Kuukausi: helmikuu 2019

Mariette Lindstein: Ehdoton valta

Maailman kirjat -haaste: Ruotsi (1/195)
Mistä lukujonoon: 
Kirjastosta, suosittelun kautta.

Ennakko-odotukset: Minulle suositeltiin kirjaa vahvasti koukuttavana jännärinä, joka kertoo fiktiivisestä uskonlahkosta ja sinne joutuneista ihmisistä. Kirjailija itse on ollut ahtaassa skientologiyhteisössä ja onnistunut pakenemaan sieltä 20 vuoden jälkeen. Saako omien kokemusten pohjalta kirjoitettua vetävän romaanin?

Juoni: Kirjan päähenkilö on nuori Sofia Bauman, joka on juuri valmistunut yliopistosta ja miettii, mitä elämällään tekisi. Hän törmää terveellistä elämäntapaa korostavaan Via Terra -yhteisöön ja sen karismaattiseen johtajaan Franz Oswaldiin.

Sofia lähtee ystävänsä kanssa tutustumaan sumuisella saarella sijaitsevaan yhteisöön pariksi viikoksi, ja ihastuu kauniiseen kartanoon, hyvään ruokaan ja ystävälliseen ilmapiiriin. Kun Oswald pyytää häntä jäämään ja kokoamaan kartanoon kirjaston, Sofia ei voi kieltäytyä. Pikku hiljaa hän kuitenkin huomaa, ettei Via Terrassa ole kaikki kunnossa. Ja mitä syvemmälle lahkoon ajautuu, sitä vaikeampaa on päästä pois.

Mikä toimi:

  • Tarina vei mukanaan, ja luin kirjan parissa päivässä. Lindsted kirjoittaa hyvin ja onnistuu pitämään lukijaa jatkuvasti jännityksessä. Ehdoton valta on kuin klassinen kauhuelokuva, jossa haluaisi vain koko ajan huutaa päähenkilölle: Älä tee sitä! Älä mene sinne! Pakene!
  • Henkilöt ovat hyvin rakennettuja ja persoonallisia. Heidän motiivejaan ja tekojaan on helppo ymmärtää. Karmivaa on, että esimerkiksi Oswald perustuu todelliseen henkilöön.
  • Kirja alkaa pakokohtauksella ja kulkee sitten kahdessa aikatasossa. Ne hämmentävät alussa, mutta nivoutuvat lopussa taitavasti yhteen.

Mikä ei toiminut: 

  • Arvasin keskeiset käänteet hyvissä ajoin ennen loppua, mutta se ei onneksi haitannut lukukokemusta.
  • Kirjan lukeminen viisi-kuusi tuntia putkeen ja siitä seurannut lukukrapula.

PS. Kirjailijan haastattelu kannattaa lukea vasta kirjan lukemisen jälkeen, koska juonessa ja Lindstedin elämässä on niin paljon yhtäläisyyksiä.

Subjektiivinen tuomio: *****

Mariette Lindstein
Ehdoton valta (Lahko #1)
Atena 2018
494 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

2 kommenttia
Kirjoittanut Sanna aiheesta Trilleri

Jane Austen: Neito vanhassa linnassa

Kirjailija: Jane Austen
Formaatti: Äänikirja
Lukija: Erja Manto
Kustantaja: WSOY
Ilmestymisvuosi: 2015

Ennakko-odotukset:
Innostuin kuuntelemaan äänikirjoja parin viikon ilmaisella Bookbeat-jaksolla. Neito vanhassa linnassa oli silloin ainoa suomenkielinen Austen-äänikirja koko palvelussa, joten päätin viihtyä sen parissa yhdeksän tuntia. Varmasti taattua laatua 1800-luvun alun romantiikkaa ja ihmissuhteita. Olin joskus aiemmin lainannut tämän äänikirjana kirjastosta, mutta jättänyt kesken.

Huomiot:
 17-vuotias Catherine Morland pääsee ystäväpariskunnan luokse Bathiin huvittelemaan. Siellä hän tapaakin nopeasti uusia ystäviä ja useita kosijaehdokkaita, joista mielenkiintoisin on nuoriherra Henry Tilney. Mikään ei kuitenkaan mene niinkuin Strömsössä, ja loppuratkaisua saadaan odotella aina viimeisille minuuteille saakka. Sitten kirja loppuu melkein kuin seinään – kyllä onnellisella lopulla voisi vähän pidempään mehustella.

