin olevansa hiekan sisällä.

Kirjaa tulee pakostakin verrattua Siiloon, eikä Hiekan dystopinen maailma ole aivan yhtä mielenkiintoinen. Pääosassa ovat henkilöhahmot ja heidän väliset suhteensa, eikä ympäröivää yhteiskuntaa kuvailla mitenkään erityisesti. Lähinnä joka paikassa on vain hiekkaa. Howey pääsee kuitenkin yllättämään taas muutamalla odottamattomalla juonenkäänteellä, ja hieman junnaavan alun jälkeen kirja pitää otteessaan. Koin mukavan oivalluksen tunteen, kun tunnistin kirjassa kuvatut vanhan maailman tapahtumapaikat, joita kirjan hahmot kutsuvat eri nimillä.

Loppuratkaisu kuitattiin varsin nopeasti ja siitä tuli hieman hätäinen fiilis. Vaikka perheen isän olinpaikka paljastuu kirjan edetessä, siitä tai kirjan ”pahisten” motiiveista ei sen jälkeen selviä paljoakaan. Pääpainona ovat perheen sisäiset ihmissuhteet ja se, löytävätkö lapset yhteyden toisiinsa ja äitiinsä uudelleen. Tarina toimii kuitenkin hyvin sellaisenaankin, ja saa minulta vähän vajaa neljä tähteä sujuvasta lukukokemuksesta.

Subjektiivinen tuomio: ****-

Hugh Howey
Hiekka
Like 2016
352 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Scifi

Testissä Letto Frontlight -lukulaite

lettolukulaite2

Sponsoroitu postaus

Sain Adlibrikselta testattavaksi Letto Frontlight -lukulaitteen, jonka hankkimista olen pohtinut aikaisemmassa postauksessani kesällä. Blogiini on siitä lähtien virrannut yllättävän paljon porukkaa Lettoon liittyvillä hakusanoilla, joten viedäänpä tämä pohdinta sitten päätökseen.

Lettoa käsitellessäni ensimmäiseksi yllättivät sen pieni koko ja keveys. Laite ei ole kuusituumaisella näytöllään juurikaan kännykkää painavampi. Minähän siis aidosti luulin hakeneeni Postista Amazonista tilatun DVD-pakkauksen, mutta postipaketista paljastui tämä.

Laitteen mukana tulee pelkistetty starttiopas sekä usb-kaapeli. Pidempi käyttöopas löytyy laitteesta e-kirjana parilla kielellä. Lettoa voi ladata usb-kaapelin kautta tietokoneelta tai sitten seinästä. Seinälaturia ei tule mukana, mutta itse tökkäsin usbin kiinni kännykän seinälaturiin ja hyvin toimi.

lettolukulaite4

Laitteeseen oli tallennettu kahden suomalaisen lisäksi monta ruotsinkielistä kirjaa.

Letton mukana piti tulla kaksi suomenkielistä kirjaa (Katariina Sourin Valkoinen varjo ja Pekka Jaatisen Viimeiseen patruunaan). Yllättäen laitteessa olikin yhteensä 16 kirjaa. Kahden luvatun kirjan lisäksi mukana oli kasa ruotsinkielisiä romaaneja. Poistin ne aika pikaisesti, koska tuskin alan niitä tavaamaan.

Lukulaitteiden näytöt perustuvat E Ink-tekniikkaan, johon kesti hetken tottua. E Ink-näytössä ei ole itsessään taustavaloa, vaan se muistuttaa paljon tavallista kirjan sivua. Kännykkään verrattuna näyttö on hitaampi siirtymisissä.

Sivua voi vaihtaa joko näyttöä pyyhkäisemällä tai laitteen sivuista fyysisistä painikkeista, jotka koin itse kätevimmäksi. Tuntuu itse asiassa että lukeminen on normaalia nopeampaa, kun sivut saa käännettyä helposti napsutellen. Noin viiden sivun välein laite päivittää koko näytön väläyttämällä sen mustaksi, koska siihen jää muuten ”haamukuvia” tekstistä. Varmistin vielä googlettamalla että kyseessä on lukulaitteiden normaali piirre, koska säikähdin ensin että laite on jotenkin rikki :D Ominaisuus häiritsi aluksi, mutta totuin siihen pian.

