Kuukausi: kesäkuu 2018

Kesälukumaraton 16.6.2018

Kesän ensimmäinen #lukumaraton on täällä! Emäntänä toimii tällä kertaa Sivujen välissä -blogi. Varsinainen maratonpäivä on huomenna lauantaina 16.6., mutta aloittaa saa jo perjantain puolella.

Pidin tänään saldovapaan ja olen sen kunniaksi siivonnut kämpän, käynyt ruokaostoksilla, tehnyt makaronilaatikkoa koko viikonlopuksi ja kirjoittanut kokonaiset kolme ensimmäistä riviä kolmen sivun runoanalyysista. Ilma on pilvinen ja sopivan vilpoisa. Olen valmis maratoniin.

Lukupinoon valitsin vähän erityyppisiä kirjoja, jotta mielenkiinto pysyy yllä. Aloittelen Erika Vikin Seleesian näkijällä, joka minulla on kesken. Toinen tiiliskivi on kirjastosta napattu Milja Kauniston Luxus, ja niiden lisäksi on kaksi ohkaisempaa arvostelukappaletta, Karoliina Suoniemen lasten tietoteos Ihan oikeat prinsessat ja prinssit sekä Laura Pääkkösen B2B-myynnin tietokirja Social Selling. Katsotaan kuinka pitkälle pääsen.

Julistan oman maratonini alkaneeksi klo 16.00! Lukuaikaa on siis lauantaihin klo 16.00 asti. Maratonpöhinää voit seurata Twitterissä tunnisteella #lukumaraton.


Klo 16.00 0 sivua

Klo 18.35 116 sivua

Lukumaraton lähti totuttuun tapaan tahmaisesti liikkeelle, koska käytin ensimmäiset puoli tuntia kertomalla somessa että aloitan lukumaratonia. Puoli viiden aikoihin pääsin kuitenkin Seleesian näkijän kimppuun. Aleian lumousta selvitellään usean henkilön voimin, mutta tyttö on edelleen mysteeri. Mukaan on tullut iso joukko uusia hahmoja, ja taustalla liikkuu myös uusia uhkia eri suunnista. Seleesit ja heidän elämäntapansa ovat edelleenkin kirjan kiinnostavinta antia.

Kaksosauringot-sarjan toinen osa on ainakin tähän mennessä vielä ensimmäistä parempi ja oikein koukuttava. Seuraavaksi taidan pitää Poldarkin mittaisen tauon, sillä upouusi neljäs kausi on nähtävillä Areenassa, jihuu!

Klo 22.05 230 sivua

Tv-tauko teki hyvää, ja jatkoin ah-niin-ihanan Poldarkin jälkeen Seleesian näkijän lukemista. Kirjassa alkoi tapahtua kunnolla, joten lukeminen sujui ihan huomaamatta. Jatkan vielä vähän aikaa ennen nukkumaanmenoa. Kirja on melkoinen järkäle, ja olen vasta reilussa puolessa välissä.

La klo 12.05 465 sivua

Tiedättekö sen tunteen, kun lukee oikein paksun kirjan nopealla tahdilla ja se loppuu? Nyt on sellainen fiilis. Sain Seleesian näkijän luettua puoli kahdentoista aikaan, ja nyt on pakko pitää vähän taukoa. Ei sillä, kirja oli todella hyvä ja tunnelma vain tiheni loppua kohden. Odotan todellakin sarjan kolmatta osaa! Seuraavaksi luen jotain ohuempaa ja taidan myös syödä. Neljä tuntia aikaa.

Klo 13.55 576 sivua

Luin 112-sivuisen lapsille suunnatun tietokirjan Ihan oikeat prinsessat ja prinssit. Olipa hurmaava kirja! Siitä sai aikuinenkin uutta tietoa (päädyin parin kruunupään kohdalla myös Wikipediaan tutkimaan lisää), ja kirjaa olisi varmasti mukava lukea myös lasten kanssa.

Samankaltaisuutta on havaittavissa Iltasatuja kapinallisille tytöille -kirjaan, paitsi että tässä käsitellään sekä naisia että miehiä. Peukku tälle, lisää blogissa myöhemmin! Kirjasta sai myös vähän huijaussivuja, kun mukana oli tyhjiä sivuja, kuvia ja tehtäviä. Vielä olisi kaksi tuntia aikaa aloitella jotakin.

