Kaunokirjallisuus

Jennifer Worth: Hakekaa kätilö!

Hakekaa kätilöMiksi minä ikinä ryhdyin tähän? Minun on täytynyt olla hullu! Olisin voinut valita minkä tahansa muun uran: valokuvamallin, lentoemännän tai laivan tarjoilijan ammatin. Pääni kuhisee ajatuksia erilaisista loistokkaista, hyväpalkkaisista ammateista. Vain idiootti valitsee sairaanhoitajan uran. Ja nyt olin sitten kätilö…

Tositapahtumiin perustuva kirjassa Hakekaa kätilö! Jennifer Worth kertoo kokemuksistaan kätilönä 1950-luvun Lontoossa. Hän on siirtynyt sairaalasta työskentelemään ja asumaan nunnien asuttamaan Nonnatus Houseen.

Elämä East Endissä kuusikymmentä vuotta sitten oli kovin erilaista kuin nykyään. Worth kertoo tarinaansa eri ihmisten kautta – niin potilaiden, nunnien kuin muidenkin luostarin työntekijöiden. Tutustumme muun muassa 24 vauvaa synnyttäneeseen espanjalaiseen Conchitaan, traagisen menneisyyden omaavaan rouva Jenkinsiin ja ilotalosta paenneeseen raskaana olevaan Maryyn, johon Jennifer sattumalta törmää. Worth kuvaa tuntemuksiaan ja ajatuksiaan tapahtumista rehellisesti eikä kaunistele.

Elinolot pommitusten runtelemilla slummialueilla ovat alkeelliset, ja monet potilaiden tarinoista ovat todella traagisia, mutta kirjaa on silti yllättävän mukava lukea. Worthin tekstin sävy on lämmin ja empaattinen. Huumoriakin kirjasta löytyy, ja varsinkin nunnista ja luostarin henkilökunnasta löytyy kiinnostavia persoonia. On todella kiinnostavaa päästä sisälle kätilön ja sairaanhoitajan ammattiin.

Itseäni häiritsi hieman tapahtumien hyppely ajasta toiseen. Yleensä kirjassa kuvattiin aina yksi luku yhteen henkilöön liittyvää tarinaa, ja sitten hypättiin jonnekin muualle. Loppujen lopuksi kronologisuudella ei kuitenkaan ollut niin väliä, sillä henkilöt ja tarinat ovat pääosassa. Kirjan loppu oli ikävän töksähtävä – tähänkö se jo loppui? Kokonaisuutena tykkäsin kirjasta kuitenkin kovasti.

Hakekaa kätilö! -teoksesta tulee  Lukuhaasteen 2015 ensimmäinen luettu teos kategoriassa Tositapahtumiin perustuva kirja. Jee! Kirjaan pohjautuen on muuten tehty myös tv-sarja, sitä voi tapittaa alusta alkaen ainakin Netflixissä. Itse olin katsonut sitä vain yhden satunnaisen jakson ennen kirjan lukua, joten jännitys tapahtumien kulusta säilyi.

Subjektiivinen tuomio: ****

Jennifer Worth: Hakekaa kätilö!
Otava 2012
415 sivua

Kirjasta on kirjoitettu myös mm. näissä kirjablogeissa:
Kirsin kirjanurkkaKirjakaapin avainNenä kirjassaRakkaudesta kirjoihin ja Lukemisen kartasto

Kuva: Adlibris – Hakekaa kätilö!*

2 kommenttia
Kirjoittanut Sanna aiheesta Muistelmat

A. J. Jacobs: Raamatullinen vuosi

Raamatullinen vuosi”180. päivä. Tänään on 26. kerta, kun minulta kysytään, aionko uhrata Jasperin Raamattuvuoteni aikana. En, vastaan kohteliaasti, vain Abrahamia pyydettiin tekemään niin.
     ’Et siis aio sitoa poikaasi vuoren huipulle? kysyi David, Julien ystävä, joka on pikkuhiljaa vuosien kuluessa liukunut kohti ortodoksijuutalaisuutta.
     ’En aio sitoa.'”

A. J. Jacobs on toimittaja, joka on tunnettu eriskummallisista projekteistaan. Aiemmassa, suomentamattomassa kirjassaan hän kuvaa kuinka luki koko Ensyclopaedia Britannican läpi. Nyt hän paitsi lukee koko Raamatun, kirjaa sieltä myös jokaikisen säännön ylös ja noudattaa niitä kaikkia vuoden ajan.