E Ink -näytön lisäksi Letto Frontlightissä on myös taustavalo-ominaisuus, mistä se on saanut nimensäkin. Niinpä kirjaa voi lukea pimeässä. Valo on aika kirkas himmeimmälläkin asetuksella, joten itse tykkään lukea ilman taustavaloa jos vain on tarpeeksi valoisaa. Taustavalo kuluttaa enemmän virtaa – tosin peruskäytössä Letton akun pitäisi kestää kuukauden.

lettolukulaite3

Piiraan maku makea – ensimmäinen luku (EPUB-tiedosto).

Laitteen synkkaus koneen kanssa vaatii ilmaisen Adobe Digital Editions -ohjelman lataamisen sekä Adobe ID-tunnuksen, jotka minulla oli jo ennestään. Tiedostojen siirtämiseen on hyvät ohjeet käyttöoppaassa. Lettossa on myös WiFi, jolla pääsee ostamaan kirjoja suoraan Adlibriksen omasta nettikaupasta, jos tahtoo. Lettoon mahtuu noin 4000 kirjaa.

E-kirjojen lainaaminen kirjastosta onnistui myös kivuttomasti. Helmet-kirjaston sivu ohjasi Ellibs Libraryyn, josta sain ladattua Elina Pitkäkankaan Kuuran omalle koneelleni. Tiedosto avataan Adobe Digital Editions -ohjelmassa, Letto liitetään tietokoneeseen ja tadaa – kirjatiedoston voi siirtää laitteeseen suoraan raahaamalla. Laina-aika on 14 päivää, minkä jälkeen kirja ilmeisesti häviää tai lakkaa toimimasta.

Letto Frontlight tukee EPUB-, PDF-, HTML-, TXT-, FB2-, ja DJVU-tiedostoja. Suurin osa e-kirjoista lienee EPUBeja, noista kahdesta viimeisestä muodosta en ole ikinä kuulutkaan. EPUB-tiedostot asettuvat näytölle hyvin, ja laitteesta voi helposti säätää tekstin kokoa. PDF-tiedostot asettuivat ensin kokonaisiksi A4-sivuiksi niin että teksti oli liian pientä lukea, mutta pienellä etsinnällä löysin valikosta kohdan ”Sovita teksti uudelleen”, jolla ongelma ratkesi.

Vaikka olen ollut aiemmin aika änkyrä e-kirjojen suhteen, lukeminen lukulaitteen näytöltä on loppujen lopuksi melkein yhtä mukavaa kuin kirjankin. Jos omistaa jo tabletin, erilliselle lukulaitteelle ei ehkä ole tarvetta. Tablettiin verrattuna laitteen etuja ovat kuitenkin pieni koko ja että ilman taustavaloa se ei rasita silmiä niin paljoa. Paperikirjoja en ole vaihtamassa mihinkään (huh mikä ajatus), mutta lukulaite tuo mukavaa vaihtelua lukemiseen ja siihen on helppo tarttua. Uskoisin, että erityisen käteväksi se tulee matkoilla – ja muutossa.


Adlibriksella on Letto-kampanja 15.12. asti:*
Letto Frontlight + 5 kirjaa 99 € (ilmainen toimitus)

Tarjouksessa mukana olevat kirjat:

  • Lars Kepler – Playground
  • Anthony Doerr – Kaikki se valo jota emme näe
  • Maaret Kallio – Lujasti lempeä
  • Katariina Souri – Valkoinen varjo
  • Pekka Jaatinen – Viimeiseen patruunaan

Lukulaite on saatu Adlibrikselta.

*) mainoslinkki. Tilaamalla linkin kautta saat Letton samaan tarjoushintaan ja tuet muutamalla eurolla myös kirjabloggaajaa.

