Tietokirjallisuus

Passi & Reinboth: Keisari Aarnio

”On olemassa Jarin keisarikunta, ja siihen eivät muut pääse. Se on oma yksikkönsä, joka elää täysin omilla säännöillään. Siihen ei puututa. Se on valtio valtiossa.” – Nimetön lähde

En juurikaan perehtynyt Jari Aarnion tapaukseen kun siitä kirjoitettiin mediassa, joten Keisari Aarnio on ollut lukulistallani jo jonkin aikaa. Helsingin Sanomien rikostoimittajien Minna Passin ja Susanna Reinbothin kirjoittamaa tietokirjaa on kehuttu paljon.

Kun kirja löytyi kirjaston Viikon laina -hyllystä, tilaisuuteni koitti. Nelisataasivuista opusta en ehtinyt lukea aivan viikossa, joten otin vielä BookBeatin kokeilujakson ja kuuntelin kirjan loppuun. (Äänikirjapalveluista kirjoittelen mahdollisesti myöhemmin vielä oman postauksen.)

Keisari Aarnio kattaa useamman vuosikymmenen mittaisen ajanjakson. Se kertoo siis Jari Aarniosta, joka eteni nuoresta innokaasta poliisista aina Helsingin huumepoliisin johtoon, kunnes häntä alettiin epäillä omien huumebisneksien pyörittämisestä ja useista virkarikoksista. Jostain syystä kukaan hänen alaisensa tai esimiehensä ei tehnyt tai huomannut mitään, vaan asia paljastui vasta ulkopuolisten alettua tutkia asiaa.

Kirja jakautuu 24 lukuun, joihin liittyy sisällysluettelossa pieni tiivistelmä tyyliin ”19. luku, jossa kerrotaan, mitä tapahtui Jari Aarnion huumeoikeudenkäynnin kulisseissa.” Tarina etenee suurin piirtein kronologisesti, mutta aina välillä tehdään koukkauksia vuosien taakse tai kirjan kirjoittamishetkeen ja oikeudenkäyntiprosessiin.

Passi ja Reinboth ovat tehneet valtavan määrän tutkimusta ja haastatelleet kymmeniä ihmisiä, ja se näkyy niin kirjan sisällössä kuin lähdeluettelossakin. Parhaimmillaan kirja etenee kuin paraskin jännityskirja, mutta aivan ahmimaan tätä ei pääse, kun muistettavia nimiä ja yksityiskohtia on niin paljon. Yllättäen kirjaa oli melkeinpä helpompi kuunnella äänikirjana kuin lukea.

Keisari Aarnio tarjoaa erittäin kattavan ja yksityiskohtaisen kuvauksen Aarnion tapauksesta ja sen taustoista, ja sai minut ihailemaan tutkivien journalistien työtä. Mukana on runsaasti siteerauksia alkuperäisistä viesteistä, puheenvuoroista oikeudessa ja vuosien aikana käydyistä keskusteluista.

Kirjoittajien oma mielipide tapahtumista ja Aarnion syyllisyydestä ei jää epäselväksi, mutta toisaalta kaikki perusteillaan lähteillä ja faktoilla, ja lukijaa kehotetaan tekemään omat johtopäätöksensä. Kun lukee pihalta kaivetuista kymmenien tuhansien eurojen rahakätköistä tai Pasilan miehen puhelimien jäljittämisestä, totuus tuntuu pakostakin ihmeellisemmältä kuin telkkarin rikossarjat.

Muualla interwebissä kirjasta on kirjoittanut ansiokkaasti esimerkiksi Jussi Virtanen.

Subjektiivinen tuomio: ****

Minna Passi & Susanna Reinboth
Keisari Aarnio
Helsingin Sanomat 2017
408 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Elämäkerrat

Gretchen Rubin: The Happiness Project

All these thoughts flooded through my mind, and as I sat on that crowded bus, I grasped two things: I wasn’t as happy as I could be, and my life wasn’t going to change unless I made it change. In that single moment, with that realization, I decided to dedicate a year to trying to be happier.

