Muut romaanit

Maiju Lassila: Tulitikkuja lainaamassa

Mutta Miinan ehdotus hautui Anna Liisan päässä. Ja kun hän oli taas uunin sulkenut ja raaputti huttukattilaa, puhui hän miehelleen:
’Saisit tosiaankin Ihalainen mennä siitä hakemaan Hyvärisen ukolta tulitikkuja, jotta saisin pellavariihessä tulen.’”

Myönnän, minua on kouluajoista asti hämmentänyt nimi Maiju Lassila ja sen yhteydessä kuva silmälasipäisestä miekkosesta. Lassila on yksi Algot Tietäväisen (myöhemmin vaihtoi sukunimen Untolaksi) kirjailijanimistä, ja Tulitikkuja lainaamassa (1910) on ensimmäinen Lassila-nimellä kirjoitettu teos.

Kunnon klassikon tavoin Algot/Maiju on itse päässyt kirjansa kanteen, kurkkimaan vaaleanpunaisten silmälasien takaa. Mahtaako tämä symboloida jotain? Kirja oli osa kirjallisuuden perusopintojen kotimaisen kirjallisuuden tuntemuksen jaksoa – enkä olisi tähän muuten varmaan tarttunutkaan. Täytyy kuitenkin myöntää, että humoristiseksi kansankuvaukseksi luokiteltu kirja oli oikeasti ihan hauska. Juhani Ahon Juhan tavoin tarina tylsän kannen alla pääsi yllättämään.

Teoksen päähenkilöitä ovat liperiläiset kaverukset Antti Ihalainen ja Jussi Vatanen. Ihalaisen kodista loppuvat yllättäen tulitikut, ja vaimo Anna Liisa patistaa häntä lainaamaan niitä naapurin Hyväriseltä. Matkalla Antti törmää Vataseen, ja reissu muuttuu kosioretkeksi kun Antti menee puhemieheksi houkuttelemaan Hyvärisen tytärtä vaimoksi Vataselle.

Tulitikut unohtuvat lopulta kokonaan, kun miehet ajautuvat useita päiviä kestävään seikkailuun. Toisaalla Anna Liisalle tulee monien mutkien kautta värittynyt sana, että aviomies olisi karannut Ameriikkaan ja sitten kuollut. Tästä aiheutuu väkisinkin hupaisia tilanteita, kun totuus paljastuu. Asiat toki lähtevät ennen sitä aivan lapasesta ja kohoavat absurdeihin mittasuhteisiin. 

Kirjassa ei ole lainkaan maisemakuvausta ja henkilöitäkin kuvaillaan varsin vähän, eli Tulitikkuja lainaamassa on varmasti juonivetoisten kirjojen ystävien mieleen. Henkilöhahmojen luonteet hahmottuvat enemmän puheiden ja tekojen kautta.

Dialogi tuntuu usein tarkkanäköiseltä kuvaukselta ihmissuhteiden sietämättömästä hankaluudesta. Kirjan kaikkitietävä kertoja selittää ja kommentoi hahmojen dialogia jatkuvasti, ja kertoo myös avuliaasti kuinka he ymmärtävät toisiaan väärin. Tarinan edetessä henkilöhahmojen puhetapa alkoi jo hieman rasittaa. Sanoisivat asiat joskus suoraan, ilman että tarvitsee ensin kierrellä ja kaarrella, juoda kolme kuppia kahvia, tehdä lähtöä ja sitten lopulta tipauttaa varsinainen asiansa kuin ohimennen.

Mutta ihan hauska tapaus kaiken kaikkiaan! JUONIPALJASTUS: Tulitikut jäävät saamatta.

Teos pääsee mukaan vuoden 2018 Helmet-lukuhaasteeseen kategoriassa Kirjassa käy hyvin.

Subjektiivinen tuomio: ***½

Maiju Lassila
Tulitikkuja lainaamassa
SKS 2001
215 sivua

Lataa e-kirja ilmaiseksi Elisa Kirjasta

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Muut romaanit

Juhani Aho: Juha

Nähdessään Juhan tulevan oli Marja tuntenut, että hänen olisi pitänyt sanoa joku ystävällinen sana. Mutta se tarttui kurkkuun kuin kuiva, pettuinen pala. Ja sisu kirkui: tämmöistä tämä on… eikä tämä tästä enää muutu! Enkä minä voi sille mitään! Enkä minä jaksa olla toisin kuin olen! En, vaikka pitäisi minun muuten koskeen mennä!

