Kuukausi: huhtikuu 2018

E. O. Chirovici: Peilien kirja

Sain käsikirjoituksen tammikuussa agentuurin väen yhä parannellessa juhlakauden jälkeisiä krapuloitaan. Viesti oli väistänyt taiten roskapostikansion ja ilmestynyt saapuneisiin viesteihin, jossa se asettui jonon jatkeeksi parinkymmenen muun kaltaisensa kanssa. Vilkaisin saatekirjettä ja havaitsin sen kiehtovaksi, joten tulostin liitteenä olleen tekstinäytteen ja panin sen työpöytäni laatikkoon.

Törmäsin Peilien kirjaan Kulttuuri kukoistaa -blogissa syksyllä, ja bongasin sen jokin aika sitten kirjaston Bestseller-hyllyltä. Kirjassa on sekä trillerimäisiä että dekkarimaisia piirteitä, mutta koska siinä ratkotaan selvittämätöntä rikosta, olkoon se täällä blogissa kategoriassa Rikos. Peilien kirja jakautuu kolmeen osaan, joissa jokaisessa on eri näkökulmahenkilö.

Ensimmäisessä osassa kustannustoimittaja saa luettavakseen osittaisen romaanikäsikirjoituksen 20 vuotta vanhoista tapahtumista, joihin liittyy selvittämätön murha. Käsikirjoituksen lähettänyt kirjailija kuitenkin kuolee, eikä loppua tekstiä löydy mistään. Kustannustoimittaja palkkaa toimittajaystävänsä selvittämään todelliset tapahtumat käsikirjoituksen taustalla, ja tämän kanssa seikkaillaan toinen osa. Kolmannessa osassa päähenkilönä on poliisi, joka aikoinaan johti murhatutkintaa.

Yleensä dekkarit ovat minulle hankalia luettavia, koska en jaksa niitä ainaisia kovaksikeitettyjä päähenkilöitä joilla on ongelmia ihmissuhteidensa kanssa. Peilien kirja oli kuitenkin erilainen, koska näkökulmahenkilö vaihtuu joka osassa ja he toimivat vain lukijan silminä. Kenenkään kerrontatapa tai persoona ei erottaudu toisesta, eikä kirja uppoudu henkilökuvaukseen. Pääpaino on toiminnassa ja murhan selvittämisessä, ja teksti etenee jouhevasti.

Ehdottomasti kiinnostavin osuus oli ensimmäinen osa. Tarinaan sisältyvä romaanikäsikirjoitus oli hyvin kirjoitettu, ja uppouduin lukemaan sitä. Harmillisesti se tietenkin jää kesken. Sen jälkeen  juonilankoja ja vaihtoehtoisia murhaajia alkoi olla paljon, ja oli vaikeampi pysyä kärryillä. Aina kun tarinaan ehti tottua, päähenkilö vaihtui. ”Koukuttava trilleri eksyttää lukijansa kuin peilitalo”, sanotaan takakannessa – en tiedä, onko se aina hyvä asia. Kirja kuitenkin pitää otteessaan loppuun saakka. Loppuratkaisu oli vähän njääh, mutta en toisaalta arvannut murhaajaa etukäteen.

Peilien kirja ei ole tajunnanräjäyttävä trilleri, mutta kaiken kaikkiaan mukava välipala pienestä jännityksestä pitävälle.

Kirja pääsee Helmet-lukuhaasteeseen 2018 kategoriassa Kirjassa luetaan kirjaa.

Subjektiivinen tuomio: ***½

E. O. Chirovici
Pelien kirja
Otava 2017
266 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Rikos

Juhani Aho: Juha

Nähdessään Juhan tulevan oli Marja tuntenut, että hänen olisi pitänyt sanoa joku ystävällinen sana. Mutta se tarttui kurkkuun kuin kuiva, pettuinen pala. Ja sisu kirkui: tämmöistä tämä on… eikä tämä tästä enää muutu! Enkä minä voi sille mitään! Enkä minä jaksa olla toisin kuin olen! En, vaikka pitäisi minun muuten koskeen mennä!

Kotimaisten klassikoiden kevät jatkuu! Nyt vuorossa on Juhani Ahon romaani Juha. Voin kertoa, etteivät romaanin nimi tai kansi erityisesti houkutelleet lukemaan. Lopulta kirja osoittautui kuitenkin yllättävän hyväksi traagiseksi kolmiodraamaksi, josta ei vauhtia puuttunut.

Lähtötilanteessa nimihenkilö Juha elää nuoren vaimonsa Marjan kanssa rauhallista elämää. Aiemmin toimiva suhde on ajautunut jonkinmoiseen kriisiin, kun Marjaa kyllästyttää yhteiselo vanhan ja rupsahtaneen Juhan kanssa. Tilanne muuttuu, kun rantaan saapuu rajan toiselta puolelta nuori ja solakka Shemeikka, joka hurmaa Marjan täysin.

Tarinassa on perinteisiä aineksia: ihminen kyllästyy tuttuun ja turvalliseen ja tekee mitä tahansa päästäkseen siitä pois. Ruoho ei kuitenkaan ole sen vihreämpää aidan toisella puolellakaan, ja vanhaa elämäntilannetta alkaa arvostaa, kun sen menettää. Juhassa paluun mahdollisuutta ei ole, vaan olosuhteet, hahmojen keskinäiset jännitteet ja lausumattomat tunteet vievät tarinaa vääjäämättä kohti ikävää loppua.

Koska kirja on olevinaan kaikkien tuntema, olennainen juoni paljastetaan lukijaystävällisesti jo takakannessa: klassinen kolmiodraama, joka päättyy tuhoon. Minua ärsyttää myös tapa laittaa klassikkokirjoihin analysoivat esipuheet, jotka spoilaavat huolellisesti koko kirjan juonen. Eivät kaikki tunne klassikoita läpikotaisin. Siksihän minä tätä luen, duh.

Juhassa osasin jo hypätä johdannon yli, mutta muistan kuinka Kotiopettajattaren romaanin kanssa menin aikanaan lankaan ja spoilauduin ennen kirjan lukemista. Työmiehen vaimossa homma oli puolestaan hoidettu hienosti: teoksen tulkinta ja analyysi tulivat vasta jälkisanoissa, joita oli mukava pureskella kun kirjan oli lukenut loppuun.

Kaiken kaikkiaan annan kirjalle kolme subjektiivista tähteä. Juha ei ollut lukuelämys parhaasta päästä, mutta yllättävän mukiinmenevä kirja. Henkilöt ovat uskottavasti kuvattuja, ja kertoja päästää lukijan kurkkaamaan syvälle Juhan, Marjan ja toisinaan Shemeikankin ajatuksiin. Erityisesti vaimoaan rakastava ja puolustava Juha on sympaattinen hahmo, ja hänen kohtalonsa tuntuu epäoikeudenmukaiselta. Tarina ei juutu jaaritteleviin ympäristön tai tilanteen kuvauksiin, vaan toiminta rullaa mukavalla vauhdilla eteenpäin.

Kirja ei solahda kovin luontevasti mihinkään Helmet-lukuhaasteen 2018 kohtaan, joten menköön kategoriaan Kirjassa muutetaan.

Subjektiivinen tuomio: ***

Juhani Aho
Juha
Suomalaisen kirjallisuuden seura 2010
184 sivua

Lataa e-kirja ilmaiseksi Elisa Kirjasta

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Muut romaanit