Muistelmat

Lähetä kommentti

"Uskoin ehdottomasti, että tämä sankarillinen perhe oli pelastanut kotimaamme. Kim Il-Sung oli luonut kaiken maassamme. Ennen häntä ei ollut ollut mitään. Hän oli isämme isä ja äitimme isä. -- Hän pystyi matkustamaan päiväkausia väsymättä. Hän pystyi näyttäytymään samanaikaisesti idässä ja lännessä. Hänen läsnä ollessaan kukat puhkesivat kukkaan ja lumi suli."

Seitsemän nimen tyttö kertoo Hyeonseo Leen selviytymistarinan, kuinka hän pakeni Pohjois-Koreasta Kiinan kautta Etelä-Koreaan ja järjesti sinne lopulta myös perheensä. Hyeonseo Lee ei ole naisen syntymänimi, vaan pakomatkan varrella hänellä on ollut monta henkilöllisyyttä, ja yhteensä häntä on kutsuttu seitsemällä eri nimellä.

Hyeonseo oli kotoisin hyvästä perheestä, eikä hänen ollut koskaan tarvinnut nähdä nälkää. Ympärillä oli kuitenkin valtavasti kurjuutta, ja kasvaessaan hän alkoi epäillä virallista totuutta. Perhe asui maan pohjoisosassa, ja Kiinaan päästäkseen piti ylittää vain kapea joki. Jotkut onnistuivat loikkaamaan Kiinaan, mutta monet kuolivat yrittäessään.

Hyeonseon tarkoitus ei ollut paeta lopullisesti, vaan vierailla salaa Kiinassa asuvien sukulaistensa luona juuri ennen täysi-ikäistymistään. Hän ei kuitenkaan hahmottanut tekonsa seurauksia, sillä paluuta takaisin kotiin ei enää ollut ilman oman hengen tai perheen vaarantamista. Niin alkoi nuoren tytön elämä pakolaisena Kiinassa. Monien vaiheiden kautta Hyeonseo pääsee Etelä-Koreaan, ja lähes viidentoista vuoden jälkeen saa myös perheensä sinne.

Kirjan alkuluvut ovat kiinnostava kurkistus suljettuun maahan ja pohjoiskorealaisten ihmisten ajattelutapaan. Paon alettua teos muuttuu suorastaan jännityskirjaksi, ja oli pakko lukea se loppuun yhdeltä istumalta. Hyeonseon matka on täynnä uskomattomia mutkia ja seikkailuja. Vaikka loppu on suhteellisen onnellinen, mukaan mahtuu myös paljon surua: päästäkseen pakoon perheenjäsenten täytyy luopua kodista, työstä, sukulaisista ja rakastetusta.

Kirja pääsee mukaan vuoden 2017 lukuhaasteeseen kategoriassa Kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä.

Subjektiivinen tuomio: ****½

Hyeonseo Lee, David John
Seitsemän nimen tyttö - pakoon Pohjois-Koreasta
Otava 2015
363 sivua

Osta kirja Adlibriksesta* (e-kirja)

TED talk: Hyeonseo Lee - My escape from North Korea
(tekstitys löytyy suomeksi)

Arvioi kirja:
(1 ääntä)

Lähetä kommentti

2 kommenttia

"Hyvä Jumala, minulla on sinulle asiaa. --
Voisitko järjestää niin,
että ihmisille jotka asuvat slummeissa tuossa kalliolla

tulisi vettä edes vähän lähempää kuin laaksosta asti
(koska minua ahdistaa nähdä heidän kulkevan
janoisina ja pölyä niellen

ja ennen kaikkea kuulevan sadettimemme äänen,
kun se kastelee ihanaa vihreää nurmikkoamme). --
Kiitos.
Toivon muuten toisinaan, että omatuntoni
lakkaisi kolkuttamasta jatkuvalla sykkeellä."

Chapu chapu tarttui mukaan kirjastoreissulta hauskan kantensa perusteella. Kirjassa lähetystyöntekijät Pia ja Mikko Pyhtilä kirjoittelevat kokemuksiaan Tansaniasta. Kirja koostuu lyhyistä luvuista ja arjen kuvauksista ja kommelluksista. Mikko kirjoittaa perinteistä tarinallisempaa tekstiä, ja välissä on aina Pian kirjoittamia lyhyitä, runomaisia tekstejä (joista näyte alussa).

