Kirja vs. elokuva

Margaret Atwood: Orjattaresi

Punainen hahmo jolla on siivet kasvojen ympärillä, samanlainen hahmo kuin minä, punapukuinen ja koria kantava nainen, josta on vaikea sanoa oikeastaan yhtään mitään, lähestyy minua tiilikäytävää pitkin. Sitten hän on kohdallani ja me tirkistelemme toistemme kasvoja meitä ympäröivien kangastunnelien läpi. Hän on se joka hänen pitääkin olla.
– Siunattu olkoon hedelmä, hän sanoo käyttäen virallista tervehdystämme.
– Avatkoon Herra, minä vastaan yhtä virallisesti.

Margaret Atwoodin vuonna 1985 julkaistu romaani Orjattaresi on noussut jälleen pinnalle suositun The Handmaid’s Tale -sarjan myötä, ja siitä syystä itsekin tartuin kirjaan. Vuonna 2017 julkaistussa uudessa painoksessa onkin televisiosarjan mukainen kansi.

Luin ensin kirjasta puolet, sitten katsoin sarjan ensimmäisen jakson, luin kirjan loppuun, katsoin toisen jakson ja nyt olisi vielä kahdeksan jaksoa jäljellä. Tähän mennessä kriitikkojen kehuma sarja on vaikuttanut laadukkaalta ja kirjan hengessä tehdyltä.

Loin tätä varten uuden postauskategorian kaunokirjallisuuden alle, koska mielestäni Orjattaresi ei sujahda kovin luontevasti fantasian tai sen puoleen tieteiskirjallisuudenkaan kategoriaan. Olkoon siis dystopia.

Kirjan maailmassa eletään vaihtoehtoista aikaa, arviolta 1900-luvun loppua tai 2000-luvun alkua. Saasteet ja myrkyt ovat laskeneet jyrkästi syntyvyyttä ja Amerikka käy sotaa. Vallassa ovat Raamattua vinksahtaneesti lukevat fundamentalistit, ja hedelmälliset naiset on alistettu synnytyskoneiksi. Ihmiset on jaettu luokkiin: miehet ovat komentajia, alempiarvoisia miehiä tai palvelijoita; naiset ovat vaimoja, orjattaria, marttoja, säästövaimoja tai prostituoituja.

Päähenkilönä on orjatar Frediläinen (alkuteoksessa Offred), joka on Fred-nimisen komentajan omaisuutta. Komentajan vaimo ei kykene saamaan lapsia, joten perheeseen on otettu orjatar. Orjatar ei ole jalkavaimo tai rakastajatar, vaan ”kävelevä kohtu”, jonka ainoa tarkoitus on synnyttää komentajan lapsi kaksivuotisen komennuksensa aikana.

Kirjassa Frediläinen kertoo tarinaansa osittain nykyajassa, osittain takaumilla ja pohdinnoilla. Lukija pääsee kurkistamaan syntypäivän viettoon, pelastajaisiin ja orjattarien koulutukseen. Välillä nähdään vilauksia aikaisemmasta, normaalista elämästä, josta ei vielä ole kulunut kovinkaan montaa vuotta.

Kamalassakin maailmankuvassa pilkahtelee toivoa, kun kapinahenki herää eri yhteiskuntaluokissa. Frediläinen saa huomata, että ”heidän” lisäksi on olemassa myös ”me”, vastarintaliike. Mutta keneenkään ei voi luottaa – kuka tahansa voi olla silmä, vakooja.

Kirjan alku oli koukuttava ja veti mukaansa, niin että halusin tietää lisää oudosta maailmankuvasta ja tavoista. Myöhemmin tahti muuttuu verkkaisemmaksi ja iso osa tarinasta tapahtuu minäkertojan päässä, takaumina, pohdintoina ja muisteluina. Välillä tekisi mieli hoputtaa kertojaa palaamaan muisteloistaan nykyaikaan, mutta teksti pitää silti otteessaan loppuun asti.

Loppu jäi minun makuuni hieman liian avoimeksi, olin jotenkin odottanut sellaista nälkäpelimäistä selkeää loppuratkaisua dystopialle suuntaan tai toiseen. Epilogi toi kuitenkin kaipaamaani lisätietoa henkilöiden kohtaloista. Suosittelen lämpimästi tutustumaan tähän klassikkoon, jos sitä ei ole vielä tullut tehtyä – Atwoodin luoma maailma samaan aikaan kuvottaa ja kiehtoo.

Kirja pääsee vielä mukaan lukuhaasteeseen 2017 kategoriassa Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään.

