Opiskelu

Kokemuksia kirjallisuuden opinnoista osa 2

Lue myös: Kokemuksia kirjallisuuden opinnoista osa 1

Olin ajatellut kirjoitella kirjallisuusopintojen etenemisestä useammankin kerran, mutta niin se vuosi vain vierähti. Ilmoittauduin Jyväskylän avoimeen yliopistoon kirjallisuuden perusopintoihin viime elokuussa. Tavoitteena oli puuhastella 25 opintopisteen suuruinen kokonaisuus vuodessa, kokopäivätyön ohessa. Kuinkas sitten kävikään?

Työn ohessa opiskelu ei itse asiassa ole kovin vaikeaa. Arki-iltaisin en jaksa tehdä mitään älyllistä, mutta minulle toimiva tapa oli rauhoittaa kokonaisia viikonloppuja opiskeluun. Mahdotonta on sen sijaan yrittää opiskella kesäloman ohessa. Kiihkeä loppukiri jäi tekemättä, kun olen antanut aivojen viipertää vapaalla ja sulkeutunut helteiseen kammiooni lukemaan Dan Brownia ja Stephenie Meyeriä.

Opinto-oikeuteni loppui viime viikolla, ja tällä hetkellä olen suorittanut varmasti 15 opintopistettä ja hyvin luultavasti vielä 5 pistettä, josta kurssi on arvioitavana. Yhteensä siis 20/25.

Suoritetut kurssit:

  • Länsimaisen kulttuurin teemat ja kuvasto 5 op
    Tämän kurssin suoritin innosta soikeana heti elokuussa. Kuten aikaisemmassa kokemuspostauksessa kuvasin, jaksoin vielä siinä vaiheessa lukea vaikka mitä taustamateriaaliakin. Suoritin kurssin tekemällä itsenäisen 20 sivun oppimistehtävän. Uujeah.
  • Kirjallisuustieteen perusteet 5 op
    Kävin syksyllä yhtenä viikonloppuna Jyväskylässä lähiopetuksessa, ja tein sen jälkeen vielä noin 10 sivun oppimistehtävän. Oli mukavaa käydä myös ihmisten ilmoilla ja tavata muita opiskelijoita. Yleensä opin parhaiten luentoja kuuntelemalla ja muistiinpanoja tekemällä.
  • Kotimaisen kirjallisuuden tuntemus 5 op
    Tähän kurssiin tuli onneksi uusi suoritusvaihtoehto, lukupiiri. Vaikka työmäärä oli iso, se tuntui silti paremmalta vaihtoehdolta kuin yhdentoista kaunokirjallisen teoksen tenttiminen. Tapasimme parin viikon välein kahden muun opiskelijan kanssa ja kirjoitimme vajaa 30-sivuisen lukupiiriraportin. Alkukevät menikin tehokkaasti kotimaisten klassikoiden lukemiseen, ja olen arvioinut niitä myös blogissa Opiskelu-kategorian alla. Tästä saimme viitosen, jee! Tämä kurssi on tarkoitettu viimeisenä opiskeltavaksi, joten minun piti ennakkomateriaalina lukea analyysikurssin ja kotimaisen kirjallisuushistorian kirjat. Meni aika monta kuukautta, ennen kuin jaksoin tämän jälkeen aloittaa seuraavaa kurssitehtävää.
  • Kirjallisuuden analyysi 5 op
    Osallistuin keväällä toiseen lähiopetusviikonloppuun, jonka lisäksi piti kirjoittaa vielä runoanalyysi, novellianalyysi ja romaani- tai draaman analyysi. Tämä tehtävä on vielä arvioitavana, joten pienellä jännityksellä odotan lopputulosta. Tein mielestäni mahdottoman hienon novellianalyysin Gabriel García Márquezin tekstistä Valo on kuin vesikin, mutta runo- ja romaanianalyysini eivät yltäneet aivan samalle briljantille tasolle.

Tekemättä jäi kaksi pientä kurssia, 3 opintopisteen Länsimaisen kirjallisuuden historia ja 2 opintopisteen Kotimaisen kirjallisuuden historia. Kumpikin on todella kiinnostava aihe, mutta en saanut itseäni niskasta kiinni tekemään yhteensä kolmeakymmentä sivua itsenäisiä oppimistehtäviä. (Voisin kyllä lukea tuon kuvassa jököttävän Länsimaisen kirjallisuuden historia -tiiliskiven ihan muuten vaan.)

Tämmöiselle suorittajaihmiselle asioiden kesken jättäminen tuntuu harmilliselta, mutta toisaalta kyseessä on kuitenkin harrastus eikä kukaan näitä opintopisteitä ole vaatimassa. Ylipäätään jo se, että sai opiskeltua parikymmentä opintopistettä yliopistossa hyvin arvosanoin, hivelee amk-restonomin itsetuntoa.