Kirja ei pureudu kovin syvälle, mutta tarjoaa kiinnostavan katsauksen toiseen kulttuuriin. Pyhtilät kuvailevat hyvin perinteiseen tapaan afrikkalaista arkielämää, kuinka erilaista se on suomalaiseen verrattuna, ja kuinka omia mukavuuksia ei edes osaa arvostaa. Sähkökatkot ovat arkipäivää, ihmiset ovat köyhiä ja liikenteessä saa välillä pelätä henkensä puolesta. Jatkuva köyhyyden ja rikkauden törmääminen antaa ajattelemisen aihetta. Toisaalta olosuhteistaan huolimatta ihmiset ovat positiivisia ja toiveikkaita, ja ympäröivä luonto hurmaa kauneudellaan ja runsaalla lajistollaan.

Olisi ollut kiinnostavaa lukea enemmän mitä Pyhtilät varsinaisesti tekivät työkseen. Nyt keskityttiin lähennä yksittäisiin muistoihin ja tapahtumiin. Kirjasta jäi parhaiten mieleen kirkon rakennusprojekti, jota he olivat seuranneet, sekä suomalaistenkin lähetysjärjestöjen tuella toteutettu nerokas kehitysapuprojekti, jossa perheille lahjoitettiin lehmä. Lehmän ensimmäisen vasikan sai pitää, mutta toinen annettiin eteenpäin lahjaksi jollekin toiselle perheelle. Onnistuneen kehityshankkeen edellytys on, että se lähtee kohdemaan ihmisten todellisista tarpeista eikä esimerkiksi suomalaisten toiveista.

Chapu chapu on ohut ja nopealukuinen kirja, joka toimii mukavana välipalana ja antaa myös ajatuksia pureskeltavaksi. Kirja pääsee mukaan Lukuhaasteeseen 2017 kategoriassa Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa. 

Subjektiivinen tuomio: ***

Chapu Chapu - kotona maailmalla
Pia ja Mikko Pyhtilä
Suomen Lähetysseura 2016
168 sivua

Arvioi kirja:
(1 ääntä)

2 kommenttia

Lähetä kommentti

Luin peräkkäin kaksi hyvin erilaista kirjaa syömisestä, ja päätin tehdä niistä vaihteeksi yhteisen postauksen. Pääosin siksi, että ensimmäinen oli sen verran tylsä, etten jaksanut lukea sitä kunnolla loppuun.

William Leith: Pohjaton nälkä

"Olen lihava. Niinpä teen kaiken lihavasti. Tänä aamuna otan läskisuihkun ja pyöriskelen saippuavaahdossa kuin valtava kerubi. Kuivaan itseni lihavasti. Se ei ole samanlaista kuin laihan kuivatessa itsensä pyyhkeellään. Lihavat imevät itseensä vettä kuin sienet."

William Leithin Pohjaton nälkä tarttui mukaan kirjastoreissulta kiinnostavan aiheensa ja hauskan kantensa perusteella. Kirjaa kuvataan takakannessa "hyytävällä tavalla hauskaksi" ja "oivalluksia sytyttäväksi safariksi länsimaisen ihmisen loputtomaan haluun saada - jotakin ja nopeasti."

Odotin siis kiinnostavaa, omakohtaista teosta lihavuudesta ja nykyisestä syömiskulttuurista, ehkä faktoilla ja tutkimuksilla höystettynä. Harmillisesti Pohjaton nälkä oli kuitenkin pettymys.

Kirja tuntuu lähes pelkältä tajunnanvirralta, kun Leith kuvaa ajatuksiaan ja kokemuksiaan. Hän hyppii episodimaisesti aiheesta toiseen, kertoo välillä aamurutiineistaan, sitten tyttöystävästään, alkaa noudattaa Atkinsin dieettiä, kuvailee lapsuutensa ahmimiskokemuksia ja nuoruuden huumesekoiluita, repsahtaa syömään, juttelee lihavan ystävän kanssa, haastattelee tohtori Atkinsia...

Pieniä oivalluksia pilkahtelee aina välissä, mutta ajatus ei tunnu pääsevän eteenpäin eikä kokonaisuus hahmotu. Mikä oli pohdintojen lopputulos? Välillä tilanteet ovat absurdiudessaan huvittavia, välillä taas inhottaa lukea Leithin kertoillessa huolettomasti kännäyksestään ja huumeidenkäytöstään. En jaksanut lukea paksua kirjaa kunnolla loppuun, vaan puolivälistä eteenpäin hyppelin sivuja ja lopulta laitoin koko teoksen pois.

