Scifi

Andy Weir: Yksin Marsissa

Oletin että kannettava kestäisi ulkoilman. Se on vain elektroniikkaa, vai mitä? Se pysyy lyhyen aikaa lämpimänä ja tekee tehtävänsä eikä tarvitse ilmaa.
Se sammui välittömästi. Näyttö musteni ennen kuin olin astunut ulos ilmalukosta. Kävi ilmi että ’L’ kirjainyhdistelmästä ’LCD’ tarkoittaa sanaa ’Liquid’ eli ’nestemäinen’. Luulen että ’nestemäinen’ joko jäätyi tai haihtui. Lähetän ehkä käyttäjäarvion. ’Vein tuotteen Marsiin. Se lakkasi toimasta. 0/10.’

Tämän kanssa kävi samalla tavalla kuin Poldark-pokkarin kanssa. Olin nähnyt Yksin Marsissa -elokuvan kahteenkin kertaan, ennen kuin bongasin vuoden 2017 Kirjamessuilta kovakantisen kirjan vitosella. Uskalsin ostaa teoksen omaan hyllyyn, enkä joutunut pettymään. Tämä oli mahdottoman hyvä!

Eletään solia numero 6 Marsin kamaralla, kun Ares 3:n miehistö joutuu hiekkamyrskyyn tutkimusaseman edustalla. Retkikunnan insinööri Mark Watneyn avaruuspuku menee rikki, ja hän paiskautuu myrskyssä kauas muista. Muut luulevat hänen kuolleen, keskeyttävät tehtävän ja lähtevät Marsista. Mark jää planeetalle yksin toimivan tutkimusaseman kanssa, mutta ilman pakoreittiä tai toimivia kommunikaatiovälineitä.

Markilla ei ole aikomustakaan kuolla vieraalla planeetalla, joten hänellä on kymmeniä asioita selvitettävänä. Miten saada tarpeeksi ruokaa? Miten ilmoittaa Maahan, että hän onkin elossa? Miten päästä takaisin kotiin? Alkaa jännittävä selviytymistaistelu, joka vaatii valtavasti kekseliäisyyttä ja hyvää onnea. Pienikin virhe voi räjäyttää hänet taivaan tuuliin.

Kirja koostuu pääsääntöisesti Markin lokimerkinnöistä Marsin tutkimusasemalta, sekä Nasan työntekijöiden puuhailuista Maassa tai muiden astronauttien tekemisistä Hermes-aluksella, kun juoni sitä vaatii. Yksin Marsissa sisältää runsaasti teknisiä yksityiskohtia, mutta ymmärrettävästi ja viihdyttävästi esitettynä. Teknisyydestään huolimatta, tai ehkä juuri sen takia, teos on mielenkiintoinen scifi-kirja. Kirjan liepeessä todetaan, että tarina pohjautuu nykytieteeseen, joten asioita ei ole keksitty täysin kirjailijan päästä.

Juoni on uskottava, ja kirja herättää ajatuksia: Paljonko oikeasti oltaisiin valmiita uhraamaan rahaa yhden ihmisen pelastamiseksi Marsista? Voiko ihmiselämän arvoa mitata rahassa? Mark Watney on ilahduttava henkilöhahmo: Lannistumaton, loputtoman kekseliäs insinööri ja loistavan mustalla huumorintajulla varustettu itseironinen tyyppi. Lukija odottaa innoissaan, miten hän ratkaisee seuraavan eteen tulevan ongelman. Huumoria ei puutu, ja monessa kohdassa saikin hekotella ääneen.

Elokuvassa Matt Damon sopii näyttelemään Markia hienosti, ja lukiessani kirjaa päässäni seikkailikin Damonin näköinen hahmo. Elokuva oli myös tehty kirjalle uskollisesti, vaikka muutamia kohtia olikin tiivistetty. Teokset toimivat yhdessä tai erikseen.

Itsellä kirja toimi joulun välipäivien lomalukemisena opiskelukirjojen ja töiden välissä. Viihdyin tarinan parissa ja ahmaisin sen parissa päivässä. Olisin mielelläni lukenut enemmänkin! Weir on näköjään kirjoittanut juuri toisenkin avaruuteen sijoittuvan romaanin – Artemis ilmestyi lokakuussa 2017 ja menee ainakin itsellä lukulistalle.