Käsittämätöntä mutta totta, The Happiness Projectin lukeminen kesti minulla kuusi vuotta. Ostin pokkarin heräteostoksena lentokentältä, ja olen aloittanut lukemaan sitä monta kertaa. Jotenkin kirja on aina jäänyt, vaikka se on inspiroiva ja mielenkiintoinen. Tänä vuonna päätin vihdoin tarttua itseäni niskasta kiinni ja siirtää onnellisuusprojektin lukemattomien kirjojen pinosta luettujen joukkoon. Ja onnistuin siinä, jes!

Gretchen Rubin on New Yorkissa perheensä kanssa asuva kirjoittaja. Hän on hyvätuloinen, terve ja hänellä on paljon ystäviä ja mukavat sukulaiset. Jokin kuitenkin mättää – hän ei koe arjessa olevansa niin onnellinen kuin voisi olla. Niinpä Rubin kokee klassisen valaistumisen, tarttuu toimeen ja päättää aloittaa vuoden mittaisen onnellisuusprojektin. Ja kirjailijana luonnollisesti kirjoittaa kokemuksesta kirjan.

Lähtökohdat kuulostavat varsin etuoikeitetuilta, ja sitä ne toki ovatkin. Rubin aloittaa etsimällä tietoa siitä, mitä onnellisuus ylipäätään on. Hän myös pohtii monessa kohdassa projektin saamaa kritiikkiä ja kysymyksiä, mutta päätyy lopulta siihen että on okei pyrkiä onnellisuuteen. Onnellisen ihmisen on helpompi auttaa muita, ja levittää hyvää ympärilleen.

Käytännön tasolla Rubin jakaa projektinsa kuukauden mittaisiin jaksoihin ja antaa jokaiselle kuukaudelle oman teeman sekä arjen tavoitteita. Onnellisuusprojekti alkaa tammikuussa energia-teemalla (”mene nukkumaan aikaisemmin, liiku enemmän, organisoi, taklaa ärsyttävät pikkuhommat”) ja jatkuu avioliittoon, työhön, vanhemmuuteen, vapaa-aikaan, ystävyyteen, rahaan, hengellisyyteen, kirjoihin, keskittymiseen ja asenteeseen keskittyvillä kuukausilla. Joulukuussa Rubin yrittää toteuttaa yhtä aikaa kaikkien aiempien kuukausien tavoitteita.

Kirjassa jokainen kuukausi on oma lukunsa, jossa Rubin kertoo edistyksestään. Projekti vaatii kovaa työtä ja itsehillintää, mutta vähitellen Rubin todella huomaa tulevansa onnellisemmaksi ja löytää paljon uusia kivoja juttuja elämäänsä. Olennaista on määritellä ne asiat, jotka lisäävät omaa tyytyväisyyttä, pilkkoa ne tavoitteiksi ja sitten pysyä niissä.

Kirja sisältää käytännöllisiä ohjeita omankin onnellisuusprojektin toteuttamiseen. Koska eri asiat tekevät eri ihmiset onnellisiksi, myös jokaisen projekti on omanlaisensa. Pureskelun arvoisia ovat myös Rubinin itselleen kirjaamat kaksitoista käskyä (kuten ”Do what ought to be done” ja ”Be Gretchen”) sekä aikuisuuden salaisuudet (kuten ”You can choose what you do; you can’t choose what you like to do”). Asiat, joista muut nauttivat, eivät välttämättä ole sinulle hauskoja, ja se on ihan okei.

Minulle kirjan lukeminen oli antoisaa ja hauskaa, koska tunnistin Rubinista samanlaisen järjestelmällisen suorittajaihmisen jollainen itsekin olen. Listojen tekeminen on parasta, ja kaikesta voi aina tehdä itselleen projektin. Olen monesti kirjaa lukiessani luonnostellut myös omaa vuoden mittaista onnellisuusprojektiani, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi toteuttaa sitä. The Happiness Project herättänee lukijoissa tunteita suuntaan ja toiseen, mutta minulle se oli inspiroiva lukukokemus, ja varmasti palaan kirjaan myöhemminkin.