Kotimaisten klassikoiden kevät jatkuu! Nyt vuorossa on Juhani Ahon romaani Juha. Voin kertoa, etteivät romaanin nimi tai kansi erityisesti houkutelleet lukemaan. Lopulta kirja osoittautui kuitenkin yllättävän hyväksi traagiseksi kolmiodraamaksi, josta ei vauhtia puuttunut.

Lähtötilanteessa nimihenkilö Juha elää nuoren vaimonsa Marjan kanssa rauhallista elämää. Aiemmin toimiva suhde on ajautunut jonkinmoiseen kriisiin, kun Marjaa kyllästyttää yhteiselo vanhan ja rupsahtaneen Juhan kanssa. Tilanne muuttuu, kun rantaan saapuu rajan toiselta puolelta nuori ja solakka Shemeikka, joka hurmaa Marjan täysin.

Tarinassa on perinteisiä aineksia: ihminen kyllästyy tuttuun ja turvalliseen ja tekee mitä tahansa päästäkseen siitä pois. Ruoho ei kuitenkaan ole sen vihreämpää aidan toisella puolellakaan, ja vanhaa elämäntilannetta alkaa arvostaa, kun sen menettää. Juhassa paluun mahdollisuutta ei ole, vaan olosuhteet, hahmojen keskinäiset jännitteet ja lausumattomat tunteet vievät tarinaa vääjäämättä kohti ikävää loppua.

Koska kirja on olevinaan kaikkien tuntema, olennainen juoni paljastetaan lukijaystävällisesti jo takakannessa: klassinen kolmiodraama, joka päättyy tuhoon. Minua ärsyttää myös tapa laittaa klassikkokirjoihin analysoivat esipuheet, jotka spoilaavat huolellisesti koko kirjan juonen. Eivät kaikki tunne klassikoita läpikotaisin. Siksihän minä tätä luen, duh.

Juhassa osasin jo hypätä johdannon yli, mutta muistan kuinka Kotiopettajattaren romaanin kanssa menin aikanaan lankaan ja spoilauduin ennen kirjan lukemista. Työmiehen vaimossa homma oli puolestaan hoidettu hienosti: teoksen tulkinta ja analyysi tulivat vasta jälkisanoissa, joita oli mukava pureskella kun kirjan oli lukenut loppuun.

Kaiken kaikkiaan annan kirjalle kolme subjektiivista tähteä. Juha ei ollut lukuelämys parhaasta päästä, mutta yllättävän mukiinmenevä kirja. Henkilöt ovat uskottavasti kuvattuja, ja kertoja päästää lukijan kurkkaamaan syvälle Juhan, Marjan ja toisinaan Shemeikankin ajatuksiin. Erityisesti vaimoaan rakastava ja puolustava Juha on sympaattinen hahmo, ja hänen kohtalonsa tuntuu epäoikeudenmukaiselta. Tarina ei juutu jaaritteleviin ympäristön tai tilanteen kuvauksiin, vaan toiminta rullaa mukavalla vauhdilla eteenpäin.

Kirja ei solahda kovin luontevasti mihinkään Helmet-lukuhaasteen 2018 kohtaan, joten menköön kategoriaan Kirjassa muutetaan.

Subjektiivinen tuomio: ***

Juhani Aho
Juha
Suomalaisen kirjallisuuden seura 2010
184 sivua

Lataa e-kirja ilmaiseksi Elisa Kirjasta

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Muut romaanit

Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä

JUHANI. Eero tavailee jo. Kas kilttiä poikaa vaan.
EERO. Häpeä kyllä näin vanhan vasta tavaamista harjoitella.
JUHANI. Vanhan? Entäs meidän toisten ikä?
SIMEONI. Hän pistelee.
JUHANI. Niin pisteletpä taas, sinä ohdake nisupellossamme, sinä katkera happamus Jukolan kristillisessä velitaikinassa, sinä piikkisika, piikki-porsas, sinä sammakko!
SIMEONI. Hiljaa, lukkarin tähden hiljaa!

