Kiistala & Niipola: Menesty tyylillä – Bisnespukeutumisen uusi aika

Totta kai Suomessa työpaikoilla nähdään paljon myös t-paitoja ja kauhtuneita villapaitoja, mutta oletan tämän kirjan lukijan haluavan tietää mahdollisimman siististä pukeutumisesta, joten aloitan siitä.

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Suomalainen bisnespukeutuminen herätti vilkasta keskustelua muutama viikko sitten, kun Hesari teki aiheesta haastattelun. Menesty tyylillä -kirjan kirjoittajat Minna Kiistala ja Juho Niipola tykittivät mielipiteitään suomalaisten työvaatetuksesta ja sen surkeudesta.

Pyörittelin itsekin silmiä muun somekansan mukana artikkelin lauseille ”Kiistalan mielestä harmaantuminen ei saisi näkyä naisella” ja ”Kiistala on vieläpä sitä mieltä, että bisnesnaisen kannattaisi suosia hameita”. Päätin kuitenkin pyytää kirjasta arvostelukappaleen ja lukea koko teoksen – toimittajat tunnetusti nostavat vain herkullisimmat lainaukset juttuihinsa.

Hotkaisin nopealukuisen kirjan kahdessa illassa. Ristiriitaisista fiiliksistä huolimatta pidin kirjasta kovasti, vaikka haastatteluun nostetut kohdat eivät edes olleet niitä kaikkein provosoivimpia. Kirjailijoiden tyyli on suoraa mutta pilke silmäkulmassa kirjoitettua, ja väliin mahtuu myös tarinoita heidän omista pukeutumismokistaan tai muista kokemuksistaan.

Menesty tyylillä -kirjan tarjoama linja bisnespukeutumiseen ja etikettiin on tiukka, mutta toisaalta mitä hyötyä olisi tyylioppaasta, joka kertoo että voit pukeutua ihan miten vain? Kiistala toteaa kuuluisassa hiustenvärjäysluvussa: ”— koska tämän kirjan on tarkoitus antaa ohjeita eikä väittää, että kaikki käy, sanon tämän suoraan: jos sinulla on harmaita hiuksia, värjää ne.

Alkusivuilla todetaan, että kirjan tarkoitus ei ole käskeä, vaan inspiroida. Minua kirja onnistui sekä inspiroimaan että ahdistamaan, koska en tietenkään itse pukeudu ohjeiden mukaan. (Ostin juuri työvaatteiksi mekkoja, joissa on leveä helma.) Kirja asettaa kuitenkin tavoitetason ja antaa hyviä ohjeita, jos on tarve pukeutua perinteisen bisnesetiketin mukaisesti.

Tyyliä käsitellään monipuolisesti sekä miehen että naisen näkökulmasta, ja kaikki bisnespuvustoon kuuluvat vaatteet käsitellään omissa alaluvuissaan. Kirjassa puhutaan myös matkustamisesta, shoppailusta, juhlapukeutumisesta, kauneudenhoidosta sekä esiintymisestä vaikkapa työ- ja televisiohaastatteluissa.

Vaatteet ovat viestintää, kirjassa todetaan. Minkälaisen vaikutelman haluat antaa, ja mitkä vaatteet auttavat sinua olemaan paras versio itsestäsi? Aina sanotaan, että ihmisiä ei saa arvioida ulkonäön perusteella, mutta sitä me kaikki kuitenkin teemme.

Jostain syystä miesten luvut ovat kuitenkin sallivampia kuin naisten. Miehille kirja puhuu laajemmalla skaalalla aina räätälinpuvuista luovien alojen rentoon pukeutumiseen, ja oma lyhyt alalukunsa on myös start-up -yrityksen hupparin värin valitsemisella. Naisten puoliskossa tällaiset poikkeukset loistavat poissaolollaan, ja linja on tiukka kotelomekko tai jakkupuku.

Jos noin kolmen neljän sadan euron kotelomekko tuntuu kalliilta…” Juu no kyllähän se tuntuu. Töissä saimme hyvät naurut, kun luimme että hyvästä vyöstä kannattaa maksaa 650 euroa. Ja kyllä, meidän toimistomme kuuluu selkeästi sarjaan casual. Kirjassa kerrotaan myös tarina amerikkalaiselta konsultista Neil Pattelista, joka sijoitti 162 000 dollaria bisnespukeutumiseen ja jonka myynti kasvoi sitten 692 000 dollaria.

Sijoitusbloggaaja Merja Mähkä kommentoi kirjaa HS:n blogissa ja on sitä mieltä, ettei tyyliin sijoittamalla rikastu. ”Ennen kuin nainen hankkii itselleen 200 euron korkkarit, hänellä pitäisi olla arvo-osuustili, joka karttuu koko ajan.” Tämäkin näkökulma kannattaa muistaa, ennen kuin rientää käyttämään tuhansia euroja työpukeutumiseen. Suosittelen täällä blogissakin esiteltyä teosta Nainen ja rikastumisen taito.

