Kuukausi: maaliskuu 2017

Yksi hyvä ja yksi huono kirja syömisestä

Luin peräkkäin kaksi hyvin erilaista kirjaa syömisestä, ja päätin tehdä niistä vaihteeksi yhteisen postauksen. Pääosin siksi, että ensimmäinen oli sen verran tylsä, etten jaksanut lukea sitä kunnolla loppuun.

William Leith: Pohjaton nälkä

Olen lihava. Niinpä teen kaiken lihavasti. Tänä aamuna otan läskisuihkun ja pyöriskelen saippuavaahdossa kuin valtava kerubi. Kuivaan itseni lihavasti. Se ei ole samanlaista kuin laihan kuivatessa itsensä pyyhkeellään. Lihavat imevät itseensä vettä kuin sienet.

William Leithin Pohjaton nälkä tarttui mukaan kirjastoreissulta kiinnostavan aiheensa ja hauskan kantensa perusteella. Kirjaa kuvataan takakannessa ”hyytävällä tavalla hauskaksi” ja ”oivalluksia sytyttäväksi safariksi länsimaisen ihmisen loputtomaan haluun saada – jotakin ja nopeasti.”

Odotin siis kiinnostavaa, omakohtaista teosta lihavuudesta ja nykyisestä syömiskulttuurista, ehkä faktoilla ja tutkimuksilla höystettynä. Harmillisesti Pohjaton nälkä oli kuitenkin pettymys.

Kirja tuntuu lähes pelkältä tajunnanvirralta, kun Leith kuvaa ajatuksiaan ja kokemuksiaan. Hän hyppii episodimaisesti aiheesta toiseen, kertoo välillä aamurutiineistaan, sitten tyttöystävästään, alkaa noudattaa Atkinsin dieettiä, kuvailee lapsuutensa ahmimiskokemuksia ja nuoruuden huumesekoiluita, repsahtaa syömään, juttelee lihavan ystävän kanssa, haastattelee tohtori Atkinsia…

Pieniä oivalluksia pilkahtelee aina välissä, mutta ajatus ei tunnu pääsevän eteenpäin eikä kokonaisuus hahmotu. Mikä oli pohdintojen lopputulos? Välillä tilanteet ovat absurdiudessaan huvittavia, välillä taas inhottaa lukea Leithin kertoillessa huolettomasti kännäyksestään ja huumeidenkäytöstään. En jaksanut lukea paksua kirjaa kunnolla loppuun, vaan puolivälistä eteenpäin hyppelin sivuja ja lopulta laitoin koko teoksen pois.

Subjektiivinen tuomio: **

William Leith
Pohjaton nälkä – syöpön tunnustuksia
Tammi 2006
317 sivua

Pertti Mustajoki: Vähennä kaloreita ilman dieettiä

Kaloreiden vähentäminen aloitetaan niistä tilanteista, joissa olet viikoittain, ja etenkin niistä, jotka ovat lähes jokapäiväisiä. Jos pari kertaa kuukaudessa nautit illallisen ravintolassa tai maistelet kahvilassa juustokakkua, älä herran tähden ryhdy niiden äärellä miettimään kaloreita.

Toisin kuin Pohjaton nälkä, Pertti Mustajoen tuore teos Vähennä kaloreita ilman dieettiä oli kiinnostava, muutenkin kuin nimensä perusteella. Aimo annos tutkittua tietoa höystettynä huumorilla ja armollisella otteella on pakattu tiiviiksi tietopaketiksi, jonka hotkaisee parissa illassa.

Aineenvaihdunta- ja hormonisairauksiin erikoistunut sisätautilääkäri Pertti Mustajoki kertoo aloittaneensa kirjoittamisen sen jälkeen, kun toimittaja oli kysynyt, voiko ilman dieettejä laihtua. ”Jos aikaansa seuraava toimittaja luulee dieetin olevan ainoa keino laihduttaa, mitä tavalliset kansalaiset tietävät kalorien vähentämisestä?” Näin syntyi kalorien vähentämiseen keskittyvä kirja.

