Kuukausi: marraskuu 2017

Anu Kuusenoksa: Prinssi jolla ei ollut sydäntä

Oli yö. Liikkellä oli hirviöitä. Siinä, mihin pellot päättyivät, alkoi metsä. Se oli synkkä metsä. Synkkä tavalla kuten metsillä oli tapana olla. Metsässä oli alkukantaista uhkaa.”

Yleensä otan vain harvoin luettavaksi omakustanteita tai pikkukustantamoiden teoksia. Kesällä tein kuitenkin kotimaisen vampyyriromaanin kanssa poikkeuksen, kun Scarabe kustannus tarjosi arvostelukappaletta. Scarabe on fantasiaan ja kauhuun keskittyvä pienkustantamo, ja Prinssi jolla ei ollut sydäntä on Anu Kuusenoksan esikoisromaani.

Yksi syy lukupinoon lisäämiselle oli hieno kansi, joka paljastui googlaamisella Antti Tahvanaisen opinnäytetyöksi (varo, oppari spoilaa kirjan juonta). Kansi osoittautui lopulta pikemminkin kirjan taustatarinaan kuin itse juoneen liittyväksi, mutta yhtä kaikki se on tyylikäs.

Prinssi jolla ei ollut sydäntä kertoo pääasiassa Aurora-nimisen tytön tarinan. Aurora asuu eristyksissä metsämökissä väkivaltaisen isänsä kanssa, ja elää melkoisen kurjaa elämää. Tarina alkaa yöstä, jolloin mökkiin ja nuoren Auroran elämään ilmestyy yllättäen pakomatkalla oleva vampyyri nimeltä Judas.

Erinäisten sattumusten kautta Aurora päätyy Judaksen mukana tämän kotimaahan, jossa hän ajautuu ikivanhojen vampyyrisukujen välisiin kiemuroihin. Judas on kaltaistensa keskuudessa mysteeri, vampyyri ilman luojaa, mikä aiheuttaa kitkaa vampyyrien välille. Kirjassa esitellään niin hyviä kuin pahojakin vampyyreja, sekä käydään verilinjojen välistä valtataistelua.

Tiivistä, näytä, älä selitä

Haluaisin kovasti pitää tästä kirjasta, onhan se kotimainen, pienen kustantamon tuottama ja esikoiskirja. Kirjassa on paljon hyviä ajatuksia ja juonenlankoja vampyyrien verilinjoista, historiasta ja keskinäisistä suhteista, mutta käytännön toteutus jää kuitenkin kömpelöksi.

Tärkeimpänä kirja olisi hyötynyt reippaasta tiivistyksestä – viidestä ja puolesta sadasta sivusta kuoriutuisi vetävä 300-sivuinen paketti, jos ylenmääräiset ympäristön kuvaukset (kirjan alussa kuvataan kolme sivua metsää, jossa Aurora juoksee) poistaisi, eikä henkilöiden taustatarinoita, motiiveja  ja ajatuksia selittäisi lukijalle juurta jaksain.

”Näytä, älä selitä”, annetaan usein ohjeena kirjoittajalle. Se toimisi myös Prinssin kanssa – kirja selittää kaiken auki niin tyhjentävästi, että turhauduin. En välittäisi lukea puolen sivun verran kuvausta siitä, miten hyvältä Auroran rinnat näyttävät juhlamekossa, tai miten Judas liikkui nopeasti. Lukijan kykyä täyttää puuttuvat aukot ei kannata aliarvioida.

Judas siirtyi tytön vierelle nopeasti. Hänelle se oli muutama, ripeä sarja lihasliikkeitä. Tyttö ei nähnyt hänen liikkumistaan, koska hän liikkui niin nopeasti, ettei ihmissilmä kyennyt erottamaan liikettä. Kyse oli fysiikan laeista. Ihmisten lait eivät koskeneet Judasta, sillä hän ei ollut ihminen. Hänen kehossaan tapahtuvat asiat tapahtuivat samalla tavalla kuin ihmisilläkin, mutta niitä eivät rajoittaneet samat lainalaisuudet. Jos vertailu olisi tehty koneiden kautta, niin ihminen olisi tavallinen henkilöauto ja Judas hävittäjä, jonka suorituskyvyllä ei ole rajoja. Eli hän oli hieman pidemmälle kehitelty versio ihmisestä.