Subjektiivinen tuomio: **

William Leith
Pohjaton nälkä - syöpön tunnustuksia
Tammi 2006
317 sivua

Pertti Mustajoki: Vähennä kaloreita ilman dieettiä

"Kaloreiden vähentäminen aloitetaan niistä tilanteista, joissa olet viikoittain, ja etenkin niistä, jotka ovat lähes jokapäiväisiä. Jos pari kertaa kuukaudessa nautit illallisen ravintolassa tai maistelet kahvilassa juustokakkua, älä herran tähden ryhdy niiden äärellä miettimään kaloreita."

Toisin kuin Pohjaton nälkä, Pertti Mustajoen tuore teos Vähennä kaloreita ilman dieettiä oli kiinnostava, muutenkin kuin nimensä perusteella. Aimo annos tutkittua tietoa höystettynä huumorilla ja armollisella otteella on pakattu tiiviiksi tietopaketiksi, jonka hotkaisee parissa illassa.

Aineenvaihdunta- ja hormonisairauksiin erikoistunut sisätautilääkäri Pertti Mustajoki kertoo aloittaneensa kirjoittamisen sen jälkeen, kun toimittaja oli kysynyt, voiko ilman dieettejä laihtua. "Jos aikaansa seuraava toimittaja luulee dieetin olevan ainoa keino laihduttaa, mitä tavalliset kansalaiset tietävät kalorien vähentämisestä?" Näin syntyi kalorien vähentämiseen keskittyvä kirja.

Mustajoella on erinomainen pointti: jos erilaiset dieetit todella toimisivat, suomalaisetkin hoikistuisivat jatkuvasti. Atkinsin dieetti ja 5:2 -dieetti saavat kirjassa kyytiä, kun tilalle otetaan perinteinen lautasmalli. Olennaista on, että Mustajoki myös perustelee kaiken tutkimustiedolla.

Avain painonhallintaan ja laihtuminen on yksinkertainen: rajoitetaan kalorien määrää eikä ruoan määrää. Nälkäkuurilla oleminen ei pitkällä aikavälillä laihduta, vaan kilot saattavat tulla korkojen kera takaisin. Maha nimittäin täyttyy nimenomaan ruoan määrästä, eikä se välitä onko kyseessä puoli kiloa porkkanaa vai suklaata. Toisesta vain saa satoja kilokaloreita enemmän kuin toisesta, mikä aiheuttaa lihomista.

Mustajoki määrittelee, mikä on terveellinen kaloritiheys ruoassa (alle 150 kcal/100g), sekä ohjeistaa kalorien "laimentamiseen" aterialla. Jos syö vaikka makean välipalan, sitä voi laimentaa vähäkalorisella hedelmällä, tai leipää voi laimentaa kevyillä leivänpäällisillä.

Olennaista on pureutua ensin jokapäiväisiin aterioihin kuten koulu- tai työlounaisiin, ja sallia itselleen se juustokakkupala tai muu herkku ilman tunnontuskia pari kertaa kuukaudessa. Kirjan ote oli muutenkin armollinen - mitään ei tiukasti kielletä, ja syömisen pitää olla mukavaa. Hampurilaisaterioita voi toki syöpötellä silloin tällöin, mutta jos siitä tulee jokaviikkoista, kalorien vähentäminen alkaa olla hankalaa.

Mukana on myös kiinnostavaa nippelitietoa: yllättävää esimerkiksi oli, että niinkin helposti kuin vaihtamalla kevytmaidosta rasvattomaan maitoon saa vuodessa tuhansia kilokaloreita vähemmän.

Kirja oli nopeasti luettu, mutta huomasin pian olevani jääkaapilla tarkastamassa yleisimpien välipalojeni kaloritiheyttä. Tämä kirja tekisi melkein mieli ostaa omaksi, voisi nimittäin olla terveellistä lukea se aika ajoin uudelleen.

Kirja pääsee vuoden 2017 lukuhaasteeseen kategoriassa Kirja lisää hyvinvointiasi.

Subjektiivinen tuomio: ****½

Pertti Mustajoki
Vähennä kaloreita ilman dieettiä
Duodecim 2016
144 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Arvioi kirja:
(0 ääntä)

Lähetä kommentti