Kirja pääsee mukaan vuoden 2018 Helmet-lukuhaasteeseen kategoriassa Kirjan nimessä on jokin paikka.

Subjektiivinen tuomio: *****

Andy Weir
Yksin Marsissa
Suom. Kaj Lipponen
Into kustannus 2015
387 sivua

Margaret Atwood: Orjattaresi

”Punainen hahmo jolla on siivet kasvojen ympärillä, samanlainen hahmo kuin minä, punapukuinen ja koria kantava nainen, josta on vaikea sanoa oikeastaan yhtään mitään, lähestyy minua tiilikäytävää pitkin. Sitten hän on kohdallani ja me tirkistelemme toistemme kasvoja meitä ympäröivien kangastunnelien läpi. Hän on se joka hänen pitääkin olla.
– Siunattu olkoon hedelmä, hän sanoo käyttäen virallista tervehdystämme.
– Avatkoon Herra, minä vastaan yhtä virallisesti.”

Margaret Atwoodin vuonna 1985 julkaistu romaani Orjattaresi on noussut jälleen pinnalle suositun The Handmaid’s Tale -sarjan myötä, ja siitä syystä itsekin tartuin kirjaan. Vuonna 2017 julkaistussa uudessa painoksessa onkin televisiosarjan mukainen kansi.

Luin ensin kirjasta puolet, sitten katsoin sarjan ensimmäisen jakson, luin kirjan loppuun, katsoin toisen jakson ja nyt olisi vielä kahdeksan jaksoa jäljellä. Tähän mennessä kriitikkojen kehuma sarja on vaikuttanut laadukkaalta ja kirjan hengessä tehdyltä.

Kirjan maailmassa eletään vaihtoehtoista aikaa, arviolta 1900-luvun loppua tai 2000-luvun alkua. Saasteet ja myrkyt ovat laskeneet jyrkästi syntyvyyttä ja Amerikka käy sotaa. Vallassa ovat Raamattua vinksahtaneesti lukevat fundamentalistit, ja hedelmälliset naiset on alistettu synnytyskoneiksi. Ihmiset on jaettu luokkiin: miehet ovat komentajia, alempiarvoisia miehiä tai palvelijoita; naiset ovat vaimoja, orjattaria, marttoja, säästövaimoja tai prostituoituja.

Päähenkilönä on orjatar Frediläinen (alkuteoksessa Offred), joka on Fred-nimisen komentajan omaisuutta. Komentajan vaimo ei kykene saamaan lapsia, joten perheeseen on otettu orjatar. Orjatar ei ole jalkavaimo tai rakastajatar, vaan ”kävelevä kohtu”, jonka ainoa tarkoitus on synnyttää komentajan lapsi kaksivuotisen komennuksensa aikana.

Kirjassa Frediläinen kertoo tarinaansa osittain nykyajassa, osittain takaumilla ja pohdinnoilla. Lukija pääsee kurkistamaan syntypäivän viettoon, pelastajaisiin ja orjattarien koulutukseen. Välillä nähdään vilauksia aikaisemmasta, normaalista elämästä, josta ei vielä ole kulunut kovinkaan montaa vuotta.

Kamalassakin maailmankuvassa pilkahtelee toivoa, kun kapinahenki herää eri yhteiskuntaluokissa. Frediläinen saa huomata, että ”heidän” lisäksi on olemassa myös ”me”, vastarintaliike. Mutta keneenkään ei voi luottaa – kuka tahansa voi olla silmä, vakooja.

Kirjan alku oli koukuttava ja veti mukaansa, niin että halusin tietää lisää oudosta maailmankuvasta ja tavoista. Myöhemmin tahti muuttuu verkkaisemmaksi ja iso osa tarinasta tapahtuu minäkertojan päässä, takaumina, pohdintoina ja muisteluina. Välillä tekisi mieli hoputtaa kertojaa palaamaan muisteloistaan nykyaikaan, mutta teksti pitää silti otteessaan loppuun asti.

