Kuukausi: kesäkuu 2017

Vieraana kirjabloggaaja: Tuntematon lukija

Ihmiset ovat aina kiinnostavia, varsinkin kirjoista pitävät ihmiset. Tässä sarjassa haastatellaan kirjabloggaajia ja kysellään kirjoista, lukemisesta ja tietenkin bloggaamisesta. Nyt vuorossa on Tuntematon lukija-blogin Hande!

Hei! Kuka olet ja mitä teet?
Hei! Olen Hande, kirjoja rakastava duunari Helsingistä. Lukemisen ja bloggaamisen lisäksi harrastan viulun soittamista sekä satunnaisesti käsitöiden tekemistä ja piirtämistä.

Esittele blogisi lyhyesti.
Olen kirjoittanut Tuntematon lukija -nimistä blogiani reilut kaksi vuotta – en siis ole enää aivan keltanokka, mutten vielä konkarikaan. Olen hyvin kaikkiruokainen lukija, joskin minulle tulee ajoittain kausia, jolloin suurkulutan tietynlaista kirjallisuutta enemmän kuin muita lajityppejä. Silloin tällöin vastailen myös erilaisiin kirja-tageihin ja olen kirjoittanut myös pohdintoja suhteestani lukemiseen sekä yhden hahmoanalyysin. Erään lukuhaasteen myötä olen kirjoittanut arvioita myös muutamasta tv-sarjasta.

Blogini on melko pieni, mutta kyllä siellä vierailijoita käy. Rekisteröityneitä lukijoita blogillani on tällä hetkellä 73, mikä ilahduttaa minua kovasti. Lisäksi seuraajia ja tykkääjiä on myös blogini muilla kanavilla.

Miten päädyit perustamaan kirjablogin?
Olen pitänyt vuodesta 2011 paperista lukupäiväkirjaa, johon olen kirjannut ajatuksiani lukemistani teoksista. Nelisen vuotta sitten huomasin, että monet ihmiset pitivät kirjablogia. Ajatus omankin blogin perustamisesta alkoi kypsyä mielessäni, mutten uskaltanut tehdä aloitetta – kynnystä nosti myös se, etten keksinyt millään hyvää nimeä mahdolliselle kirjablogilleni. Asia muuttui vuonna 2015, kun yhtäkkiä nimiehdotus putkahti päähäni. Varmistin, ettei nimi ollut jonkun toisen käytössä, ja niin blogini syntyi. Paperisesta lukupäiväkirjasta en ole luopunut – nykyisin sen tekstit ovat raakaversioita blogiteksteistäni.

Mistä sait idean blogin nimeen?
Halusin blogini nimen erottuvan joukosta, joten halusin nimetä blogini jonkun minulle tärkeän teoksen mukaan. Väinö Linnan Tuntematon sotilas on ollut yksi suosikkikirjoistani teini-iästä lähtien, joten on melko huvittavaa, että tajusin hyödyntää sitä niin myöhään. Lisäksi nimi Tuntematon lukija sopi blogilleni erinomaisesti, sillä en halua kirjoittaa blogia oikealla nimelläni tai kertoa itsestäni liikaa internetissä.

Mikä on parasta bloggaamisessa?
Olen aina ollut kova lukemaan, mutta bloggaaminen on lisännyt lukutahtiani entisestään. Kaikkein parasta on kuitenkin yhteisöllisyys: aiemmin lukeminen on ollut minulle melko yksinäinen harrastus, mutta blogin ansiosta olen voinut keskustella laajemmin lukemistani teoksista ja saada muilta lukuvinkkejä. Vuosien varrella olen myös tutustunut moniin bloggaajakollegoihini ja he ovat paljastuneet mahtaviksi persooniksi.

Mikä on vaikeinta bloggaamisessa?
Ajoittain minulle iskee kirjoitusjumeja, jolloin minulle kertyy monia luettuja kirjoja, mutten saakaan aikaiseksi kirjoittaa niistä kohtuullisessa ajassa.

