Kirja vs. elokuva

Andy Weir: Yksin Marsissa

Oletin että kannettava kestäisi ulkoilman. Se on vain elektroniikkaa, vai mitä? Se pysyy lyhyen aikaa lämpimänä ja tekee tehtävänsä eikä tarvitse ilmaa.
Se sammui välittömästi. Näyttö musteni ennen kuin olin astunut ulos ilmalukosta. Kävi ilmi että ’L’ kirjainyhdistelmästä ’LCD’ tarkoittaa sanaa ’Liquid’ eli ’nestemäinen’. Luulen että ’nestemäinen’ joko jäätyi tai haihtui. Lähetän ehkä käyttäjäarvion. ’Vein tuotteen Marsiin. Se lakkasi toimasta. 0/10.’

Tämän kanssa kävi samalla tavalla kuin Poldark-pokkarin kanssa. Olin nähnyt Yksin Marsissa -elokuvan kahteenkin kertaan, ennen kuin bongasin vuoden 2017 Kirjamessuilta kovakantisen kirjan vitosella. Uskalsin ostaa teoksen omaan hyllyyn, enkä joutunut pettymään. Tämä oli mahdottoman hyvä!

Eletään solia numero 6 Marsin kamaralla, kun Ares 3:n miehistö joutuu hiekkamyrskyyn tutkimusaseman edustalla. Retkikunnan insinööri Mark Watneyn avaruuspuku menee rikki, ja hän paiskautuu myrskyssä kauas muista. Muut luulevat hänen kuolleen, keskeyttävät tehtävän ja lähtevät Marsista. Mark jää planeetalle yksin toimivan tutkimusaseman kanssa, mutta ilman pakoreittiä tai toimivia kommunikaatiovälineitä.

Markilla ei ole aikomustakaan kuolla vieraalla planeetalla, joten hänellä on kymmeniä asioita selvitettävänä. Miten saada tarpeeksi ruokaa? Miten ilmoittaa Maahan, että hän onkin elossa? Miten päästä takaisin kotiin? Alkaa jännittävä selviytymistaistelu, joka vaatii valtavasti kekseliäisyyttä ja hyvää onnea. Pienikin virhe voi räjäyttää hänet taivaan tuuliin.

Kirja koostuu pääsääntöisesti Markin lokimerkinnöistä Marsin tutkimusasemalta, sekä Nasan työntekijöiden puuhailuista Maassa tai muiden astronauttien tekemisistä Hermes-aluksella, kun juoni sitä vaatii. Yksin Marsissa sisältää runsaasti teknisiä yksityiskohtia, mutta ymmärrettävästi ja viihdyttävästi esitettynä. Teknisyydestään huolimatta, tai ehkä juuri sen takia, teos on mielenkiintoinen scifi-kirja. Kirjan liepeessä todetaan, että tarina pohjautuu nykytieteeseen, joten asioita ei ole keksitty täysin kirjailijan päästä.

Juoni on uskottava, ja kirja herättää ajatuksia: Paljonko oikeasti oltaisiin valmiita uhraamaan rahaa yhden ihmisen pelastamiseksi Marsista? Voiko ihmiselämän arvoa mitata rahassa? Mark Watney on ilahduttava henkilöhahmo: Lannistumaton, loputtoman kekseliäs insinööri ja loistavan mustalla huumorintajulla varustettu itseironinen tyyppi. Lukija odottaa innoissaan, miten hän ratkaisee seuraavan eteen tulevan ongelman. Huumoria ei puutu, ja monessa kohdassa saikin hekotella ääneen.

Elokuvassa Matt Damon sopii näyttelemään Markia hienosti, ja lukiessani kirjaa päässäni seikkailikin Damonin näköinen hahmo. Elokuva oli myös tehty kirjalle uskollisesti, vaikka muutamia kohtia olikin tiivistetty. Teokset toimivat yhdessä tai erikseen.

Itsellä kirja toimi joulun välipäivien lomalukemisena opiskelukirjojen ja töiden välissä. Viihdyin tarinan parissa ja ahmaisin sen parissa päivässä. Olisin mielelläni lukenut enemmänkin! Weir on näköjään kirjoittanut juuri toisenkin avaruuteen sijoittuvan romaanin – Artemis ilmestyi lokakuussa 2017 ja menee ainakin itsellä lukulistalle.

Kirja pääsee mukaan vuoden 2018 Helmet-lukuhaasteeseen kategoriassa Kirjan nimessä on jokin paikka.

Subjektiivinen tuomio: *****

Andy Weir
Yksin Marsissa
Into kustannus 2015
387 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Posted by Sanna in Kirja vs. elokuva, Scifi, 0 comments

Winston Graham: Poldark – Kapinallinen

Ross saapui seurueen keskelle, joka ei ollut lainkaan valmistautunut hänen tuloonsa. Hänen saapuessaan ovelle pöydässä olijat päästelivät toinen toisensa jälkeen hämmästyneitä huudahduksia. Elizabeth, Francis, Verity ja tohtori Choake hypähtivät seisomaan, Charles istui mutisten ja shokin tyrmistyttämänä.