Loppu jäi minun makuuni hieman liian avoimeksi, olin jotenkin odottanut sellaista nälkäpelimäistä selkeää loppuratkaisua dystopialle suuntaan tai toiseen. Epilogi toi kuitenkin kaipaamaani lisätietoa henkilöiden kohtaloista. Suosittelen lämpimästi tutustumaan tähän klassikkoon, jos sitä ei ole vielä tullut tehtyä – Atwoodin luoma maailma samaan aikaan kuvottaa ja kiehtoo.

Kirja pääsee vielä mukaan lukuhaasteeseen 2017 kategoriassa Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään.

Subjektiivinen tuomio: ****

Margaret Atwood
Orjattaresi
Suom. Matti Kannosto
Tammi 2017 (korjattu suomenkielinen painos)
436 sivua

Kirjasta on kirjoittanut moni bloggaaja, mutta kattavan arvion löytää esimerkiksi Yöpöydän kirjat-blogista, jonka myötä ylipäätään tutustuin koko kirjaan.

Hugh Howey: Kohtalo

kohtalo”No, mikä kestää ikuisesti? Juliette kysyi, koska vaistosi, että Lukas odotti hänen tiedustelevan sitä. 
”Päätöksemme”, mies vastasi. —
”Anteeksi kuinka – ’päätöksemme’?” Hän ei ymmärtänyt.
Lukas kääntyi häneen päin. ”Niin. Se mitä teemme, vai mitä? Päätöksemme ovat ikuisia. Emme voi peruuttaa sitä, mitä ikinä päädymmekin tekemään. Tehtyä ei saa tekemättömäksi.”

Lue myös arviot sarjan ensimmäisestä ja toisesta osasta. 

Kohtalon myötä Siilon saaga huipentuu viimein päätökseensä. Koska kahden aikaisemman osan lukemisesta oli aikaa ja juoni on suhteellisen monimutkainen, minun piti käydä ensin tankkaamassa aikaisemmat juonitiivistelmät Wikipediasta että pääsin kärryille Kohtalon alusta. Trilogia olisikin varmasti parasta lukea aika lailla peräkkäin.

Kolmannessa osassa Juliette on palannut omaan siiloonsa, ja hänet on ylennetty pormestariksi. Hän on ottanut tavoitteeksi kaivausprojektin, jolla kaksi siiloa yhdistetään toisiinsa ja hän pääsisi pelastamaan ystävänsä siilosta 17. Ihmiset suhtautuvat ulkomaailmassa käyneeseen pormestariin kuitenkin epäluuloisesti, eikä monikaan usko että kotisiilon ulkopuolella olisi elämää.

Samaan aikaan siilossa numero 1 kytee hiljainen kapina, kun vanhasta maailmasta kotoisin olevat Donald ja hänen sisarensa Charlotte piilottelevat ja yrittävät punoa suunnitelmaa. Ykkössiilon johtajat saavat vihiä petoksesta ja päättävät tuhota Julietten kotisiilon. Ympärillä nakuttaa koko ajan alkuperäinen suurempi suunnitelma, jossa vain harvojen on tarkoitus säästyä.

Kirjan alkuosa keskittyy pitkälti aiempien juonenpätkien kokoamiseen ja loppuratkaisun valmisteluun, ja tarina imaisee tiukasti mukaansa vasta keskivaiheilla. Kohtalo ei pääse sarjan ensimmäisen osan tasolle yllättävissä juonenkäänteissä, mutta kirjan maailmasta paljastuvat vihdoin kaikki loputkin tiedot. Henkilöt kokevat tahoillaan kovia, eikä Howey edelleenkään pelkää tappaa keskeisiäkään hahmoja. Kirjan loppu nivoo kuitenkin kaiken hienosti yhteen, ja tarinan kantavana teemana on toivo.

Kohtalo ei ole tajunnanräjäyttävä kirja, mutta yhtä kaikki tarpeeksi koukuttava että luin sen kahdessa päivässä. Kun sarjan on aloittanut, se on pakko lukea loppuun saakka, eikä Kohtalo tuota pettymystä.

Subjektiivinen tuomio: ****

Hugh Howey
Kohtalo
Suom. Einari Aaltonen
Like 2015
392 sivua