Onko blogisi näkyvillä myös sosiaalisessa mediassa? Missä kanavissa?
Blogillani on Facebook-sivu ja sen lisäksi olen Twitterissä nimellä @Tuntematon_luki.

Mikä on ollut suosituin postauksesi?
Suosituin postaukseni on, huvittavaa kyllä, arvioni Väinö Linnan Tuntemattomasta sotilaasta. Huvittavaksi tilanteen tekee se, että kyseessä on juuri se teos, jonka mukaan blogini olen nimennyt.

Onko bloggaaminen avannut uusia ovia tai mahdollisuuksia?
Bloggaamisen kautta olen tutustunut suureen joukkoon mahtavia ihmisiä, jotka jakavat kanssani intohimon kirjallisuuteen. Lisäksi olen loikannut rohkeammin kirjallisen mukavuusalueeni ulkopuolelle lukuisten vinkkien ja lukuhaasteiden myötä.

Tänä vuonna sain myös hienon mahdollisuuden olla osana Ylen Kirjojen Suomi 101 kirjaa-projektia: Ylen kirjallisuustoimittajat ovat valinneet jokaiselta Suomen itsenäisyyden vuodelta kirjan, ja ne on arvottu halukkaiden kirjabloggaajien kesken. Jokainen lukee saamansa teoksen ja kirjoittaa siitä blogiinsa omalla tyylillään.

Oletko kirjoittanut myös jotain muuta kuin kirjablogia?
En ole kirjoittanut muita blogeja – Tuntematon lukija avasi minulle oven bloggaamisen maailman.

Mitä vinkkejä antaisit tätä lukeville ihmisille, jotka haluaisivat perustaa oman kirjablogin?
Kannattaa valita itseään miellyttävä aihe tai aiheita, tehdä ulkoasusta omaleimainen, mutta selkeä, pyrkiä kirjoittamaan säännöllisesti – muistaen kuitenkin olla armollinen itselleen, ”jalkautua” muiden blogeihin eli kommentoida muiden tekstejä  ja kirjoittaa blogiaan omalla tyylillä.

Kuinka paljon luet?
Lukutahtini vaihtelee: joskus luen yli 10 kirjaa kuukaudessa, kun taas joskus saldoni jää kahteen kirjaan. Blogiaikani lukemiston perusteella luen keskimäärin 5-7 kirjaa kuukaudessa.

Oletko osallistunut joskus lukuhaasteisiin? Millaisiin?
Olen osallistunut monenlaisiin lukuhaasteisiin vuosien varrella. Jos teema miellyttää ja minulla on aikaa, lähden mukaan. Tänä vuonna olen kahminut itselleni monia haasteita: löytyy kirjoja ja televisiota yhdistävää, Suomen historiaan liittyvää, lapsuuden suosikkeihin sekä muihin aiemmin luettuihin kirjoihin palaamista sekä dekkareita, kuin myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä.

Kuka on lempikirjailijasi?
Tämä on erittäin vaikea kysymys, sillä minulla ei ole vain yhtä suosikkia suurin piirtein missään asiassa. Väinö Linna on ainakin yksi, kuten ehkä aiemmista vastauksistani voi arvata. Lisäksi pidän kovasti Jane Austenista, John Boynesta, J. K. Rowlingista ja Victor Hugosta – näin muutaman mainitakseni.

Kuka on kaikkien aikojen lempihenkilöhahmosi ja missä kirjassa hän esiintyy?
Apua, toinen vaikea kysymys! Minulla on hirmuisen pitkä lista suosikkihahmoja, joita en missään nimessä pysty asettelemaan paremmuusjärjestykseen. Tällä hetkellä aivan ensimmäiseksi minulle tulee mieleen Sherlock Holmes sir Arthur Conan Doylen novelleista ja romaaneista. Tasapuolisuuden nimissä voisin sanoa vielä yhden naispuolisen hahmon: Harley Quinn Batman-sarjakuvista.

Missä on paras paikka lukea?
Kulmasohvani nurkkaus on kotini paras lukupaikka. Kesäisin on ihanaa lukea ulkona keinussa tai nurmikolla.

