Kuukausi: marraskuu 2017

Vieraana kirjabloggaaja: Lukijatar

Ihmiset ovat aina kiinnostavia, varsinkin kirjoista pitävät ihmiset. Tässä sarjassa haastatellaan kirjabloggaajia ja kysellään kirjoista, lukemisesta ja tietenkin bloggaamisesta. Nyt vuorossa on Lukijatar.

Hei! Kuka olet ja mitä teet?
Olen Lukijatar, toisin sanottuna bloggaan salanimellä vähän sellaisessa ”bene qui latuit, bene vixit” -hengessä. Blogiesittelyni kertoo minun olevan kirjallisuudenopiskelija, mutta aivan lähiaikoina asianlaidan pitäisi vaihtua kirjallisuuden maisteriksi.

Esittele blogisi lyhyesti.
Perustin blogini kesällä 2015 lukupäiväkirjaksi. Luen lähinnä kertomakirjallisuutta. Blogini erikoisuus on se, että lukemistostani suuri osa on kierrätyskirjahyllyn kirjoja eli toisin sanottuna paljon sellaista, josta en ollut itsekään koskaan aiemmin kuullut ennen kohtaamista kierrätyskirjahyllyllä. Luen erittäin harvoin uutuuskirjoja, sillä linjanani on olla ostamatta kirjoja, joita en ole lukenut. Kirjastoa käytän loputtomien lukulistojeni lyhentämiseen.

Minulla on myös hyvin tietoinen linja olla postaamatta haasteita tai ylipäätään muita sisältöjä kuin itse kirjapostauksia. Nähdäkseni blogini ydinasia ovat tekstit kirjoista, ja kaikki muu on toissijaista. Tämä linja tuo blogiini kaipaamaani selkeyttä. Vastaan kyllä haasteisiin – ja se on ihan hauskaakin – mutta ne ovat omilla haastesivuillaan eivätkä siten näy blogivirrassa.

Kirjablogini ei ole erityisen suosittu, kuten voi ehkä lähtökohdista päätellä. Olen silti positiivisesti yllättynyt, kuinka moni kuitenkin seuraa ja kommentoikin toisinaan.

Miten päädyit perustamaan kirjablogin? 
Ensimmäisekseen löydettyäni kirjablogiskenen alkoi tuntua mukavalta ajatukselta kirjata ylös lukiessa heränneitä pohdintoja – ja ylipäätään muovata niitä sanoiksi, kun liian usein kyse oli vain epämääräisistä fiiliksistä.

Toisekseen kirjallisuuden opinnot pakottivat kirjoista kirjoittamisen muottiin, jossa oma tuntemus jäi toissijaiseksi. Kaipasin tapaa pohtia myös omasta luku- ja henkilöhistoriasta nousevia asioita.

Kolmannekseen kirjablogeissa mietitytti, että usein kirjoja referoidaan ja avataan paljon, mutta lukiessa heräävät ajatukset oli jätetty vähälle – perusteluita ajatuksille näkyi vieläkin harvemmin. Halusin perustaa sitten kirjallisuudesta nouseviin ajatuksiin ja niiden perusteluihin keskittyvän blogin.

Mistä sait idean blogin nimeen?
En ainakaan Italo Calvinon Jos talviyönä matkamies -teoksesta, vaikka siellä samanniminen hahmo esiintyykin. Nimi Lukijatar vain tuli jostakin mieleen ja jäi sitten kummittelemaan. Se myös syntyi melko samaan aikaan Alfons Muchan hengessä tekemäni blogitunnushahmon kanssa, ja molemmissa ilmenevä korostettu feminiinisyys tuntui yhteensopivalta estetiikalta. Muchan työt ovat edelleen keskeinen osa blogini ilmettä.

Mikä on parasta bloggaamisessa?
Yksi parhaita asioita on kirjojen valokuvaaminen, joka parhaimmillaan on suorastaan meditatiivista. Pidän kirjojen kuvaamisesta ulkona. Myös uuden tekstin julkaiseminen kutittelee aina kivasti, kuten myös uuden kommentin tai kiinnostavan vastauksen saaminen.

Bloggaaminen on tällä hetkellä yksi suosikkiharrastuksiani – ja se on paljon sanottu, koska harrastan monenlaista ja ahkerasti. Parhaat onnistumisen tunteet syntyvät, kun saa vangittua kirjan herättämän ajatuksen tai vaikutelman pukemalla sen osuvasti sanoiksi.