6 kommenttia
Kirjoittanut Sanna aiheesta Testit

Giulia Enders: Suoliston salaisuus

suoliston-salaisuusOhutsuoli kiemurtelee seitsemän metrin pituudeltaan päämäärättömästi edestakaisin oikealta vasemmalle, kunnes muuttuu lopulta paksusuoleksi. Siinä taas roikkuu näennäisesti tarpeeton umpisuoli, joka ei kai muuta osaa kuin tulehtua. Lisäksi paksusuolessa on selkeitä pullistumia. Se näyttää siltä kuin se yrittäisi matkia helminauhaa mutta epäonnistuisi surkeasti. Kaukaa katsottuna maha-suolikanava on ruma, epäkiinnostava, epäsymmetrinen letku.

Harvoin tulee luettua tietokirjaa, joka samaan aikaan on järeä tietopaketti ja naurattaa ääneen. Giulia Endersin teos Suoliston salaisuus on kuitenkin sellainen. Vuonna 1990 syntynyt saksalainen tutkija ponnahti julkisuuteen pidettyään suolistoaiheisen esitelmän, josta tuli Youtube-hitti. Nyt hän valmistelee Saksassa väitöskirjaansa, ja kirjoittaa suurelle yleisölle hykerryttävän hauskaa tekstiä suolistosta ja mikrobeista. Kuulostaa mahdottomalta tehtävältä, mutta ilmeisesti mistä tahansa aiheesta saa kirjoitettua kiinnostavaa tekstiä, kun osaa tehdä sen oikein.

Heti kun ensimmäiset pikkumuruset ovat saapuneet ohutsuoleen, alkaa varsinainen ruoansulatus. Monenkirjava kakkumössö häviää matkallaan tämän putken läpi lähes täysin sen seinämiin, vähän niin kuin Harry Potter laiturilla 9¾. Ohutsuoli tarttuu kakkuun päättäväisesti.”

Kirjan alkuosa keskittyy ruoansulatuselimistön rakenteeseen sekä erilaisiin allergioihin ja intoleransseihin. Sitten Enders käy suoliston toiminnan ja ruoansulatuksen huolellisesti läpi aina ruoan näkemisestä ja sen nielemisestä kakkaamiseen. Omat alalukunsa saavat myös ummetus ja oksentaminen. Oksentaminenkin on niin monimutkainen prosessi, että Enders kuvaa sitä suorastaan mestarisuoritukseksi. Kolmannessa osiossa päästään Endersin erikoisalaan eli mikrobeihin. Kirjassa kuvataan suolistoflooraa yleisesti ja hyviä ja pahoja bakteereja erikseen, sekä pohditaan niiden merkitystä ihmisen terveyteen.

Jos emme todellakaan ole onnistuneet kypsentämään kana-ateriaa riittävästi, syömme kanan lihassolujen lisäksi pari salmonellasolua. Näitä yksisoluisia pitää olla kymmenestätuhannesta miljoonaan, jotta meidät saatettaisiin taistelukyvyttömiksi. Miljoonan salmonellabakteerin joukko vastaa kooltaan suolakiteen viidesosaa. Miten niin pieni armeija pystyy lähettämään vessanpytylle ihmisen, joka vastaa valtavan suurta 600 miljoonan suolakiteen kolonnaa? Se on sama kuin yksi yksittäinen Obaman hius hallitsisi kaikkia amerikkalaisia.