Kirja täytti odotukset, vaikka ei parhaiden Austenin teosten joukkoon pääsekään. Puolessa välissä kirja alkoi muistuttaaa terävän ihmissuhderomaanin sijaan vähän liikaa Edgar Allan Poen novellia karmivine vanhoine linnoineen, kun Catherinen mielikuvitus laukkaa. Parasta on Austenin riemastuttava, kaikkea ja kaikkia kommentoiva kertojanääni sekä ajaton ihmisten kuvaus. Erja Mannon lukeminen on niin kivaa kuultavaa, että voisin valita äänikirjoja kuunneltavaksi pelkästään hänen perusteellaan.

Ihminen, joka ei pidä hyvästä romaanista, olkoonpa kyseessä mies tai nainen, on varmasti sietämättömän tyhmä.” – Catherine Morland

Subjektiivinen tuomio: ****

Osta äänikirja Adlibriksesta*
Osta e-kirja Adlibriksesta*

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Rakkaus

Nefertiti Malaty: Ei äitimateriaalia

Asetetaanpa perinteinen asetelma toisin päin.
’Mä haluan lapsia.’
Pieni tauko. Hämmennys.
’Miksi?’
’Olen vain aina halunnut lapsia.’
’Kyllä sun mieli kuule vielä muuttuu.’

Nefertiti Malatyn kirja Ei äitimateriaalia tarjoaa kattavan tietopaketin vapaaehtoisesta lapsettomuudesta. Faktaosuuden lisäksi se sisältää kahdeksantoista vapaaehtoisesti lapsettoman naisen tarinat. Pariskuntia ja perheitä varten rakennetussa yhteiskunnassa vapaaehtoinen lapsettomuus on edelleen kummallista. Jos nainen ei halua lapsia, hän joutuu todennäköisesti selittämään miksei. Äidiksi tulleet naiset joutuvat harvemmin puolustamaan valintaansa.

Myönnän, etten olisi tarttunut kirjaan pelkän ulkoasun perusteella. Kannen maalaus, fonttivalinnat ja taitto antavat kirjasta kotikutoisen vaikutelman, vaikka kustantajana onkin Reuna. Kun sain tarjouksen arvostelukappaleesta, sisältö vakuutti kuitenkin sen verran, että tartuin siihen. Kirja osoittautui hyväksi teokseksi tärkeästä aiheesta. Suomessa ei ole aiemmin ilmestynyt vastaavia kirjoja.

Ei äitimateriaalia käsittelee vapaaehtoista lapsettomuutta monipuolisesti: historian kautta, biologian ja eläinkunnan näkökulmasta ja yhteiskunnallisena ilmiönä. Kirjasta löytyy niin yleisimpiä syitä vapaaehtoiseen lapsettomuuteen kuin kokoelma legendaarisia lausahduksia, joita lapsettomat saavat usein kuulla. ”Se on eri asia sitten, kun se on oma!”

Suurimman osan sivuista haukkaavat kuitenkin VELA-naisten tarinat, joissa he kertovat elämästään. On taiteilijoita, lasten ja eläinten kanssa työskenteleviä, kirjailija, muusikko, liikunnanohjaajia, sairaanhoitaja, ohjelmistoarkkitehti, asiakkuusjohtaja, eläkeläinen. Naiset ovat eri-ikäisiä ja erilaista taustoista, mutta monissa tarinoissa on myös yllättävän samankaltaisia piirteitä. Osa on tiennyt aina ettei halua lapsia, osalle vakaumus on valjennut vanhempana.

Pienistä tekstivirheistä huolimatta päädyin antamaan kirjalle viisi subjektiivista tähteä. Kaiken kaikkiaan Ei äitimateriaalia on lämminhenkinen ja tärkeä kirja, joka auttaa ymmärtämään vapaaehtoista lapsettomuutta ilmiönä. Toivon, että kirjan lukisivat erityisesti sellaiset ihmiset, jotka tykkäävät kysellä tutuilta ja tuntemattomilta että milloinkas teille tulee lapsia. (Pieni neuvo: Älkää kysykö.)

Subjektiivinen tuomio: *****-

Nefertiti Malaty
Ei äitimateriaalia
Reuna 2018
194 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Perhe