Klo 16.00 687 sivua

Noin! Lukumaratoni on päättynyt. Tuloksena 687 sivua ja lievä päänsärky. Viimeiset tunnit lueskelin Laura Pääkkösen Social Selling -kirjaa. Teos on mielenkiintoinen ja täynnä asiaa, mutta sitä pohtii luonnollisesti oman työn kautta ja duuniasioiden miettiminen viikonloppuna ei ole erityisen rentouttavaa. Pääsin kirjassa kuitenkin vähän reiluun puoleenväliin.

Kaiken kaikkiaan ihan onnistunut maraton, pääsin lähes samaan sivumäärään kuin vuonna 2016. Sain myös kaksi kirjaa loppuun eli tämän vuoden saldo on tällä hetkellä 43 kirjaa. Tavoitteeni oli 70 luettua kirjaa, eli tällä vauhdilla ylitän sen reippaasti. Kääntöpuolena pöydällä on nyt viiden kirjan bloggausjono odottamassa käsittelyä.

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Lukumaratonit

Aino Kallas: Sudenmorsian

Vaikka minä päiväsaikaan ihmisten ilmoilla viivyn, ja minulla on ihmisen muoto, niin halajoi minun henkeni sutten seuraan, konsa yön on läsnä, ja vain korvessa on minulla vapaus ja riemu ratki. Niin minun on mentävä, että sutten heimoa olen, vaikka minun sentautta noitana roviolla palaman pitäisi, sillä taiankaltaiseksi olen minä luotu.”

Vuonna 1928 ilmestynyt Sudenmorsian on viimeinen osa Aino Kallaksen romaanisarjaa, johon kuuluvat myös vähemmän tunnetut Barbara von Tisenhusen (1923) ja Reigin pappi (1926). Muutaman vuoden takainen pokkariversio on varsin tuoreen näköinen ja houkuttelee lukemaan. Romaanissa on vain 96 sivua, joten se onkin luettu nopeasti. 

Luin kirjan keväällä osana kotimaisen kirjallisuuden opiskelujen lukupiiriä – tämä oli yhdestätoista kirjasta ainoa, jonka olisin muutenkin halunnut lukea. Sudenmorsian osoittautui kuitenkin aika erityyppiseksi kuin olin odottanut. Ensinnäkin se oli niin lyhyt, ja toiseksi tarina sijoittuukin 1650-luvun Viroon. Sen myötä myös käytetty kieli on keskiaikaistyylistä ja vanhahtavaa.

Alussa Priidik-niminen metsävahti näkee nuoren Aalon pesemässä lampaita, ja kiinnittää huomiota tämän muista poikkeaviin otteisiin, kun lampaat eivät pyristele pakoon. He menevät naimisiin ja Priidik saakin Aalosta hyvällä luonteella varustetun vaimon. Sudet piinaavat kyläyhteisöä, ja ne herättävät paljon vihaa. Eräänä päivänä kylän sudenajoissa Aalo tuntee yllättäen mielessään suden kutsun. Sudet ilmestyvät myöhemmin hakemaan hänet luokseen, ja Aalo alkaa viettää kaksoiselämää: päivällä kuuliainen vaimo, yöllä juoksemassa sutena metsässä. Lopulta Priidikillekin  selviää totuus, ja hän karkottaa Aalon luotaan.  

Kirjassa tulee vahvasti esille naisen jakautunut minäkuva: toisaalta hän on kiltti, nöyrä ja kuuliainen vaimo, ja toisaalta hän on villi ja vapautunut. Sutena hän on onnellinen, mutta muut eivät voi hyväksyä tällaista elämäntapaa. Normeja rikkova nainen saakin lopussa yhteisön langettaman rangaistuksen. Minut yllätti näkyvästi esiintyvä kaikkitietävä kertoja, josta saimmekin lukupiirissä paljon pohdittavaa. Kertoja ei tyydy vain kertomaan Aalon tarinaa, vaan hän tulkitsee sitä vahvasti uskonnollisen viitekehyksen kautta, tuomitsee naisen teot ja arvottaa tarinaa.