Mikä on vaikeinta bloggaamisessa?
Vaikeinta oli alussa ja on edelleen oman itsen haastaminen ja pyrkiminen kohti parempaa ilmaisua ja argumentaatiota. Toisinaan on vaikea edes aloittaa blogitekstin kirjoittamista, mutta yhä useammin tekstissä pääsee hyvin lähelle lukukokemuksen ydintä, mikä on hyvin palkitsevaa.

Onko blogisi näkyvillä myös sosiaalisessa mediassa? Missä kanavissa?
Tällä hetkellä olen aktiivinen lähinnä vain Twitterissä, ja sekin on varsin tuore viritelmä. Sosiaalinen media ei ylipäätään ole juttuni – Bloggeria lukuun ottamatta.

Mikä on ollut suosituin postauksesi?
Se lienee Kalle Päätalon Koillismaa-sarjan viimeinen osa, Mustan lumen talviKoillismaa-sarjan muutkin osat ovat tosin saaneet huomiota.

Onko bloggaaminen avannut uusia ovia tai mahdollisuuksia?
Ei suoranaisesti. En ole kiinnostunut arvostelukappaleista enkä myöskään olemaan esillä itsenäni, joten kukaan tuskin voisi hyötyä minusta mitenkään. Blogosfäärin laiskan seuraamisen vuoksi on mennyt ihan kiinnostaviakin projekteja kokonaan ohi, mutta ehkäpä joskus satun oikeaan aikaan oikeaan paikkaan.

Oletko kirjoittanut myös jotain muuta kuin kirjablogia?
Aloitin alkuvuodesta TV-sarjablogin Lukijattaren ruutu, mutta kuukausittainen päivitystahti osoittautui liian kunnianhimoiseksi. Tarkoitus olisi silti päivittää sitä heti kun ehdin – jonossa on varmaan toistakymmentä sarjaa tai sarjan kautta – mutta valitsemani hyvin syväluotaava formaatti on välillä vaikea yhdistää kiireisiin. Eiköhän sinne jotakin uutta taas ilmaannu ennen pitkää.

Mitä vinkkejä antaisit tätä lukeville ihmisille, jotka haluaisivat perustaa oman kirjablogin?
Tee omannäköisesti blogi. Ja bloggaa siitä, mikä kiinnostaa. Ei ole olemassa ”oikeaa” tapaa kirjoittaa kirjablogia tai tekstejä, joten vaikka muiden blogien vilkuilu on ihan hyödyllistä omaa blogia tehdessä, ei tarvitse orjallisesti noudattaa suosittuja tyylejä, jos ne eivät tunnu omilta.

Kuinka paljon luet?
Yleensä ottaen luen noin neljä kirjaa kuukaudessa, käytännössä tavallisesti puolesta tunnista tuntiin päivässä. Toisinaan saattaa jäädä päiviä väliin. Mutta tarkoituksena olisi pysyä blogin päivitystahdissa eli kirja viikossa.

Oletko osallistunut joskus lukuhaasteisiin? Millaisiin?
En ole. En ole oikein missään vaiheessa tajunnut niiden viehätystä. Ehkäpä joskus vielä villiinnyn niitäkin kokeilemaan, saa nähdä.

Kuka on lempikirjailijasi?
Ylivertaista suosikkia ei ole, mutta huomaan innostuvani kerta toisensa jälkeen Vladimir Nabokovista, Daniel Kehlmannista, Tove Janssonista, Marja-Liisa Vartiosta, Susanna Clarkesta ja Emily Brontësta. Noin esimerkiksi.

Kuka on kaikkien aikojen lempihenkilöhahmosi ja missä kirjassa hän esiintyy?
No nyt on vaikea. Ehkä ne sellaiset hahmoihin leimautumiset ovat jääneet paljolti teini-ikään, joten ”kaikkien aikojen” suosikki tuo äkkiä mieleen ne ajat. Paljon hienoja hahmoja tietysti on tullut vastaan sittemmin, mutta jotenkin hahmoja ajateltua niin voimakkaasti suhteessa tarinaan ja maailmaan, että heitä on vaikea siitä erottaa. Mutta sanotaan nyt, että J. R. R. Tolkienin Maamiehen ja lohikäärmeen Chrysophylax Dives on ehkä sellainen, jonka voisi harkita laittavansa Ex Librikseensä.

