Matkailu

Tittamari Marttinen: Lasten matkaopas Suomeen

Hei, olen Lenni! Rakastan retkeilyä ja seikkailemista. Haluatko lähteä minun kanssani matkalle? Näytän sinulle lempikohteitani Suomessa.”

Ihastuin Tittamari Marttisen edelliseen matkakirjaan Lasten matkaopas Eurooppaan, ja pyysin heti jatko-osastakin arvostelukappaleen. Edellisen kirjan kohdalla huomautin, että matkailun ympäristövaikutuksia ei juurikaan käsitelty. Kotimaan matkustamiseen keskittyvä kirja paikkaa mukavasti tuota aukkoa.

Kirja on lyhyiden kappaleiden ja runsaan kuvitusten ansiosta nopealukuinen. En kuitenkaan päässyt lukiessani ihan samanlaisiin tunnelmiin kuin Eurooppa-kirjan kanssa. Suomi-versio tuntui jotenkin turhan luettelomaiselta. Alun Helsinki-luvussa on uuvuttavan paljon paikkoja ilman ryhmittelyä (esimerkiksi alueiden mukaan), eikä oikein mikään noussut esiin. Mietin, luenko vain liian nopeasti.

Sivulla 141 piti hieraista silmiä ja lukea kappale uudelleen.

”Kymijoen varrella on hyviä kalastuspaikkoja ja se on eteläisin lohijoki. Siellä on ns. erityiskalastusalue, jossa lohta, taimenta ja kirjolohta voi kalastaa heitto- ja vetouistellen eri kohdista, joko vedestä tai rannalta käsin. Myös perhokalastusta voi harrastaa. Kesä-elokuussa himottu saalis on kirkaskylkinen nousulohi.”

Vähän jännä kappale lastenkirjassa. Kaivoin kännykän esiin ja tein opettajat eli googlasin pätkän tekstiä. Ja kuinkas ollakaan, löytyi nyt jo poistettu artikkeli:

”Kymijoki on eteläisen Suomen hienoimpia lohijokia. Nuorisokeskus Anjalan pihapiiristä alkaa Keski-Kymen erityiskalastusalue, jossa lohta, taimenta ja kirjolohta voi kalastaa heitto- tai vetouistellen eri kalastuspaikoista. – – Ankkapurhassa kalastus on mahdollista rannalta heitellen tai veneestä uistellen.”

Tämän jälkeen aloinkin lukea kirjaa vähän uudesta näkökulmasta.


Mikkeli

Lasten matkaopas Suomeen, sivu 149: ”Suur-Savon pappilan seutu oli keskiajalla tärkeä pysähdyspaikka Vanhan Savontien reitillä. 1600-luvun alussa seutua alettiin kutsua Mikkelin kirkon suojelupyhimyksen arkkienkeli Mikaelin nimellä. Mikkeli-sana esiintyy ensi kertaa 1604 Ruotsin kuninkaallisessa kirjeenvaihtokokoelmassa.”

Mikkelin kaupungin sivut: ”Suur-Savon pappilan tienoo oli jo keskiajalla tärkeä etappi Vanhan Savontien varrella. 1600-luvun alussa syrjäytyi Suur-Savo-nimitys Mikkelin kirkon suojelupyhimyksen arkkienkeli Mikaelin tieltä. Ensimmäisen kerran Mikkelin nimi esiintyy nähtävästi vuonna 1604 Ruotsin kuninkaallisessa registratuurassa eli kirjeenvaihtokokoelmassa.”

Lasten matkaopas Suomeen, sivu 149-150: ”Historiassa Mikkeli on tunnetuin sotiemme päämajakaupunkina. Keväällä 1918 kenraali Mannerheim siirsi sisällissodan päämajan Pohjanmaalta Mikkeliin. Marraskuussa 1939 alkoi talvisota ja Suomen armeijan päämaja siirrettiin sinne. Se oli johtopaikka myös jatkosodan aikana kesällä ja syksyllä 1944.”

