Kuukausi: kesäkuu 2018

Kirjailijavieras: Pirjo Toivanen

Kirjailijavieras-sarjassa haastatellaan erilaisia kirjailijoita ja kysellään kaikenlaista kirjoista sekä kirjoittamisesta. 

Hei! Kuka olet ja mitä olet kirjoittanut?
Olen Pirjo Toivanen. Romaanini Pyhä paha perhe pääsi kansiin viime syksynä.

Millainen koulutustausta sinulla on?
Opiskelin tietojenkäsittelyä ja matemaattisia aineita filosofian maisteriksi asti. IT-asiantuntijaksi minusta ei ollut, joten suoritin kolmekymppisenä vientimarkkinointitutkinnon.

Miten päädyit kirjailijaksi?
Jo lapsena sepitin juttuja.  Teini-iässä päiväkirjan lisäksi kirjoitin kirjeitä ja tarinoita. Kirjoittaminen on aina ollut nautinto. Hyvin varhain julkaisin firman sisäistä lehteä ja asiakaslehteä.  Myöhemmin maailmalla markkina- ja yritysanalyysejä. Minulla oli aina haaveena kirjoittaa proosaa. Säilytin vanhoja kirjeitä, jotta eri aikakaudella käytetyt kielikuvat ja ajattelu pysyisivät mielessä niin, että niihin voisi palata.

Mistä saat ideat kirjaasi?
Päähenkilöni Mirja Mustasaari on lapsena luomani perheen rajoja kokeileva sisko ja Terhi meistä viisain sisko. Usealla  on  lapsena mielikuvitushahmoja, mutta ne häviävät. Minulla kun  ei ollut oikeita siskoja, joiden kanssa pohtia vaihtoehtoja, pidin mielikuvitushahmot elossa. Tiedän miten he reagoivat asioihin. He ovat lisäksi pitäneet minulta ja toisiltaan asioita piilossa, joten  yllätyksiä tulee koko ajan.

Kauanko kirjoitusprosessi kesti?
Ryhdyin kirjoittamaan 8 vuotta sitten. Menin Palmenian 9 kk kestävälle kurssille ja luulin saavani siinä ajassa ensimmäisen kirjan valmiiksi.  Silloin tajusin, että olin kaukana julkaisuvalmiudesta. Hakeuduin Mari Mörön verkkokurssille, jossa harjoitellaan novelleja. Siellä  kului yli kaksi vuotta. Kahdeksan vuotta sitten aloittamani tarina on vielä kesken. Palasin kirjassani taemmas menneisyyteen. Tätä tekstiä aloitin viisi vuotta sitten ja vuosi sitten se tuli painosta.

Miten sait kirjasi kustannettua? Oliko se vaikeaa?
Mari Mörön verkkokurssilla tutustuin joukkoon todella hyviä kirjoittajia.  Tutustuimme toisiimme tekstien kautta kunnes joku keksi kutsua kaikki kesämökilleen. Innostuimme tapaamaan kerran vuodessa Stresassa, Pohjois-Italiassa, missä asun. Mari Mörö on pysytellyt ohjaajanamme.  Pari vuotta sitten päätimme perustaa kustantamon, Stresa kustannuksen, osuuskunnan. Sen puitteissa jatkamme tekstiemme kehittämistä painovalmiiksi asti.

Kenestä kirjojesi henkilöstä pidät eniten ja miksi?
Päähenkilöni on tärkein. Hänessä on piirteitä rakkaista ihmisistä ja hivenen myös itseäni.

Mikä on parasta kirjoittamisessa?
Pystyn työstämään ymmärrystä ihmisistä, miksi joidenkin prioriteetit ovat erilaiset kuin omani, miksi joku sotkeutuu asioissaan ja joku ei.

Mikä on ikävintä kirjoittamisessa?
Yksin puurtaminen. Istuminen. Tuntien riittämättömyys.

Miten perheesi ja tuttavasi suhtautuivat kirjoittamiseesi?
Hämmästyneesti.

Onko kirjan julkaiseminen avannut uusia ovia tai mahdollisuuksia?
Ovia on avautunut kirjastoihin. Olen pitänyt esityksiä kirjoittamisesta ja osuuskunnastamme.

Oletko saanut kirjoistasi palautetta? Millaista?
Satakunnan Kansan kriitikko kehui ensimmäisenä kirjaani.  Pari bloggaajaa ovat pitäneet  sitä hyvänä.  Tarina vie mukanaan, niin lukijat ovat todenneet ja siitä olen iloinen. Yksi aikuisista adoptoiduista totesi antaneensa kirjan anopille ja miehen sisarelle luettavaksi, jotta he paremmin ymmärtäisivät häntä.  Olen saanut negatiivista palautetta fontista. Se on joillekin liian pientä.

