Kuukausi: lokakuu 2017

Kaksi kivaa kirjamessupäivää 2017

Kuvassa on perinteinen messunäkymä. Se näyttää samalta joka kerta, ja joka vuosi se on yhtä innostava näky.  Tänä vuonna vietin Helsingin kirjamessuilla kaksi päivää, perjantain ja lauantain. Perjantai piti ottaa töistä saldovapaapäiväksi, mikä oli ehdottoman hyvä idea. Sunnuntai jäi lepopäiväksi ja ehdin sekä nukkua kunnolla että herätä aikaisin, kiitos kellojen kääntämisen.

Selailin messulehteä etukäteen ja merkitsin kiinnostavia ohjelmia ylös. Loppujen lopuksi en käynyt yhdessäkään suunnittelemassani ohjelmassa, vaikka pari hyvää esitystä tulikin nähtyä. Molemmat päivät kuluivat pitkälti messualuetta kierrellessä, kirjoja hipelöidessä ja uusia ideoita imiessä. (Olen Minnan testin mukaisesti siis hilpeä haahuilija.)

Perjantaiaamupäivällä oli mukavan väljää, ja pidin messupäivän vain reilun kolmen tunnin mittaisena. Lauantaina olin messuilla aamun bloggaajatilaisuudesta iltakuuteen. Kahden-kolmen aikaan osastot olivat tupaten täynnä, ja täyden repun kanssa oli hankalaa liikkua. Väki alkoi vähentyä viiden jälkeen, mutta siinä vaiheessa alkoi omakin messukunto jo loppua. Fiksu kertakävijä tulee siis lauantaina neljän-viiden aikaan iltapäivällä ja messuilee iltakahdeksaan asti väljillä vesillä.

Näin kirkuvanpunaisen Harry Potter -bussin suunnilleen joka toisessa Instagramin messukuvassa, joten pitihän siitä itsekin napata kuva. Bussin edustalla hääri pienikokoisia Potter-maailman asuihin pukeutuneita henkilöitä.

Pottereihin liittyen Akateemisen osastolla esiintyi lauantaina kirjojen suomentaja Jaana Kapari-Jatta. Esillä oli uusia kuvitettuja versioita Harry Pottereista, jotka ovat kyllä hienon näköisiä. Jaanan oma teos Pollomuhku ja posityyhtynen on myöskin erittäin mielenkiintoista luettavaa faneille, suosittelen! Kymmenen vuotta vanhaa kirjaa on edelleen saatavilla muun muassa Adlibriksesta*. Vähän harkitsen, hankkisinko teoksen omaankin hyllyyn.

Perinteiseltä keltaiselta 2 € -osastolta mukaan tarttui myös Thomas Pavitten veikeä Viisi väriä* -värityskirja. Hyllystä löytyy jo samaa sarjaa oleva 1000 pistettä* -kirja, se on varsin hauska. Keltaisen kirjaosaston lisäksi tänä vuonna messuilla oli myös iso Booky.fi:n osasto, jossa kaikki kirjat maksoivat kaksi euroa. Siellä oli selkeästi tunnetumpaa kirjallisuutta, ja löysin pokkarilaarista Kiera Cassin Valinnan*.

Keltaiselle aleosastolle (ei aavistustakaan, mikä firma on sen takana) täytyy antaa pisteet ilmaisesta kirjasäilytyksestä. Ihmiset, jotka hamstrasivat kasseittain kirjoja jo heti aamutuimaan, saivat jättää kassit laatikkoon odottelemaan. Kätevää, vaikka en itse käyttänytkään.

Bongailin myös näytteilleasettajien iskulauseita seinistä ja katonrajasta. Kustannusosakeyhtiö Teos on sitä mieltä, että hyvä kirja on ystävyyttä, joka kestää. Minä en oikein osaa ajatella kirjoja ystävinäni. Oikeaa ystävää voisi haitata, että hänet hyllyttää ja palaa sitten asiaan ehkä kerran vuodessa. Akateeminen kirjakauppa puolestaan totesi, että lukeminen tekee hyvää. Kyllä. Kirjat ovat parhautta!