Olen pyrkinyt ostamaan omaan kirjahyllyyni vain teoksia, jotka olen lukenut ja hyviksi todennut. Viime aikoina olen kuitenkin lipsunut periaatteestani. Vuoden 2017 kirjamessuilta nappasin Gummeruksen pokkarihyllystä Poldark-kirjasarjan ensimmäisen osan.

Kirjoista tehty BBC:n hieno televisiosarja kuuluu suosikkeihini ja molemmat tuotantokaudet löytyvät jo elokuvahyllyni puolelta. Niinpä uskalsin satsata kirjaan viisi euroa, enkä joutunut pettymään. Asian huono puoli: nyt joudun todennäköisesti hankkimaan kaikki sarjan myöhemmätkin osat.

Kirja alkaa kapteeni Ross Poldarkin paluusta kotikonnuilleen Cornwalliin parin sodassa vietetyn vuoden jälkeen. Isä on kuollut ja suvun talo on ränsistynyt kelvottomien palvelijoiden hoidossa. Ensi töikseen Ross lähtee vierailulle setänsä luokse, vain löytääkseen sukulaiset juhlimassa kihlausta: Rossin nuoruuden rakastettu Elizabeth onkin menossa naimisiin Rossin serkun kanssa.

Masentavista lähtökohdista huolimatta Ross ei kuitenkaan lannistu, vaan alkaa kunnostaa taloaan ja elää elämäänsä. Eräällä kaupunkireissullaan hän pelastaa tappelusta nuoren Demelzan, jonka palkkaa taloonsa keittiöpiiaksi. Koska pokkarin sisäkannessa on isolla naisen kuva ja seuraavan osan nimi Demelzan laulu, ei liene liian suuri juonipaljastus että Rossin ja Demelzan suhde kehittyy ajan myötä läheiseksi. Vuosien kuluessa Ross lähtee mukaan myös uhkarohkeaan kaivoshankkeeseen, joka näyttelee ainakin sarjassa myöhemmin merkittävää osaa. Edelleen hän joutuu tasapainoilemaan suhteessaan Elizabethiin, jota kohtaan hänellä on yhä tunteita.

En osaa sanoa, millainen lukukokemus kirja olisi ”pelkästään”. Koska olin jo katsonut televisiosarjan, maailmaan oli helppo hypätä mukaan heti alusta saakka ja kaikki henkilöhahmot olivat vanhoja tuttuja. Kuvittelinkin hahmot lukiessani sarjan näyttelijöiden näköisiksi. Koska sarja on tehty varsin uskollisesti seuraten kirjaa, ne täydentävät hyvin toisiaan ja kirja toimii myös ”lisämateriaalina” sarjan tapahtumille, jos näin voi sanoa.

Säikähdin tosin kun luin kohdan, jossa Ross palkkasi Demelzan taloonsa 13-vuotiaana. Televisiosarjassa molemmat ovat nimittäin ihan aikuisia (Demelzaa esittää ihana Eleanor Tomlinson). Ei kai kyseessä ole Romeo ja Julia -tyyppinen eeppinen lasten rakkaustarina? Onneksi kirjasarjan aikajänne on paljon televisiosarjaa pidempi, ja kirjan ajassa kuluu vuosia ennen kuin mitään romanttiseen viittavaakaan tapahtuu.

Ajattelin, että alun perin 1940-luvulla ilmestynyt tuhti kirja saattaa olla hieman kuivaakin luettavaa, mutta viihdyinkin Grahamin tekstin parissa hyvin. Tapahtumat soljuivat omalla painollaan eteenpäin, teksti oli sujuvaa ja henkilöhahmot kiinnostavasti rakennettuja. Rossin ja Demelzan suhde ja sen kasvaminen vähitellen kuvataan hienosti. Ross on lähes täydellinen romanttinen sankari, mutta onneksi hänelläkin on puutteensa ja särmänsä.

Kaiken kaikkiaan kirja toimii sarjan tavoin erinomaisesti ajankuluna ja pakona arjesta, jos genrestä tykkää. Tätä lisää siis! Sarjassa on ainakin neljä suomennettua osaa ja lisää on näemmä tulossa tänä vuonna. Televisiosarjan ystäville tiedoksi: Kolmas kausi alkoi Ylellä tiistaina 23.1. ja näkyy myös Yle Areenassa. Jihuu!

Kirja pääsee vielä vuoden 2017 lukuhaasteeseen kategoriassa Sukutarina.