Kerronta on sikäli epätasaista, että selitystä ja runsasta ympäristökuvausta on paljon nimenomaan alussa. Myöhemmin toimintaan tulee kaivattua vauhtia. Jäin kaipaamaan selkeää rytmiä, kun nyt juoni poukkoilee vähän miten sattuu. Muutaman päivän pituiseen ajanjaksoon käytetään alussa sata sivua, ja yhtäkkiä hypätään ajassa kuusi vuotta eteenpäin yhdessä kappaleessa.

Tunnustan, että jaksoin lukea kirjasta kaiken vain sivulle 250 asti, minkä jälkeen aloin hyppelehtiä ja luin vain kiinnostavat kohdat sekä lopun. Viimeiset pari-kolmekymmentä sivua vauhdikasta loppuratkaisua ovat selkeästi kirjan paras osio.

Romanssit, henkilökemia ja hahmot

Tarinan aikana Auroralla on parikin romanssia. Suhteet jäävät kuitenkin tyhjiksi, vaikka kaikkitietävä kertoja niitä koettaakin selittää. Aitoa kemiaa henkilöiden välille ei synny. Miksi nämä hahmot rakastuvat toisiinsa? Mitä yhteistä heillä on, muuta kuin hyrräävät hormonit?

Twilight-Bellan ja Edwardin söpöilyä tulee ikävä, kun Aurora pui ollako-vai-eikö-olla -suhdedraamaansa 2500-vuotiaan vampyyrin kanssa. Sen kerran kun kyseinen vampyyri sitten avautuu omasta tarinastaan, Aurora ei jaksa edes kuunnella vaan ajattelee lähinnä kuumia sänkypuuhia.

Hahmot jäävät yksiulotteisiksi, vaikka taustatarinoita kerrotaankin. Mieluummin näkisin, miten Auroran traumaattinen tausta vaikuttaa hänen luonteeseensa ja toimiinsa kirjassa (nyt ei mitenkään), kuin luen sivujen pituisia takaumia.

Hyvä puoli on, että vaikka kirjassa on laaja hahmokavalkadi, henkilöt eivät missään vaiheessa mene pahasti sekaisin. Myös miljööt ovat kauniita, ja mielessä on helppo nähdä mahtava kartano pienine yksityiskohtineen. En tosin ymmärrä, miksei maita, kieliä tai kansallisuuksia mainita kirjassa nimeltä. ”Judaksen äidinkieli” vielä menee, mutta ”hän oli kotoisin maasta, jonka lipussa on nouseva aurinko” -tyyppiset ilmaisut menevät jo kikkailuksi. Lukija huutaa mielessään ”Japanista! SE ON JAPANI!”.

Kustantamon roolista

Kaiken kaikkiaan herää kysymys kustantamon roolista. Miksi kirjaa ei ole toimitettu kunnolla?  Alkupuolella silmään pistävät sekavat viittaussuhteet ja väärät pronominit, loppupuolella on ihan kunnon kirjoitusvirheitäkin, väärin kirjoitettuja yhdyssanoja, puuttuvia pilkkuja ja lainausmerkkejä. Kun kyseessä on kustantamon julkaisema teos, vähimmäistaso mielestäni on, että käsikirjoituksen kieliasu viilataan kuntoon.

Vaikka ajatus on hyvä, toimittamaton muoto siis haittaa lukukokemusta – siksi kaksi tähteä ja näin pitkä arvio. Ammattitaitoisen kustannustoimittajan käsissä ja riuskalla otteella kirjasta olisi varmasti saanut kelpo fantasiapaketin.

Kirja pääsee mukaan lukuhaasteeseen 2017 kategoriassa Esikoisteos.

Subjektiivinen tuomio: **

Anu Kuusenoksa
Prinssi jolla ei ollut sydäntä
Scarabe kustannus 2017
541 sivua

PS. Ajattelin laittaa tähän tavanomaisen Adlibriksen mainoslinkin (täältä löytyy*), mutta kirja maksaakin 44 euroa, hui! Suomalaisen verkkokaupassa 53 euroa. Mistähän noin huikea hinta? Kustantamolla ei ole myöskään omaa verkkokauppaa, josta kirjaa saisi.