Paras iskulause löytyi kuitenkin Antikvaaristen kirjamessujen puolelta. Planeetta-antikvariaatit myi mustaa kangaskassia, jonka toteamus on Lukeminen on pelastanut minut urheilulta. Amen.

Lauantaiaamu alkoi perinteisellä Tammen, WSOY:n ja Johnny Knigan bloggaajatilaisuudella. Kirjablogistit kokoontuivat taas runsain määrin Messukeskuksen kokoustamoon syömään aamupalaa ja kuuntelemaan kirjailijoita. Takana näkyvä valkoinen pöytä oli täynnä arvostelukappaleita, mutta ne hävisivät varsin nopeasti ennen tilaisuuden alkua. Itse ehdin napata kaksi kirjaa kuudesta.

Mukana olleet kirjailijat ja heidän kirjansa:

Näissä tilaisuuksissa on aina jännä huomata, miten paljon kirjailijan tapaaminen vaikuttaa halukkuuteen lukea kirja. Etukäteen kirjat olivat minulle tuntemattomia (no okei, paitsi Tuomas Kyrön). Ennen haastatteluja nappailin saatavilla olevista pari lähinnä kansikuvan perusteella. Kuitenkin jo 10 minuutin haastattelujen jälkeen kirjat aukenivat ihan eri tavalla, ja nyt voisin lukea niistä melkein kaikki. Kun kirjailija muuttuu nobodysta vähänkin tutuksi naamaksi, kirjaan tarttuu paljon helpommin. Niin, se on varmaankin syy miksi näitä tilaisuuksia järjestetään.

Viihdyttävimpiä esiintymisiä olivat A. W. Yrjänän ja Tuomas Kyrön haastattelut. Yrjänä kertoi muun muassa, että halusi keskittyä kirjassaan juoneen eikä henkilöiden miettimiseen. Niinpä hän lainasi henkilöiden nimet ja ulkomuodot naapureiltaan – toki ilmeisesti luvan kanssa. Tuomas Kyrö puolestaan rönsyili vastauksissaan sinne sun tänne, mutta häntä olisi mielellään kuunnellut pidempäänkin.

Söimme ruoka- ja viinipuolella lauantain lounaan, mutta viinejä en tällä kertaa maistellut. Pointit kuitenkin osastolle, jossa ehdotettiin sopivaa viiniä niin kirjan kanssa kuin Game of Thrones -maratonille. :D

Suomalaisen kirjakaupan osasto onnistui tiivistämään samalle hyllylle kasan loistavia fantasiakirjoja ja monta sellaista, jotka haluan lukea. Potterit ovat tietenkin ikisuosikkeja, Kuura ja Kajo koukuttavaa ihmissusidraamaa ja Hän sanoi nimekseen Aleia hyvä kotimainen steampunk-fantasiatrilogian avaus. Toinen osa Seleesian näkijä hurmaa syvän turkoosilla kannellaan, mutta on vielä lukematta.

Throne of Glass – Lasipalatsi odottelee hyllyssä lukemista, ja lukujonossa ajatuksen tasolla ovat myös Linnunsitoja, Muistojenlukija ja Käärmeiden kaupunki. Viime aikoina on ilmestynyt kyllä runsaasti omaperäistä kotimaista fantasiaa ja YA-kirjallisuutta. Tajusin myös, että kaikki kuvan teokset ovat naisten kirjoittamia. Jes!

Lopuksi oma messusaldoni: kahdeksan romaania ja näiden lisäksi aiemmin mainitsemani värityskirja.

  • Kiera Cass: Valinta
  • Andy Weir: Yksin Marsissa
  • Marianna Kurtto: Tristania (saatu)
  • Joonas Konstig: Vuosi herrasmiehenä (saatu)
  • Winston Graham: Poldark, osa 1
  • Diana Gabaldon: Muukalainen
  • Hugh Howey: Siirros
  • Hugh Howey: Kohtalo

Ostin enemmän kuin olin ajatellut, mutta vainuni sanoo että tykkään kaikista ostamistani. Valinnasta olen lukenut monesta blogista ja tiedän suurin piirtein mitä siinä tapahtuu. Haluan lukea annoksen hömppää joka tapauksessa. Yksin Marsissa -elokuvan olen katsonut pari kertaa, ja kirja vaikuttaa vähintään yhtä hyvältä.