Mikkelin kaupungin sivut: ”Historiassa Mikkeli on ehkä kaikkein tunnetuin sotiemme aikana päämajakaupunkina. Ensimmäisen kerran se toimi päämajakaupunkina sisällissodan loppuvaiheessa 11.4.–16.5.1918, jolloin hallituksen joukkoja johtanut kenraali Mannerheim siirsi päämajan Pohjanmaalta Mikkeliin rintaman siirtyessä Tampereen valtauksen jälkeen kohti Karjalaa. Marraskuussa 1939 alkanut talvisota merkitsi Mikkelille keskeistä asemaa, kun Suomen armeijan päämaja siirrettiin sinne. Mikkeli sopi sodan johdon kokonaisstrategian kannalta johtokaupungiksi. Sitä se oli myös jatkosodan aikana 25.6.1941–19.9.1944.”


Turun linna

Lasten matkaopas Suomeen, sivu 62: ”Turun linna on perustettu Aurajoen suulle 1280-luvulla. Se toimi aluksi Ruotsin hallintolinnana, myöhemmin Kustaa Vaasan pojan, herttua Juhana III:n renessanssilinnana ja sen jälkeen kenraalikuvernöörin (joka oli korkein viranomainen silloin, kun Suomi oli osa Ruotsia ja myöhemmin Venäjää) virka-asuntona ja jopa vankilana. – – 1800-luvulta saakka (tarkalleen vuodesta 1881) se on toiminut Turun kaupungin historiallisena museona ja juhlatilana. Se tuhoutui osin pommituksissa vuonna 1941 mutta rakennettiin uudelleen alkuperäisen kaltaiseksi. Monet viettävät siellä nykyisinkin häitä, ristiäisiä ja muita perhejuhlia.”

Wikipedia: ”Turun linna on 1200-luvun lopussa Aurajoen suulle perustettu linna Turussa. Se perustettiin alun perin Ruotsin kruunun hallintolinnaksi, mutta myöhemmin siitä tuli muun muassa Juhana III:n herttua-ajan renessanssilinna, Suomen kenraalikuvernöörin virka-asunto ja vankila. 1800-luvun lopulta alkaen linna on toiminut museokäytössä, joskin se vaurioitui pahoin Neuvostoliiton ilmavoimien pommituksessa kesällä 1941. Tämän seurauksena linnassa jouduttiin tekemään toisen maailmansodan jälkeen laajoja korjaus- ja restaurointitöitä. – – Linnan tiloissa toimii Turun museokeskuksen alainen Turun kaupungin historiallinen museo. Lisäksi Turun linnan kirkko on suosittu vihkipaikka, ja linnan renessanssisaleja voi vuokrata juhlakäyttöön.”

Myös Wikipedia: ”Suomen kenraalikuvernööri oli Ruotsin ja Venäjän vallan aikana Suomen korkein siviili- ja sotilasviranomainen.”


Koli

Lasten matkaopas Suomeen, sivu 174: ”Koli on Pohjois-Karjalan korkein vaara Lieksassa, Pielisen järven rannalla. Se on lähes kokonaan valkoista kvartsiittia (hieno tutkimuskohde kivien tutkijalle!). Sen huipulla eli laella on suuria paljaita, valkoisia kallionpintoja. Sen korkein huippu on Ukkokoli, vähän matalampi Akkakoli ja lisäksi siihen kuuluu jyrkkäseinämäinen Paha-Koli. Kolilla on kansallispuisto ja lomakeskus. Paikka on tunnettu upeista maisemistaan.”

Wikipedia: ”Koli on Pohjois-Karjalan korkein vaara Pielisen rannalla Lieksassa. Koli on lähinnä valkoista kvartsiittia, ja sen laella on suuria puuttomia, paljaita valkoisia kalliopintoja. Kolin tärkeimmät huiput ovat Ukko- ja Akkakoli sekä Paha-Koli, jossa on jyrkkä seinämä. Kolin korkein kohta on Ukkokolilla. Kolin vaaran juurella on Kolin kylä. Alueella sijaitsee Kolin kansallispuisto. Koli on keskeinen kansallismaisema ja maisemanähtävyys.”


Ja niin edelleen. Kuvien lähteet on mainittu kirjan lopussa, mutta ei yhtään tekstilähdettä. Esimerkiksi Mikkeli-luvussa on lisäksi vedetty lähteiden mutkat suoriksi ja poistettu lieventäviä sanoja kuten ”ehkä” ja ”nähtävästi”.

