Dystopia

Helena Waris: Linnunsitoja

Tuntuu turvattomalta nähdä kauas ympärilleen. Maisema on hallitsematon ja siinä on liikaa aukkoja. Kuilussa horisontti ulottuu aina vain seuraavaan kortteliin, ja näkymä päättyy joko Kuilun seinämään tai Koneeseen. Kuilussa taivasta on vain ohut kaistale suojaverhon takana. Täällä taivas on kaikkialla ympärillämme eikä välissä ole mitään.”

Helena Waris on suhteellisen pitkän linjan suomalainen fantasiakirjoittaja, mutta Linnunsitoja on ensimmäinen teos, jonka luen häneltä. Kirja on YA-fantasiagenreen solahtava dystopia, jonka päähenkilönä on nuori Zemi.

Zemi pakenee Koneiden hallitsemasta Kuilusta ja päätyy kauas myrskyävän meren ympäröimälle majakkasaarelle kapinallisten tukikohtaan. Ainoana viestintäkeinona ovat linnut, joiden kanssa Zemi huomaa tulevansa hyvin toimeen. Vähitellen taustalta alkaa hahmottua suurempi suunnitelma, eikä hän enää tiedä, keneen voi luottaa.

Linnunsitoja rikkoo fantasiagenren tuttua kaavaa, sillä se on 171 sivullaan varsin lyhyt. Sivumäärästä johtuen kerronta on tiivistä ja tiukan toimintavetoista: maailmaa ei selitetä, vaan lukija pudotetaan suoraan sen keskelle. Tylsiä hetkiä ei tule. Waris onnistuu maalaamaan muutamilla lauseilla elävän kuvan synkästä maailmasta, ja lukijana tuntee itsekin olevansa mukana kalsean kostealla saarella meren pauhatessa taustalla. Henkilöitä on sopiva määrä, mutta kukaan ei nouse joukosta erityisen kiinnostavaksi tapaukseksi.

Kirja toimii kyllä näinkin, mutta minä jäin kaipaamaan vielä syvempää maailman kuvausta ja henkilöhahmojen rakentamista. Haluaisin tietää lisää Koneiden hallitsemasta maailmasta ja sen säännöistä ja historiasta. Nyt Linnunsitojan tarina voisi hyvin olla osa suurempaa kokonaisuutta. Loppukliimaksi ja ratkaisu tuntuivat hieman hätäisiltä.

Tätä voi kuitenkin suositella fantasian ja dystopioiden ystäville tummasävyiseksi välipalaksi. Jos paksut tiiliskivikirjat ahdistavat, voi olla helpompaa aloittaa tiiviistä teoksesta, jonka saa varmasti luettua loppuun. Sen verran kirjassa on väkivaltaa ja sadismia, kun kuvataan esimerkiksi Zemin menneisyyttä kylpyläorjana, ettei kirjaa kannata välttämättä tyrkätä ihan nuorimmille lukijoille.

Kirja pääsee mukaan vuoden 2018 Helmet-lukuhaasteeseen kategoriassa Kirjassa on mukana meri.

Subjektiivinen tuomio: ***

Helena Waris
Linnunsitoja
Otava 2017
171 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Dystopia

Margaret Atwood: Orjattaresi

Punainen hahmo jolla on siivet kasvojen ympärillä, samanlainen hahmo kuin minä, punapukuinen ja koria kantava nainen, josta on vaikea sanoa oikeastaan yhtään mitään, lähestyy minua tiilikäytävää pitkin. Sitten hän on kohdallani ja me tirkistelemme toistemme kasvoja meitä ympäröivien kangastunnelien läpi. Hän on se joka hänen pitääkin olla.
– Siunattu olkoon hedelmä, hän sanoo käyttäen virallista tervehdystämme.
– Avatkoon Herra, minä vastaan yhtä virallisesti.

Margaret Atwoodin vuonna 1985 julkaistu romaani Orjattaresi on noussut jälleen pinnalle suositun The Handmaid’s Tale -sarjan myötä, ja siitä syystä itsekin tartuin kirjaan. Vuonna 2017 julkaistussa uudessa painoksessa onkin televisiosarjan mukainen kansi.