Poldarkistakin olen katsonut sarjan (ihana), joten on aika lukea kirja. Sekä tästä että Gabaldonin Matkantekijä-sarjasta on niin monta osaa, että niiden lukemisessa meneekin sitten joku aika. Howeyn kirjat pääsivät aiemmilta messuilta ostetun Siilon seuraan, nyt on koko sarja kerätty.

Sellaiset messut siis. Ensi vuonna taas uudestaan!

Sain Messukeskukselta bloggaajapassin messuille. 


HEI MUUTEN…

Oletko jo tilannut blogin uutiskirjeen? Tilaajille tupsahtaa kerran kuukaudessa kooste kirjallisuuskuulumisia. Marraskuun ensimmäisessä kirjeessä mukana on vain tilaajille tarkoitettu arvonta, jossa voit voittaa kovan kotimaisen esikoisromaanin! Kiinnostaako eniten Minna Rytisalon Lempi, Ben Kallandin Vien sinut kotiin vai Erika Vikin Hän sanoi nimekseen Aleia?

Tilaa uutiskirje >

 

4 kommenttia
Kirjoittanut Sanna aiheesta Tapahtumat

Alan Bradley: Piiraan maku makea

Aikaa kului ja muistivihkoni täyttyivät. Sitä mukaa kuin orgaanisen kemian salat avautuivat minulle, kokeeni muuttuivat yhä monimutkaisemmiksi, ja koin suurta riemua saadessani selville mitä luonnosta saattoi niin pienellä vaivalla saada.
Erityisen paljon rakastin myrkkyjä.

Alan Bradleyn kehuttu dekkari on ollut jo pitkään lukulistallani, ja sain sen hotkaistua kesällä. Tiesin jo etukäteen suositusten perusteella aika varmasti, että tulen pitämään kirjasta.

Piiraan makua makeaa on kuvattu Agatha Christien kirjojen tai Sherlock Holmesien tyyppiseksi, eikä päähenkilökään ole mikään tyypillisin dekkarihahmo. Hän on Flavia de Luce, 11-vuotias älykäs tyttö, joka rakastaa kemiaa ja on kiinnostunut erityisesti myrkyistä.

Eletään 1950-luvun Englannissa, ja Flavia asuu isossa Buckshaw’n kartanossa isänsä, kahden isosiskonsa ja palvelijoiden kanssa. Siskokset ovat jatkuvasti sotajalalla keskenään, ja Flavia juonii erilaisia kemiallisia kostoja isosiskojen pään menoksi.

Tavallinen arki kuitenkin keskeytyy, kun kartanon portailta löytyy kuollut lintu, jänkäkurppa, jonka nokkaan on pistetty postimerkki. Flavia kuulee vieraan miehen riitelevän isänsä kanssa myöhään illalla, ja seuraavaksi kyseinen mies löytyy ruumiina puutarhasta. Mistä mies on tullut, kuka hänet on murhannut ja miksi? Entä miten koko soppaan liittyvät piirakka ja postimerkit?

Koska poliisi ei vaikuta saavan mitään aikaiseksi, Flavia alkaa nuuskia asioita omin päin ja selvittämään murhaa, jonka juuret ulottuvatkin yllättävän kauas historiaan. Apunaan hänellä on terävät hoksottimet, se tosiasia ettei 11-vuotiasta tyttöä useinkaan oteta vakavasti, ja tietenkin kemia.

Arveluni osui oikeaan, sillä pidin kirjasta kovasti. Kirjalla kesti jonkin aikaa päästä vauhtiin, mutta kepeä historiallinen tunnelma, runsaat yksityiskohdat, riemastuttavat kielikuvat sekä selvitettävä mysteeri piristävät päivää kummasti. Bradleyn kieli ja sanavalinnat ovat vain niin huikeita, että olisi tehnyt mieli kirjoittaa joka toinen lause muistiin. Flavia ei ehkä ole kaikkein uskottavin 11-vuotias, mutta pikkuvanha kemisti on mitä mainioin hahmo.