Onko uusi kirja jo työn alla?
Valokuvakirja Stresasta on tulossa seuraavaksi ja siinä lyhyitä tarinoita elämänmenosta Pohjois-Italiassa. Kahdeksan vuotta sitten aloittamani kirja vaatii työstämistä. Tekstiä on olemassa yli pari sataa sivua.

Oletko kirjoittanut jotain muuta kirjojen lisäksi?
Olen kirjoittanut Kulkuri ja Joutsen -blogia ja siinä on mieheni ottamat valokuvat. Lisäksi olen kirjoittanut novelleja. Niitä on julkaistu antologioissa, Mari Mörön toimittamat Ihmisten tavoilla ja Enkelikello. Vuosi sitten keväällä Type&Tell julkaisi antologian Kymmenen kulmaa.

Kuka on lempikirjailijasi?
Heitä on useita ja he vaihtuvat elämän  ja mielialan myötä. Nuorena rakastuin Waltariin ja rakastan häntä vieläkin. Oli aikoja, jolloin luin dekkareita ruotsiksi, pidin Liza Marklundista. Olen lukenut paljon englanninkielistä kirjallisuutta, Hemingway ja Steinbeck ovat kirjoittaneet kirjoja, joihin voi palata. Kun törmään hyvään kirjailijaan, luen heiltä monta kirjaa peräkkään: Carlos Ruiz Zafon, Jodi Picoult, Gabriel Garcia Marquez ja Leena Lander. Pidän Kjell Westöstä. Viime vuosina olen lukenut useita suomalaisten naisten kirjoittamia kirjoja, Sofi Oksanen, Ulla-Lena Lundberg ja Riikka Pulkkinen ovat vaikuttaneet minuun.

Suosittele kolmea hyvää kirjaa!
Viimeisimmät mieleen painuneet ovat: Anthony Doerr: All the light we cannot see, Ben Kalland: Vien sinut kotiin, Emmi Itäranta: Teemestarin kirja. 

Mitä haluat sanoa kirjailijoiksi haluaville blogin lukijoille?
Kannattaa lukea erilaisia kirjoja, myös sillä silmällä, miten ne on rakennettu ja kuinka lukija saadaan pysymään mukana.  Kirjoittamisen harjoittaminen ja kehittäminen vaatii sparraajaa. Jonkun ulkopuolisen on osattava sanoa mikä toimii ja mikä ei. Kannattaa kirjoittaa joka päivä, edes vähän. Blogi on hauska harrastus.

Kiitos vastauksista!
Mikäli olet kirjailija, kirjabloggaaja tai kirja-alan ammattilainen ja haluat haastateltavaksi, ota yhteyttä.

2 kommenttia
Kirjoittanut Sanna aiheesta Kirjailijavieras

Kiera Cass: Perijätär & Kruunu

Minulla oli valtaa, mutta ei mitään käsitystä, miten käyttää sitä. Olin hallitsija, joka ei osannut johtaa. Olin kaksonen, joka oli omillaan. Olin tytär, jonka vanhemmat eivät olleet läsnä. Minulla oli puoli tusinaa kosijoita, mutta en ollut varma, osasinko rakastua.”

Sisältää juonipaljastuksia Valinta-sarjan kolmesta edellisestä kirjasta. Lue yhteisbloggaus kirjoista Valinta, Eliitti ja Ainoa!

No niin, taas on Valinnan aika! Illéan kruununprinsessa Eadlyn on kasvanut kuullen juttuja vanhempiensa satumaisesta rakkaustarinasta. Hän on kuitenkin sitä mieltä, ettei itse tule koskaan menemään naimisiin, koska hän on Itsenäinen Nainen ja hänestä tulee aikanaan kuningatar.

Vaan kuinkas käykään? Maan poliittinen tilanne on kuohuksissa, ja kapinat uhkaavat. Koska Maxon ja America eivät ilmeisesti pysty pyöräyttämään enempää kuninkaallisia lapsia, he keksivät uudenlaisen ovelan harhautuksen: Eadlynille järjestetään Valinta. Palatsiin tuodaan 35 nuorta miestä, joista 18-vuotiaan prinsessan pitää valita itselleen aviomies. Jihuu! Leipää ja sirkushuveja kansalle.

