Muistelmat

Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin

Maailman kirjat -haaste: Suomi (5/195)
Mistä lukujonoon: 
Bookbeatista äänikirjana.

Ennakko-odotukset: Muistan, että syksyn 2018 Kirjamessuilla törmäsin tähän vähän väliä, ja ihmettelin kannen perusteella, minkälaisesta kirjasta on oikein kyse. Sen jälkeen Kankimäen kirjasta onkin saanut lukea lehdistä ja kirjablogeista oikein urakalla. Kirjastossakin om postauksen kirjoittamisehetkellä yli tuhat varausta. Niinpä kiinnostuin ja aloin kuuntelemaan kirjaa Bookbeatista.

”Mitä perheetön nelikymppinen nainen voi elämällään tehdä?”

Juoni: Mia Kankimäki on 42-vuotias, lapseton ja työtön sinkkunainen. Hän toisaalta pitää vapaudestaan ja toisaalta tuntee siitä syyllisyyttä – hän on vapaa, mutta ulkopuolinen. Hän kaipaa elämälleen uutta suuntaa ja merkitystä. Niinpä Kankimäki päättää alkaa kirjoittavaksi tutkimusmatkailijaksi ihailemiensa naisten jäljissä. Näitä naisia Kankimäki kutsuu yönaisiksi, sillä heitä hän ajattelee unettomina öinä.

Kankimäki pistää siis matkatilinsä sileäksi ja lähtee menneinä vuosisatoina eläneiden rohkeiden naisten perässä Afrikkaan, Japaniin ja Italiaan. Matkakertomusten väliin on ripoteltu faktoja ja tarinoita näistä yönaisista, jotka matkailivat yksin silloin, kun naisten yksinmatkailu ei todellakaan ollut helppoa.

Ehkäpä nyt, jos koskaan olisi otettava käyttöön Karen Blixen -tili, se säästötili jolle olen vuosien ajan kerännyt rahaa unelmieni matkoja varten, niitä matkoja, joille joko uskaltaisin tai en uskaltaisi lähteä. Karen Blixen edustaa minulle paitsi tuntemattomia mantereita ja Afrikan villiä luontoa, myös esikuvallista rohkeutta.

Mikä toimi:

  • Kankimäen humoristinen ja itseironinen minäkerronta vie mukanaan. Myös kirjan lukija Kati Tamminen sopii kirjaan kuin nakutettu, ja tarinaa oli mukavaa kuunnella. Melkein tuntui, kuin itsekin olisi ollut mukana savanniretkellä ja firenzeläisessä taidemuseossa.
  • Keräämänsä materiaalin pohjalta Kankimäki maalaa värikkäät kuvat jokaisesta yönaisestaan. He olivat kaikki erilaisia ja heillä oli omat haasteensa, mutta tarinoissa on myös paljon yhtenäisiä piirteitä. Innostuin itsekin googlailemaan kirjassa mainittuja seikkailijoita, ja haluaisin lukea heidän teoksiaan, kuten Karen Blixenin Eurooppalaisena Afrikassa, Ida Pfeifferin A Woman’s Journey Round The World tai Isabella Birdin A Lady’s Life in the Rocky Mountains.
  • Kuuntelin kirjan juuri ennen kuin olin lähdössä ensimmäistä kertaa yksin viikoksi reissuun. Erittäin hyvä teos kyseiseen tilanteeseen!
  • Nyt minäkin haluan matkakirjailijaksi.

Mikä ei toiminut: 

  • Periaatteessa kirjahan kertoo etuoikeutetun ihmisen henkilökohtaisesta kriiseilystä, historiallisilla tarinoilla höystettynä. Pidän kovasti Kankimäen tyylistä kirjoittaa, mutta välillä ”kirjoittaminen ei suju, ei ole rahaa” -tyyliseen valitukseen teki mieli puuskahtaa, että no mene vaikka töihin. Jostain sitä rahaa tuntui kuitenkin aina löytyvän uusiin lentolippuihin. Toisaalta kadehdin kirjoittavan tutkimusmatkailijan vapautta.
  • Luokitellaanko tämä muuten kauno- vai tietokirjallisuuteen?