Mustajoella on erinomainen pointti: jos erilaiset dieetit todella toimisivat, suomalaisetkin hoikistuisivat jatkuvasti. Atkinsin dieetti ja 5:2 -dieetti saavat kirjassa kyytiä, kun tilalle otetaan perinteinen lautasmalli. Olennaista on, että Mustajoki myös perustelee kaiken tutkimustiedolla.

Avain painonhallintaan ja laihtuminen on yksinkertainen: rajoitetaan kalorien määrää eikä ruoan määrää. Nälkäkuurilla oleminen ei pitkällä aikavälillä laihduta, vaan kilot saattavat tulla korkojen kera takaisin. Maha nimittäin täyttyy nimenomaan ruoan määrästä, eikä se välitä onko kyseessä puoli kiloa porkkanaa vai suklaata. Toisesta vain saa satoja kilokaloreita enemmän kuin toisesta, mikä aiheuttaa lihomista.

Mustajoki määrittelee, mikä on terveellinen kaloritiheys ruoassa (alle 150 kcal/100g), sekä ohjeistaa kalorien ”laimentamiseen” aterialla. Jos syö vaikka makean välipalan, sitä voi laimentaa vähäkalorisella hedelmällä, tai leipää voi laimentaa kevyillä leivänpäällisillä.

Olennaista on pureutua ensin jokapäiväisiin aterioihin kuten koulu- tai työlounaisiin, ja sallia itselleen se juustokakkupala tai muu herkku ilman tunnontuskia pari kertaa kuukaudessa. Kirjan ote oli muutenkin armollinen – mitään ei tiukasti kielletä, ja syömisen pitää olla mukavaa. Hampurilaisaterioita voi toki syöpötellä silloin tällöin, mutta jos siitä tulee jokaviikkoista, kalorien vähentäminen alkaa olla hankalaa.

Mukana on myös kiinnostavaa nippelitietoa: yllättävää esimerkiksi oli, että niinkin helposti kuin vaihtamalla kevytmaidosta rasvattomaan maitoon saa vuodessa tuhansia kilokaloreita vähemmän.

Kirja oli nopeasti luettu, mutta huomasin pian olevani jääkaapilla tarkastamassa yleisimpien välipalojeni kaloritiheyttä. Tämä kirja tekisi melkein mieli ostaa omaksi, voisi nimittäin olla terveellistä lukea se aika ajoin uudelleen.

Kirja pääsee vuoden 2017 lukuhaasteeseen kategoriassa Kirja lisää hyvinvointiasi.

Subjektiivinen tuomio: ****½

Pertti Mustajoki
Vähennä kaloreita ilman dieettiä
Duodecim 2016
144 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Muistelmat, Ruoka, Terveys

Mari Manninen: Yhden lapsen kansa

Minun mielestäni yhden lapsen politiikka oli julma ja turha: Se leikkasi syntyvyyttä huonommin kuin aiemmat kampanjat, mutta rikkoi raa’asti kansalaisten oikeutta päättää ruumiistaan ja lisääntymisestään. Sen hyödyt eivät mitenkään kumoa sen aiheuttamaa inhimillistä kärsimystä.
Kiinalaiset ovat eri mieltä.

Sain Yhden lapsen kansan luettavaksi reissulla vanhempien luokse, koska jostain syystä Lohjan kirjastosta saa varattua helposti mitä vain milloin vain. Helmet-kirjastossa kirjasta on tällä hetkellä 747 varausta.

Toimittaja Mari Manninen on asunut useita vuosia Kiinassa ja kirjoittanut Kiina-aiheisia juttuja suomalaisiin lehtiin. Kirjaansa varten hän keräsi kymmenen perheen tarinat yhteen. Yhden lapsen kansa voitti tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon vuonna 2016.

Ihmisten tarinoiden kautta käsitellään Kiinan yhden lapsen politiikkaa kattavasti eri puolilta. Ensimmäisen lapsen jälkeen syntyneet saattoivat jäädä ”mustiksi lapsiksi”, jos he eivät saaneet hukouta eli asuinpaikkatodistusta. Ilman sitä ei pääse yliopistoon, töihin, naimisiin tai – käsittämätöntä kyllä – edes junaan.

