Kuukausi: tammikuu 2017

Kirjailijavieras: Liliana Lento

Kirjailijavieras-sarjassa haastatellaan erilaisia kirjailijoita ja kysellään kaikenlaista kirjoista sekä kirjoittamisesta. 

Liliana Lento.

Hei! Kuka olet ja mitä olet kirjoittanut?
Olen Liliana Lento. Esikoisromaanini Dionnen tytöt ilmestyi alkukesällä 2016 Tornin kustantamana. Kirja yhdistelee fantasiaa ja chick littiä, ja vie lukijan kuvitteelliseen Fretannian maahan, keijujen, ihmisten ja menninkäisten yhteiskuntaan. Ennen Dionnen tyttöjä olen julkaissut muutaman novellin Ursula-lehdessä ja Kumman rakas -antologiassa.

Millainen koulutustausta sinulla on?
Opiskelen tällä hetkellä sosiaalityön maisteriopintoja ja valmistun ensi vuonna sosiaalityöntekijäksi.

Miten päädyit kirjailijaksi?
Silloin kun sain kustannussopimuksen, kirjoittaminen oli ollut rakas harrastukseni jo melkein 10 vuotta, tosin olin kirjoittanut aiemmin enimmäkseen novelleja. Kirjoittaminen on myös aina ollut minulle luonteva tapa ilmaista itseäni ja järjestellä ajatuksiani, ja päässäni olen sepitellyt tarinoita niin kauan kuin pystyn muistamaan.

Olin kuitenkin vuosia onnellinen pöytälaatikkokirjoittaja, ja minulta puuttui kirjan julkaisemiseen tarvittavaa rohkeutta. Vielä silloinkin kun kirjoitin Dionnen tyttöjen ensimmäistä versiota, ajattelin kirjoittavani sitä vain itselleni, korkeintaan muutaman ystävän luettavaksi. Tarina tuntui liian henkilökohtaiselta, jotta sille voisi antaa mahdollisuuden päästä periaatteessa kenen tahansa luettavaksi. Kuulostaa ehkä oudolta, sillä ei Dionnen tytöt ole mitenkään omaelämäkerrallinen. Mutta kun olen itse luonut tarinan maailman, pyöritellyt päässäni juonenkäänteitä, eläytynyt hahmojeni kohtaloihin…

Olin tuossa vaiheessa jo julkaissut muutaman novellin, mutta novellien kirjoittaminen ei tuntunut niin henkilökohtaiselta. Romaanikäsisten parissa tulee kuitenkin väistämättä vietettyä paljon pidempään aikaa.

Kun olin saanut vähän etäisyyttä tarinaan, eikä se enää ollut niin iholla kuin ensimmäisen version valmistuessa, päässäni alkoi pikku hiljaa itää ajatus, että jospa sittenkin tarjoaisin tätä kustantajille, ja jo muutaman vuoden elänyt hento haave kirjan julkaisemisesta versoi ja vahvistui.

Ehkä kyse oli myös tietynlaisesta sosiaalistumisesta, sillä olin kirjoittamisharrastukseni myötä tutustunut yhä useampaan vähintään esikoisromaaninsa julkaisseeseen ihmiseen. Joka tapauksessa minusta alkoi tuntua siltä, että Dionnen tytöt on sen arvoinen, että ainakin yrittäisin saada sen julkaistua.

Vaikka en siis voikaan sanoa haaveilleeni aina kirjailijuudesta, silti minusta tuntui kustannussopimuksen saadessani, että olen kulkenut vuosia, ehkä koko ikäni, tätä kohti.

Mistä saat ideat kirjaasi / kirjoihisi?
Olen saanut jonkin verran ideoita unista. Esimerkiksi erään Dionnen tyttöjen keskeisen henkilön, Florencen, tarina sai alkusysäyksensä unesta, joka jäi pyörimään päässäni, ja jota aloin kehitellä tarinallisemmaksi. Muuten ideoita tulee vaikka mistä: kirjoista, elokuvista, tv-sarjoista, uutisista, valokuvista, paikoista joissa olen käynyt ja toki myös oman elämäni tapahtumista ja kokemistani tunteista.

