BBC:n 100 kirjaa

J. R. R. Tolkien: Hobitti

hobittiHän vapisi pelosta mutta hänen pienet kasvonsa olivat päättäväiset ja ankarat. Hän oli jo kovin erilainen hobitti kuin se joka oli kauan sitten rynnännyt Repunpäästä ilman nenäliinaa. Hänellä ei ollut ollut nenäliinaa ties kuinka pitkään aikaan. Hän löysti tikaria tupessa, kiristi vyötä ja jatkoi
kulkuaan.

Sain vihdoin tänä vuonna luettua Hobitin! Kirja on ollut lukulistallani jo iät ja ajat. Lainasin sen aikoinaan ekalla tai tokalla luokalla koulun pikkukirjastosta, mutta jätin tylsän alun takia hyvin nopeasti kesken. Taru sormusten herrasta -kirjoista en ollut silloin kuullutkaan. Ne on tullut myöhemmin luettua pariinkin otteeseen ja Hobitti-elokuvatkin kävin katsomassa, ennen kuin sain tartuttua tähän kirjaan.

Hobitti sijoittuu aikaan 60 vuotta ennen Sormusten herran tapahtumia, ja kertoo Bilbo Reppulin seikkailuista. Eräänä päivänä velho Gandalf ilmaantuu Kontuun ja tuo pian mukanaan revohkan kääpiöitä. Pian selviää, että kääpiöt ovat suorittamassa retkeä Yksinäiselle vuorelle palauttamaan ryöstetyn aarteen itselleen.

Vuorta vartioi pelätty lohikäärme Smaug, ja kääpiöjoukko tarvitsee mukaansa varkaan. Tähän Gandalf oli jostain käsittämättömästä syystä suositellut nimenomaan Bilboa, joka olisi mieluiten kiertänyt kaikki seikkailut kaukaa. Matkalle lähdetään, ja monien juonenkäänteiden myötä Bilbo löytää myös valtasormuksen.

Kirjan tyyli on aika erilainen kuin sormustrilogian, ja Hobitti onkin selvästi enemmän lastenkirja. Kertoja on kaikkitietävä ja vie tarinaa eteenpäin suorastaan jutustelevaan tyyliin. Bilbo pelastaa kääpiöt monesta eri pinteestä ja yleensä sattuman kautta. Kaksi kertaa kuvaan ilmestyvät kotkat ex machina ja kerran ratkaisevassa juonenkäänteessä auttaa muuan rastas. Ilmeisesti lintujen tuominen kuvaan on Tolkienin lempikeino selvitä ikävistä tilanteista.

Puolustukseksi on sanottava, että toisin kuin elokuvissa, kotkien käyttäytyminen ja motiivit selitetään kirjassa paremmin. Pelkät leffat nähneenä voi vain miettiä, mikseivät kotkat vieneet matkalaisia suoraan vuorelle vaan tiputtivat jonnekin sadan kilometrin päähän niin että tyyppien tarpomista joutui seuraamaan vielä tuntikausia. Kirjan lukeminen saa elokuvat näyttämään entistäkin naurettavammilta, kun tajuaa miten lyhyitä kohtauksia tynnyripako tai kokonaiseksi leffaksi venytetty viiden armeijan taistelu ovat kirjassa.

Kuten Taru sormusten herrasta, myös Hobitti on selkeästi miesten kirja. Koko kirjassa ei taida olla yhtä ainutta naishahmoa jolla olisi joku repliikki. Tämän takia alan ymmärtää, miksi elokuviin piti keksiä uusi haltiahahmo Tauriel (vaikka mukaan ympätty haltia-kääpiö-romanssi oli silti aika pöhkö). Bilbon lisäksi hahmoista jäivät mieleen lähinnä Gandalf, Thorin Tammikilpi, Smaug ja Klonkku. Kolmentoista kääpiön nimistä muistan ehkä neljä. Heidän kohtalonsa kiinnostanut paljoakaan kun ei heitä erottanut toisistaan (paitsi että Fili ja Kili olivat nuoria ja Bombur lihava).

Kävin Wikipediassa vilkaisemassa, mitä Hobitista siellä sanottiin, ja oli pakko nauraa vähäsen:

Hobitin ensimmäisessä suomennoksessa (Lohikäärmevuori, 1973) englannin hobbit on käännetty ”hoppeliksi”.