Voihan kanaporejuoma! Oi Herra, suojele meitä kaikkia jotka uurastamme kokeellisen kemian viinitarhassa! Seuraavaksi otin korkin pullon suulta ja kaadoin eukalyptusveden lehtineen kaikkineen keltaisen keiton joukkoon. Sitten riisuin villatakkini, levitin sen hupuksi päälleni jotta huurut pysyisivät sen alla, ja hengitin kamferimaista, kanaisaa eukalyptushoyryä, ja saatoin melkein tuntea, miten jossain pääni räkäisissä onteloissa sinukset nostivat kädet pystyyn ja antautuivat. Oloni tuntui välittömästi paremmalta.

Liityn siis pidemmittä puheitta muiden suosittelijoiden kerhoon tämän kirjan osalta. Sarjassa on näköjään ehtinyt ilmestyä vaikka kuinka monta jatko-osaa, täytyy jossain vaiheessa tarttua niihinkin.

Kirja pääsee mukaan lukuhaasteeseen 2017 kategoriassa Kirjassa selvitetään rikos.

Subjektiivinen tuomio: ****½

Alan Bradley
Piiraan maku makea
Bazar 2014
388 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

3 kommenttia
Kirjoittanut Sanna aiheesta Rikos

Kirjailijavieras: Erika Vik

Kirjailijavieras-sarjassa haastatellaan erilaisia kirjailijoita ja kysellään kaikenlaista kirjoista sekä kirjoittamisesta. 

Erika Vik.

Hei! Kuka olet ja mitä olet kirjoittanut?
Olen Erika Vik. Kaksosauringot-trilogian aloittava esikoisromaanini Hän sanoi nimekseen Aleia ilmestyi helmikuussa 2017 Gummeruksen kustantamana. Jatko-osa Seleesian näkijä julkaistiin jo elokuussa 2017.

Millainen koulutustausta sinulla on?
Olen koulutukseltani taiteen maisteri, ammattini on graafinen suunnittelija. Teen myös kuvituksia.

Miten päädyit kirjailijaksi?
Olen viihdyttänyt itseäni lapsesta saakka kertomalla ja kuvittamalla tarinoita, ja teen niin edelleen, nyt myös suuremmalle yleisölle. Kirjailijuus ei varsinaisesti ollut unelma-ammattini, sillä halusin aina työn jossa saisin nimenomaan piirtää. Aikuisiällä olin kiinnostunut näkemään kuinka paljon julkaisukynnyksen ylittämiseen vaaditaan ja olisiko minusta siihen.

Mistä saat ideat kirjoihisi?
Maailma on tulvillaan kiinnostavia (uutis)aiheita, joita haluan teksteissäni käsitellä. Muu fiktio innoittaa tietenkin myös. Kaksosauringot-sarjan maailma lähti kehittymään tarinani kahden päähenkilön, Corildonin ja Aleian, ympärille.

Kauanko kirjoitusprosessi kesti?
Aloitin maailmani kehittelyn 14-vuotiaana, kun halusin kirjoittaa täysin omanlaisestani maailmasta. Noista päivistä paljon on muuttunut. Tarinan tarinan synnystä voi käydä lukemassa Facebook-sivultani.

Miten sait kirjasi kustannettua? Oliko se vaikeaa?
Kävin läpi pari kustantamokierrosta, ennen kuin käsikirjoitukseni toisella versiolla tärppäsi ja sekä Gummerukselta että Kaiken kustannukselta otettiin minuun yhteyttä. Julkaisukynnyksen ylittäminen on toki vaikeaa: kirjoitin koko trilogiani uudelleen alusta ennen kuin onnistuin siinä.

Kenestä kirjojesi henkilöstä pidät eniten ja miksi?
Corildonista, mutta en kerro miksi. Lempisivuhenkilöni on Matius.

Mikä on parasta kirjoittamisessa?
Tietenkin seikkailun tuntu ja eläytyminen hahmojen tunteisiin, mutta ennen kaikkea se että koen teemojeni kautta voivani olla osa suurempaa sanomaa, jota maailma tällä hetkellä mielestäni kaipaa.

Mikä on ikävintä kirjoittamisessa?
Toisinaan nälkä pääsee yllättämään, kun unohdan syödä.