Mikä on mielestäsi paras TV/elokuvasovitus kirjasta?
Granadan tv-sarjaversio Sherlock Holmes-tarinoista vuosilta 1984-1994 on vertaansa vailla. Lisäksi pidän kovasti BBC:n vuoden 1995 minisarjasta Ylpeys ja ennakkoluulo. Kumpikin on alkuperäisteoksilleen uskollinen, on huomioinut tarinoiden aikakauden ja näyttelijöiden roolisuoritukset saavat minut unohtamaan, että he ovat näyttelijöitä.

Mikä on huonoin kirja, jonka olet koskaan lukenut? Miksi?
Kirjoille antamieni arvosanojen perusteella huonoimmat lukemani kirjat ovat Susan Hillin Rebekan varjo sekä Brian Azzarellon Jokeri. Rebekan varjo on irvikuva Daphne du Maurierin Rebekasta, jonka jatko-osa Hillin teos olevinaan on. Jokeri-sarjakuvassa taas nimikkohahmo on menettänyt luonteestaan kaiken sen, mikä hänestä tekee kiinnostavan, eikä tarina lunastanut takakannen lupauksia.

Mitkä kolme kirjaa ottaisit autiolle saarelle matkalukemiseksi?
Meikäläisen painajainen: joutua valitsemaan vain kolme niin monesta ihanasta! Mutta, jos on pakko valita, niin ottaisin mukaani sir Arthur Conan Doylen Sherlock Holmes – kootut kertomukset-kokoelman, Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla-trilogian sekä Jane Austenin Ylpeyden ja ennakkoluulon. Yrittäisin varmaankin myös salakuljettaa mukaan muutamia sarjakuvia, mutta siitä ei sitten puhuta. :D

Kiitos vastauksista! 
Otan sarjaan jatkuvasti mukaan uusia haastateltavia. Haluatko mukaan? Heitä kommentti tai laita meiliä tulemaan (osoite löytyy sivupalkista).

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Vieraana kirjabloggaaja

Kesälukumaraton 17.6.2017

Kesän ensimmäinen #lukumaraton on täällä! Emäntänä toimii tällä kertaa Hannan kirjokansi. Taisin olla tyyliin ensimmäinen ilmoittautuja maratonille, mutta täytyy myöntää että tällä hetkellä ei lukeminen nappaa yhtään. Itse asiassa voisin mennä jo nukkumaan näin perjantai-illan kunniaksi :D

Hereillä pitäisi kuitenkin pysyä vielä hetki. Mitä sitten lukisin? Kaapissa olisi kyllä vino pino pyydettyjä, lukemattomia arvostelukappaleita. Ajattelin kuitenkin ottaa rennosti – voisin käyttää kesän ensimmäisen maratonpäivän lueskellen vanhoja suosikkeja. Mahdollisesti Pottereita, joita en ole avannut sitten viime kesän Pottermaratonin.

Varsinainen maratonpäivä on huomenna lauantaina 17.6., mutta aloittaa saa jo perjantain puolella. Julistan oman maratonini alkaneeksi klo 19.45. Lukuaikaa on siis lauantaihin klo 19.45 asti.

Klo 19.45. 0 sivua

Henkilön Sanna (@sannaruoho) jakama julkaisu

Klo 21.40 67 sivua

Potterien sijaan nappasin kirjahyllystä vanhan suosikin, Diane Duanen Haluatko velhoksi? Sisäkannesta löysin hienon ex librikseni vuosimallia 2004. Lukeminen sujuu hitaasti koska Twitterissä on liian hauskaa, joten puolessatoista tunnissa on kertynyt melko vaatimaton sivumäärä. Kirja on kuitenkin yllättävän mielenkiintoinen edelleen. Nuori ja kiusattu lukutoukka Nita löytää velho-oppaan, ja huomaa pian opiskelevansa taikuutta yhdessä toisen velhonoviisin Kitin kanssa.

Ei olisi ehkä kannattanut ottaa lasia viiniä kirjan kanssa, koska nyt väsyttää kahta kauheammin.

Klo 22.20 96 sivua

Vähän voisi vielä lukea ennen nukkumaanmenoa. Huomenna sitten kunnolla maratoonaamaan!