Subjektiivinen tuomio: ****

Margaret Atwood
Orjattaresi
Tammi 2017 (korjattu suomenkielinen painos)
436 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Kirjasta on kirjoittanut moni bloggaaja, mutta kattavan arvion löytää esimerkiksi Yöpöydän kirjat-blogista, jonka myötä ylipäätään tutustuin koko kirjaan.

2 kommenttia
Kirjoittanut Sanna aiheesta Dystopia, Kirja vs. elokuva

21 elokuvaa, joiden kirjoja en ole lukenut

Tykkään yleensä lukea kirjat ennen kuin katson niistä tehdyn elokuvan. En ole esimerkiksi katsonut Game of Thronesia kakkoskautta pidemmälle, koska haluan lukea sarjan loppuun (enkä ole vielä saanut aikaiseksi). Useimmissa tapauksissa (kuten Harry Potterit) elokuvat eivät vedä millään vertoja kirjoille.

Kuitenkin – kun aloin tehdä listaa sellaisista elokuvista ja tv-sarjoista, joiden kirjoja en ole lukenut, listasta tuli yllättävän pitkä. Monista suosituista elokuvista tai tv-sarjoista tulee jopa yllätyksenä, että ne pohjautuvat romaaniin tai novelliin. Käytin tätä listaa apuna tehdessäni internetin erilaisia movies based on books -listoja.

Pienellä vaivalla sain kerättyä listalle 21 nimekettä, ja niitä on varmasti enemmänkin:

1. P. S. Rakastan sinua
Perustuu Cecelia Ahernin samannimiseen romaaniin
2. The Notebook
Perustuu Nicholas Sparksin romaaniin Kuuntele vain muistojasi
3. Les Miserables
Perustuu Victor Hugon romaaniin Kurjat
4. Liikkuva linna
Perustuu Diana Wynne Jonesin samannimiseen romaaniin
5. Uusi Sherlock / Holmes NYC
Perustuu Arthur Conan Doylen teoksiin
6. Vihreä maili
Perustuu Stephen Kingin kirjaan Kuoleman käytävä
7. Järki ja tunteet
Perustuu Jane Austenin samannimiseen romaaniin
8. Avain pakoon
Perustuu Stephen Kingin pienoisromaaniin Rita Hayworth and Shawshank Redemption
9. Vettä elefanteille
Perustuu Sara Gruenin samannimiseen romaaniin
10. Bridget Jones: Elämäni sinkkuna / Bridget Jones: Elämä jatkuu
Perustuvat Helen Fieldingin samannimisiin romaaneihin
11. Paholainen pukeutuu Pradaan
Perustuu Lauren Weisbergerin samannimiseen romaaniin
12. V niin kuin verikosto
Perustuu Alan Mooren ja David Lloydin samannimiseen sarjakuvaromaaniin
13. The Revenant
Perustuu Michael Punken samannimiseen romaaniin
14. The Great Gatsby
Perustuu F. Scott Fitzgeraldin romaaniin Kultahattu
15. Piin elämä
Perustuu Yann Martelin samannimiseen romaaniin
16. Anna Karenina
Perustuu Leo Tolstoin samannimiseen romaaniin
17. Yksin Marsissa
Perustuu Andy Weirin samannimiseen romaaniin
18. Poldark
Perustuu Winston Grahamin kirjasarjaan
19. Pilvikartasto
Perustuu David Mitchellin samannimiseen romaaniin
20. Benjamin Buttonin uskomaton elämä
Perustuu F. Scott Fitzgeraldin samannimiseen novelliin
21. Suljettu saari
Perustuu Dennis Lehanen samannimiseen romaaniin

Varmasti joku jäi vielä puuttumaankin. Hauskaa muuten, että Stephen King ja F. Scott Fitzgerald esiintyvät listassa kumpikin kahdesti – ja kaikki neljä hyviä elokuvia.

Haastan muutkin kirjabloggaajat tekemään vastaavan listauksen! Tuleeko sinulla pitkä lista, vai oletko lukenut kaiken ennen kuin katsot sarjan tai leffan? Ovatko oman listasi teokset sinulla myös lukulistalla? Linkkaa postauksesi tähän alle!

6 kommenttia
Kirjoittanut Sanna aiheesta Jutustelua, Kirja vs. elokuva

J. R. R. Tolkien: Hobitti

hobittiHän vapisi pelosta mutta hänen pienet kasvonsa olivat päättäväiset ja ankarat. Hän oli jo kovin erilainen hobitti kuin se joka oli kauan sitten rynnännyt Repunpäästä ilman nenäliinaa. Hänellä ei ollut ollut nenäliinaa ties kuinka pitkään aikaan. Hän löysti tikaria tupessa, kiristi vyötä ja jatkoi
kulkuaan.