Kirja lopussa todetaan, että täydellinen bisnespuvusto rakennetaan ajan kanssa, eli ei tässä mikään kiire ole. Uransa alussa olevan kannattaa tehdä päätös olla ostamatta huonolaatuisia vaatteita. Siitä on ainakin kohtuullisen helppoa aloittaa.

Kaikesta tästä pohdinnasta, tai ehkä juuri sen takia, pidin kirjasta. Voi olla, että uudelleen luettaessa tulee esiin kriittisempiäkin näkökulmia. Menesty tyylillä on osunut monella herkkään paikkaan, ja herättänyt paljon keskustelua – marssittihan Helsingin Sanomatkin ensimmäisen artikkelinsa jälkeen eturivin bloggaajat kertomaan, ettei tyyliohjeissa ole perää.  Mielestäni on kuitenkin turhaa loukkaantua etikettineuvoista – niitä voi hyödyntää tai olla hyödyntämättä.

Kirja pääsee mukaan vuoden 2017 lukuhaasteeseen kategoriassa Kirjassa on monta kertojaa.

Subjektiivinen tuomio: ****

Minna Kiistala & Jani Niipola
Menesty tyylillä – Bisnespukeutumisen uusi aika
Alma Talent 2017
187 sivua

Rämö & Valtari: Unelmahommissa

Se, että joku työ – oli se sitten kauppiaan, kirjailijan, lentäjän tai ammattiurheilijan – on mukavaa, ei tarkoita, että sen pitäisi aina olla helppoa. Intohimoinen unelmatyö ei tietenkään ole pelkkää liitelyä. – – Intohimon toteuttaminen on joskus sellaista, jonka puolesta on oltava valmis vähän kärsimäänkin.”

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Kukapa ei joskus miettisi, miten hienoa olisi elää blogia kirjoittamalla? Salamatkustaja-blogia pitävä, Islannissa asuva Satu Rämö ja Lähiömutsi-bloggaaja Hanne Valtari kertovat kirjassaan, miten ovat luoneet itse omat unelmaduuninsa. Kirja on jakanut blogeissa jonkin verran mielipiteitä, mutta minulle se oli ihanan inspiroivaa ja sopivan kevyttä lukemista kesälle.

Naisten omiin unelmaduuneihin kuuluu esimerkiksi bloggaamista, kirjojen ja lehtijuttujen kirjoittamista, matkustamista, sometyöskentelyä, tuottajana ja matkanjohtajana toimimista ja kivijalkakaupan pitämistä Islannissa. Omien yritystensä kautta he voivat tehdä sitä, mikä milloinkin kiinnostaa eniten ja mistä joku on valmis maksamaan jotain.

Kirjoittajat myös neuvovat, miten lukija pystyy halutessaan samaan. Kaikkien unelma ei tietenkään ole blogin pitäminen – kirja kehottaakin miettimään, mitä sellaista osaa ja tykkää tehdä, josta joku muu olisi valmis maksamaan. Eikä unelmaduuni synny yhdessä yössä, vaan vaatii aikaa ja kypsyttelyä. Blogeillaan tienaavat eivät yleensä tarkemmin avaudu työnsä sisällöstä tai siitä, miten sitä rahaa oikeasti tehdään. Oli siis virkistävää lukea konkarien omakohtainen ja avoin kokemus asiasta.

Unelmahommissa ei ole pelkkä haihattelukirja, vaan mukana on myös sopiva annos realistisuutta. Vaikka alussa meinasinkin heittää kirjan seinään kun luin hehkutusta rennosta työpäivästä Balin paratiisirannalla, käsittelyyn pääsevät myös vähemmän ihanat käytännön asiat. Blogi ei ala tuottamaan rahaa tuosta vaan, vaan vaatii ensin satoja tunteja työtä. Lifestylebloggaja on tavallaan aina töissä. Ja unelmatyötäänkin tekevä ihminen voi uupua, kun paahtaa menemään liian innokaasti ja asioita kasautuu liikaa.

Pyysin kirjasta arvostelukappaleen kun ystäväni vinkkasi siitä – hän arvasi ihan oikein, että kirja vetosi myös meikäläiseen. Pystyn hyvin samaistumaan kirjoittajiin, kun itseänikin kiinnostaa vähän kaikki, enkä haluaisi tehdä työkseni pelkästään yhtä asiaa. Ja olisihan se nyt hienoa, jos pystyisi rahoittamaan maailmanympärimatkan kirjoittamalla matkajuttuja ja blogia. Mutta kirjoittajien sanoin – kaikkea ei tarvitse tehdä nyt, kyllä sitä vielä ehtii.

