Jutustelua

Yksi kirja kuukaudessa

tammikuunluetutiso

Vuoden 2016 lukuhaaste saattaa jäädä hieman laihaksi, sillä tammikuussa sain luettua tasan yhden kirjan. (Vuodenvaihteessa taas kerran hotkaistua ensimmäistä Potteria ei lasketa.) Tammikuun lukusaavutus oli Walter Isaacsonin kirja Steve Jobs, jota minun ei  alun perin edes pitänyt itse lukea. Lainasin sen jouluksi veljelleni, mutta päädyin selailemaan sitä itse.

Olen aina ajatellut että elämäkerrat ovat tylsiä, mutta Isaacsonin teos on helppolukuinen, koukuttava ja mahdottoman hyvin kirjoitettu. Kirja avasi Steve Jobsia henkilönä ja Applen brändiä ja tarinaa kiinnostavasti. Lopun lähdeluetteloa selatessa hämmästyttää, kuinka paljon taustatyötä kirjaa varten on tehty. Joka tapauksessa reilun 600 sivun tankkaamiseen meni koko kuukausi, koska lueskelin teosta aina vähän kerrallaan muun muassa ruokapöydässä.

Näyttää siltä, että helmikuusta tulee samanlainen. Tällä hetkellä minulla on työn alla Tuulen nimen kauan odotettu jatko-osa, Viisaan miehen pelko. Kirjan erä-päivä oli viime torstai ja aloitin lukemisen tiistaina… Jep jep.

Tähän mennessä olen lukenut 900 sivusta reilu puolet, ja sakkomaksuja kertyy hitaasti mutta varmasti.  Mutta en minä voi tätä tässä vaiheessa palauttaa kun olen ihan koukussa, ja kirjassa on huikea varausjono :D toivottavasti saisin tämän viikon sisällä loppuun!

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Jutustelua

Hei kirjamaailma!

Tervetuloa Lukujonossa-blogiin! Tämä ei ole ensimmäinen blogini ikinä, mutta ensimmäinen kirjablogi kyllä. Kirjat ovat niin mahtava aihe, etten todellakaan tiedä miksen ole tehnyt tätä aiemmin. Kirjoista on aina sanottavaa.

Lukujonossa keskittyy ensisijaisesti kaikenkarvaisiin kirja-arvioihin aina uutuuksista klassikoihin. Lisäksi on luvassa myös teemapostauksia, tapahtumapostauksia, kukkivaa kirjahuumoria ja jopa kirjailijahaastatteluita, jos sattuu sopivasti. Ajoittain saatamme poiketa myös kirjoista tehtyjen elokuvien ihmeelliseen maailmaan – onko kirja aina parempi kuin leffa?

Mainittakoon, että kirja-arvostelupostauksissa tulee olemaan arviointinapit, joista jokainen voi antaa tähtiä kyseiselle kirjalle jos on sen lukenut. Näin saadaan samasta opuksesta muutakin kuin minun subjektiivinen tuomioni.

Tästä tää nyt sit lähtis – tilaa toki blogin feedi tai lisää se kirjanmerkkeihisi! Facebook-sivu ja Twitter-tili löytyvät valmiina jo näin heti alkuvaiheessa, joten tykkää ja seuraa niin pysyt kärryillä viimeisimmistä käänteistä.

Huomenna on luvassa ekaa kirja-arviota!

Terveisin,
Sanna

PS.  Seuraa blogiani Bloglovinin avulla!

4 kommenttia
Kirjoittanut Sanna aiheesta Jutustelua