Subjektiivinen tuomio: *****

Winston Graham
Poldark – Kapinallinen
Gummerus 2017
555 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Posted by Sanna in Historiallinen, Kirja vs. elokuva, 2 comments

Margaret Atwood: Orjattaresi

Punainen hahmo jolla on siivet kasvojen ympärillä, samanlainen hahmo kuin minä, punapukuinen ja koria kantava nainen, josta on vaikea sanoa oikeastaan yhtään mitään, lähestyy minua tiilikäytävää pitkin. Sitten hän on kohdallani ja me tirkistelemme toistemme kasvoja meitä ympäröivien kangastunnelien läpi. Hän on se joka hänen pitääkin olla.
– Siunattu olkoon hedelmä, hän sanoo käyttäen virallista tervehdystämme.
– Avatkoon Herra, minä vastaan yhtä virallisesti.

Margaret Atwoodin vuonna 1985 julkaistu romaani Orjattaresi on noussut jälleen pinnalle suositun The Handmaid’s Tale -sarjan myötä, ja siitä syystä itsekin tartuin kirjaan. Vuonna 2017 julkaistussa uudessa painoksessa onkin televisiosarjan mukainen kansi.

Luin ensin kirjasta puolet, sitten katsoin sarjan ensimmäisen jakson, luin kirjan loppuun, katsoin toisen jakson ja nyt olisi vielä kahdeksan jaksoa jäljellä. Tähän mennessä kriitikkojen kehuma sarja on vaikuttanut laadukkaalta ja kirjan hengessä tehdyltä.

Loin tätä varten uuden postauskategorian kaunokirjallisuuden alle, koska mielestäni Orjattaresi ei sujahda kovin luontevasti fantasian tai sen puoleen tieteiskirjallisuudenkaan kategoriaan. Olkoon siis dystopia.

Kirjan maailmassa eletään vaihtoehtoista aikaa, arviolta 1900-luvun loppua tai 2000-luvun alkua. Saasteet ja myrkyt ovat laskeneet jyrkästi syntyvyyttä ja Amerikka käy sotaa. Vallassa ovat Raamattua vinksahtaneesti lukevat fundamentalistit, ja hedelmälliset naiset on alistettu synnytyskoneiksi. Ihmiset on jaettu luokkiin: miehet ovat komentajia, alempiarvoisia miehiä tai palvelijoita; naiset ovat vaimoja, orjattaria, marttoja, säästövaimoja tai prostituoituja.

Päähenkilönä on orjatar Frediläinen (alkuteoksessa Offred), joka on Fred-nimisen komentajan omaisuutta. Komentajan vaimo ei kykene saamaan lapsia, joten perheeseen on otettu orjatar. Orjatar ei ole jalkavaimo tai rakastajatar, vaan ”kävelevä kohtu”, jonka ainoa tarkoitus on synnyttää komentajan lapsi kaksivuotisen komennuksensa aikana.

Kirjassa Frediläinen kertoo tarinaansa osittain nykyajassa, osittain takaumilla ja pohdinnoilla. Lukija pääsee kurkistamaan syntypäivän viettoon, pelastajaisiin ja orjattarien koulutukseen. Välillä nähdään vilauksia aikaisemmasta, normaalista elämästä, josta ei vielä ole kulunut kovinkaan montaa vuotta.

Kamalassakin maailmankuvassa pilkahtelee toivoa, kun kapinahenki herää eri yhteiskuntaluokissa. Frediläinen saa huomata, että ”heidän” lisäksi on olemassa myös ”me”, vastarintaliike. Mutta keneenkään ei voi luottaa – kuka tahansa voi olla silmä, vakooja.

Kirjan alku oli koukuttava ja veti mukaansa, niin että halusin tietää lisää oudosta maailmankuvasta ja tavoista. Myöhemmin tahti muuttuu verkkaisemmaksi ja iso osa tarinasta tapahtuu minäkertojan päässä, takaumina, pohdintoina ja muisteluina. Välillä tekisi mieli hoputtaa kertojaa palaamaan muisteloistaan nykyaikaan, mutta teksti pitää silti otteessaan loppuun asti.

Loppu jäi minun makuuni hieman liian avoimeksi, olin jotenkin odottanut sellaista nälkäpelimäistä selkeää loppuratkaisua dystopialle suuntaan tai toiseen. Epilogi toi kuitenkin kaipaamaani lisätietoa henkilöiden kohtaloista. Suosittelen lämpimästi tutustumaan tähän klassikkoon, jos sitä ei ole vielä tullut tehtyä – Atwoodin luoma maailma samaan aikaan kuvottaa ja kiehtoo.

Kirja pääsee vielä mukaan lukuhaasteeseen 2017 kategoriassa Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään.

Subjektiivinen tuomio: ****

Margaret Atwood
Orjattaresi
Tammi 2017 (korjattu suomenkielinen painos)
436 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Kirjasta on kirjoittanut moni bloggaaja, mutta kattavan arvion löytää esimerkiksi Yöpöydän kirjat-blogista, jonka myötä ylipäätään tutustuin koko kirjaan.

Posted by Sanna in Dystopia, Kirja vs. elokuva, 2 comments