Vaikka selkeät yhteneväisyydet unohdetaan, teksti on välilllä kaukana ikätasoisesta. Minkä ikäisille kirja on oikeastaan suunnattu? Edellisestä kirjasta tuttu tunnelmointi loistaa poissaolollaan, ja lapsen näkökulmasta kirjoitettu matkaopas on pelkistynyt pitkäksi listaksi vierailukohteita. Copy-paste -tekniikalla ja kuvapankkikuvilla ei pysty tuottamaan kovin paljoa lisäarvoa Googleen nähden. Harmi, sillä potentiaalia olisi.

Subjektiivinen tuomio: **

Tittamari Marttinen
Lasten matkaopas Suomeen
Avain 2019
247 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Lapsille, Matkailu

Andrea Bergareche: Yo viajo sola

Maailman kirjat -haaste: Espanja 
Mistä lukujonoon:
Kirjakaupasta Barcelonasta

Ennakko-odotukset: Olin ensimmäisellä yksinmatkallani Espanjassa, kun törmäsin kirjakaupassa espanjankieliseen kirjaan Yo viajo sola, ”minä matkustan yksin”. Aihe osui niin hyvin, että opus oli pakko hankkia. Odotin hyvää espanjatreeniä kiinnostavan aiheen parissa.

Juoni: Matkabloggaaja Andrea Bergareche rohkaisee kaikkia lähtemään ensimmäiselle yksinmatkalle. Hän kertoo omista kokemuksistaan ja antaa neuvoja matkan suunnitteluun, majoitukseen, liikkumiseen ja turvallisuuteen. Oman osionsa saavat myös erilaiset sooloreissaamiseen liittyvät pelot, jotka Bergareche pyrkii kumoamaan.

Mikä toimi:

  • Yo viajo sola taitaa olla ensimmäinen espanjankielinen kirja, jonka olen lukenut kokonaan. Tulee hieno fiilis, kun ymmärtää ihan oikeaa tekstiä!
  • Maailmanmatkailu espanjalaisen näkökulmasta. Onhan se helpompaa lähteä kiertämään ensimmäisellä reissulla Etelä-Amerikkaa, kun joka paikassa puhutaan käytännössä omaa äidinkieltä pienillä vivahde-eroilla.
  • Hyvää vertaistukea, jos yksinmatkustaminen kiinnostaa ja varsinkin jos olet nainen.
  • Kieli on suhteellisen helppotajuista ja aihe kiinnostava.
  • Kirjailijan itse tekemä värikäs piirroskuvitus on kaunis ja auttaa myös tekstin ymmärtämisessä.

Mikä ei toiminut: 

  • Sisältö oli lopulta aika peruskauraa, eikä kirjasta ei saanut kovin paljoa uusia oivalluksia.
  • Päiväkirjamaiset käsinkirjoitetut tekstit, joista oli vaikeaa saada selvää.

Seguro que si has anunciado que quieres viajar sola habrás escuchado todos esos comentarios recurrentes que te dicen que eres una inconsciente, o que estás loca, o que eres muy valiente. Y si ya lo has hecho y has vuelto, te dirán que, además de ser valiente, has tenido suerte.

Jos olet ilmoittanut haluavasi matkustaa yksin, olet varmasti kuullut kaikki toistuvat kommentit, että olet tietämätön, hullu tai todella rohkea. Ja jos olet jo matkustanut ja palannut, sinulle sanotaan että rohkeuden lisäksi sinulla oli onnea.

Subjektiivinen tuomio: ****

Andrea Bergareche
Yo viajo sola
Planeta Publishing 2019
207 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Matkailu

Kaukomatkalle omin päin – kirjoja pitkistä reppureissuista

Merja Mähkä: Ihanasti hukassa ja miten sieltä pääsee pois – 543 päivän reppumatka

Tammi 2012
254 sivua

Tiedän Merja Mähkän ahkerana twiittaajana ja muhkean osakesalkun omistavana sijoitusbloggaajana, mutta hän onkin kirjoittanut myös matkakirjan. Kymmenen vuotta sitten Mähkä otti vapaata ja lähti puolentoista vuoden reppureissulle yksinään. Hän aloitti Intiasta ja matkusti Kaakkois-Aasian läpi Australian kautta Afrikkaan ja siitä Etelä- ja Väli-Amerikkaan. Hän kirjoitti myös 100 maata -blogia Ilta-Sanomien sivuilla, mutta nyttemmin blogi on poistettu.