Myös Seitsemän veljestä tuli luettua kirjallisuuden opintojen kotimaisen kirjallisuuden tuntemuksen kurssille. Runomuotoisen Vänrikki Stoolin tarinoiden ja näytelmä-Kullervon jälkeen se oli lukulistan ensimmäinen romaani. Kullervo oli romantiikan ajan tragedia, mutta Seitsemän veljestä on selkeästi realistinen romaani: se tavoittelee todenmukaista kuvausta, ja keskiössä on arkinen elämä. Se on myös ensimmäisiä suomenkielisiä romaaneja.

Kirjan päähenkilöitä ovat nimensä mukaisesti Jukolan seitsemän veljestä, vanhimmasta nuorimpaan Juhani, Tuomas, Aapo, Simeoni, Timo, Lauri ja Eero. Tarina seuraa heitä reilun vuosikymmenen verran. Alussa lukkari patistelee poikia että he opettelisivat lukemaan, mutta veljekset ovat varsin kovapäisiä.

Viisi heistä kosii naapurin Männistön Venlaa, mutta oppimattomat veljekset saavat kaikki rukkaset. He lähtevät lukuoppiin, mutta pakenevat parin päivän jälkeen lukkarin kovaa kuria ja muuttavat Impivaaran metsään, jonne rakentavat itselleen pirtin. Siellä he saavat kohdata vielä ison kasan vastoinkäymisiä, ennen kuin ahkeruus lopulta palkitaan. 

Varsinkin alussa henkilöhahmoja tuntuu olevan aivan liikaa, kun veljeksiä ei pysty erottamaan toisistaan. Tarinan edetessä heihin kuitenkin tutustuu paremmin: Juhani erottuu joukosta äkkipikaisena ja ajoittain väkivaltaisena johtajana, kun taas Aapo on viisas sovittelija ja Eero viekas ja sanavalmis nuorimmainen. Koska kertoja ei juurikaan kuvaile hahmoja vaan kaikki selviää puheen ja toiminnan kautta, hiljaisemmat Lauri ja Timo jäivät minulle etäisemmiksi hahmoiksi. Kolmessasadassa sivussa veljeksiin ehti kiintyäkin. Lukija on vastoinkäymisissä heidän puolellaan ja iloitsee kun jotain hyvää tapahtuu.

Myönnän, että Seitsemän veljestä oli toisinaan aika tuskaista luettavaa varsinkin pitkien kerrontajaksojen kohdalla. Välillä luin tekstiä, välillä kuuntelin Yle Areenan tarjoamaa äänikirjaa (jota voin kyllä suositella tähän kohtaan). Asiaan varmasti vaikutti se, että lukupiiriaikataulun takia minun oli luettava kirja yhdessä viikonlopussa ja satuin olemaan myös kipeänä.

Lopulta tarina kuitenkin palkitsi, ja ajoittaisesta tökkimisestä huolimatta kirja osoittautui hyväksi. Tekstissä pilkahtelee huumoria, tietyt kohtaukset ovat jopa koomisia ja veljesten välinen naljailu sai toisinaan naurahtamaan ääneen. Mahtavia ovat myös tietyt sanavalinnat ja pilkkanimet, joista saa hieman esimakua postauksen alussa olevasta lainauksesta. Kaiken kaikkiaan veljekset ovat jatkuvasta kovapäisyydestään huolimatta ihan symppiksiä.

Kirja sopisi useampaankin vuoden 2018 Helmet-lukuhaasteen kohtaan, mutta se pääsee nyt kategoriaan Kirjassa käydään koulua tai opiskellaan.

Subjektiivinen tuomio: ***½

Kiinnostaisi jossain vaiheessa lukea myös Riina Katajavuoren Wenla Männistö*, joka keikauttaa veljesten tarinan nykyaikaan ja päästää ääneen tarinan naiset.

Aleksis Kivi
Seitsemän veljestä
Gummerus 2009
336 sivua

Osta kirja Adlibriksesta* (pokkari)
Osta kirja Adlibriksesta* (sidottu)

4 kommenttia
Kirjoittanut Sanna aiheesta Muut romaanit