Tietokirjallisuus

Lappalainen & Rönns: Nakki lautasella

nakkilautasella

”Aleksi huomaa pari sikaa, jotka ovat muista erillään omassa karsinassaan. Niiden selkään on maalattu violetit viivat.
’Hei, joku on maalannut noihin graffitit’, hän hihkuu.
’Ne ovat vain vähän kipeänä, ja merkistä ne on helppo tunnistaa’, Emilian isä kertoo. — Isä lääkitsee siat. 
’Kyllä se siitä.'”

Nakki lautasella – Mistä ruoka tulee on tietokirjailija Elina Lappalaisen kirjoittama ja Christel Rönnsin kuvittama lastenkirja, joka kertoo tavallisesta suomalaisesta maataloustuotannosta. Tiedättehän ne söpöt lastenkirjat, joissa korkeintaan kolme kanaa kotkottaa maatilan pihalla ja yksi possu löhöää onnellisesti mudassa? Nakki lautasella ei ole sellainen, onneksi.

Kirjassa seikkailevat Emilia ja Aleksi, jotka pääsevät eräänä päivänä Emilian eläinlääkäri-isän mukaan tarkastuskierrokselle. He käyvät luomumaitotilalla, sikatilalla, häkkikanalassa ja broileritilalla. Tutuiksi tulevat niin lypsyrobotti, vasikan nupouttaminen kuin emakkohäkitkin. Tarinan välissä on tietosivuja eri eläimistä ja niiden elämästä ja oloista. Kirjassa korostetaan eläinten hyvän kohtelun tärkeyttä. Lopussa lapset pohtivat, pitäisikö heidän nyt ryhtyä kasvissyöjiksi.

’Jotkut tekevät niin’, isä vastaa. ’Sinunkin luokallasi on varmaan monta kasvissyöjää. Mutta lihaa voi syödä myös vähemmän. Ja kaupassa on hyvä pysähtyä miettimään, millaista lihaa, munia ja maitoa ostaa’, hän jatkaa.

nakki lautasella aukeama

Kananmunia ja niiden anatomiaa.

Lappalainen onnistuu tekemään saman kuin palkitun Syötäväksi kasvatetut -kirjankin kanssa: hän kirjoittaa suomalaisten maatilojen arjesta realistisesti ja kiihkottomasti. Nakki lautasella -kirjassa hän tekee sen vielä lapsille sopivalla tavalla. Eläinten tappamisella ei mässäillä, mutta sitä ei myöskään peitellä. Mielestäni on hienoa, että vihdoin tällainen tietopaketti ruoantuotannosta on tehty lapsillekin. Kirjan kruunaa Christel Rönnsin sympaattinen kuvitus.

nakki lautasella aukeama

Emakkohäkki ja söpöjä pikkupossuja.

Kirjasta oppi itsekin uusia asioita. Nytpä tiedän senkin, miten kana pissaa vai pissaako se lainkaan :D (Miten olen voinutkaan elää ilman tätä tietoa.) Jos itsellä olisi lapsia tai kummilapsia, Nakki lautasella lähtisi varmasti ostoskoriin. Nyt sain sen mukavasti lainattua kirjastosta ihan ensimmäisten joukossa.

Nakki lautasella pääsee mukaan myös Lukuhaasteeseen 2015 kategoriassa Vuonna 2015 ilmestynyt kirja. Varsin tuore se onkin, sillä julkkarit olivat vasta viime viikolla.

Subjektiivinen tuomio: *****

Elina Lappalainen: Nakki lautasella
Kuvitus Christel Rönns
Tammi 2015
48 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Lapsille

Satu Koivisto: Gastronaatti – eli kuinka rakastua rippeisiin

gastronaattiSatu Koiviston kirjoittama Gastronaatti eli kuinka rakastua rippeisiin on mahdottoman inspiroiva ja kaunis keittokirja. Lainasin kirjan ystävältäni lähinnä alaotsikon takia, koska ajattelin että kirja käsittelee riperuokaa ja voin kirjoittaa tästä ekoblogiini. Päätin kuitenkin pistää arvion tänne, ihan siitä syystä että olen muuten lukenut nyt niin vähän kirjoja. Heh.

Kirja ei nimestään huolimatta varsinaisesti käsittele rippeistä tehtyä ruokaa. Ekologinenkin näkökulma on Gastronaatissa kuitenkin mukana: porkkanoista käytetään myös naatit ja kesäkurpitsan kukatkin paahdetaan. Itse tykkäsin siitä, että reseptit eivät ole mitään gourmet-tasoista kokkausta joihin tarvitsee 1234+ raaka-ainetta, vaan melko perusjutuilla mennään. Kirjassa esitellään aina yksi raaka-aine kerrallaan ja sitten siitä on muutamia reseptejä. Raaka-aineiden esittelytekstit ovat kiinnostavia ja myös niihin piiloutuu helppoja reseptejä, joten ne kannattaa lukea.

Otin Gastronaatista ylös omaan reseptivihkooni reseptit esimerkiksi supernopean aioliin ja chilimajoneesiin, helppoon sitruunalimsaan, raparperisiirappiin ja ihanan näköisiin raparperi-valkosuklaamuffineihin. Varasin jo etukäteen vähän raparperia äidin kasvimaalta, että pääsen kesällä kokeilemaan viimeksimainittuja. Kirjan 69:stä reseptistä 58 on muuten kasvisruokaa.