Sudenmorsiamen myötä opintolukupiiri oli siis taputeltu (ja saimme raportistamme viitosen!). Se oli vaikuttava ja yleissivistävä lukukokemus, mutta ei yltänyt parhaimpien joukkoon näiden klassikoiden joukossa. Enemmän pidin esimerkiksi Minna Canthin Työmiehen vaimosta. Joka tapauksessa, tämän jälkeen oli mukava lukea jotain aivan muuta.

Kirja pääsee mukaan vuoden 2018 Helmet-lukuhaasteeseen kategoriassa kirjan kansi on yksivärinen.

Subjektiivinen tuomio: ***

Aino Kallas
Sudenmorsian
Otava 2014
96 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

2 kommenttia
Kirjoittanut Sanna aiheesta Historiallinen

Henriikka Rönkkönen: Mielikuvituspoikaystävä

Mutta onneksi meille kaikille annetaan syntymässä yksi työkalu kaiken korjaamiseen, ja se on mielikuvituspoikaystävä. Se ei ole täydellinen eikä se ole haave siitä, että joku olisi oikeasti sellainen. Mutta yksinäisyyden tai tylsistymisen hetkillä se ymmärtää ja tukee. Se nauraa vitseille ja on erinomainen rakastaja tai ainakin se tykkää katsella, kun masturboit.”

Erityisesti Atena on kunnostautunut viime vuosina suosittujen bloggaajien kirjojen julkaisijana. Sinkkublogi-nimistä blogia pitävän Henriikka Rönkkösen esikoiskirjasta Mielikuvituspoikaystävästä on puhuttu paljon ja äskettäin sille ilmestyi jatko-osakin, joten nappasin kirjan mukaan kirjaston esittelyhyllystä.

Alussa todetaan, että kirja on täyttä faktaa ja fiktiota: osa tapahtumista on tapahtunut Rönkköselle itselleen ja loput tutuille tai mielikuvituskavereille. Minämuotoista, henkilökohtaista tekstiä on kuitenkin vaikeaa irrottaa kirjailijasta, joten luin kirjaa pakostakin Rönkkösen omina kokemuksina ja ajatuksina.

Kirja lupaa ytimekkäästi kertoa kaiken, mitä haluan tietää sinkkuelämästä, ja paljon sellaistakin, mitä en halua tietää. Ainakin jälkimmäinen lupaus toteutuu. Mielikuvituspoikaystävän perusteella sinkkuudessa on ennen kaikkea kyse seksistä ja sen saamisesta (tai saamattomuudesta) eri muodoissa, samalla kun etsii sitä oikeaa, jonka kanssa sitoutua.

En löytänyt kirjasta kovinkaan paljon samaistumispintaa, mutta se tarjosi kuitenkin mielenkiintoisen kurkistuksen toisenlaiseen ajatusmaailmaan. Sitä ei voi kieltää, että Rönkkönen on erinomainen kirjoittaja. Hän kertoo tarinoita lennokkaasti ja keksii hauskoja kielikuvia.

Vaikka paikoitellen kirjan inhorealistinen (”hervottoman ronski”) kielenkäyttö ja alapäähuumori kyllästyttivät, nauroin useampaan kertaan tekstiä lukiessani. Ja kyllähän monia Rönkkösen läpikäymiä sinkkuuteen liittyviä tunteita ja tilanteita tunnistaa myös omasta elämästä. Välillä rakkautta epätoivoisesti etsivää kertojaa käy sääliksi, mutta loppupuolella tämä onneksi itsekin ymmärtää, ettei onni löydy miehistä. Elämä jatkuu, sinkkuna tai ei.

Kirja pääsee mukaan vuoden 2018 Helmet-lukuhaasteeseen kategoriassa Kirja on julkaistu useammassa kuin yhdessä formaatissa. (Ainakin painettuna kirjana, e-kirjana ja äänikirjana.)

Subjektiivinen tuomio: ***

Henriikka Rönkkönen
Mielikuvituspoikaystävä – ja muita sinkkuelämän perusasioita
Atena 2016
203 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Viihde