Opin kirjasta muun muassa:

  • Että suolisto on mahdottoman monimutkainen ja hienosyinen järjestelmä, jota pitäisi arvostaa enemmän
  • Miksi oliiviöljy on oikeasti parempaa rasvaa kuin se mitä saa McDonald’sin purilaisista
  • Miksi ruoan jälkeen tekee mieli jälkkäriä
  • Miten bakteerit voivat vaikuttaa lihomiseen
  • Miksi on tärkeää, ettei yritetä jatkuvasti desinfioida kaikkia bakteereja pois
  • Mitä ovat probiootit ja prebiootit ja miksi niitä on jugurteissa
  • Miksi antibioottien liiallinen syöminen on aika hasardia hommaa
  • Miksi kreivi Draculalla oli todennäköisesti geneettinen häiriö

Sekä paljon muuta enemmän ja vähemmän tärkeää! Suoliston salaisuus tarjoaa tuhdin tietopaketin ihmisruumiista taatusti mielenkiintoisemmassa muodossa kuin koulun biologian kirjat. Erityismaininnan saa kirjan tyyliin sopiva hupaisa kuvitus, jonka on tehnyt Giulian sisko Jill Enders.

Subjektiivinen tuomio: *****

Giulia Enders
Suoliston salaisuus – kaikki kehomme keskeisestä elimestä
Otava 2015
303 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Esimakua saa Giulia Endersin palkitusta esitelmästä: (saksankielinen, tekstit englanniksi)

2 kommenttia
Kirjoittanut Sanna aiheesta Terveys

Vieraana kirjabloggaaja: Lukutoukan kulttuuriblogi

Ihmiset ovat aina kiinnostavia, varsinkin kirjoista pitävät ihmiset. Tässä sarjassa haastatellaan kirjabloggaajia ja kysellään kirjoista, lukemisesta ja tietenkin bloggaamisesta. Nyt vuorossa on Lukutoukan kulttuuriblogin Krista!

lukutoukkaselfHei! Kuka olet ja mitä teet?
Olen Krista, työskentelen kirja-alan freelancerina. Arkeeni kuuluvat kirjat monella tapaa, lukeminen ja bloggaaminen tietysti myös. Lukutoukan kulttuuriblogin lisäksi bloggaan päätomittajan roolissa Suomi lukee -sivulle.

Esittele blogisi lyhyesti.
Lukutoukan kulttuuriblogi on intohimoisen kirjallisuuden harrastajan kirjablogi josta löytyy kirjoja moneen makuun. Blogi täyttää tänä vuonna neljä vuotta. En oikeastaan keskity tietynlaisiin kirjoihin vaan lukumakuni on todella monipuolinen. Luen kaunoa, dekkareita, chick litiä ja lasten- ja nuortenkirjallisuutta. Pikkuhiljaa olen yrittänyt myös avata ovia fantasian ja scifin maailmaan. En osaa itse sanoa onko blogini suosittu, sillä on mukavasti rekisteröityneitä lukijoita ja on mukavaa että kävijöitä riittää muutenkin.

Miten päädyit perustamaan kirjablogin?
Olen aina lukenut paljon, joskin lukumakuni on laajentunut runsaasti blogin perustamisen myötä. Oman blogin perustaminen oli alunperin äitini ajatus, sillä olin puhunut hänen kanssaan usein kirjablogeista joita kävin lukemassa.

Mistä sait idean blogin nimeen?
Blogini nimi vaihtui alkuaikoina useamman kerran. Lukutoukka nimi tuli luonnollisesti kun tutut sanoivat (ja sanovat) minua usein lukutoukaksi – onhan minulla usein, lähestulkoon aina, kirja mukana. Lukutoukan kirjablogi vaihtui kulttuuriblogiksi sillä ikuinen tavoitteeni on saada myös kirjoitettua muustakin kulttuurista – vaikka kirjoitan lähestulkoon pelkästään kirjoista.

Mikä on parasta bloggaamisessa?
Yhteisöllisyys. Lukeminen itsessään on aika yksinäinen harrastus ja bloggaamisen kautta pääsee vaihtamaan muiden kanssa mielipiteitä lukemistaan kirjoista ja tietysti saa myös lukuvinkkejä. Olen blogimaailman kautta tutustunut ihaniin ihmisiin ja saanut todella hyviä ystäviä.