Lisäksi rakkaan päähenkilömme nimi oli ekassa suomennoksessa Kalpa Kassinen. En ehkä selviä tästä. :D Puutteistaan huolimatta Hobitti on kuitenkin helppolukuinen klassikko, ja saa neljä tähteä. Bilbo käy tarinan edetessä läpi kunnon kasvutarinan, ja lopussa hän on kaukana siitä tärisevästä ja mukavuudenhaluisesta hobitista, jollaisena lähti matkalle.

Kirja pääsee mukaan Lukuhaasteeseen 2016 kategoriassa Matkakertomus. Kirja kuuluu myös BBC:n 100 kirjan listaan.

Subjektiivinen tuomio: ****

J. R. R. Tolkien
Hobitti
WSOY 2006
328 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

4 kommenttia
Kirjoittanut Sanna aiheesta BBC:n 100 kirjaa, Fantasia, Kirja vs. elokuva

Roald Dahl: Jali ja suklaatehdas

jalijasuklaatehdasHän himoitsi aina ihan kauheasti jotakin sellaista, joka olisi ollut ravitsevampaa ja täyttävämpää kuin kaali tai kaalikeitto. Ja kaikkein eniten hänen mielensä teki SUKLAATA.

Luin Roald Dahlin tunnetuimpiin kuuluvan lastenkirjan Jali ja suklaatehdas osana kesän lukumaratonia. Muistan kuinka luin kirjaa lapsena ihan fiiliksissä ja ihmettelin, miten kukaan voi kirjottaa noin herkullisesti suklaasta ja karkista. Lempparini on tietenkin Vonkan erikoismurea kuohukermainen herkkusuklaa.

Nyt yli 10 vuotta myöhemmin pelkäsin, että lumous haihtuu lopullisesti kun luen kirjan taas. Paras tapa pilata lapsuuden suosikit kun on yleensä lukea tai katsoa ne uudelleen aikuisena. Onneksi niin ei käynyt! Väljän taiton ja Quentin Blaken mainion kuvituksen takia kirjan 187 lukaisi tunnissa läpi, ja se olikin mukava laskeutuminen 24 tunnin lukumaratoniin.

Kirja alkaa köyhän Jalin perheen esittelyllä. Vanhemmat, kaksi paria isovanhempia ja Jali asuvat kaikki pienessä tönössä kaupungin laidalla. Heillä on hyvin vähän rahaa edes ruokaan. Samassa kaupungissa on asuu erikoinen suklaatehtailija Villi Vonka, joka järjestää suuren kilpailun lapsille. Vonkan suklaalevyihin piilotetaan viisi kultaista pääsylippua, ja sellaisen löytäneet pääsevät kierrokselle suklaatehtaaseen ja saavat karkkia loppuelämäkseen. Parin turhan ostoksen jälkeen Jali ostaa löytämällään pennosella vielä yhden suklaalevyn nälkäänsä. Sieltä pilkahtaa jotain kultaista… (Tämä oli riemukas hetki lapsena.)

Köyhä mutta hyväsydäminen Jali herätti tietenkin sympatiani nuorena. Niin hän tekee edelleen, mutta oli yllättävää huomata kuinka kärjistettyä Dahlin kirjoitustyyli on. Neljää muuta tehtaaseen tulevaa lasta pilkataan surutta, koska yksi on lihava, toinen hemmoteltu, kolmas television orja ja neljäs purkka-addikti. He kaikki kokevatkin eri tavoilla epämiellyttävän kohtalon tehtaassa, mutta Vonkan mielestä se on vain hauskaa.

Tämä ei lapsena häirinnyt mitenkään, mutta nyt mietti pakostakin kirjan korrektiutta samalla kun luki sitä. Niin, ja Vonkan tehtaan työntekijöinä on pieni umppa-lumppa-alkuperäisheimo, jonka Vonkka on rahdannut viidakosta töihin tehtaaseensa ja jolle hän maksaa ruokapalkkaa.

Tykkäsin kuitenkin kirjasta, ja oli mukavaa huomata ettei sen herkullinen kuvaus ollut vähentynyt yhtään. Vonkan tehtaasta löytyy edelleen mitä mielikuvituksellisempia karkkeja, joita mielellään maistaisi. Vaikka kirja on kirjoitettu alun perin 60-luvulla, sen yllättävä ajanmukaisuus huvitti. Televisio ynnä muut härpäkkeet taisivat olla uhka lapsille jo silloin, kun umppa-lumpatkin intoutuivat laulamaan:

”Näistä kasvatusjutuista tärkeimmän
me soisimme teidän tietävän –
tämän: lapsia ei koskaan saa
televisioruutuun hukuttaa! —
Mutta melkeinpä joka talossa
me näimme (salaa, ikkunasta)
miten lapset nuo istuivat
kuvaruudun luona kuin apinat. —
Mitä he ennen tekivät?
Jo ennen tuota laitetta
lapsia oli olemassa!
Ja – heillä oli kirjoja!
He osasivat lukea. –”

Eipä ole maailma paljoa muuttunut viidessäkymmenessä vuodessa :D Kaiken kaikkiaan kirja on kevyttä ja herkullista luettavaa suklaan ystäville, kunhan ottaa oikeanlaisen asenteen. Se voisikin olla parasta oikein kermaisen suklaalevyn kanssa nautittuna.

roalddahlhaasteEhdin juuri osallistua myös Yöpöydän kirjat-blogin emännöimään Roald Dahl-lukuhaasteeseen! Yhden kirjan lukeneena saavutin tason nilviö. Jeah!

Kirja pääsee mukaan Lukuhaasteeseen 2016 kategoriassa Ruoasta kertova kirja.

Subjektiivinen tuomio: ****

Roald Dahl
Jali ja suklaatehdas
Otava 2009
187 sivua

2 kommenttia
Kirjoittanut Sanna aiheesta BBC:n 100 kirjaa, Lastenkirjat, Vanha suosikki

J. R. R. Tolkien: Sormuksen ritarit

sormuksenritarit

Voikohan Taru Sormusten Herrasta -sarjasta enää kirjoittaa edes mitään uutta? Suurin osa tietää tarinan juonen ja on vähintäänkin katsonut Peter Jacksonin eeppiset elokuvasovitukset. Halusin kuitenkin raapustaa vähän ylös fiiliksiäni lukukokemuksesta, joten tässä sitä ollaan.

Tämä oli nyt toinen kerta, kun luin Sormuksen ritarit kokonaisuudessaan. Ensimmäisen kerran luin koko trilogian läpi joskus reilu 10-vuotiaana, koska isäni oli sitä mieltä että minun täytyi lukea kirjat läpi ennen kuin sain katsoa ne (silloin vasta ilmestyneet) leffat. Siinä olikin sitten motivaatiota kerrakseen.

Asiaan. Sain tosiaan luettua läpi satoja sivuja kyseistä fantasiatrilogiaa, ja siitä lähtien olen voinut ylpeänä sanoa, että minä olen muuten lukenut oikeasti ne kirjatkin. Yllättävän harva meinaan on. Ongelmana oli, että kirjat olivat pitkäpiimäisen tylsiä, eivätkä hahmot tuntuneet pääsevän oikein minnekään. Kymmenen viime vuoden aikana olen yrittänyt aloittaa kirjat uudestaan moneen kertaan, mutta jämähtänyt aina ensimmäiseen osaan suunnilleen sivulle sata. Ostin jopa kaikki kolme kirjaa pokkareina syksyn 2013 kirjamessuilta, koska sitten ainakin ehtisin lukea ne. Edellisellä kerralla olin ylittänyt kirjaston uusimiskaton, koska en saanut luettua niitä puolessa vuodessakaan.

Niinhän siinä sitten kävi, että kirjat makasivat hyllyssä puolisentoista vuotta, kunnes ehkä viikko sitten tuli sellainen olo että no nyt. Tartuin Sormuksen ritareihin ja yllätyksekseni ahmaisin sen muutamassa päivässä. Sehän on todella hyvä kirja! Olen vieläkin ihan fiiliksissä tästä. On totta, että kirjan hahmoilla kestää edelleen hirveän kauan päästä yhtään mihinkään, mutta jotenkin se ei enää haittaa. Mieluusti viipyisin Tolkienin luomassa maailmassa pidempäänkin.

Taru Sormusten Herrasta on ehkä ainoa kirjasarja, jota lukiessa mielessäni seikkailevat itse kuvittelemieni hahmojen sijaan elokuvien näyttelijät. Olen katsonut leffat niin monen monta kertaa, että Aragorn kerta kaikkiaan on Viggo Mortensen ja Frodo Elijah Wood. Mutta olin positiivisesti yllättynyt siitä, kuinka hyvin elokuva on seurannut kirjaa. Paljon on trimmailtu, mutta mitään erityisen oleellista ei ole jäänyt pois. Suurimpia eroja on tarinan aikaskaala: kirjassa Frodo jää tosiaan Bilbon synttärien jälkeen Kontuun hengailemaan pariksi vuosikymmeneksi sormuksen kanssa, eikä pariksi viikoksi niin kuin elokuva antaa ymmärtää. Ja Aragornkin on erittäin hyvin säilynyt melkein satavuotias.