Monet ovat valittaneet American olleen ärsyttävä päähenkilö, mutta hänen tyttärensä vasta rasittava onkin. Hän on pilalle hemmoteltu ja kykenemätön empatiaan, ja valittaa jatkuvasti hartioita painavasta vastuusta ja kuinka hänellä on rankkaa. Kirjan muut henkilöt muistavat onneksi jatkuvasti huomauttaa Eadlynille hänen luonteensa vioista, ja tiedostaapa hän itsekin olevansa hieman vaikea. Eadlynin kehityskaari tarinan aikana on aika kankea, mutta kyllä hän sentään eteenpäin pääsee. Harmillisesti America, Maxon ja muut edellisistä kirjoista tutut hahmot on häivytetty taustalle persoonattomiksi aikuishahmoiksi. Erityisesti Maxon tuntuu aivan eri tyypiltä.

Jotkut kirjabloggaajat ovat antaneet kirjalle sympatiapisteitä Swendwaysta kotoisin olevista Henristä ja Erikistä. Itse en ehkä pysty antamaan Cassille anteeksi sitä, että suomenkielinen sulhasehdokas Henri ei vuoden Illéassa asumisen jälkeen osaa kuin pari sanaa englantia (ja nekin väärin), koska englanti on niin vaikea kieli. Neljäs maailmansota taisi vaurioittaa Suomen koulutusjärjestelmää peruuttamattomasti. Mutta onneksi Henri osaa leipoa korvapuusteja ja omenalörtsyjä ja se on Eadlynin mielestä tosi söpöä.

Aiemmasta Valinnasta poiketen kosijoille ei järjestetä mitään testejä tai muuta häppeningiä, vaan Eadlyn käy täysin randomisti heidän kanssaan treffeillä ja jättää poikajoukon muuten oman onnensa nojaan. Toisin kuin American ja Maxonin ei-kovin-vaikeasti-arvattavan-rakkaustarinan tapauksessa, tällä kertaa ei ole kuitenkaan ihan selvää, kenet Eadlyn valitsee. Se onkin iso (ainoa) osa kirjojen jännitystä.

Kolmestakymmenestäviidestä nuorukaisesta karsiutuvat tietysti saman tien ne about kolmekymmentä, joista lukijalle ei kerrota nimeä enempää. Jäljelle jää kuitenkin kourallinen kosijoita, joiden kesken voi arvuutella. Vai valitseeko Eadlyn ketään? No tietysti valitsee, eipä tämä muuten olisi romanttinen nuortenkirja. Ainoa ongelma on että Eadlyn valitsee mielestäni väärin, vaikka kyseistä päätöstä osasin pelätäkin. Missä on kemia näiden kahden välillä? Suhteen kehitys? Ai ei ole? No sitähän minäkin.

Kirjan selkämyksen ”scifi”-tarra tuntuu yhä kaukaisemmalta juoneen nähden. Dystopia-ainekset ovat painuneet kauas taakse, eikä kirja onnistu luomaan uskottavaa ympäristöä tapahtumille. Maassa ei mitä ilmeisimmin ole minkäännäköistä parlamenttia tai edes kunnollista avustajajoukkoa, kun burn-outin partaalla horjuva kuningas joutuu tekemään kaiken itse. Ja ehkä demokratiakin olisi parempi vaihtoehto kuin kiukutteleva 18-vuotias tyttö tekemässä budjettileikkaukset? Miksi muuten kukaan muu kuningasperheen jäsen (esim. Eadlynin kaksoisveli Ahren) ei joudu perehtymään politiikkaan tai tekemään töitä? Nopeatempoinen loppuhuipennus jättää lukijan lähinnä tuijottamaan kirjaa suu auki. Kas, kuinka näpsäkästi poliittiset päätökset käyvätkään!

Noh. Kaiken kaikkiaan, kirjat olivat vähän ärsyttäviä, mutta luin ne silti molemmat putkeen yhtenä vapaapäivänä. Edeltäjiensä tavoin Perijätär ja Kruunu tarjosivat toivottua todellisuuspakoa hömppämaailmaan. Sarjan kirjoista ensimmäiset kolme ovat kuitenkin selkeästi parempia kuin toisen sukupolven jatko-osat. Olisin varmaan antanut näillekin neljä tähteä, jos Eadlyn olisi valinnut oikean miehen.

Entä mitä tapahtui onnellisen lopun jälkeen? Kirjaan kuuluu myös Six Years Later -epilogi, joka on joissain painoksissa. Löysin sen sattumalta lukiessani kirjasta netistä – tiivistelmän voi lukea esimerkiksi tältä sivulta.

Laitetaan nämäkin yhteisesti mukaan Helmet-lukuhaasteeseen 2018 kategoriassa Kirja tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen maahan tai maailmaan.

Subjektiivinen tuomio: ***

Perijätär
Pen & Paper 2017
344 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Kruunu
Pen & Paper 2018
272 sivua
Osta kirja Adlibriksesta*

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Nuortenkirjat / YA

Kiera Cass: Valinta, Eliitti & Ainoa

Jokainen halusi erottua ja jokainen teki sen omalla tavallaan. Myös minä.
Jokainen tytöistä näytti Ykköseltä. Minä näytin Viitoselta hienossa mekossa
.”