Mikä on vaikeinta bloggaamisessa?
Itselleni vaikeinta on blogata sellaisesta kirjasta joka ei herättänyt juuri mitään tunteita tai josta en pitänyt lainkaan. Kuten muutenkin ihmisenä myös bloggaajana pyrin olemaan positiivinen, joten pyrin löytämään jokaisesta kirjasta jotain hyvää. Täytyyhän siinä olla, kun olen lukenut kirjan loppuun!

Onko blogisi näkyvillä myös sosiaalisessa mediassa? Missä kanavissa?
Olen Instagramissa (@bloggarikrista), Twitterissä (@bloggarikrista) ja facebookissa (Lukutoukan kulttuuriblogi & Suomi lukee). Instagramissa ja Twitterissä olen pyrkinyt yhdistämään molemmat blogit, Suomi lukee -sivun sekä Lukutoukan kulttuuriblogin, Facebookissa taas molemmilla on oma sivunsa.

Mikä on ollut suosituin postauksesi?
Olen itsekin hieman yllättynyt että suosituin bloggaukseni on ollut Maritta Lintusen Hulluruohola, joka kyllä sinällään oli loistava kirja. Saan vieläkin usein kommentteja bloggaukseeni Kira Poutasen Ihanasta merestä, joka onkin toiseksi suosituin bloggaus ja todella tärkeä kirja.

Onko bloggaaminen avannut uusia ovia tai mahdollisuuksia?
Runsaasti. Olen tutustunut todella mahtaviin kirja-alan ihmisiin ja teen myös nykyään kirja-alan töitä. Näitä mahdollisuuksia ei varmasti olisi tullut eteen ilman kirjablogia.

Oletko kirjoittanut myös jotain muuta kuin kirjablogia?
Olen kirjoittanut aivan nuoresta asti, enimmäkseen runoja ja päiväkirjaa. Romaani ei ole koskaan ole ollut ajatuksissani, mutta proosaa olen kirjoittanut satujen ja novellien muodossa. Nuo ovat jääneet lähestulkoon kokonaan pois bloggaamisen tultua kuvioihin, mutta ehkä vielä joskus…

Mitä vinkkejä antaisit tätä lukeville ihmisille, jotka haluaisivat perustaa oman kirjablogin?
Kirjabloggaaminen on ihana harrastus, lähde ihmeessä mukaan blogimaailmaan! Kannattaa tutustua ensin kirjablogeihin niitä lueskelemalla ja sitten pohtia yksityiskohtia, esimerkiksi alustaa ja blogin nimeä tarkkaan. Tämä on harrastus jota voin suositella kaikille lukutoukille.

Kuinka paljon luet?
En osaa sanoa kuinka monta tuntia luen päivässä (varmaankin todella monta), mutta kuukaudessa luen nykyään noin kolmekymmentä kirjaa, joskus enemmän, joskus vähemmän.

Oletko osallistunut joskus lukuhaasteisiin? Millaisiin?
Klassikkohaaste on yksi suosikeistani lukuhaasteissa ja sen lisäksi olen osallistunut useamman kerran lukumaratoniin. Klassikkohaasteen kautta innostuinkin klassikkokirjallisuudesta ja nyt olen ottanut tavoitteeksi lukea säännöllisin väliajoin jonkun klassikkon.

Kuka on lempikirjailijasi?
Heitä on hurjan monta. Nimeän ainakin Tuija Lehtisen, Antti Tuomaisen sekä Haruki Murakamin.

Kuka on kaikkien aikojen lempihenkilöhahmosi ja missä kirjassa hän esiintyy?
Komisario Koskinen Seppo Jokisen dekkareissa sekä Outi Pakkasen luoma Anna Laine. Molemmat esiintyvät kirjailijoiden lähestulkoon kaikissa kirjoissa.

Missä on paras paikka lukea?
Sohvannurkka. Toinen suosikkini on Punkaharjulla, isovanhempieni mökin ”Kristan penkillä”.

Mikä on mielestäsi paras TV/elokuvasovitus kirjasta?
Mieleeni tulevat Kirjavaras sekä Tähtiin kirjoitettu virhe.