Kauanko kirjoitusprosessi kesti?
Ensimmäinen versio valmistui noin kymmenessä kuukaudessa. Sen jälkeen hioin käsistä vielä yli vuoden kuuden esilukijan palautteiden perusteella ennen kuin uskalsin tarjota sitä kustantajille. Sain eri ihmisiltä palautetta eri aikoina, ja välillä kului useampikin kuukausi, etten koskenut käsikseen ollenkaan, sitten palasin taas editoimaan sitä. Koska tiesin, ettei kustannuskynnyksen ylittäminen ole helppoa, minulla oli aika korkea kynnys päästää käsiksestä irti, todeta että nyt tämä on vihdoinkin tarpeeksi hyvä matkaan lähetettäväksi.

Miten sait kirjasi kustannettua? Oliko se vaikeaa?
Kustannussopimuksen saaminen kävi itse asiassa hieman odotettua helpommin tai ainakin nopeammin. Lähetin Dionnen tytöt kustantamokierrokselle heinäkuussa 2015. Olin kuullut, että kustantamoilla voi kestää tosi kauan vastata, joten olin henkisesti varautunut siihen, että saatan hyvinkin joutua odottelemaan vastauksia vuoden 2016 puolelle. Ja toki olin varautunut henkisesti myös siihen, ettei Dionnen tytöt välttämättä pääse kenenkään kustantajan seulasta läpi. Mutta sainkin myönteisen kustannuspäätöksen jo 2,5 kuukauden odotuksen jälkeen.

Kenestä kirjojesi henkilöstä pidät eniten ja miksi?
Kaikki Dionnen tyttöjen kuusi näkökulmahenkilöä ovat olleet omalla tavallaan tärkeitä, mutta Margotista on tullut minulle kaikkein läheisin hahmo.

Mikä on parasta kirjoittamisessa?
Ehkä se fiilis, kun tempaudun mukaan tarinani maailmaan ja hahmojeni elämään. Voin kokea suuria tunteita hahmojeni kanssa, ja samaan aikaan tunnen oloni niin hyväksi ja seesteiseksi.

Mikä on ikävintä kirjoittamisessa?
Uuden tarinan aloittaminen on minulle useimmiten vaikeaa. Keksin päivä toisensa jälkeen ties mitä tekosyitä, miksi en voi aloittaa kirjoittamista vielä tänään. Kirjoittaminen sujuu kyllä yleensä hyvin, kun pääsen vauhtiin, mutta tuo aloituskitka on ärsyttävä.

Onko kirjan julkaiseminen avannut uusia ovia tai mahdollisuuksia?
Se on tuonut uusia mukavia kokemuksia. Minulla on ollut kuluneen vuoden aikana neljä kirjailijaesiintymistä. Pääsin järjestämään julkkaribileet. Oli ihanaa huomata, miten iloisia ystäväni olivat puolestani, kun sain kustannussopimuksen ja myöhemmin kirjan ilmestyessä. On myös ollut mielenkiintoista nähdä omakohtaisesti kaikki ”käsiksestä oikeaksi kirjaksi” -prosessin vaiheet. Ja lukijapalautteiden saaminen vasta jännää onkin.

Oletko saanut kirjoistasi palautetta? Millaista?
Yleensä ottaen palaute on ollut ilahduttavan, hämmästyttävänkin hyvää. Erityisesti olen saanut kehuja sujuvasta kielestä.

Onko uusi kirja jo työn alla?
Dionnen tyttöjen itsenäinen jatko-osa on ollut työn alla jo pidemmän aikaa. Lisäksi olen ideoinut myös toista, eri maailmaan sijoittuvaa romaanikäsistä.

Oletko kirjoittanut jotain muuta kirjojen lisäksi?
Päiväkirjaa, Esikoiskirjailijan mietteitä -kirjailijablogia ja tällä hetkellä kirjoitan myös gradua.

Kuka on lempikirjailijasi?
Ainakin Johanna Sinisalo ja Marian Keyes.

Suosittele kolmea hyvää kirjaa!
Tämä onkin vaikea kysymys, hyviä kirjoja on niin paljon. Sanotaan nyt vaikka nämä: Marian Keyes: Hurmaava mies, Johanna Sinisalo: Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita, Richard Adams: Ruohometsän kansa.