Ihanasti hukassa keskittyy lähinnä kohteiden herättämiin tunteisiin ja erilaisiin sattumuksiin ja niistä selviämiseen. Matkakohteita, nähtävyyksiä tai paikkojen kulttuuria tai historiaa ei juuri esitellä. Monet minua kiinnostavat kohteet sivuutetaan harmillisen lyhyesti: Buenos Airesissa Mähkä ryöstettiin ja luku keskittyy siihen. Pari kuukautta Australiassa ja Uudessa-Seelannissa kuitataan kahdella sivulla.

Lukiessani ajattelin koko ajan, etten mukavuudenhaluisena introverttinä haluaisi ikinä itse lähteä samanlaiselle matkalle. Mähkä matkustaa kymmenien tuntien matkoja paikallisissa busseissa tai rekan kyydissä, nukkuu milloin missäkin, eksyilee, opettelee surffaamaan, melkein hukkuu useamman kerran, matkustaa kiikkerällä veneellä kovassa myrskyssä, vaeltaa viidakossa, ryömii pimeässä hopeakaivoksessa ja osallistuu kymmenen päivän meditaatioleirille jossa keskitytään lähinnä oman ylähuulen tuntemuksiin ja hengitykseen. Muun muassa.

Joillekin puolentoista vuoden askeettinen reppureissu yksin on mahtava kokemus, mutta itse olen iloinen että voin matkailla nämä reissut nojatuolissa. Kirja inspiroi silti miettimään, millaisille matkoille sitten haluaisi lähteä. Moneen muuhun matkakirjaan verrattuna plussaa kirjassa ovat selkeät kartat reitistä, kuvitus ja kiva taitto.

Subjektiivinen tuomio: ***

Merja Pyhälä: The Matka – omin päin kaukomaille

Tammi 2005
224 sivua

Merja Pyhälän kirja The Matka on ensisijaisesti opaskirja pitkästä reppureissusta haaveileville travellereille. Sinne tänne on ripoteltu myös Pyhälän ja hänen haastattelemiensa ihmisten lyhyitä matkakokemuksia. Kirjassa on paljon hyödyllistä tietoa kohteiden valinnasta, turvallisuudesta, eri matkustusmuodoista, budjetista, vakuutuksista, terveydestä, pakkaamisesta, ruoasta ja majoituksesta. Oma osionsa on myös arkielämän järjestelemiselle niin, että voi lähteä pitkälle reissulle.

Monet kirjan tiedot ovat kuitenkin neljässätoista vuodessa vanhentuneet, joten ainoaksi matkaoppaaksi tästä ei ole. Internetiä käytetään nettikahviloissa, rahat kuljetetaan matkashekkeinä, somea ei ole olemassakaan ja puhelin on mallia Nokian Communicator. Lisäksi suurin osa vinkeistä koskee lähinnä Aasian reppureissuja, jossa kirjailija itse oli miehensä kanssa.  The Matka on silti hauska välipalakirja, josta saa ajateltavaa oman matkan suunnitteluun.

Subjektiivinen tuomio: ***

Susanna Linna: Simpukankuorelta kotiin – matkani Santiago de Compostelaan

Kustannus Arkki 2004
228 sivua

Susanna Linnan matkakertomus Santiago de Compostelan pyhiinvaelluksesta oli eniten oman tyyliseni kirja. Linna kuvaa 800 kilometrin kävelymatkan kulkua päivä päivältä, reitin pituudet, käydyt paikkakunnat, elämää retkeilymajoissa ja ajatuksia tien päältä. Mukana on myös hiukan käytännön infoa samalle matkalle aikoville. Sopivan verkkaisesti kulkeva tarinaa sopii hienosti nojatuolimatkailuun, ja kirjan perusteella samanlaisen matkan voisi kohtuullisen helposti toteuttaa itsekin.

Santiago de Compostelaa vaelletaan paljon ihan huvin vuoksi, mutta Linnalle matka on pitkälti hengellinen kokemus. Hän kirjoittaakin paljon uskostaan ja kokemastaan johdatuksesta. Kiinnostavia ovat myös Linnan kertomukset matkan aikana luoduista ystävyyssuhteista. Jos ymmärsin oikein, hän sattui löytämään tulevan aviomiehensä suunnilleen toisena vaelluspäivänä. Ei huono!

Subjektiivinen tuomio: ****

PS. Perustin syksyllä oman matkablogin nimeltä Välimatkoja. Hyppää mukaan matkalle!

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Matkailu