Seuraavaksi lukulistalla: Mia Kankimäen esikoisteos Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin, jossa hän jäljittää tuhat vuotta sitten elänyttä japanilaista hovinaista ja kirjailijaa Sei Shonagonia.

Subjektiivinen tuomio: *****-

Kirja pääsee Helmet-lukuhaasteeseen 2019 kategoriassa Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi.

Mia Kankimäki
Naiset joita ajattelen öisin
Otava 2018
Kesto 16 h 2 min

Osta kirja Adlibriksesta*
Osta äänikirja Adlibriksesta*

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Elämäkerrat, Muistelmat

Sirkku Passinen: Vanha nainen Espanjassa

Luin espanja.org -sivulta jonkun suomalaisen, Espanjassa vakituisesti asuvan naisen kokemuksia. Espanjassa ei kunniallinen nainen hänen mukaansa ole koskaan liikkeellä yksin. Yksinkulkeva nainen on perheensä hylkäävä rikollinen tai prostituoitu. Tai sitten vaalea pohjoismaalainen nainen. Elän toivossa, että minut luokitellaan tuohon viimeiseen kategoriaan.

Sirkku Passisen Vanha nainen Espanjassa on nimensä mukaisesti omakohtainen matkakertomus Espanjan Torreviejasta, josta Passinen vuokrasi asunnon ja jonne hän matkusti yhdeksäksi viikoksi. Yksin hän ei kuitenkaan koko aikaa ollut, vaan luona kävi piipahtamassa myös ystäviä ja sukulaisia.

Passinen kertoilee kirjassa yksityiskohtaisesti reissustaan aloittaen matkan alusta ja päätyen lopulta onnellisesti takaisin Tampere-Pirkkalan lentokentälle. Välissä käydään vierailemassa Torreviejan naapurikaupungeissa sekä Italiassa, syödään, shoppaillaan, retkeillään, eksytään, tutustutaan muihin suomalaisiin ja espanjalaiseen kulttuuriin. Kommelluksia ei puutu, mutta yllättävän hyvin Passinen selviää, vaikka hän ei puhu paljoa englantia eikä espanjaa ja nettiinkin pääsee vuonna 2010 vain kahviloissa.

Luen hyvin vähän omakustannekirjoja, koska valitettavasti taso on usein heikko. Tämän kirjan kanssa minua lähestyi kuitenkin kirjailijan poika, joka kertoi vakuuttavasti kirjan editointiprosessista ja sen vaatimasta työstä, ja osoitti myös lukeneensa blogiani kun tiesi että Espanja aiheena kiinnostaa. Otin siis kirjan kiinnostuneena lukulistalle, ja Vanha nainen Espanjassa pääsikin yllättämään positiivisesti.

Kirjaa on helppo lukea eikä tarina töksähdellyt. Vanha nainen Espanjassa ei ole mikään superkoukuttava page-turner, mutta se oli mukavaa iltalukemista muutamankymmentä sivua kerrallaan. Sympaattinen matkakertomus etenee sujuvasti, enkä bongannut juurikaan kielivirheitä tai kökköjä lauseita. Ainoana häiritsevänä yksityiskohtana silmiini sattui Jehovan todistajien jatkuva kutsuminen ”jehoviksi”, kun Passinen sellaisia Espanjassa tapaa. Myöskin espanjankieliset sanat ja fraasit menevät vähän miten sattuu, tarkistuittaisin ne vielä kieltä osaavalla.