Missä on paras paikka lukea?
Ehkäpä sängyssä, koska pidän lukemisesta ennen nukkumaanmenoa. Rauhallinen ympäristö ja pehmeä alusta ovat ne avainjutut. Huomaamattomat kirjaston peränurkat ja tyhjät junavaunut sopivat myös.

Mikä on mielestäsi paras TV/elokuvasovitus kirjasta?
Olen jostakin syystä nähnyt paljon elokuva/TV-sovituksia kirjoista, mutta en ole lukenut alkuteoksia. Sen sijaan en ole juurikaan nähnyt elokuvia niistä kirjoista, jotka olen lukenut. Kyllä niitäkin tosin on. Ehkä ensimmäisenä tulee mieleen Michael Cunninghamin Tunnit, joka on hieno kirja ja josta tehty elokuva oli keskimääräistä parempi sovitus sekin.

Mikä on huonoin kirja, jonka olet koskaan lukenut? Miksi?
Onhan niitä tullut luettua, enkä kaikkia muista. Tuleepa lähinnä mieleen vuosien takaa eräskin hevosaiheinen nuortenkirja sen käsittämättömän editoimattomuuden ja sisällöllisen laaduttomuuden vuoksi. Kirja oli käytännössä kirjailijan henkilökohtainen yli-ihmisfantasia ja suoraan sanottuna kiusaannuttavaa luettavaa.

Mitkä kolme kirjaa ottaisit autiolle saarelle matkalukemiseksi?
Jaa-a. Varmaankin sellaisia, joita voi lukea eri tavoin ja joissa on tarpeeksi syvyyttä monia lukukertoja varten. Yksi voisi olla Nabokovin Kalvas hehku, jonka ensimmäinen lukukerta tuntui vain kevyeltä pintaraapaisulta ja mieleen tulvi heti toisenlaisiakin tapoja ja järjestyksiä lukea teos.

Susanna Clarken The Ladies of Grace Adieu and Other Stories -novellikokoelma oli niin kerroksellinen ja upottavaa mytologiaa tihkuva teos, että se tarjonnee säväreitä monelle lukukerralle. Kolmas olisi lohdullinen ja turvallinen saarikuvaus, Tove Janssonin Kesäkirja.

Kiitos vastauksista! 
Otan sarjaan jatkuvasti mukaan uusia haastateltavia. Haluatko mukaan? Heitä kommentti tai laita meiliä. 

2 kommenttia
Kirjoittanut Sanna aiheesta Vieraana kirjabloggaaja

Anu Kuusenoksa: Prinssi jolla ei ollut sydäntä

Oli yö. Liikkellä oli hirviöitä. Siinä, mihin pellot päättyivät, alkoi metsä. Se oli synkkä metsä. Synkkä tavalla kuten metsillä oli tapana olla. Metsässä oli alkukantaista uhkaa.”

Yleensä otan vain harvoin luettavaksi omakustanteita tai pikkukustantamoiden teoksia. Kesällä tein kuitenkin kotimaisen vampyyriromaanin kanssa poikkeuksen, kun Scarabe kustannus tarjosi arvostelukappaletta. Scarabe on fantasiaan ja kauhuun keskittyvä pienkustantamo, ja Prinssi jolla ei ollut sydäntä on Anu Kuusenoksan esikoisromaani.

Yksi syy lukupinoon lisäämiselle oli hieno kansi, joka paljastui googlaamisella Antti Tahvanaisen opinnäytetyöksi (varo, oppari spoilaa kirjan juonta). Kansi osoittautui lopulta pikemminkin kirjan taustatarinaan kuin itse juoneen liittyväksi, mutta yhtä kaikki se on tyylikäs.

Prinssi jolla ei ollut sydäntä kertoo pääasiassa Aurora-nimisen tytön tarinan. Aurora asuu eristyksissä metsämökissä väkivaltaisen isänsä kanssa, ja elää melkoisen kurjaa elämää. Tarina alkaa yöstä, jolloin mökkiin ja nuoren Auroran elämään ilmestyy yllättäen pakomatkalla oleva vampyyri nimeltä Judas.