Sääntöjä kertyy 72 paperiliuskaa. Lisäksi Jacobs hankkii useita eri raamatunkäännöksiä ja selitysoppaita. Hän päättää, että keskittyy vuoden ensimmäiset kahdeksan kuukautta Vanhaan testamenttiin ja loput neljä kuukautta Uuteen testamenttiin.

Jacobs on taustaltaan juutalainen ja agnostikko, mutta täytyy myöntää että hän oikeasti paneutuu projektiinsa ja hänellä on aito halu selvittää asioita. Hän esimerkiksi tutkii Raamatun lakien alkuperäisiä merkityksiä ja kysyy uskonnollisilta opettajilta neuvoa. Vuoden aikana hän matkustelee ympäriinsä ja käy tutustumassa muun muassa amisheihin ja hasidijuutalaisiin, sekä jutustelee Raamatusta Jehovan todistajan kanssa.

Osoittautuu, että kaikkia sääntöjä on mahdotonta noudattaa yhtä aikaa. Jacobs saa itsensä kiinni usein esimerkiksi valehtelusta ja juoruilusta. Viikoittaisesta sapatin viettämisestä hän alkaa jopa pitää, mutta monet lait tuottavat ongelmia. Vuoden aikana syntyy useita hullunkurisia tilanteita, kun Jacobs yrittää kivittää avionrikkojaa soralla tai kun hän kertoo vaimolleen, ettei voi istua samalla tuolilla sinä aikana kun tällä on kuukautiset. Vaimo Julie ratkaisee asian istumalla joka ikisellä tuolilla mikä asunnosta löytyy, joten Jacobsin täytyy alkaa kantaa omaa pikku jakkaraa mukanaan ettei vahingossakaan tule epäpuhtaaksi.

Kirjan sävy on hyväntuulinen ja teksti pisti usein naurahtelemaan ääneen. Raamatullisesta vuodesta löytyy myös ajoittain syvällisempääkin pohdintaa uskosta ja Raamatusta. Alkupuoli oli mielestäni parempi kuin kirjan loppuosa, mikä selittyy ehkä sillä että Uudesta testamentista ei löydy niin paljon meidän mielestämme erikoisia lakeja kuin Vanhasta testamentista. Lukija pääsee jännittämään loppuratkaisua: millainen vaikutus Raamattuvuodella oli agnostikko-Jacobsiin? Tätä pohdintaa olisi mielestäni voinut jatkaa pidemmällekin, nyt kirja loppuu ehkä vähän töksähtäen. Annan silti neljä ja puoli subjektiivista tähteä.

Subjektiivinen tuomio: ****½

Raamatullinen vuosi ei valitettavasti pääse mukaan Lukuhaasteeseen 2015, koska luin sen viime vuoden puolella.

A. J. Jacobs: Raamatullinen vuosi
Nemo 2008
400 sivua

Kuva: Adlibris – Raamatullinen vuosi*

1 kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Muistelmat

George R. R. Martin: Valtaistuinpeli

Valtaistuinpeli

Minulle kävi Valtaistuinpelin kanssa aika lailla samalla tavalla kuin Nälkäpelin aikoinaan: kesti kauan ennen kuin tutustuin siihen, mutta lopulta innostuin täysillä. George R. R. Martinin kirjasarja oli jo täysimittainen ilmiö ja Game of Thrones oli pyörinyt hyvän aikaa TV2:llakin, ennen kuin päätin vihdoin tarttua kirjaan ja ottaa selville mistä on kyse. Ja se oli sitten menoa se.

”’Muurin pohjoispuolella on synkempiäkin otuksia.’ Catelyn vilkaisi sydänpuuta, sen kalpeaa kuorta ja punaisia silmiä, jotka katselivat ja kuuntelivat ajatellen pitkiä hitaita ajatuksiaan.
Eddardin hymy oli lempeä. ’Kuuntelet liikaa vanhan Nanin tarinoita. Muukalaiset ovat kuolleet jo kahdeksan tuhatta vuotta sitten kuten metsän lapsetkin. Mestari Luwin kertoo sinulle, ettei niitä ole koskaan ollutkaan. Yksikään elävä ei ole koskaan nähnyt sellaista.'”