Klo 23.00 134 sivua

Okei, nyt väsyttää.

Lauantaina klo 13.30 171 sivua

Aamupäivä on mennyt yleiseen säätämiseen, kaupassa käymiseen, lounaan tekemiseen ja somessa roikkumiseen. Kirja on edennyt hyvin hitaasti, mutta nyt ajattelin taas paneutua. Nuoret velhot Nita ja Kit päätyivät vahingossa toiseen maailmaan, pimeälle Manhattanille, ja yrittävät pelastaa maailman.

Klo 15.10 277 sivua

Laiskasta alusta huolimatta lukutahti alkaa nopeutua loppua kohden. Sain Haluatko velhoksi? luettua. Maailma on pelastettu, mutta kirjan sympaattisin henkilö kuoli. Nyyh. Nyt jää pohdittavaksi, jatkanko vielä seuraavaan hyllystä löytyvään osaan Syvintä velhoutta vai luenko jotain muuta. Olisi kiva lukea sellainen kirja jonka saisi luettua kerralla.

Klo 18.45 439 sivua

Päädyin sitten tarttumaan Hän sanoi nimekseen Aleia -fantasiakirjaan, jota olen jurnuttanut läpi viimeiset pari viikkoa. Kirja on ihan hyvä, ei siinä mitään, mutta ei varsinainen page-turner. Lopussa ei oltu juurikaan lähempänä ratkaisua kuin alussa, eli trilogian toista osaa pitää odotella sitten. Täytyy raapustella kirjasta jossain välissä postaus.

Lukuaikaa on vielä jäljellä tunti, mutta luulen että tässä vaiheessa vaihdan kirjat Netflixiin. 439 sivuun pääsin kuitenkin, ihan ookoo tulos. Viime kesänä maratoonasin kolme kirjaa ja 779 sivua, mutta silloin yritinkin ihan tosissani.

Maratonin luetut sivut:

  • 277 sivua Diane Duane: Haluatko velhoksi?
  • 162 sivua Erika Vik: Hän sanoi nimekseen Aleia
  • Yhteensä 439 sivua

Kiitos Hannalle haasteen emännöinnistä!

8 kommenttia
Kirjoittanut Sanna aiheesta Lukumaratonit

101 kirjaa: Vesissä toinen silmä (1971)

Tämä postaus on osa Ylen ja kirjabloggaajien yhteistä 101 kirjaa -projektia. Yhteensä 81 kirjabloggaajaa lukee Suomen juhlavuoden kunniaksi yhden kotimaisen kirjan jokaiselta itsenäisyyden vuodelta. Kirjabloggaajien postaukset julkaistaan Ylen sivuilla yhdessä Ylen omien ohjelmien kanssa.

Syyskuu 2016

Kirjat arvottiin syyskuussa 2016, ja minulle osui vuosi 1971 ja Eeva Joenpellon teos Vesissä toinen silmäOlen toki kuullut Eeva Joenpellosta, mutta en ikinä lukenut hänen tuotantoaan. Wikipedia tietää kertoa, että Joenpelto voitti valtion kirjallisuuspalkinnon kuusi kertaa ja sai Finlandia-palkinnon vuonna 1994 kirjallaan Tuomari Müller, hieno mies. Onpa hän näköjään kirjoittanut myös neliosaisen sarjan kotikaupungistani Lohjasta. Kappas.

Vesissä toinen silmä ei herätä nimenä mitään kummempia ajatuksia – mitähän tuo silmä vesissä edes tarkoittaa? Pikaisen netin selauksen perusteella kyseessä ei välttämättä tule olemaan ihan lempikirjani:

Teos on aika haastava, koska se jakautuu numeroimattomiin ja nimettömiin lukuihin. Luvut käsittelevät eri aikatasoja, ja luvun kestäessä avautuu  yksilöimätön aikataso ja henkilöt, joita ei ennakolta esitellä vaan lukija itse saa päätellä henkilön luonteen ja merkityksen Ossin muistojen ja dialogin perusteella.” Jokken kirjanurkka