Erinäisten sattumusten kautta Aurora päätyy Judaksen mukana tämän kotimaahan, jossa hän ajautuu ikivanhojen vampyyrisukujen välisiin kiemuroihin. Judas on kaltaistensa keskuudessa mysteeri, vampyyri ilman luojaa, mikä aiheuttaa kitkaa vampyyrien välille. Kirjassa esitellään niin hyviä kuin pahojakin vampyyreja, sekä käydään verilinjojen välistä valtataistelua.

Tiivistä, näytä, älä selitä

Haluaisin kovasti pitää tästä kirjasta, onhan se kotimainen, pienen kustantamon tuottama ja esikoiskirja. Kirjassa on paljon hyviä ajatuksia ja juonenlankoja vampyyrien verilinjoista, historiasta ja keskinäisistä suhteista, mutta käytännön toteutus jää kuitenkin kömpelöksi.

Tärkeimpänä kirja olisi hyötynyt reippaasta tiivistyksestä – viidestä ja puolesta sadasta sivusta kuoriutuisi vetävä 300-sivuinen paketti, jos ylenmääräiset ympäristön kuvaukset (kirjan alussa kuvataan kolme sivua metsää, jossa Aurora juoksee) poistaisi, eikä henkilöiden taustatarinoita, motiiveja  ja ajatuksia selittäisi lukijalle juurta jaksain.

”Näytä, älä selitä”, annetaan usein ohjeena kirjoittajalle. Se toimisi myös Prinssin kanssa – kirja selittää kaiken auki niin tyhjentävästi, että turhauduin. En välittäisi lukea puolen sivun verran kuvausta siitä, miten hyvältä Auroran rinnat näyttävät juhlamekossa, tai miten Judas liikkui nopeasti. Lukijan kykyä täyttää puuttuvat aukot ei kannata aliarvioida.

Judas siirtyi tytön vierelle nopeasti. Hänelle se oli muutama, ripeä sarja lihasliikkeitä. Tyttö ei nähnyt hänen liikkumistaan, koska hän liikkui niin nopeasti, ettei ihmissilmä kyennyt erottamaan liikettä. Kyse oli fysiikan laeista. Ihmisten lait eivät koskeneet Judasta, sillä hän ei ollut ihminen. Hänen kehossaan tapahtuvat asiat tapahtuivat samalla tavalla kuin ihmisilläkin, mutta niitä eivät rajoittaneet samat lainalaisuudet. Jos vertailu olisi tehty koneiden kautta, niin ihminen olisi tavallinen henkilöauto ja Judas hävittäjä, jonka suorituskyvyllä ei ole rajoja. Eli hän oli hieman pidemmälle kehitelty versio ihmisestä.

Kerronta on sikäli epätasaista, että selitystä ja runsasta ympäristökuvausta on paljon nimenomaan alussa. Myöhemmin toimintaan tulee kaivattua vauhtia. Jäin kaipaamaan selkeää rytmiä, kun nyt juoni poukkoilee vähän miten sattuu. Muutaman päivän pituiseen ajanjaksoon käytetään alussa sata sivua, ja yhtäkkiä hypätään ajassa kuusi vuotta eteenpäin yhdessä kappaleessa.

Tunnustan, että jaksoin lukea kirjasta kaiken vain sivulle 250 asti, minkä jälkeen aloin hyppelehtiä ja luin vain kiinnostavat kohdat sekä lopun. Viimeiset pari-kolmekymmentä sivua vauhdikasta loppuratkaisua ovat selkeästi kirjan paras osio.

Romanssit, henkilökemia ja hahmot

Tarinan aikana Auroralla on parikin romanssia. Suhteet jäävät kuitenkin tyhjiksi, vaikka kaikkitietävä kertoja niitä koettaakin selittää. Aitoa kemiaa henkilöiden välille ei synny. Miksi nämä hahmot rakastuvat toisiinsa? Mitä yhteistä heillä on, muuta kuin hyrräävät hormonit?

Twilight-Bellan ja Edwardin söpöilyä tulee ikävä, kun Aurora pui ollako-vai-eikö-olla -suhdedraamaansa 2500-vuotiaan vampyyrin kanssa. Sen kerran kun kyseinen vampyyri sitten avautuu omasta tarinastaan, Aurora ei jaksa edes kuunnella vaan ajattelee lähinnä kuumia sänkypuuhia.