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Fantasia

Karoliina Korhonen: Suomalaisten painajaisia 2

Reilu vuosi sitten luin ensimmäisen Suomalaisten painajaisia -albumin, ja pidin siitä ihan viiden tähden arvoisesti. Ilmiö on sittemmin laantunut, enkä ole somessakaan törmännyt enää kovin moneen Korhosen sarjakuvaan. (Kävin kurkkaamaan Facebookissa ja syy selvisi – tämän vuoden puolella netissä on julkaistu ehkä kolme strippiä, ja loput ovat kirjaan liittyvää mainontaa.)

Toisen albumin selasin nopeasti läpi muun lukemisen ohessa, eli sanottavaakaan siitä ei nyt niin hirveästi ole. Tällä kertaa sarjakuvissa keskityttiin erityisesti matkailuun ja shoppailuun, kun Matti-hahmo pääsi (joutui) kaupoille ja kaukomaille.

Tämän kanssa kävi sama ilmiö kuin usein: ensimmäinen teos on hyvä, erilainen ja hauska, mutta toinen osa ei enää pääse yllättämään. Tässäkin naurahdin kyllä muutaman kerran ääneen Matti-paran kokemuksille, mutta ujon rehellisellä suomalaisella ei ole enää aivan samanlaista uutuudenviehätystä. Monet jutut ovat silti harvinaisen totta ja samaistuttavia edelleen.

Kirja sopii hyvin lukuhaasteen 2017 kohtaan Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista.

Subjektiivinen tuomio: ***+

Karoliina Korhonen
Suomalaisten painajaisia 2 – Lisää vähäsanaista vertaistukea
Atena 2017
96 sivua

Osta kirja Adlibriksesta (suomeksi)*

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Sarjakuvat

Miksi isät eivät lue naisten kirjoittamia kirjoja?

Tilastokeskuksen tutkimuksen mukaan vuonna 2002 vain kolmasosa miehistä luki sekä miesten että naisten kirjoittamia kirjoja. Kaksi kolmasosaa suomalaisista miehistä on siis lukenut siis enimmäkseen toisten miesten kirjoittamia kirjoja.

Ajatus miehestä lukemassa naisen kirjoittamaa teosta on vuonna 2017 niin mullistava, että Helsingin Sanomat teki aiheesta jutun otsikolla Voisiko isälle antaa naisen kirjoittaman kirjan? Jutussa julkkismiehet vinkkaavat isänpäivälahjaksi kahdeksan naiskirjailijoiden kirjaa, koska mainokset eivät tee sitä. Juttu jäi aika köykäiseksi, ja se tyytyi lähinnä toteamaan ilmiön olemassaolon.

”On myös ajateltu, että isät toivovat saavansa lahjoiksi nimen omaan toisten miesten kirjoittamia kirjoja. Tässä onkin vinha perä, sillä suomalaiset miehet tosiaan vieroksuvat naisten teoksia.

Mistäköhän tämä johtuu?

Selasin suurten kustantamojen ja kirjakauppojen somemainontaa isänpäivään liittyen.

Gummerus ja Suomalainen kirjakauppa: Daniel Cole, Tuomas Vimma, Brian Jay Jones, Dan Brown, Max Seeck, Aki Linnanahde, Timo Honkela, Ilkka Remes, Heikki Harma, Ingar Johnsrund, Oliver Backman, Juho Ovaska, Wayne Gretzky.

WSOY: Tuomas Kyrö, Panu Rajala, Miki Liukkonen, Aki Linnanahde, Dan Brown, Ilkka Remes. 

Atena: Jyrki Juusela, Sture Lindholm, Jonna Pulkkinen & Mika Wist, Perttu Immonen, Alexander von Schönburg, Ilari Aalto & Elina Hietala, Joonas Tolvanen, Anders Hansen, Jennifer Ackerman. Atenan listalla näkyi myös muutama naisen nimi.

Otava: Alexander Stubb, Karo Hämäläinen, Heikki Harma, Ville Haapasalo, Aija Kuparinen, Antti Tuuri, Reijo Mäki, Jari Salonen. Täälläkin toki yksi nainen, Villen keittiössä -kirjan toisena tekijänä.