Subjektiivinen tuomio: *****

Osta kirja Adlibriksesta* (englanniksi)
Osta kirja Adlibriksesta* (suomeksi)

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Lifestyle

Birtwistle & Conklin: The Making of Pride and Prejudice

Fanitatko Jane Austenin Ylpeyttä ja ennakkoluuloa? Entä vuoden 1995 BBC-minisarjaa Pride and Prejudice? Hyvä. Sitten tämä kirja on sinulle.

Olen lukenut Austenin alkuperäisen kirjan pariin kertaan ja katsonut Jennifer Ehlen ja Colin Firthin tähdittämän sarjan varmaan pariinkymmeneen kertaan. DVD:llä ei suoraan sanottuna ole kovinkaan kummoisia lisämateriaaleja, ja ne on niin nähty. Mutta enpä aiemmin ole tiennyt että sarjan tekemisestä on kirjoitettu kokonainen kirjakin!

Törmäsin tähän onnekkaan sattuman kautta Goodreadsissa, kun lisäsin kirjahyllyyni englanninkielistä Pride and Prejudicea. Aloin selailla teoksen muita versiointeja, ja siellähän tämä oli joukossa. Vuonna 1995 julkaistua englanninkielistä kirjaa oli Helmet-kirjastossa vielä yksi kappale, joten se lähti saman tien varaukseen. Sain Twitterissä vinkin että kirjoja löytyy vielä ainakin eBaysta, joten tilasin ihan oman kappaleen – näin vanhat ei-klassikot saattavat olla aika katoavaa luonnonvaraa.

Mutta asiaan. The Making of Pride and Prejudice kertoo lyhykäisyydessään BBC:n minisarjan tekemisestä kulissien takana. Kirjassa käsitellään kattavasti kaikki tuotannon osa-alueet: käsikirjoitus, roolitus, kuvauspaikkojen etsiminen, puvustus, meikkau, kampaukset, musiikki, tanssit, kuvaus ja jälkituotanto. Myös sarjan näyttelijät pääsevät ääneen, Colin Firthiäkin haastatellaan kymmenen sivun verran.

Tv-sarjan faneille kirja on kaikin puolin nannaa ja kannattavaa luettavaa. Päällimmäisenä ajatuksena mieleen jää se, kuinka valtava prosessi kuusiosaisen televisiosarjan tuottaminen on kaikkine yksityiskohtineen, ja kuinka en todellakaan haluaisi olla sellaisesta vastuussa tuottajana :D Mutta olisipa siistiä päästä joskus mukaan leffan tai sarjan tuotantoon jossain pienessä työtehtävässä.

Oman mausteensa kirjaan ja sarjan tekemiseen tuo sen ajankohta 1995. Pääosin 2000-luvulla eläneenä on vaikea edes ajatella, millaista käytännön tekeminen on ollut ennen kännyköitä, nettiä ja nykyaikaisia editointisoftia. Mutta huikeaan lopputulokseen on päästy silloinkin!

There was much interest from America in investing in the project and I was telephoned by one potential backer. The call went like this:
’We’re very interested in putting £1 million into Pride and Prejudice. Can you tell me who’s written it?’
Assuming that, if they were prepared to invest so much money, they would already read the book and just wanted to know who had adapted it, I said: ’Andrew Davies,’ and then added as an afterthought: ’from the novel.’
’ Novel? What novel?’
’Er… the novel. By Jane Austen.’
’How are you spelling that?’
’A.U.S.T.E.N.’
’Is she selling well?’
’Er… yes. Very well.’
’How many copies has she sold?’
’You mean altogether?’
’Yeah. Since the publication.’
’Since… er… 1813?’
There was a long pause. ’You mean she’s dead?’ (Another pause.) ’So she wouldn’t be available for book signings?’

Kirja pääsee mukaan vuoden 2018 Helmet-lukuhaasteeseen kategoriassa Kirja sijoittuu vuosikymmenelle, jolla synnyit.

Subjektiivinen tuomio: *****

Sue Birtwistle & Susie Conklin
The Making of Pride and Prejudice
Penguin Books 1995
119 sivua

Osta kirja eBaysta*

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Kulttuuri