Mitä haluaisit sanoa kirjailijaksi tahtoville blogin lukijoille?
Suosittelen pyytämään palautetta käsiksestä ennen kustantamokierrokselle lähettämistä, mielellään useammaltakin ihmiseltä. Kirjoittaja tulee väistämättä aika sokeaksi omalle tekstilleen. Minulle oli iso apu jokaisesta kuudesta esilukijastani, en olisi saanut hiottua Dionnen tyttöjä yhtä hyväksi ilman heitä.

Kiitos vastauksista!
Muutkin kirjailijat ovat tervetulleita Kirjailijavieraiksi! Mikäli haluat haastateltavaksi, ota yhteyttä.

Posted by Sanna in Kirjailijavieras, 0 comments

James Essinger: Adan algoritmi

— Ada oivaltaa sen ydinseikan, että analyyttinen kone ja Jacquard-kutomakone toimivat pohjimmiltaan samoin, ja niin hän tekee upean ja valtaisan käsitteellisen loikan, jonka perusteella hänet on katsottava tietokoneen esihistorian merkittäväksi hahmoksi – ja kiistatta sen johtavaksi naishahmoksi. Jakso osoittaa hänen ymmärtäneen täsmälleen, mikä tietokone on.

Löysin Vastapainon tuoreen kirjan Adan algoritmi syksyn 2016 kirjakatalogista, ja kävin saman tien varaamassa sen kirjastosta itselleni. Ada Lovelacen tarina ei ollut tuttu, ja alkoi kiinnostaa, miten 1800-luvun alussa elänyt nainen vaikutti digiajan alkamiseen.

James Essingerin teos kertoo Ada Lovelacen elämänvaiheista ja työstä perusteellisesti, mutta huumorilla höystettynä. Samalla tutustutaan myös moniin Adan elämän tärkeisiin hahmoihin. Essinger maalailee värikkäät kuvat henkilöiden luonteista eikä epäröi kommentoida heidän tekemisiään. Kirjan tyylistä tulee monessa kohdassa mieleen Jane Austenin kepeän ironinen tyyli, vaikka nyt onkin kyse todellisista historian henkiöistä.

Valitettavasti suurimmasta osasta asiakirjaa ei saa selvää: 1800-luvun alussa lukukelpoista käsialaa ei pidetty herrasmiehelle välttämättömänä ja Greig oli kaikin puolin herrasmies.

Kirja pohjustaa Adan tarinaa kertomalla ensin hänen isovanhemmistaan ja vanhemmistaan. Ada Lovelacen isä oli kuuluisa runoilija lordi Byron, joka muun muassa petti vaimoaan siskopuolensa kanssa ja jätti jälkeensä raskaat velat. Äiti lady Annabelle oli alkuun arka nuori nainen, mutta tästä kasvoi Adan elämää vahvasti ohjaileva, määrätietoinen nainen. Estääkseen liiallisen mielikuvituksen (jota pahamaineinen runoilijaisä edusti), lady Byron ohjasi tyttärensä päättäväisesti matematiikan pariin. Ada saikin kattavan koulutuksen, mutta ei päässyt toteuttamaan taipumuksiaan koskaan kunnolla, koska sattui olemaan nainen.

Hänen [Adan ystävän, matemaatikko Mary Somervillen] isänsä uskoi – tuohon aikaan tällainen ei ollut epätavallista – että ‘abstraktin ajattelun aiheuttama rasitus vahingoittaisi naisen haurasta ruumiinrakennetta’.

Parikymppisenä Ada tutustui kuitenkin matemaatikko Charles Babbageen, jota pidetään varhaisen tietokoneen keksijänä. Heidän välilleen kehittyi ystävyys ja he tekivät paljon yhteistyötä. Kirja osoittaa, kuinka suuri vaikutus Adalla oli Babbagen työhön, vaikka Babbage itse suhtautuikin Adaan usein alentuvasti omana “tulkitsijanaan”.

Ada muun muassa käänsi Babbagen suunnittelemasta analyyttisesta koneesta kirjoitetun artikkelin ranskasta englanniksi, ja lisäsi siihen omat huomautuksensa, jotka olivat kolme kertaa pidemmät kuin alkuperäinen artikkeli. Yksi huomautuksista on niin monimutkainen algoritmi, että sitä pidetään maailman ensimmäisenä tietokoneohjelmana. Adan mukaan on myöhemmin nimetty ohjelmointikieli.