Kirja pääsee mukaan lukuhaasteeseen 2017 kategoriassa Kirjassa on monta kertojaa.

Subjektiivinen tuomio: *****

Satu Rämö ja Hanne Valtari
Unelmahommissa – tee itsellesi työ siitä mistä pidät
WSOY 2017
351 sivua

Kati Tiirikainen: Ujon urakirja

Tutustuessani työnantajien toiveisiin huomioni kiinnitti eräässä työpaikkailmoituksessa vaadittujen ominaisuuksien lista:
’Olet sosiaalisesti erittäin taidokas ja ihmisenä ulospäin suuntautunut. Sinulla on loistavat viestintä- ja esiintymiskyvyt sekä suomeksi että englanniksi.’ Arvaatko, mikä työpaikka oli kyseessä? Annan vinkin: kyse ei ollut ulkoministerin pestistä. Ilmoitus koski tilastotieteilijäharjoittelijan paikkaa. —

Ujon urakirja tarttui mukaani kirjaston Bestseller-hyllystä kahden viikon laina-ajalla. Ilmeisesti tällaiselle kirjalle on siis kysyntää. Kyseessä on suhteellisen uusi, vuonna 2016 ilmestynyt teos. Aikaisemmin on ilmestynyt paljon erityisherkkyyttä tai introverttiyttä käsitteleviä kirjoja, joten aihe on selkeästi pinnalla.

Ujon urakirjan painopiste on nimensä mukaisesti opiskelu- ja työelämässä. Kuinka selvitä työstä ja koulusta, jos on ujo? Entä jos ujous rajoittaa unelma-ammatin valintaa tai päivittäistä arkea työssä? Entä esiintymisjännitys, puheet, kokoukset ja small talk?

Aluksi Tiirikainen käsittelee ujoutta yleisellä tasolla. On tärkeää erottaa introvertit ja ekstrovertit ujoista ja ei-ujoista: ekstrovertti voi olla ihan hyvin olla ujo ja toisin päin. Mukaan otetaan vielä lisäksi erityisherkkyyden käsite. Ujoudella Tiirikainen tarkoittaa kirjassaan sosiaalisissa tilanteissa esiintyvää epämukavuutta. Kirjan puolivälin jälkeen keskitytään varsinaiseen aiheeseen eli alan valintaan, opiskeluun, työn hakemiseen ja elämään työpaikoilla,

Tiirikainen kirjoittaa ymmärtäväisellä otteella, ja kirjaa on ujonkin mukava lukea niin ettei syyllistä itseään. Tärkeä oppi on, että omaa luonnettaan kannattaa arvostaa ja tajuta, että erilaisia ihmisiä tarvitaan. Sitä paitsi sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot ovat eri asia – sosiaalisia taitoja voi aina oppia, vaikka tuntisikin epämukavuutta sosiaalisissa tilanteissa. Kirjaan on koottu paljon käytännöllisiä harjoituksia ja pohdintatehtäviä, joita en tosin jaksanut tehdä.

Aihe oli kiinnostava, koska tunnistan itsessäni monia käsiteltyjä juttuja kuten jännittämistä ja ajoittaista ujoutta. Kirja ei sinänsä kuitenkaan tarjonnut paljoakaan uutta, koska olen ehtinyt jo lukea paljon muuta kirjallisuutta temperamenttieroista, erityisherkkyydestä ja introverteistä. Tuntui, että teksti myös toisti aika paljon itseään. Toisaalta ehkä en myöskään ole tarpeeksi ujo, jotta hyötyisin kirjasta täysillä. Jos ei ole ehtinyt syventyä vielä aiheeseen ja oma ujous mietityttää, kannattaa ehdottomasti tarttua tähän kirjaan.

Ujon toki kannattaa harjoitella sosiaalisia taitoja omien rajojensa puitteissa, jos ujous häiritsee elämää. Olisi silti hienoa, jos myös työelämässä osattaisiin arvostaa ujoja ihmisiä siinä missä ei-ujojakin. Alun sitaatin mukaisesti, työpaikkailmoituksia selatessa tuntuu että lähes jokaisessa paikassa haetaan säkenöivän dynaamista ekstroverttia, jolla on erinomaiset viestintä- ja esiintymistaidot vähintään suomeksi ja englanniksi. Läheskään kaikki eivät sellaisia ole, eikä läheskään kaikissa työpaikoissa oikeasti tarvitsisi olla. Myös meitä introverttejä ja ujompia ihmisiä tarvitaan.

Luin kirjan vuoden 2016 puolella, joten se ei pääse mukaan tämän vuoden lukuhaasteeseen.

Subjektiivinen tuomio: ***½

Kati Tiirikainen
Ujon urakirja: Keinoja työelämän sosiaalisiin tilanteisiin
Atena 2016
260 sivua