Tammi: Paul Auster, Kari Aihinen, Mika Rampa.

Eikä siinä sinänsä mitään, hyviä kirjoja varmasti kaikki. Jännää silti, että naisten kirjoittamat teokset jäävät näin tehokkaasti pimentoon. Eivät ne nyt niin harvinaisia enää nykyään ole.

Siirryin sitten Suomalaisen kirjakaupan verkkosivuille, jossa listataan huimat 213 erilaista tuotetta isälle lahjaksi. Näistä lahjaideoista 183 oli kirjoja, loput olivat esimerkiksi kalentereita, pelejä tai muita lahjatavaroita. Ja näistä 183 kirjasta 13 teosta oli osittain tai kokonaan naisen kirjoittamia. Siis 7,1 prosenttia.

Isälle suositellaan seuraavia teoksia:

  • Anu Brask: Vegaanimättöä
  • Terhi Heimonen: Sipsikaljavegaanin kirja
  • Sari Espola: Ruokakirja – Yksinkertaisesti hyvää
  • Satu Rämö: Islanti – Tripsteri matkaopas
  • Torill Kornfeldt: Mammutin paluu – Sukupuuttoon kuolleiden lajien uusi tuleminen
  • Jonna Pulkkinen ja Mika Wist: Viinalla terästetty sota – Alkoholi sotavuosina 1939-1944
  • Elina Sana: Isän sota
  • Ritva Ylönen: Kalle Päätalo
  • Salla Nazarenko: Neumann – Dingo-kipparin lokikirja
  • Liisa Seppänen: Aika velikulta – Hannes Hynösen pitkä taival 1913-2015
  • Mari Sainio (koonnut): Makwan Amirkhani
  • Riitta Kylänpää: Pentti Linkola – ihminen ja legenda
  • Arundhati Roy: Äärimmäisen onnen ministeriö

Naiskirjailijoilta mukaan on päässyt siis 3 ruokakirjaa, 1 matkaopas, 1 luontokirja, 1 sotakirja, 6 miehiin liittyvää muistelmateosta tai miehen elämäkertaa sekä 1 romaani. Yllätyin että yksikin kaunokirjallinenkin teos oli mukana, ja vieläpä intialaiselta kirjailijalta. Edistystä!

Annetaanko isille lahjaksi miesten kirjoittamia kirjoja, koska he eivät suostu lukemaan mitään muuta?
Lukevatko miehet vain miesten kirjoittamia kirjoja, koska niitä markkinoidaan heille?
Vai onko kyseessä vain mainosten luoma vääristymä?

Auttaisiko, jos naiset kirjoittavat salanimillä tai pelkillä nimikirjaimilla kuten J. K. Rowling, jolla ei oikeasti ole keskimmäistä nimeä ”K”?

The book was first published by Bloomsbury Children’s Books in June 1997, under the name J.K. Rowling. The ’K’ stands for Kathleen, her paternal grandmother’s name. It was added at her publisher’s request, who thought a book by an obviously female author might not appeal to the target audience of young boys.

Kuka tietää, Harry Potterit eivät välttämättä olisi lainkaan niin myyviä Joanne Rowlingin kirjoittamina.

Kirsin kirjanurkka herätteli Twitterissä miehiä miettimään, minkä naisen kirjoittaman kirjan he olivat viimeksi lukeneet. Vastauksia kertyi, onneksi, ihan mukava määrä:

Aihe herätti isänpäivän tienoilla muutenkin keskustelua:

Isänpäivä meni jo, mutta seuraavaksi voi alkaa miettiä, mitä kirjoja hankkii pukinkonttiin.

Ja täytyypä muuten tehdä vastaava kooste myös äitienpäivän kirjavinkeistä. Mitä veikkaatte, onko listalla 92,9-prosenttisesti naiskirjailijoiden teoksia?

Lisää lukemista: Maria Pettersonin mainio kolumni Mies, joka ei lue naisten kirjoittamia kirjoja, ei ole sivistynyt vuodelta 2016.

8 kommenttia
Kirjoittanut Sanna aiheesta Pohdintaa