Vuonna 1971 Arvostelevassa kirjaluettelossa ilmestynyt aikalaisarvio kuvasi teosta puolestaan näin:

Eeva Joenpellon uusi teos aiheuttaa hämmästystä ja pettymystäkin: levoton ja hyppelehtivä (elokuvatekniikkaanko tällainen leikkaus on viittaavinaan) kirja on raskaslukuinen ja jättää lopulta vaivan palkitsematta.” – Risto Hannula

Onneksi kirja paljastui vain 245 sivun pituiseksi, joten raskaslukuisuutta ei kestä ainakaan kovin montaa sataa sivua. Siispä pistän kirjan saman tien varaukseen ja saan sen varsin pian käsiini – kirjoja on vain kaksi kappaletta koko pääkaupunkiseudulla, mutta varausjono ei ymmärrettävästi ole suuren suuri.

Lokakuu 2016

Vaatimattoman näköinen kirja odottelee hyllyssäni kuukauden verran, kunnes pakotan itseni aloittamaan projektin ja avaamaan kirjan.

Tässäkö sitten lopulta oltiin? Kun kaikki solvaukset oli vuosien mittaan vähä vähältä syösty suusta, kun kaikki konnuuden muodot oli täytetty lähes majesteetillisesti, piti viimein pukea ylleen tuo vanha ikävä hyvä käytös.

Kryptisestä ensimmäisestä kappaleesta huolimatta kirjan alku ei ole niin paha kuin luulin. Pian käy ilmi että kyseessä on tarina Ossi Juhonkoskesta, elokuvaohjaajasta. Henkilöt kyllä esitellään ja pysyn suurin piirtein perässä siitä, mitä Ossi puuhaa. Luvassa lienee samanlaista keski-ikäisen suomalaisen miehen ahdistunutta mielenmaisemaa, josta olen marissut jo muutaman kirjan kohdalla. Tällä kertaa erona on vain se, että kirjailija on nainen.

Tarinan edetessä esitellään useita henkilöitä, Ossin ystäviä ja sukulaisia. Ihmiskuvaukset ovat hauskoja: ”Huoneeseen astui tyttö valtavat, vihertävät silmälasit nenällä. Ne tekivät hänet uteliaan toukan näköiseksi, joka rytmikkäästi heilutteli yläruumistaan ja jäykistyi sitten tarkkaavaiseksi. Mutta sievä hän oli kuten kaikki tytöt nykyään.

Ihmeempää juonta ei kuitenkaan tunnu ainakaan alussa olevan. Punaisena lankana on ilmeisesti se, että Ossilla on tavattoman hyvä käsitys kyvyistään ja hän haluaa ohjata elokuvan, mutta ei oikein saa mitään aikaiseksi. Tätä Ossin saamattomuutta kuvataankin jonkin aikaa, kunnes hän päättää lähteä maalle kirjoittamaan käsikirjoitusta.

Eräässä luvussa Ossi katsoo elokuvaa, joka kertookin hänestä itsestään. Onko hän tehnyt lapsuusvuosistaan elokuvan vai onko kyseessä muisto? Viidenkymmenen sivun jälkeen kirja hyppää kertomaan aivan toisesta henkilöstä, mutta kohtaus paljastuu myöhemmin takaumaksi Ossin nuoruudesta. Tässä vaiheessa lakkaan yrittämästä ymmärtää kaikkea mistä kirjassa puhutaan, ja luen vain eteenpäin.

Joulukuu 2016

Kirja on suhteellisen nopealukuinen, mutta teksti ei oikein nappaa. Tekisi mieli lukea jotain muuta. Puolessa välissä iskee lukujumi, ja kirja jää yli lojumaan kuukaudeksi. Kolme lainan uusimiskertaa myöhemmin, uuden vuoden tienoilla otan kirjan taas käsiini ja pakotan itseni lukemaan teoksen loppuun parin päivän aikana. Hieno onnistumisen tunne!