Nälkäpeli goes Unelmien poikamies! Siinä on tiivistettynä tämä nuorten aikuisten dystopia-rakkaussaaga.

Kiera Cassin Valinta-sarjassa on yhteensä viisi suomennettua osaa: Valinta, Eliitti, Ainoa, Perijätär ja Kruunu. Ennen sarjaan tarttumista olin lukenut siitä jo monesta kirjablogista, ja käytännössä spoilautunut kaikesta oleellisesta lukemalla pelkkiä takakansitekstejä. Oletin kuitenkin pitäväni sarjasta, ja ostin ensimmäisen osan viime kirjamessuilta ja seuraavat kaksi varasin kirjastosta. Olin taas oikeassa: hotkaisin nämä kolme kirjaa noin viikon sisään, kaksi viimeistä yhdessä viikonlopussa.

Tarina sijoittuu jonnekin neljännen maailmansodan jälkeiseen aikaan, Yhdysvaltojen raunioista nousseeseen Illéaan, jonka kruununprinssille järjestetään Valinta. 35 tyttöä eri kasteista lähetetään palatsiin, ja yhdestä on tarkoitus tulla prinssi Maxonin vaimo. Viitoskastiin kuuluva America Singer (kyllä vain) on yksi valituista ja ainoa, joka joutuu kilpailuun vasten tahtoaan. Kotona odottaa nimittäin alempaan kastiin kuuluva poikaystävä Aspen. Aluksi America hengailee mukana saadakseen rahaa perheelleen, mutta mitäs kun Maxon osoittautuukin pelkän kuninkaallisen pökkelön sijaan ihan mukavaksi mieheksi? Tätä kolmiodraamaa seuraillaan sitten kolmen kirjan verran.

Kirjastosta lainaamani kirjat on luokiteltu scifi-hyllyyn, mutta toisin kuin esimerkiksi Nälkäpelissä, dystopia ja scifielementit toimivat vain ohuena kehyksenä kolmiodraamalle. Suhdesolmujen lomassa raotetaan kyllä Illéan poliittista tilannetta ja historiaa, mutta pääpaino on ehdottomasti rakkaustarinassa. Politiikka jää tasolle ”prinssi joutuu käymään budjettikokouksissa ja suunnittelemaan sotastrategiaa”. Enkä ole ikinä kuullut palatsista, jonka turvatoimet ovat näin surkeat. Kapinallisethan pääsevät hyökkäämään sinne joka toinen päivä. Kellariin piiloutuminen antaa toki mukavan ympäristön hempeälle kohtaukselle, mutta hei – sähköaidat ja piikkilankaa palatsin ympärille, anyone?

Valinta-sarja on ennalta-arvattavampi kuin Disney-elokuvien uudelleenfilmatisoinnit, vaikka takakannet eivät kertoisikaan koko juonta. Alusta asti on päivänselvää, miten tarina päättyy, mutta kiinnostavampaa onkin seurata, miten loppuun päästään. Vaikka America muuttaakin mieltään vähintään kerran luvussa, kirjat eivät missään vaiheessa käy tylsiksi. Heikoin esitys oli toinen osa Eliitti, joka oli tyypillinen keskeltä alkava ja keskelle loppuva trilogian toinen osa. Kieli on kuitenkin sujuvaa ja teksti on nopealukuista.

Yleisin lukemani kommentti kirjoista on, että tämä on oikeastaan aika huono, mutta pidin silti. Olen aika lailla samaa mieltä. Minulla ei ole sen enempää tarvetta mollata sarjan kirjallisia ansioita, koska se täyttää tehtävänsä loistavasti. Kun ei jaksa lukea mitään vaikeaa, Valinta toimii erinomaisena todellisuuspakona tanssiaispukujen ja ylellisyyden täyttämään maailmaan. Ensimmäisten kolmen kirjan muodostaman kokonaisuuden jälkeen kahdessa viimeissä päästään seuraamaan Valintaa toisessa sukupolvessa.

Valinta pääsee mukaan vuoden 2018 lukuhaasteeseen kategoriassa Kirja aloittaa sarjan.

Subjektiivinen tuomio: ****

Kiera Cass
Valinta
Pen & Paper 2016
339 sivua

Eliitti
Pen & Paper 2016
320 sivua

Ainoa
Pen & Paper 2017
323 sivua

Osta Valinta Adlibriksesta*
Osta Eliitti Adlibriksesta*

2 kommenttia
Kirjoittanut Sanna aiheesta Nuortenkirjat / YA