Koiviston kirjoitustyyli on hilpeä mutta myös armollinen. Hän kertoilee raaka-aineisiin liittyviä sympaattisia tarinoita omasta lapsuudestaan maalla ja toteaa useasti, että ellei jotain raaka-ainetta halua/voi laittaa ruokaan, ei se todellakaan haittaa.

Omaan makuun saa luottaa. Jos ruoka maistuu hyvältä, se on hyvää juuri sellaisena kuin se on. Ruoan ei tarvitse maistua oikealta, koska ei ole olemassa mitään universaalia makumallia, miltä kunkin ruoan kuuluu maistua.

Satu Koivisto on keittokirjailijan lisäksi myös Maku-lehden päätoimittaja. Sisäsivulla oli kuva hänestä ja hänen miehestään, ja ihmettelin jonkin aikaa kun mies näytti niin mahdottoman tutulta. Sitten tajusin, että tyyppihän on Isyyspakkaus-blogin kirjoittaja, ja seurasin blogia aikoinaan tiiviisti. Ilmankos. Mies eli Tommi Koivisto on myös ottanut kirjan herkulliset valokuvat.

Kaiken kaikkiaan Gastronaatti on ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja. Itselleni ei ehkä tulisi niin monelle reseptille käyttöä että hankkisin se kirjahyllyyni, mutta näin lainattuna kirja toimi oikein hyvin.

Subjektiivinen tuomio: ****

Osta kirja Adlibriksesta*

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Ruoka

Petteri Järvinen: NSA – Näin meitä seurataan

nsakirja

Toisin kuin elokuvista ja jännityskirjallisuudesta kaikille tuttu CIA, NSA:n agentit eivät hiiviskele kujilla ase kourassa… — Todellisuudessa sen työntekijät puurtavat ilmastoiduissa huoneissa, konesaleissa, fläppitaulun ääressä tai istuvat luurit korvilla jossain kaukaisessa kuuntelupisteessä. He urkkivat tietoliikennettä, murtavat salauksia, analysoivat keräämäänsä tietoa ja kirjoittavat niistä raportteja.”’

NSA – Näin meitä seurataan osui sattumalta silmiini lähikirjastossa ja tarttui hyllyltä mukaan. Seuraamisesta, urkinnasta ja yksityisyyden murenemisesta näkee ja kuulee jatkuvasti juttuja, mutta en ole perehtynyt aiheeseen koskaan kovin tarkkaan, vaikka asia sinänsä kiinnostaakin. Ajattelin että Petteri Järvisen tuore tietokirja valottaisi perusasioita ja kohutun NSA:n taustaa. Arvaus oli oikea, sillä kirja osoittautui kattavaksi tietopaketiksi ja vielä erittäin kiinnostavaksi sellaiseksi.

Kirjassa vilisee tietoteknisiä termejä, nimiä ja käsitteitä, mutta pääosin Järvinen onnistuu esittämään asian selkokielellä. Kirjassa kerrotaan ihan ensimmäiseksi Edward Snowdenin tarina, josta NSA-kohu lähti alun perin liikkeelle. Sitten käsitellään NSA:n historiaa, tapauksia joissa se on ollut mukana ja ylipäätään sitä, mikä se on. Seuraavissa luvuissa kerrotaan muiden maiden tiedustelusta.

Teorian jälkeen keskitytään siihen, miten urkinnalta voi ylipäätään suojautua. Täysin mahdollista se ei ole, ellei palaa aikaan ennen tietokoneita ja kännyköitä, mutta Järvinen esittelee kuitenkin eri vaihtoehtoja. Vähän nörtimmälle puolelle mennään, kun kirjassa ohjeistetaan vaiheittain esimerkiksi salaamaan oma sähköpostiliikenne tai kerrotaan Tor-verkon toimintaperiaatteista. Myös jokapäiväiseen nettisurffailuun kuuluvia juttuja, kuten SSL-salaus, käydään läpi. Kiinnostavaa sekin, koska itselle ei ole ikinä tullut mieleen selvittää miten se toimii. Myös tavalliselle talliaiselle löytyy netinkäyttöniksejä ja vinkkejä vaikka turvallisempaan matkustukseen sekä matkapuhelimen käyttöön, vaikka ei lähtisi varmennetta omien meilien salaukseen hankkimaankaan.

Sosiaalinen media perustuu henkilökohtaisten tietojen ja verkostojen jakamiseen. Ei ole mitään tapaa, jolla voisi käyttää Facebookia, Twitteriä ja muita sosiaalisen median palveluita, ja silti säilyttää yksityisyytensä.

NSA – Näin meitä seurataan imaisi ainakin minut mukaansa ja luin kirjan parissa päivässä. Ainoana miinuspuolena täytyy mainita, että edellinen lainaaja oli ilmeisesti sauhutellut kirjaa lukiessaan, koska se haisi niin vahvasti tupakalta että haju tarttui käsiinkin. Hyh. Mutta joka tapauksessa, suosittelen kirjaa kaikille, joita vähääkään kiinnostaa tietoliikenne ja oma yksityisyys netissä.

Otin tämänkin kirjan mukaan Lukuhaasteeseen, jossa kaikkein sopivin kategoria oli Kirja, joka pelottaa sinua. Eihän kirja mikään pelottava ole, mutta aihe itsessään saa kyllä oikeasti miettimään, mitä kaikkea omia juttujakin päätyy urkintaan. Aika karmivaa. (Minun piti alun perin lukea pelottavana kirjana Hohto, josta mainitsin Twitterissäkin, mutta alkusivut tuntuivat niin masentavilta että jätin sen kesken.)

Subjektiivinen tuomio: ****½

Kuva: Docendo

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Internet