Käy ilmi, ettei lopputarinassakaan ole sen kummempaa juonta. Koko kirja tuntuu olevan lähinnä Ossin enemmän tai vähemmän ahdistunutta tajunnanvirtaa, ja välissä hän matkustelee kaupungin ja maalaismökkinsä välillä. Kuvataan Ossin kirjoittamia ja ohjaamia elokuvia. Ajatuksia uusista, omaan menneisyyteen perustuvista filmeistä. Hypätään takaumista elokuvien kautta ajatuksiin ja välillä piipahdetaan nykyhetkessä. Naurahdin kun Ossi alkoi epäillä takaumien käyttöä omissa elokuvissaan – ne ovat kuulemma niin vanhanaikaisia.

Viimeisiä sivuja viedään. Jaksaa jaksaa!

Loppupuolella tekstissä tulee vastaan yllättäen kirjan nimi. Minulle ei silti ole yhtään sen selvempää, mitä se tarkoittaa ja miten se liittyy juoneen.

– Ossi, katso minua silmiin. Katso tätä oikeaa silmää. Nyt se iskee sinulle, noin.
– Niin, niin. Vesissä toinen silmä, toinen kirkas. Syksyn savuja -. Menette kaikki tiehenne, nyt. Joka ainoa.
– On muistettava pelin säännöt, niinkö? Maikkikin oli siellä yhä, viileänä ja arvioivana.

Ossi on henkilönä mahdottoman rasittava. Jopa kaikki muut kirjan henkilöt ovat samaa mieltä. Ossin naisystävä Ulla purkaa sydäntään:

– Voi voi, Ulla sanoi. – Sinä olet taiteilija ja luulet, että vain se mikä sinulle on tapahtunut, on tärkeää. Sinä selittelet ja valehtelet ja vaadit, että sinua uskotaan. Sinun täytyy voittaa maailma viekkaudessa, koko ajan. On tärkeää, että voitat. Miten sinä voit onnistua kun sinun aiheesi on aina se sama, itsesääli ja ruikutus.

Kiitos Ulla, kun sanoitit ajatukseni! Muiden henkilöiden luonteisiin ei juuri syvennytä. Heidät nähdään Ossin silmien kautta eli useimmiten negatiivisessa valossa. Varsinkin Ossin ystävät ja kollegat jäävät vain nimiksi, joita ei juuri pysty erottamaan toisistaan.

Tarina etenee ja lukija joutuu käymään syvissä vesissä Ossin ahdistuksessa ja masentavassa menneisyydessä. Kerrataan kariutunutta avioliittoa, siskon traagista tarinaa. Ei voi olla varma, mikä on totta ja mikä Ossin hautomaa elokuvakäsikirjoitusta, koska hän kirjoittaa ilmeisesti elokuvia pelkästään omaan tai tuttujensa elämään pohjautuen.

Lopussa asiat saadaan tietynlaiseen päätökseen, ja Ossikin pääsee jatkamaan elämäänsä yllättävän positiivisella mielellä. Luovuus alkaa taas kukkia ja tulossa on uusi elokuva. Lukija on huojentunut, että uuvuttava vatvominen on vihdoin loppu.

Näin hyvä fiilis tulee kun sai kirjan luettua.

Teos on varmasti omalla tavallaan kommentoiva ja kantaaottava, mutta tarinana se ei ikävä kyllä tehnyt minuun vaikutusta. En olisi luultavasti jaksanut lukea sitä loppuun jollen olisi lupautunut mukaan projektiin (vaikka kirjojen kesken jättäminen onkin minulle vaikeaa). Alussa siteeramani arviot olivat varsin todenmukaisia, eikä tästä tullut uutta lempikirjaani.

Täytyy kuitenkin myöntää, että on hyvää vaihtelua lukea myös muunlaista kirjallisuutta kuin yleensä, ettei kangistu liikaa kaavoihin. Tätä kirjaa käsittelevässä Kirjojen Suomi -ohjelman jaksossa todettiin, että Joenpellolla oli tapana julkaista kirja joka toinen vuosi, ja hän piti tätä kirjaa itse vain välityönä. Voisi olla siis hyödyllistä lukea häneltä joku toinenkin kirja vielä. Joenpellon läpimurtoteos oli vasta tätä seuraava romaani Vetää kaikista ovista.