Miten perheesi ja tuttavasi suhtautuivat kirjoittamiseesi?
Kirjoittaminen on kuin mikä tahansa harrastus, toki poikkeuksellisen aikaa vievä. En juuri keskustele teksteistäni perheeni tai ystävieni kanssa, joten heidän elämäänsä se ei tavallaan kosketa kuin vasta julkaisun jälkeen. Tätä pitäisi kysyä perheeltäni ja tuttaviltani, sillä en ole oikeastaan edes miettinyt heidän kantaansa asiaan. Toki ymmärrän puolisoani, joka tulee välillään kiskomaan minut maailmastani jos olen viettänyt liian pitkän hetken yhteistä aikaamme sen parissa.

Tämä on kysymys, jota erityisesti nuoret ovat kysyneet. Ehkä varmistaakseen, onko kirjoittamisessa jotakin noloa lähipiirini mielestä (eli voiko itse kirjoittaa vai onko se liian friikkiä)? Kaveriaan tai lastaan voi tukea täysillä, vaikka hänen omaa juttuaan ei aivan ymmärtäisikään. Mikäli kirjoittaminen miellyttää sinua, kirjoita, äläkä ajattele muiden mielipiteitä siitä (toki pikkulapsiperheissä asia on mutkikkaampi).

Onko kirjan julkaiseminen avannut uusia ovia tai mahdollisuuksia?
Toki se poikii kaikenlaisia yhteistyömahdollisuuksia, mutta ammattini on edelleen graafinen suunnittelu, jonka toimeksiantoihin aion keskittyä jatkossakin. Parasta on ollut uusiin ihmisiin tutustuminen. Kirjailijuus teettää myös paljon ilmaista työtä, ja sen suhteen on hyvä pohtia kunnolla mihin lähtee mukaan ja minkä jättää väliin – varsinkin koska olen yrittäjä ja kaikki tuloni riippuvat minusta itsestäni.

Oletko saanut kirjoistasi palautetta? Millaista?
Sitä on tullut monenlaista, valtaosaltaan todella positiivista, ja oikeastaan melkoiset määrät. Blogitekstejä kokoan seleesia.com -sivustolle, ja Goodreadsistakin arvioita löytyy jo melkoisesti – sieltä niitä voi käydä katsomassa. Olen myös kohdannut kasvotusten lukijoita, joihin sarjani on tehnyt syvän vaikutuksen, ja heidän vaikuttuneisuutensa on tehnyt vaikutuksen minuun. Nopeimmat kommentit Seleesian näkijästä sain vain pari päivää sen jälkeen kun huomasin kirjan olevan kaupoissa, joten sitä on todella ahmittu. Tietenkään kaikkia ei voi miellyttää, ja jokainen lukee aivan omanlaisensa kirjan vaikka sanat pysyisivät samoina. Se mikä kiehtoo ja ihastuttaa toista, voi toista ärsyttää vaikka kyse olisi täysin samasta asiasta.

Onko uusi kirja jo työn alla?
Tänä syksynä kirjoitan raakaversion trilogian päätösosasta.

Oletko kirjoittanut jotain muuta kirjojen lisäksi?
Teininä kokeilin kaikenlaista, viimeiset vuodet olen keskittynyt lähinnä tähän sarjaan. Välissä kirjoitin myös yhden noin 80-liuskan käsikirjoituksen 9-12 -vuotiaille suunnattua urbaania fantasiaa, joka sijoittuu nykypäivän Helsinkiin.

Kuka on lempikirjailijasi?
Heitä on lukuisia, lempikirjailijani riippuu päivän fiiliksistä. Ehkä suurimman vaikutuksen on tehnyt Astrid Lindgren, josta pidin paljon varhaisteininä. Ei oikeastaan ole ketään, jonka kirjoitustyyliä haluaisin tavoitella. Monissa teoksissa on paljon ihailemisen arvoisia asioita, joista voi ottaa opikseen.

Suosittele kolmea hyvää kirjaa!
Koska hyviä kirjoja on maailma pullollaan, rajaan suositukseni spefiin.

  • Gregory Maguire: Noita
  • Joe Abercrombie: Särkynyt meri –trilogia
  • Frances Hardinge: Kärspästyttö.