Luin ensin kirjasta puolet, sitten katsoin sarjan ensimmäisen jakson, luin kirjan loppuun, katsoin toisen jakson ja nyt olisi vielä kahdeksan jaksoa jäljellä. Tähän mennessä kriitikkojen kehuma sarja on vaikuttanut laadukkaalta ja kirjan hengessä tehdyltä.

Loin tätä varten uuden postauskategorian kaunokirjallisuuden alle, koska mielestäni Orjattaresi ei sujahda kovin luontevasti fantasian tai sen puoleen tieteiskirjallisuudenkaan kategoriaan. Olkoon siis dystopia.

Kirjan maailmassa eletään vaihtoehtoista aikaa, arviolta 1900-luvun loppua tai 2000-luvun alkua. Saasteet ja myrkyt ovat laskeneet jyrkästi syntyvyyttä ja Amerikka käy sotaa. Vallassa ovat Raamattua vinksahtaneesti lukevat fundamentalistit, ja hedelmälliset naiset on alistettu synnytyskoneiksi. Ihmiset on jaettu luokkiin: miehet ovat komentajia, alempiarvoisia miehiä tai palvelijoita; naiset ovat vaimoja, orjattaria, marttoja, säästövaimoja tai prostituoituja.

Päähenkilönä on orjatar Frediläinen (alkuteoksessa Offred), joka on Fred-nimisen komentajan omaisuutta. Komentajan vaimo ei kykene saamaan lapsia, joten perheeseen on otettu orjatar. Orjatar ei ole jalkavaimo tai rakastajatar, vaan ”kävelevä kohtu”, jonka ainoa tarkoitus on synnyttää komentajan lapsi kaksivuotisen komennuksensa aikana.

Kirjassa Frediläinen kertoo tarinaansa osittain nykyajassa, osittain takaumilla ja pohdinnoilla. Lukija pääsee kurkistamaan syntypäivän viettoon, pelastajaisiin ja orjattarien koulutukseen. Välillä nähdään vilauksia aikaisemmasta, normaalista elämästä, josta ei vielä ole kulunut kovinkaan montaa vuotta.

Kamalassakin maailmankuvassa pilkahtelee toivoa, kun kapinahenki herää eri yhteiskuntaluokissa. Frediläinen saa huomata, että ”heidän” lisäksi on olemassa myös ”me”, vastarintaliike. Mutta keneenkään ei voi luottaa – kuka tahansa voi olla silmä, vakooja.

Kirjan alku oli koukuttava ja veti mukaansa, niin että halusin tietää lisää oudosta maailmankuvasta ja tavoista. Myöhemmin tahti muuttuu verkkaisemmaksi ja iso osa tarinasta tapahtuu minäkertojan päässä, takaumina, pohdintoina ja muisteluina. Välillä tekisi mieli hoputtaa kertojaa palaamaan muisteloistaan nykyaikaan, mutta teksti pitää silti otteessaan loppuun asti.

Loppu jäi minun makuuni hieman liian avoimeksi, olin jotenkin odottanut sellaista nälkäpelimäistä selkeää loppuratkaisua dystopialle suuntaan tai toiseen. Epilogi toi kuitenkin kaipaamaani lisätietoa henkilöiden kohtaloista. Suosittelen lämpimästi tutustumaan tähän klassikkoon, jos sitä ei ole vielä tullut tehtyä – Atwoodin luoma maailma samaan aikaan kuvottaa ja kiehtoo.

Kirja pääsee vielä mukaan lukuhaasteeseen 2017 kategoriassa Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään.

Subjektiivinen tuomio: ****

Margaret Atwood
Orjattaresi
Tammi 2017 (korjattu suomenkielinen painos)
436 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Kirjasta on kirjoittanut moni bloggaaja, mutta kattavan arvion löytää esimerkiksi Yöpöydän kirjat-blogista, jonka myötä ylipäätään tutustuin koko kirjaan.

2 kommenttia
Kirjoittanut Sanna aiheesta Dystopia, Kirja vs. elokuva