Ainokaiset lapset saattavat olla hemmoteltuja pikkukeisareita, mutta toisaalta myös uupuneita nuoria, joiden harteille kasautuvat paineet menestymisestä sekä kahdesta vanhemmasta ja neljästä isovanhemmasta huolehtiminen. Yksittäisten ihmisten tarinoiden kautta aihe tulee lähelle ja liikuttaa.

Abortoidut vauvat, hylätyt tyttölapset, vaimottomat miehet, vietnamilaiset ostovaimot… Manninen käsittelee aihettaan monelta kulmalta. Monet naiset joutuivat pakkoaborttien uhriksi – aborttiin painostaminen oli normaalia, mutta naiset saatettiin myös hakea väkivalloin kotoa toimenpidettä varten. Kylissä oli vauvakiintiöt, ja vauvaa piti anoa kirjallisesti kauan ennen kuin saattoi alkaa edes yrittää lapsentekoa. Vauva-arpajaisista lukiessani mietin hetken, luenko tässä nyt dystopiakuvausta Siilosta vai ihan oikeaa lähihistoriaa.

Manninen osoittaa myös, että länsimaisen median antama kuva Kiinasta ja yhden lapsen politiikasta on usein yksipuolinen. Yllättäen suurin osa haastatelluista on sitä mieltä, että yhden lapsen politiikka oli Kiinalle tarpeen väestönkasvun hillitsemiseksi, vaikka keinot saattoivatkin olla vääriä. Löytyypä jopa yksi väestöryhmä, jota politiikka on hyödyntänyt. Kaupungissa asuvat ainoat tyttäret saivat mahdollisuuden kouluttautua ja edetä elämässään pitkälle, sillä mikäli heillä olisi ollut veljiä, tyttöjen koulutukseen ei olisi todennäköisesti panostettu.

Pienestä toistosta huolimatta Yhden lapsen kansa on sujuvaa lukemista, ja ahmin sen viikonlopun aikana. Kirja ei ole aiheensa puolesta mukavaa luettavaa, mutta ehdottoman kiinnostava ja tärkeä teos. Finlandia-palkintonsa ansainnut siis. Kirjabloggaajat äänestivät Mannisen kirjan myös vuoden 2016 parhaaksi teokseksi Blogistanian Tieto -kategoriassa.

Yhden lapsen kansa pääsee mukaan Lukuhaasteeseen 2017 kategoriassa Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja.

Subjektiivinen tuomio: *****

Mari Manninen
Yhden lapsen kansa: Kiinan salavauvat, pikkukeisarit ja hylätyt tyttäret
205 sivua
Atena 2016

Osta kirja Adlibriksesta*

11 kommenttia
Kirjoittanut Sanna aiheesta Kulttuuri

Kirjailijavieras: Rita Dahl

Kirjailijavieras-sarjassa haastatellaan erilaisia kirjailijoita ja kysellään kaikenlaista kirjoista sekä kirjoittamisesta. 

Rita Dahl.

Hei! Kuka olet ja mitä olet kirjoittanut?
Olen Vantaalla asuva kirjailija-toimittaja Rita Dahl. Tähän mennessä olen julkaissut 16 teosta, kuusi runokokoelmaa, yhden proosateoksen, yhdeksän tietokirjaa ja kaksi käännös- ja kaksi toimitustyötä.

Millainen koulutustausta sinulla on?
Olen valtiotieteiden ja filosofian maisteri ja journalismin YAMK-opiskelija vuoden alusta Haaga-Helialla.

Miten päädyit kirjailijaksi?
Olen jo 1990-luvulla kirjoittaja, joka oli parissa runoryhmässä: Nihil Interitin ryhmässä ja Nuoren Voiman Liiton kirjoittajatapaamisissa. 2004 julkaisin esikoisrunokokoelmani, joka oli lähinnä kooste siihen mennessä valmiina pitämistäni teksteistä.