Mikä on huonoin kirja, jonka olet koskaan lukenut? Miksi?
En osaa sanoa. Jos kirja on niin huono että se olisi ”huonoin”, niin todennäköisesti en ole lukenut sitä loppuun.

Mitkä kolme kirjaa ottaisit autiolle saarelle matkalukemiseksi?
Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla, Haruki Murakamin 1Q84 sekä Kate Mortonin Paluu Rivertoniin.

Kiitos vastauksista! 
Otan sarjaan jatkuvasti mukaan uusia haastateltavia. Haluatko mukaan? Heitä kommentti tai laita meiliä tulemaan (osoite löytyy sivupalkista).

2 kommenttia
Kirjoittanut Sanna aiheesta Vieraana kirjabloggaaja

Timo Leppänen: Merkilliset nimet

merkillisetnimetMoni automerkki on saanut nimensä perustajansa mukaan. Esimerkiksi Enzo Ferrari, André-Gustave Citroën, Walter P. Chrysler, Henry Ford, Ferdinand Porsche, Adam Opel ja Soichiro Honda nimesivät yrityksensä ja autonsa sukunimiensä mukaan.

Merkilliset nimet on tietokirja, joka kertoo tarinat monien suomalaisten ja ulkomaisten yritysten tai tuotteiden nimien taustalla. Kävin alun perin kommentoimassa erään toisen kirjablogin arviota kirjasta, ja SKS:ltä otettiin yhteyttä haluaisinko kirjan luettavaksi. Mikä ettei!

Monien nimien tarinat ovat tuttuja: Google tulee googolista (luku jossa on ykkönen ja sata nollaa), IKEA ja ABBA perustajiensa nimikirjaimista, ABLOY Ab Lukko Oy:stä. Kirja on kuitenkin täynnä myös tuntemattomampia nimitarinoita. Miten syntyivät Marimekko, Lumene tai Prisma?

Jotkut tavaramerkit yleistyivät kuvaamaan koko tuoteryhmää – olet varmaan kuullut esimerkiksi Monosta, Moposta tai Kännykästä. Frisbeekin on oikeastaan rekisteröity tuotemerkki, vaikka sanaa viljellään aika vapaasti milloin missäkin. Erityisen tarkasti kirjassa kuvataan surullisenkuuluisa Postin muuttuminen Itellaksi ja taas takaisin Postiksi.

Kun tarinoita lukee ison läjän peräkkäin, niissä alkaa huomata kaavamaisuutta. Useimmat yritysten nimet on saatu omistajien nimistä, toimialaan liittyviä sanoja yhdistelemällä tai yllättävän usein myös nimikilpailuista, joiden voittaja on saanut esimerkiksi maailmanympärimatkan.

Hauskin tarina on ehkä ABC-huoltoasemaketjulla: kun ei keksitty muutakaan, aseman luonnoksiin laitettiin logoksi kirjamet ABC. Ja sehän siitä sitten tuli. Applen tapauksessa yrityksen nimi tarkoittaa tietenkin omenaa, mutta enpäs tiennyt että myös Macintosh-tietokone (myöhemmin Mac) nimettiin omenalajikkeen mukaan. Enkä ole koskaan varsinaisesti tajunnut että Microsoft tulee sanoista microcomputer ja software.

Merkilliset nimet on helppolukuinen ja viihdyttävä tietokirja, johon on varmasti tehty valtava määrä taustatyötä. Jokainen nimi on oma lyhyt lukunsa, joten 400 sivua on nopeasti luettu. Nyt voikin sitten alkaa päteä valtavalla määrällä knoppitietoa aina tilaisuuden tullen. Nimitarinoiden lisäksi kirja tarjoilee myös aimo annoksen kotimaista yrityshistoriaa.

Subjektiivinen tuomio: **** 

Timo Leppänen
Merkilliset nimet – tarinoita yritysten ja tuotteiden nimistä
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2016
432 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

5 kommenttia
Kirjoittanut Sanna aiheesta Talous