Kaiken kaikkiaan sekä elokuvat että kirjat ovat todella hyviä. Ne sopivat vain vähän eri tarkoituksiin. Kirja tietenkin syventää paljon elokuvasta tuttua maailmaa, jos näin voi sanoa. Monet asiat aukeavat paljon paremmin, kun tarinan taustat kerrotaan. Jos jokin asia hieman huvittaa, niin ehkä se että tarina on täynnä miehiä. Koko ensimmäisessä kirjassa taisi olla kokonaista kolme nimeltä mainittua naishahmoa, jotka puhuivat jotain: Tom Bombadilin ihastuttavan kaunis vaimo Kultamarja, Aragornin ihastuttavan kaunis on-off-tyttöystävä Arwen (vai puhuikohan hän sittenkään mitään?) ja ihastuttavan kaunis haltiavaltiatar Galadriel. Onneksi jatko-osissa tutustutaan myös Eowyniin, vaikka hänenkin ansionsa on lähinnä siinä että hän teeskentelee olevansa mies. Ei taida tämä trilogia läpäistä Bechdelin testiä :D

Joka tapauksessa tämä oli ehdottomasti uudelleenlukemisen arvoinen kirja, ja siirryinkin innokkaasti suoraan Kahteen torniin. Sormuksen ritarit pääsee myös Lukuhaasteen listaan kategoriassa Kirja, jonka henkilöistä kaikki eivät ole ihmisiä.

Subjektiivinen tuomio: *****

J. R. R. Tolkien
Taru Sormusten Herrasta 1: Sormuksen ritarit
WSOY pokkari 
668 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta BBC:n 100 kirjaa, Fantasia, Kirja vs. elokuva

Jane Austen: Viisasteleva sydän (äänikirja)

Viisasteleva sydän

Viisasteleva sydän oli ensimmäinen kuuntelemani äänikirja sitten lapsuuden. Ajattelin Lukuhaasteen kunniaksi kokeilla tätä itselleni uutta formaattia, mutta kuitenkin taattua turvallista Austenia. Kuunneltavaa äänikirjassa oli yhteensä 10 tuntia, ja imaisin sen kolmessa päivässä. Hups! Äänikirja osoittautuikin oikein mukavaksi ajanvietteeksi silloin, kun ei huvita varsinaisesti lukea kirjaa mutta on kuitenkin vähän tylsää.

Viisastelevan sydämen päähenkilönä on 27-vuotias naimaton Anne Elliot. Hän elää hiljaista elämää isosiskon ja isän kanssa, jotka kumpikin keskittyvät lähinnä itseensä ja väheksyvät Annea. Turhamaisen elämäntavan ja tuhlaavaisuuden takia he joutuvat talousongelmiin ja perhe muuttaa halvempaan asuntoon Bathiin, kauas tilastaan Kellynch Hallista.

Anne ei seuraa vielä muuta perhettä, vaan jää viettämään aikaa nuoremman sisarensa ja tämän miehen luokse lähelle sukutilaa. Kun Kellynch Halliin ilmestyy uusien vuokralaisten sukulainen Frederick Wentworth, alkaa tapahtua.  Frederick oli Annen nuoruuden rakastettu, ja he olivat olleet jonkin aikaa kihloissakin kahdeksan vuotta aiemmin, kunnes Anne oli painostettu purkamaan kihlaus miehen varattomuuden takia. Nyt Frederick oli kuitenkin rikas mies ja työskentelee merivoimissa kapteenina. Hän kantaa selvästi kaunaa Annea kohtaan, mutta Anne ei ole unohtanut miestä. Pakkaa saapuu sekoittamaan myöhemmin myös Annen sukulainen, miellyttävän oloinen herra Elliot, joka on suorastaan ihastunut päähenkilöömme. Minne Anne lopulta päätyy?

Minulla oli aluksi omat epäilykseni äänikirjasta, mutta se olikin yllättävän mukavaa kuunneltavaa. Alun hetkellistä hämmennystä lukuun ottamatta pystyin keskittymään hyvin, varsinkin kun kuuntelin kaiken vain parin päivän sisällä. Lukija Erja Manton ääni sopi tarinan henkeen ja ääneen lukeminen sai Austenin oivaltavan ja ironisen kerrontatavan hauskasti heräämään eloon, pari kertaa hekottelin ääneen. Joskus tosin kuuntelemista hankaloittivat tyylille ominaiset pitkät lisäykset tai huomautukset keskellä lauseita. Välillä myös ärsytti se, että juoni kulki niin hitaasti eteenpäin: loppuratkaisu on vasta kolmen cd-levyn päässä, argh! Mutta äänikirjan kuunteleminen oli toisaalta todella rentouttavaa.