Mistä saat ideat kirjaasi / kirjoihisi?
Ideat tulevat milloin mistäkin, yleensä elävästä elämästä, matkoista, kulttuureista, ihmisistä, yhteiskunnallisista epäkohdista, tunteista: esimerkiksi rakastumisista ja pettymyksistä, elämäni varrella lyhyemmin tai kauemmin tuntemistani ihmisistä, toisista taiteilijoista ja heidän elämästään, aihealueista, joihin olen perehtynyt paremmin (sananvapaus, Talvivaara jne.)

Kauanko kirjoitusprosessi kestää?
Kirjoitusprosessit kestävät eri aikoja, kuukaudesta moniin  kuukausiin.

Miten sait kirjasi kustannettua? Oliko se vaikeaa?
Jokainen kirja on oma tarinansa. Yleensä tieto kustantamisesta tulee päivästä muutamaan kuukauteen.

Kenestä kirjojesi henkilöstä pidät eniten ja miksi?
Itsestäni. Itseni, osaamiseni ja rajoitteeni tunnen parhaiten. Kaikki muut ovat jo tuntematonta aluetta.

Mikä on parasta kirjoittamisessa?
Kun se sujuu, kun on flow päällä ja kun tunnen aiheen hyvin, tai se kiinnostaa minua erityisesti.

Mikä on ikävintä kirjoittamisessa?
Ikävintä on se, kun se ei suju, kun aihe alkaa tuntua epäkiinnostavalta tai kaukaiselta.

Miten perheesi ja tuttavasi suhtautuivat kirjoittamiseesi?
En ole saanut paljon kommentteja. Eivät kenties ymmärrä? Pitävät tätä korkeintaan harrastuksena, ihmettelevät, miten tällä voi tulla toimeen, mitä ihmettelen kyllä itsekin.

Onko kirjan julkaiseminen avannut uusia ovia tai mahdollisuuksia?
Kirjat ovat avanneet ovia uusiin kirjoihin ja aiheisiin.

Oletko saanut kirjoistasi palautetta? Millaista?
Matkakirjoistani on tullut eniten palautetta. Etelä-Meksikoa on enimmäkseen kehuttu, joku on moittinut tietojen vanhenemisesta (ne vanhenevat koko ajan), samoin Kypros-kirjaa. Ylipäänsä ihmiset eivät tunnu ymmärtävän, miten vaativaa on elättää itsensä pienillä apurahoilla ja epävarmalla alalla. He pitävät itseään oman erityisalansa eksperttinä, mitä varmaan ovatkin, minun täytyy olla yleistietäjä. Joskus teen pakostakin virheitä.

Onko uusi kirja jo työn alla?
Useitakin on. Akuutein on ensimmäinen lastenkirjani, joka kertoo yh-äidistä ja hänen suomalais-kiinalaisista tyttäristään. Sen julkaisee Enostone alkuvuonna 2018. Myös rakastumisesta, toden ja sepitteen välisestä katoamisesta kertova fantastinen proosani etsii kustantajaa.

Oletko kirjoittanut jotain muuta kirjojen lisäksi?
Satoja lehtijuttuja kymmenissä lehdissä.

Kuka on lempikirjailijasi?
Vaikka Fernando Pessoa, josta tein kirjallisuustieteen graduni ja joka kehitti nk. Heteronyymit, kirjaiijasta erilliset persoonat, joille myös loi elämäkerrat.

Suosittele kolmea hyvää kirjaa!
José Saramagon Kertomus sokeudesta, Risto Ahdin Ihon ääriviivat, Aksen Sandemose: Ihmissusi (Janten  laki).

Mitä haluaisit sanoa kirjailijaksi tahtoville blogin lukijoille?
Pitkäjänteisyyttä, kovaa työtä, lukemista ja kirjoittamista. Mitään muuta oikotietä tähän ammattiin ei ole olemassa. Jos sitten päädyt tähän kokopäiväisesti, köyhyyden sietokykyä,  koska äärimmäinen köyhyys tulee tässä ammatissa tutuksi. Usein mietin, miksi oikein tähän ryhdyin. Koska menneisyyttä ei saa tekemättömäksi, koetan muuttaa tulevaa.

Kiitos vastauksista!
Muutkin kirjailijat ovat tervetulleita Kirjailijavieraiksi! Mikäli haluat haastateltavaksi, ota yhteyttä.

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Kirjailijavieras