Mitä haluaisit sanoa kirjailijaksi tahtoville blogin lukijoille?
Koska kuulette varmasti aivan tarpeeksi ”ole sinnikäs ja usko unelmaasi” –mantraa, ohitan sen ja puhun hieman kirjailijuuden toisesta puolesta, jota harvempi luultavasti tulee ajatelleeksi.

Kirjailijuus tuntuu olevan monelle eräänlainen rokkitähtiunelma. Kukapa meistä ei olisi joskus haaveillut seisovansa lavalla, edessään täysi stadionillinen ihmisiä jotka hurraavat juuri sinulle? Hyvin harva on kuitenkaan valmis tekemään sen mitä rokkitähdeksi tulemiseen vaaditaan; rakastamme unelmaa rock-tähteydestä. Kun näemme edessämme täydellisen staran, jolta kaikki tuntuu sujuvan vaivattomasti ja luonnostaan, unohdamme helposti kenties vuosikymmenien uurastuksen ja takaiskut, jotka rokkitähden asemaan päästäkseen on täytynyt käydä läpi. Sama koskee kirjailijuutta. Kirjoittaa tulisi vain kirjoittamisen ilosta eikä siksi, että haluaa olla Kirjailija. Silloin tuskin on valmis tekemään tarpeeksi töitä.

Kirjailijuuteen – ja muihin ammatteihin jotka halutaan nähdä hohdokkaita – liittyy toki monenlaisia puolia. Esiintymiskammoiselle kirjailijuus saattaa osoittautua painajaiseksi, varsinkin jos media kiinnostuu teoksestasi (silti kehottaisin teitä jotka pelkäävät esiintymistä nimenomaan esiintymään – se on helpoin tapa päästä kammosta eroon). Ehkä tunnet syyllisyyttä, koska perheellesi ei riitä enää yhtä paljon aikaa.

Huonoa itsetuntoa kirjailijuus ei ainakaan pelasta, sillä asettaessasi tekstisi yleisön saataville se on alttiina myös julkiselle ruoskinnalle. Aina tulee olemaan joku joka ei ymmärrä tai jopa inhoaa kirjaasi, joten kritiikkiä on osattava sietää ja kyettävä erottamaan se koskemaan vain teostasi, ei persoonaasi, vaikka kokisit valuttaneesi sielusi paperille. Toki nahkasi muuttuu paksummaksi mitä enemmän palautetta saat. Olen kuullut, että monelle on tullut kustannussopimuksen saamisen jälkeinen krapula, kun elämä ei yhdessä maagisessa hetkessä muuttunutkaan huikeasti paremmaksi kun haave, jota tavoitteli kenties vuosikausia, vihdoin toteutui.

”Kirjailijuus tuntuu olevan monelle eräänlainen rokkitähtiunelma.”

Kirjailijuuteen liittyy monenlaisia tunteita, eivätkä kaikki niistä välttämättä ole positiivisia. Älä näe sitä pelkästään ruusunpunaisena unelmana.

Ehkä tämän ymmärtäminen auttaa selviämään kustantamon hylsyistä paremmin. Älä tee julkaisukynnyksen ylittämisestä itsellesi elämää suurempaa asiaa – on muitakin tapoja saattaa tekstinsä yleisön saataville kuin suuren kustantamon listoilla oleminen. Muista, että on muutakin kuin kirjoittaminen, ja unelmiaan on myös lupa muuttaa. Toisinaan on hyvä pitää pidempi tauko. Itselläni sellainen kesti kymmenen vuotta.

Luovassa työssä ei ole epäonnistumisia, sillä opit aina jotakin. Jos epäonnistumisen pelko on vaivannut sinua tähän asti, unohda se nyt ja ala töihin. Se tulee viemään aikaa, mutta jos tämä on se mitä haluat, sinä kestät ja hyväksyt sen. Ja vaikka et ikinä saisi tekstejäsi julkaistuksi olet joka tapauksessa voittaja, sillä teit jo sen upean matkan sankareittesi ja tarinasi kanssa – ja todennäköisesti nautit siitä suuresti.

Kiitos vastauksista!
Muutkin kirjailijat ovat tervetulleita Kirjailijavieraiksi! Mikäli haluat haastateltavaksi, ota yhteyttä. 

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Kirjailijavieras