Tarina on taattua Austenia ja loppuratkaisun pystyy joten kuten arvaamaan, vaikka sitä viimeiseen saakka epäilinkin. Tämä ei ollut yhtä hyvä kuin ikisuosikkini Ylpeys & Ennakkoluulo, mutta varsin mukiinmenevä kuitenkin. Lainaan äänikirjoja ehdottomasti uudelleenkin, varsinkin jos kyse on tämäntyyppisestä kepeästä tarinasta. Ehkä loputkin lukematta jääneet Austenit?

Viisasteleva sydän pääsee mukaan Lukuhaasteeseen kategoriassa Klassinen rakkausromaani.

Subjektiivinen tuomio: ****

Viisasteleva sydän -äänikirjasta ovat kirjoittaneet myös LuettuaNenä kirjassa ja Jos vaikka lukisi.

Jane Austen: Viisasteleva sydän
WSOY 2008
Lukija Erja Manto
8 CD-levyä, 10 tuntia

Osta äänikirja Adlibriksesta*

1 kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta BBC:n 100 kirjaa, Rakkaus

Audrey Niffenegger: Aikamatkustajan vaimo

aikamatkustajanvaimo

”Clare: On raskasta aina odottaa. Odotan Henryä. Minulla ei ole aavistustakaan, missä hän on. En tiedä, missä kunnossa hän on. On rankkaa olla se, joka jää jälkeen.”

Aikamatkustajan vaimo on tarina Henrystä ja Claresta, pariskunnasta ajan pyörteissä. Henry kärsii aikasiirtymähäiriöstä eli matkustaa välillä ajassa tahtomattaan. Clare tapasi aikamatkustavan, 36-vuotiaan Henryn kuusivuotiaana ja vietti tämän kanssa paljon aikaa lapsuudessaan, mutta Henry tutustui Clareen ensi kertaa vasta ollessaan itse parikymppinen.

Kirja seuraa heidän tarinaansa vuosikymmenien kuluessa. Tarina ei etene kronologisesti, vaan välillä ollaan Claren lapsuudessa, yleensä ”normaaliajassa” ja joskus hypähdetään taas tulevaisuuteen. Sekä Clare että Henry toimivat vuorollaan kertojina. Epäkronologisuudesta huolimatta kirjaa on helppo seurata, sillä joka luvun alussa kerrotaan päivämäärä ja kuinka vanhoja Clare ja Henry ovat kohtauksessa; siitä voi päätellä onko kyseessä aikahyppy vai ei.

Aikamatkustus aiheuttaa huvittavia tilanteita ja onnenpotkuja, mutta myös paljon huolta, ikävää ja surua. Ei ole helppoa joutua tahtomattaan pois toisen luota, eikä olla se joka jää aina jälkeen. Kohtaukset eri aikakausilta syventävät henkilöhahmoja ja lisävalottavat tarinaa. Kokonaisuudessaan 650-sivuisesta tarinasta muodostuu tunteikas ja viihdyttävä paketti, josta on vaikea päästää irti. Loppu on nerokas, ja tippa meinaa tulla linssiin.

Törmäsin Aikamatkustajan vaimoon aikoinaan sattumalta, kun mummini lahjoitti sen minulle. Hän ei pitänyt kirjasta, mutta arveli että se saattaisi kiinnostaa minua. Tarina imaisi minut mukaansa melkein saman tien (kun olin muutaman ensimmäisen sivun ajan ihmettelyt kirjan ideaa), ja nykyään se on yksi lempikirjoistani. Suosittelen sitä kaikille romantiikan ja toisaalta myös fantasian ystäville. Enkä ole tässä yksin; kirja kuuluu myös BBC:n kokoamaan 100 merkkiteoksen listaan.

Subjektiivinen tuomio: *****

Audrey Niffenegger: Aikamatkustajan vaimo
Gummerus 2007
648 sivua

Oletko sinä lukenut tämän kirjan? Voit antaa sille tähtiä alla ja näin saamme myös yleisön mielipiteen kirjasta!

2 kommenttia
Kirjoittanut Sanna aiheesta BBC:n 100 kirjaa, Rakkaus