Subjektiivinen tuomio: **

Eeva Joenpelto
Vesissä toinen silmä
WSOY 1971
245 sivua

2 kommenttia
Kirjoittanut Sanna aiheesta Muut romaanit

Elina Pitkäkangas: Kajo

Laite piippasi kolme terävää hälytystä ja sen pää vilkutti punaista.
Suuni jäi auki.
Jääkärit, Samu ja Duke tuijottivat kaikki mustaa laitetta. Meni muutama sekunti, ennen kuin kukaan tajusi mitä tulos tarkoitti. Minun testini.

Kajo jatkaa Elina Pitkäkankaan urbaania fantasiatrilogiaa. Ensimmäinen osa ylitti odotukseni ja vei täysillä mukanaan (lue postaukseni Kuurasta). Kajo jatkaa melkein suoraan siitä, mihin Kuuran lopussa jäätiin.

Lukija pääsee seuraamaan tarinaa edelleen kuurankerolaisten nuorten Inkan ja Aaronin näkökulmista. Inka on maksanut kovan hinnan pikkuveljensä hengestä, ja he yrittävät pitää matalaa profiilia Kuurankeron muurien sisällä. Aaron ja Matleena puolestaan samoilevat pakosalla metsän keskellä ja yrittävät vältellä Jahdin kynsiin joutumista. Alkuasetelmasta seuraa yllättäviä kohtaamisia, tiukkoja käänteitä ja tukku uusia henkilöitä.

Inka on kasvanut henkilöhahmona niin, ettei hän ollut oikeastaan enää lainkaan ärsyttävä. Tässä kirjassa taitaakin olla Aaronin vuoro olla hieman rasittava, kun hän vatvoo asioita ja on varsin dramaattinen. Eniten pidin ehkäpä Matleenasta.

Ensimmäisessä kirjassa juoni huipentui loppua kohden, kunnes kaikki kosahti paremman kerran. Toisessa osassa asiat menevät hurjaa vauhtia eteenpäin, ja hyvistä aikeista huolimatta kahta kauheammin solmuun. Juoni meni sen verran kovilla kierroksilla, että toimintaleffamaiset pelastus- ja pakokohtaukset olivat paikoitellen uskottavuuden rajoilla tavallisten suomalaisteinien seikkailuiksi. (Kyllä, mielestäni uskottavuudesta voidaan puhua vaikka kirjassa seikkailevatkin ihmissudet.)

Teksti soljui kuitenkin sujuvana ja tämäkin tuli luettua parissa päivässä. Kuuran kohdalla valitin puhekielisistä dialogista, mutta eipä sekään enää häiritse kun siihen on tottunut. Muutamia kirjoitusvirheitä bongasin – englanninkielisissä lyriikoissa laulettiin esimerkiksi rikkomisen sijaan jarruttamisesta ”They’re never gonna brake me.” Ekan osan tapaan Kajo saa pisteet kauniista kannesta.

Kajo on siinä mielessä tyypillinen trilogian toinen osa, että se alkaa keskeltä ja päättyy kesken kaiken. Odotukset kolmannen osan suhteen ovat siis korkealla, kun tapahtumat huipentuvat päätökseen. Sekä Inkalla että Aaronilla on suuria haasteita edessään tahoillaan.

Kirja pääsee mukaan Lukuhaasteeseen 2017 kategoriassa Kirjan nimi on mielestäsi kaunis.

Subjektiivinen tuomio: ****

Elina Pitkäkangas
Kajo
Myllylahti 2017
343 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Fantasia, Nuortenkirjat

Nicola Yoon: Kaikki kaikessa

Olen lukenut paljon enemmän kirjoja kuin sinä. Ihan riippumatta siitä, montako olet lukenut. Olen lukenut enemmän. Usko pois. Minulla on ollut aikaa.

Törmäsin Kaikki kaikessa -teokseen ensin leffateatterissa, jossa näin siitä tehdyn elokuvan trailerin. Sitten Niina kehui kirjaa niin vuolaasti Twitterissä ja blogissaan, että oli pakko pyytää opuksesta arvostelukappale.

