Vesa Sisättö: 100 klassikkoa tunnissa

100 klassikko [sic] tunnissa sopii mainiosti kiireisille atk-ajan ihmisille, joilla ei todellakaan ole aikaa lukea pölyisiä tiiliskiviä eikä kirjoittakaan mitään yli 200 merkin mittaista.

100 klassikkoa tunnissa oli yksi teos tämän syksyn tärppilistassani. Kun hylly pursuilee lukujonon painosta, tämä kirja tuntui hauskalta tavalta tutustua lukemattomiin kirjallisuuden klassikoihin. Hotkaisin sen nimen mukaisesti alle tunnissa, mutta muuten teos ei ihan täyttänyt odotuksia.

Todellisten klassikoiden lisäksi 100 kirjan joukossa on myös uudempia suosittuja kirjoja, kuten Linnunradan käsikirja liftareille, Nälkäpeli ja Fifty Shades of Grey. Näistä esitellään yksi kirja per yksi sivu, ja jokaisesta on juonitiivistelmä (Mitä), joku kirjaan liittyvä tieto (Knoppi) ja kirjailijan oma mielipide (Tuomio).

Knoppitiedot ovat kiinnostavia ja tuomiot naurattivat, mutta kun tiivistelmä on tyyliä ”Sälli räytyy kuoliaaksi” (Nuoren Wertherin kärsimykset) tai ”Neljästä siskoksesta kasvatetaan kelpo vaimoja” (Pikku naiset), tietoannos klassikoista jää aika köyhäksi. Olisi yhdelle sivulle mahtunut hieman enemmänkin tekstiä, eikä olisi tarvinnut edes tiivistää.

Napakatkin kirjallisuuskeskustelut saattavat siis jäädä tämän kirjan pohjalta aika lyhyiksi. Parhaiten 100 klassikkoa tunnissa toimii sellaiselle lukijalle, joka on jo lukenut suurimman osan esitellyistä kirjoista tai ainakin tuntee klassikot päällisin puolin. Tuttujen teosten kohdalla voi arvioida tiivistelmän onnistumista tai myhäillä tuomion teräville huomioille. Kirjaa voi myös käyttää lukulistana tutustumisen arvoisille klassikkoteoksille (paitsi Fifty Shades of Grey), mutta juonitiivistelmät kannattaa käydä tsekkaamassa Wikipediasta.

Lopussa Sisättö on bonuksena esitellyt itseironiseen tyylillä oman kirjansa, ja kertoo kirjoittaneensa sen kuudessa viikossa suurimmaksi osaksi mökin terassilta. Pieni lisäpanostus olisi ehkä tehnyt kirjasta paremmin tarkoitustaan palvelevan, vaikka se vitsikäs olikin.

Subjektiivinen tuomio: ***-

Vesa Sisättö
100 klassikkoa tunnissa
Avain 2018
120 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Jaa postaus:
2 kommenttia

2 comments

Jonna / Kirjakaapin avain

Itse jotenkin vierastan tämän kaltaisia kirjoja, koska kyllä klassikot on vaan luettava kokonaan tai sitten ei ollenkaan. Toisaalta houkuttelisi katsoa mitä tähän on saatu tiivistettyä, mutta toisaalta haluan muodostaa omat käsitykset niin puhtaalta pöydältä kuin klassikkojen suhteen vaan on mahdollista. :)

Kannattaahan tuota vilkaista, varsinkin jos olet lukenut jo paljon klassikoita. Juonitiivistelmät ovat niin lyhyitä, etteivät ne ehdi kovin paljoa spoilata :D

Vastaa