Vaikka paketti toimii ihan hyvin näinkin, tiivistäminen ja väljempi taitto napakoittaisivat kirjaa vielä. Ihan jokaisen kahvin ja churron euromääräistä hintaa ei lukijan tarvitsisi tietää. Mielenkiintoisinta kirjassa onkin tarkan päiväkirjan välissä pilkahteleva omaääninen pohdinta esimerkiksi yksinäisyydestä, humoristiset kuvaukset ihmisistä ja ylipäätään kirjailijan itseironinen ote.

En ole lukenut paljoakaan kertomusmuotoisia matkakirjoja, joten en tunne genreä kovin hyvin. Passinen kertoo kirjoittaneensa kirjan, koska olisi itse kaivannut tällaista kirjaa ennen kuin lähti matkalle. Varsinaisena matkaoppaana kirja ei toimi, koska lukija on aika harvoin tarkasti kartalla, missä mennään ja minkänimisissä ravintoloissa esimerkiksi käydään syömässä. Kirja antaa kuitenkin varmasti inspiraatiota Espanjan matkalle ja rohkaisee ihmisiä lähtemään reissuun myös itsenäisesti.  Aloinpa minäkin haaveilla matkasta…

Kaiken kaikkiaan tämä omakustannekirja on parempi kuin osa lukemistani toimitetuista ja kustannetuista kirjoista. Jatkokehitysehdotuksena Passinen voisi vaikka koota parhaita vinkkejä, jotka antaisi samanlaiselle reissulle lähtevälle, asioita joita tekisi nyt toisin, tai asioita joita yksinäisen naisen tai pelkästään suomea puhuvan kannattaa huomioida matkalla. Näin kirjasta tulisi vielä hyödyllisempi reissusta haaveilevalle.

Kirja pääsee Helmet-lukuhaasteeseen 2018 kategoriassa Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan. Lisäksi saan raksittua Perkeet-lukuhaasteesta kohdan Omakustannekirja.

Subjektiivinen tuomio: ***

Sirkku Passinen
Vanha nainen Espanjassa
Books on Demand 2017
235 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*
Osta Adlibriksesta e-kirjana*

2 kommenttia
Kirjoittanut Sanna aiheesta Muistelmat

Anne Frank: Päiväkirja

Usko minua: kun ihminen on ollut puolitoista vuotta suljettuna sisään, joinakin päivinä hänestä tuntuu kaikki ylivoimaiselta, kaikesta oikeudenmukaisuudesta tai kiittämättömyydestä huolimatta. Tunteita ei voi tukahduttaa, haluaisin pyöräillä, tanssia, viheltää, nähdä maailmaa, tuntea olevani nuori, tietää että olen vapaa, kaipaan sitä kaikkea suunnattomasti, ja kuitenkaan en saa näyttää muille kaipaustani.

Anne Frankin Päiväkirja on ollut lukulistallani jo vuosia, ja jostain syystä se on kummitellut mielessäni kuivakkana historiateoksena. Avasin vihdoin kirjan (kun olin uusinut sen viisi kertaa kirjastosta) ja huomasin, että mielikuvani on kaukana todellisuudesta. Annen 13-15-vuotiaana kirjoittamat päiväkirjatekstit ovat mukaansatempaavia, eloisia ja huumorilla höystettyjä, vaikka ne kuvaavatkin kurjia oloja.

Anne aloittaa päiväkirjan kirjoittamisen saatuaan sen lahjaksi 13-vuotissyntymäpäivänään. Alkusivut täyttyvät kepeästä pohdinnasta ja tyttöystävien sekä ihailijoiden luonteenlaadun ruodunnasta. Kesällä 1942 koko perhe joutuu kuitenkin menemään maan alle sodan ja juutalaisvainojen takia. Mukaan erääseen toimistorakennukseen tehtyyn ”salaiseen siipeen” tulee myös van Daanin kolmihenkinen perhe sekä myöhemmin hammaslääkäri herra Dussel.