Olen muutenkin aika nopea lukija, mutta jostain syystä e-kirjanlukulaitteella lukeminen sujuu vielä tavallistakin nopeammin, varsinkin jos kirja on hyvä. Latasin Kaikki kaikessa Lettooni, ja ahmaisin sen kerralla vajaassa kolmessa tunnissa.

Kirja kertoo 18-vuotiaasta Madelinesta, joka sairastaa harvinaista tautia, jonka takia hän ei voi oleskella kotinsa ulkopuolella. Hän on allerginen maailmalle: niinpä hän asuu kahdestaan äitinsä kanssa tahrattomassa kodissa, jossa ilma suodatetaan, tulevat vierailijat ja tavarat puhdistetaan perusteellisesti ja ruoka on tarkkaan valittua.

Vaikka Madeline kipuileekin sairautensa takia saamatta jääviä kokemuksia, hän on yllättävän tyytyväinen elämäänsä. Arkeen kuuluu koulua Skypen kautta, koti-iltoja äidin kanssa, surffailua internetissä ja paljon, paljon kirjoja. Yhtäkkiä Maddyn elämä kuitenkin muuttuu – naapuriin muuttaa uusi perhe. Perheen teini-ikäinen poika Olly kiinnittää Madelineen huomiota ikkunan läpi. Maddyn hoitaja päästää Ollyn vierailulle Madelinen kotiin tämän äidin tietämättä, ja se on menoa.

Sanon itselleni, että äidille valehteleminen ei haittaa. Sanon itselleni, että en sairastu. Sanon itselleni, että kaveruudessa ei ole mitään pahaa.
Että Carla on oikeassa, eikä rakkaus vie minulta henkeä.

Odotukseni olivat todella korkealla, ja kirja olikin hyvä. Maddyn ja Ollyn suhteen kehittymisestä oli mukava lukea. Teksti soljui helppolukuisena ja Madelinen kerronta oli kepeää ja mukaansatempaavaa. Maddyn sairauteen ei pureuduta kovin syvällisesti, mutta toisaalta kun kyse on 18-vuotiaan päiväkirjamaisesta tekstistä, ehkä sairauskertomukset eivät kuulukaan siihen.

Välillä luetaan Maddyn ajatuksia, välillä on virkistäviä piirroksia ja välillä Maddyn ja Ollyn sähköposteja tai viihdyttäviä chattailuja. Erilaiset kirjaviittaukset piristivät tekstiä mukavasti ja viittaukset herra Darcyyn naurattivat. Kaiken kaikkiaan nautin lukemisesta ja odotin kovasti loppua – miten Maddy voi yhdistää Ollyn ja elämäntilanteensa? Viekö rakkaus hengen?

Mutta. Kirjan loppu oli valitettavasti minulle pettymys. Teksti oli edelleen hyvää eikä loppu töksähtänyt, mutta en pitänyt lainkaan loppupuolen käänteestä. Harmitti, että niin hienon jännitteen rakentamisen jälkeen kirjassa päädyttiin loppujen lopuksi aika helppoon ratkaisuun.

Yllättävän epätyydyttävästä lopusta huolimatta annan kuitenkin neljä miinus tähteä kirjalle helposti ahmaistavasta YA-lukukokemuksesta, ja ajattelin mennä katsomaan tämän myös elokuvana. Kirjasta tulee muuten kaiken kaikkiaan vahvasti mieleen John Greenin Tähtiin kirjoitettu virhe – jos pidit siitä, pidät todennäköisesti myös tästä.

Millaisia ajatuksia kirja herätti teissä, tuliko lopusta hyvä vai huono fiilis?

Kirja pääsee mukaan Lukuhaasteeseen 2017 kategoriassa Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö.

Subjektiivinen tuomio: ****-

Nicola Yoon
Kaikki kaikessa
319 sivua
Tammi 2017

Osta kirja Adlibriksesta*

6 kommenttia
Kirjoittanut Sanna aiheesta Nuortenkirjat, Rakkaus