Valtaistuinpeli on ensimmäinen osa Tulen ja jään laulu-kirjasarjasta. Sarja seuraa Westerosin mantereen tapahtumia. Ensimmäisen kirjan keskiössä ovat pohjoisessa Talvivaarassa asustava Starkin perhe: lordi Eddard ”Ned” Stark, hänen vaimonsa Catelyn ja heidän viisi lastaan. Starkit viihtyvät mielellään omissa oloissaan, mutta rauha keskeytyy kun kuningas Robert ratsastaa pohjoiseen. Hän pyytää vanhaa ystäväänsä Nediä neuvonantajaksi, kuninkaan Kouraksi. Perhe ajautuu vähitellen mukaan etelän poliittisiin juonitteluihin, varsinkin kun Ned alkaa selvittää edellisen Kouran äkillistä kuolemaa ja hovin vaiettuja salaisuuksia.

Samaan aikaan Westerosin eteläpuolella elävät vallasta syöstyn lohikäärmekuninkaan perilliset maanpaossa, ja he vannovat ottavansa riistetyn valtakuntansa takaisin. Villissä pohjoisessa, suojaavan Muurin tuolla puolen, kerrotaan jälleen tarinoita hyökkäilevistä muukalaisista, valkoisista kulkijoista joita ei olla nähty tuhansiin vuosiin… Vuosia kestänyt kesä on päättymässä, ja talvi on tulossa.

Täytyy myöntää, että kirjan ensimmäiset 50 sivua olivat melko raskasta luettavaa. Siinä vaiheessa en tajunnut tapahtumista vielä mitään. Henkilöhahmoja on valtava määrä, enkä millään meinannut muistaa kuka oli kuka. Jurnutin kuitenkin sitkeästi eteenpäin, ja aherrus palkittiin: yhtäkkiä olikin vaikea päästää kirjasta irti. Vinkkinä uusille lukijoille: kirjan lopussa on liitteet, joissa listataan Martinin luoma valtaisa henkilögalleria suvuittain. Kannattaa hyödyntää sitä.

Valtaistuinpeli osoittautui loistavavaksi fantasiaksi ja myös äärimmäisen koukuttavaksi. Jokainen henkilöhahmo on erilainen ja kiinnostava, ja päähenkilöihin kiintyy nopeasti. Juonenkäänteet ovat kuitenkin arvaamattomia: kelle tahansa voi käydä yhtäkkiä huonosti.  Lempihahmojensa puolesta saa oikeasti pelätä!

Pidän erityisesti siitä, ettei kirjassa ole tyypilteltyjä hyviksiä ja pahiksia. On vain erilaisia ihmisiä jotka toimivat omista lähtökohdistaan käsin. Jotkut ovat tietysti kunniallisempia kuin toiset ja jotkut niin ilkeitä että heitä alkaa suorastaan inhota, mutta Tolkienin tyylistä ”kauniit hyvät haltiat vastaan rumat pahat örkit” -vastakkainasettelua ei ole. Martin ei yritä kaunistella luomaansa keskiaikaistyylistä maailmaa: veri ja suolenpätkät roiskuvat, miehiä tapetaan ja naisia raiskataan. Välillä näihin toimenpiteisiin paneudutaan ihan inhorealistisuuteen asti.

Olen lukenut sarjasta nyt kaksi ensimmäistä osaa sekä kolmannen osan ykkösniteen (suomennos jaettiin kahtia kun se oli niin pitkä). Kirjoja on julkaistu viisi, ja sarjan on määrä kasvaa vielä seitsenosaiseksi. Luettavaa siis vielä riittää, onneksi.

Valtaistuinpeli esiintyy myös Annoin joululahjaksi kirjaston kirjan -postauksessani. Tällä hetkellä lahjan saajalla on menossa jo sarjan toinen osa, joten kyllä se oli jokseenkin onnistunut lahja :D Jos et ole vielä tutustunut tähän kirjasarjaan, suosittelen ehdottomasti kokeilemaan alkukankeudesta huolimatta!

Subjektiivinen tuomio: *****

George R. R. Martin: Valtaistuipeli
Kustannusosakeyhtiö Kirjava 2009
732 sivua

Kuva: Adlibris*

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Fantasia