Koko kaksivuotisen piiloutumisjakson ajan Anne kirjoittaa päiväkirjaansa. Kirjaan tallentuu kuvauksia perheen sisäisistä ja perheiden välisistä ristiriidoista, päivärytmistä piilossa, syödystä ruoasta, opiskelusta, syntymäpäivistä ja lahjoista, rakennukseen tehdyistä murroista ja pelosta, pommituksista ja ulkoa kuuluvista ampumisista.

Anne kuvaa tekstissä paljon tunteitaan ja tuulettaa turhaumiaan. Hän pohtii paljon myös rakkautta ja seksuaalisuutta. Alkuvaiheessa van Daanin perheen poika Peter ärsyttää Annea valtavasti, mutta ajan kuluessa hän ihastuu tähän ja saa pojalta myös ensisuudelmansa. Päiväkirjassa näkyy hyvin Annen kasvu parissa vuodessa itsepäisestä ja hieman nenäkkäästä tytöstä ajattelevaiseksi nuoreksi naiseksi, joka tunnistaa myös omat virheensä.

Kauheista olosuhteista huolimatta Anne on usein onnellinen, ja kirjoittaa etenkin luonnosta ylistävään sävyyn. Hän toistaa moneen kertaan, että monilla muilla asiat ovat huonommin. Mädät perunat eivät ole herkullista syötävää, mutta parempi sekin kuin kiinni jääminen. Asenteesta voisi ottaa itsekin oppia! Tekstistä paistaa luotto tulevaisuuteen ja toivo paremmasta. Anne kirjoittaa paljon tulevaisuudensuunnitelmistaan, opinnoista ja pohtii naimisinmenoa.

Pidin kirjasta kovasti. Anne tekee paljon teräviä huomioita, viisaita havaintoja ja teksti on älykästä. Annen ajatuksiin on monessa kohtaa helppo samaistua, ja hän käy läpi paljon samanlaisia tunteita kuin itsekin nuorempana. Teksti koskettaa, kun ajattelee Annen perheen myöhempiä vaiheita. Kirja on myös autenttinen kurkistus 1940-luvun ajan juutalaisten elämään, eikä ihmisten julmuutta voi kuin ihmetellä. On myös ihmeellistä, miten perhe selvisi niinkin hyvin kaksi vuotta piilossa katseilta. Se vaati rutkasti kekseliäisyyttä, sopeutumista ja monta luotettavaa ja uskollista ihmistä, jotka avustivat perhettä.

Elokuun 4. päivänä vuonna 1944 piiloutuneiden joukko vangittiin, todennäköisesti joku oli ilmiantanut heidät. Kahdeksasta hengestä ainoana selviytyi Annen isä Otto Frank, joka toimitti myöhemmin tyttärensä päiväkirjasta julkaisukelpoisen version. Anne ja hänen siskonsa Margot kuolivat lavantautiin Bergen-Belsenin keskitysleirillä keväällä 1945.

Nyt jostakin muusta: olet jo kauan tiennyt, että minun rakkain toiveeni on tulla sanomalehtinaiseksi ja myöhemmin kuuluisaksi kirjailijattareksi. Jää vielä nähtäväksi, voinko joskus toteuttaa nämä suureelliset (hullut) toiveeni, mutta nyt minulla on kyllä aiheita tarpeeksi. Sodan jälkeen haluan joka tapauksessa julkaista kirjan nimeltä Salainen siipi, onnistuuko se, en tiedä, mutta päiväkirjani on tarkoitettu sitä varten.

Subjektiivinen tuomio: *****

Päiväkirja pääsee mukaan lukuhaasteeseen 2017 kategoriassa Kirja on inspiroinut muuta taidetta.

Anne Frank (toim. Otto H. Frank ja Mirjam Pressler)
Päiväkirja
Tammi 2011
421 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Kävin viime vuonna Berliinissä Anne Frank -museossa. Siellä oli näytillä päiväkirjan ensimmäinen sivu.

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Muistelmat