Hahmot jäävät yksiulotteisiksi, vaikka taustatarinoita kerrotaankin. Mieluummin näkisin, miten Auroran traumaattinen tausta vaikuttaa hänen luonteeseensa ja toimiinsa kirjassa (nyt ei mitenkään), kuin luen sivujen pituisia takaumia.

Hyvä puoli on, että vaikka kirjassa on laaja hahmokavalkadi, henkilöt eivät missään vaiheessa mene pahasti sekaisin. Myös miljööt ovat kauniita, ja mielessä on helppo nähdä mahtava kartano pienine yksityiskohtineen. En tosin ymmärrä, miksei maita, kieliä tai kansallisuuksia mainita kirjassa nimeltä. ”Judaksen äidinkieli” vielä menee, mutta ”hän oli kotoisin maasta, jonka lipussa on nouseva aurinko” -tyyppiset ilmaisut menevät jo kikkailuksi. Lukija huutaa mielessään ”Japanista! SE ON JAPANI!”.

Kustantamon roolista

Kaiken kaikkiaan herää kysymys kustantamon roolista. Miksi kirjaa ei ole toimitettu kunnolla?  Alkupuolella silmään pistävät sekavat viittaussuhteet ja väärät pronominit, loppupuolella on ihan kunnon kirjoitusvirheitäkin, väärin kirjoitettuja yhdyssanoja, puuttuvia pilkkuja ja lainausmerkkejä. Kun kyseessä on kustantamon julkaisema teos, vähimmäistaso mielestäni on, että käsikirjoituksen kieliasu viilataan kuntoon.

Vaikka ajatus on hyvä, toimittamaton muoto siis haittaa lukukokemusta – siksi kaksi tähteä ja näin pitkä arvio. Ammattitaitoisen kustannustoimittajan käsissä ja riuskalla otteella kirjasta olisi varmasti saanut kelpo fantasiapaketin.

Kirja pääsee mukaan lukuhaasteeseen 2017 kategoriassa Esikoisteos.

Subjektiivinen tuomio: **

Anu Kuusenoksa
Prinssi jolla ei ollut sydäntä
Scarabe kustannus 2017
541 sivua

PS. Ajattelin laittaa tähän tavanomaisen Adlibriksen mainoslinkin (täältä löytyy*), mutta kirja maksaakin 44 euroa, hui! Suomalaisen verkkokaupassa 53 euroa. Mistähän noin huikea hinta? Kustantamolla ei ole myöskään omaa verkkokauppaa, josta kirjaa saisi.

4 kommenttia
Kirjoittanut Sanna aiheesta Fantasia

Karoliina Korhonen: Suomalaisten painajaisia 2

Reilu vuosi sitten luin ensimmäisen Suomalaisten painajaisia -albumin, ja pidin siitä ihan viiden tähden arvoisesti. Ilmiö on sittemmin laantunut, enkä ole somessakaan törmännyt enää kovin moneen Korhosen sarjakuvaan. (Kävin kurkkaamaan Facebookissa ja syy selvisi – tämän vuoden puolella netissä on julkaistu ehkä kolme strippiä, ja loput ovat kirjaan liittyvää mainontaa.)

Toisen albumin selasin nopeasti läpi muun lukemisen ohessa, eli sanottavaakaan siitä ei nyt niin hirveästi ole. Tällä kertaa sarjakuvissa keskityttiin erityisesti matkailuun ja shoppailuun, kun Matti-hahmo pääsi (joutui) kaupoille ja kaukomaille.

Tämän kanssa kävi sama ilmiö kuin usein: ensimmäinen teos on hyvä, erilainen ja hauska, mutta toinen osa ei enää pääse yllättämään. Tässäkin naurahdin kyllä muutaman kerran ääneen Matti-paran kokemuksille, mutta ujon rehellisellä suomalaisella ei ole enää aivan samanlaista uutuudenviehätystä. Monet jutut ovat silti harvinaisen totta ja samaistuttavia edelleen.

Kirja sopii hyvin lukuhaasteen 2017 kohtaan Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista.

Subjektiivinen tuomio: ***+

Karoliina Korhonen
Suomalaisten painajaisia 2 – Lisää vähäsanaista vertaistukea
Atena 2017
96 sivua

Osta kirja Adlibriksesta (suomeksi)*

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Sarjakuvat