Adan algoritmi on kiinnostava ja nopealukuinen kirja, jonka luin yhdessä vuorokaudessa (olosuhteiden pakosta – varattua kirjaa ei saanut uusia). Essingerillä on ollut käytössään runsaasti lähdemateriaalia ja kirjeitä, ja välillä jopa ihmetyttää kuinka tarkasti hän pystyy kuvaamaan 150 vuotta sitten eläneen elämänvaiheet. Kirja on paitsi viihdyttävä tietokirja, myös kiinnostava katsaus varhaisen tietokoneen historiaan.

Luin kirjan vuoden 2016 puolella, joten tämä teos ei pääse lukuhaasteeseen 2017 mukaan.

Subjektiivinen tuomio: ****

James Essinger
Adan algoritmi – Kuinka lordi Byronin tytär Ada Lovelace käynnisti digiajan
Vastapaino 2016
310 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Posted by Sanna in Elämäkerrat, 0 comments

Minna Rytisalo: Lempi

Lakanoita vaihtaessaan hän vain sanoi, mistään mitään tietämättä, papereitani luettuaan, että pianhan löytäisin uuden. Uuden minkä? Uuden sinut? Hänkö sinuksi kuvitteli alkavansa? Sellaista ei ole, toista sinunlaistasi, Lempi.

Lempiä hehkutettiin kirjablogissa jos toisessakin viime syksynä, ja luin sen nyt itsekin. Kun sain aloitettua, hotkaisin parisataasivuisen kirjan kevyesti parissa illassa. Lempi oli aika erilainen kuin odotin, ja todella vaikuttava lukukokemus.

Kirjan päähenkilö on nuori kauppiaantytär Lempi, joka muuttaa pienelle Pursuojan tilalle Viljamille vaimoksi. Hän ei kuitenkaan pääse itse lainkaan ääneen, vaan häntä kuvataan koko romaanin ajan kolmen muun henkilön kautta. Kirja alkaa aputyttö Ellin lähettämillä kirjeillä, joissa hän kertoo Lempin lähteneen kotoa sillä aikaa kun Viljami oli rintamalla.

Tästä seuraavia tapahtumia, yhden perheen tragediaa, aletaan keriä auki ensin Viljamin, sitten Ellin ja lopuksi Lempin kaksoissisaren Siskon näkökulmasta. Takaumat ja muistot kulkevat mukana sujuvasti ja vuorottelevat nykyhetken kanssa. Jokaisella henkilöllä on omanlaisensa ääni, ja lukija pääsee syvälle heidän ajatuksiinsa.

Kirjaa kuvataan takakannessa näin: “herkkyydessään väkevässä romaanissa on voimakas jännite ensimmäiseltä sivulta viimeiselle”, ja se pitää hienosti paikkansa. Mielikuva Lempistä henkilönä muuttuu sen mukaan, kuka on äänessä. Lukiessa vuorottelivat monenlaiset tunteet: haikeus, myötätunto, hämmästys, näin muutamia mainitakseni.

Varsinkin Viljamin kerronta on hengästyttävää luettavaa, lähes tajunnanvirtaa, mutta silti helppoa seurata. Lempihahmokseni muodostui kuitenkin järkevä Sisko, joka vetää tarinan langat lopulta yhteen. Lempi on lyhyesti sanottuna hyvä kirja, joka tekee surulliseksi. Kieli on hurjan kaunista, ja ohueen kirjaan mahtuu paljon. Erityisesti esikoisromaaniksi teos on vaikuttava.

Lempi on myös ensimmäinen vuonna 2017 lukemani kirja, joten se saa kunnian aloittaa Helmetin lukuhaasteen. Kirja olisi sopinut moneenkin haasteen kohtaan, mutta valitsin sille kategorian Kirjan nimessä on tunne.

Läksy oli kauhistuttava: koskaan toista ihmistä ei näe kokonaisena. En ole varma, tajuanko sitä vieläkään.

Subjektiivinen tuomio: *****

Osta kirja Adlibriksesta*

Minna Rytisalo
Lempi
Gummerus 2016
234 sivua

Posted by Sanna in Historiallinen, 2 comments