Sain vihdoin tänä vuonna luettua Hobitin! Kirja on ollut lukulistallani jo iät ja ajat. Lainasin sen aikoinaan ekalla tai tokalla luokalla koulun pikkukirjastosta, mutta jätin tylsän alun takia hyvin nopeasti kesken. Taru sormusten herrasta -kirjoista en ollut silloin kuullutkaan. Ne on tullut myöhemmin luettua pariinkin otteeseen ja Hobitti-elokuvatkin kävin katsomassa, ennen kuin sain tartuttua tähän kirjaan.

Hobitti sijoittuu aikaan 60 vuotta ennen Sormusten herran tapahtumia, ja kertoo Bilbo Reppulin seikkailuista. Eräänä päivänä velho Gandalf ilmaantuu Kontuun ja tuo pian mukanaan revohkan kääpiöitä. Pian selviää, että kääpiöt ovat suorittamassa retkeä Yksinäiselle vuorelle palauttamaan ryöstetyn aarteen itselleen.

Vuorta vartioi pelätty lohikäärme Smaug, ja kääpiöjoukko tarvitsee mukaansa varkaan. Tähän Gandalf oli jostain käsittämättömästä syystä suositellut nimenomaan Bilboa, joka olisi mieluiten kiertänyt kaikki seikkailut kaukaa. Matkalle lähdetään, ja monien juonenkäänteiden myötä Bilbo löytää myös valtasormuksen.

Kirjan tyyli on aika erilainen kuin sormustrilogian, ja Hobitti onkin selvästi enemmän lastenkirja. Kertoja on kaikkitietävä ja vie tarinaa eteenpäin suorastaan jutustelevaan tyyliin. Bilbo pelastaa kääpiöt monesta eri pinteestä ja yleensä sattuman kautta. Kaksi kertaa kuvaan ilmestyvät kotkat ex machina ja kerran ratkaisevassa juonenkäänteessä auttaa muuan rastas. Ilmeisesti lintujen tuominen kuvaan on Tolkienin lempikeino selvitä ikävistä tilanteista.

Puolustukseksi on sanottava, että toisin kuin elokuvissa, kotkien käyttäytyminen ja motiivit selitetään kirjassa paremmin. Pelkät leffat nähneenä voi vain miettiä, mikseivät kotkat vieneet matkalaisia suoraan vuorelle vaan tiputtivat jonnekin sadan kilometrin päähän niin että tyyppien tarpomista joutui seuraamaan vielä tuntikausia. Kirjan lukeminen saa elokuvat näyttämään entistäkin naurettavammilta, kun tajuaa miten lyhyitä kohtauksia tynnyripako tai kokonaiseksi leffaksi venytetty viiden armeijan taistelu ovat kirjassa.

Kuten Taru sormusten herrasta, myös Hobitti on selkeästi miesten kirja. Koko kirjassa ei taida olla yhtä ainutta naishahmoa jolla olisi joku repliikki. Tämän takia alan ymmärtää, miksi elokuviin piti keksiä uusi haltiahahmo Tauriel (vaikka mukaan ympätty haltia-kääpiö-romanssi oli silti aika pöhkö). Bilbon lisäksi hahmoista jäivät mieleen lähinnä Gandalf, Thorin Tammikilpi, Smaug ja Klonkku. Kolmentoista kääpiön nimistä muistan ehkä neljä. Heidän kohtalonsa kiinnostanut paljoakaan kun ei heitä erottanut toisistaan (paitsi että Fili ja Kili olivat nuoria ja Bombur lihava).

Kävin Wikipediassa vilkaisemassa, mitä Hobitista siellä sanottiin, ja oli pakko nauraa vähäsen:

Hobitin ensimmäisessä suomennoksessa (Lohikäärmevuori, 1973) englannin hobbit on käännetty ”hoppeliksi”.

Lisäksi rakkaan päähenkilömme nimi oli ekassa suomennoksessa Kalpa Kassinen. En ehkä selviä tästä. :D Puutteistaan huolimatta Hobitti on kuitenkin helppolukuinen klassikko, ja saa neljä tähteä. Bilbo käy tarinan edetessä läpi kunnon kasvutarinan, ja lopussa hän on kaukana siitä tärisevästä ja mukavuudenhaluisesta hobitista, jollaisena lähti matkalle.

Kirja pääsee mukaan Lukuhaasteeseen 2016 kategoriassa Matkakertomus. Kirja kuuluu myös BBC:n 100 kirjan listaan.

Subjektiivinen tuomio: ****

J. R. R. Tolkien
Hobitti
WSOY 2006
328 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

4 kommenttia
Kirjoittanut Sanna aiheesta BBC:n 100 kirjaa, Fantasia, Kirja vs. elokuva