Yksittäisille kursseille voi helposti ilmoittautua uudestaan ja saada puoli vuotta lisäaikaa per kurssi, mutta opintomaksut joutuu luonnollisesti maksamaan toiseen kertaan. Harkitsen ilmoittautuvani syksyllä länsimaisen kirjallisuuden verkkokurssille ja keväällä kotimaiselle, jolloin olisi ”pakko” opiskella ryhmän tahdissa eikä tarvitse tuhertaa tekstejä yksin. Tai sitten jätän nämä hautumaan.

Äidille olen jo joutunut lupaamaan, etten ala hetkeen opiskelemaan mitään uutta. Pyysin muistuttamaan asiasta kun seuraavan kerran innostun taas jostain. Ehkä alan seuraavaksi kirjoittaa vaikka romaania, näillä samoilla sivumäärillä minulla olisi vuoden kuluttua koossa ihan mukava paketti. Jyväskylän avoimessa yliopistossa voisi myös opiskella kirjoittamista…

2 kommenttia
Kirjoittanut Sanna aiheesta Opiskelu

Aino Kallas: Sudenmorsian

Vaikka minä päiväsaikaan ihmisten ilmoilla viivyn, ja minulla on ihmisen muoto, niin halajoi minun henkeni sutten seuraan, konsa yön on läsnä, ja vain korvessa on minulla vapaus ja riemu ratki. Niin minun on mentävä, että sutten heimoa olen, vaikka minun sentautta noitana roviolla palaman pitäisi, sillä taiankaltaiseksi olen minä luotu.”

Vuonna 1928 ilmestynyt Sudenmorsian on viimeinen osa Aino Kallaksen romaanisarjaa, johon kuuluvat myös vähemmän tunnetut Barbara von Tisenhusen (1923) ja Reigin pappi (1926). Muutaman vuoden takainen pokkariversio on varsin tuoreen näköinen ja houkuttelee lukemaan. Romaanissa on vain 96 sivua, joten se onkin luettu nopeasti. 

Luin kirjan keväällä osana kotimaisen kirjallisuuden opiskelujen lukupiiriä – tämä oli yhdestätoista kirjasta ainoa, jonka olisin muutenkin halunnut lukea. Sudenmorsian osoittautui kuitenkin aika erityyppiseksi kuin olin odottanut. Ensinnäkin se oli niin lyhyt, ja toiseksi tarina sijoittuukin 1650-luvun Viroon. Sen myötä myös käytetty kieli on keskiaikaistyylistä ja vanhahtavaa.

Alussa Priidik-niminen metsävahti näkee nuoren Aalon pesemässä lampaita, ja kiinnittää huomiota tämän muista poikkeaviin otteisiin, kun lampaat eivät pyristele pakoon. He menevät naimisiin ja Priidik saakin Aalosta hyvällä luonteella varustetun vaimon. Sudet piinaavat kyläyhteisöä, ja ne herättävät paljon vihaa. Eräänä päivänä kylän sudenajoissa Aalo tuntee yllättäen mielessään suden kutsun. Sudet ilmestyvät myöhemmin hakemaan hänet luokseen, ja Aalo alkaa viettää kaksoiselämää: päivällä kuuliainen vaimo, yöllä juoksemassa sutena metsässä. Lopulta Priidikillekin  selviää totuus, ja hän karkottaa Aalon luotaan.  

Kirjassa tulee vahvasti esille naisen jakautunut minäkuva: toisaalta hän on kiltti, nöyrä ja kuuliainen vaimo, ja toisaalta hän on villi ja vapautunut. Sutena hän on onnellinen, mutta muut eivät voi hyväksyä tällaista elämäntapaa. Normeja rikkova nainen saakin lopussa yhteisön langettaman rangaistuksen. Minut yllätti näkyvästi esiintyvä kaikkitietävä kertoja, josta saimmekin lukupiirissä paljon pohdittavaa. Kertoja ei tyydy vain kertomaan Aalon tarinaa, vaan hän tulkitsee sitä vahvasti uskonnollisen viitekehyksen kautta, tuomitsee naisen teot ja arvottaa tarinaa.

Sudenmorsiamen myötä opintolukupiiri oli siis taputeltu (ja saimme raportistamme viitosen!). Se oli vaikuttava ja yleissivistävä lukukokemus, mutta ei yltänyt parhaimpien joukkoon näiden klassikoiden joukossa. Enemmän pidin esimerkiksi Minna Canthin Työmiehen vaimosta. Joka tapauksessa, tämän jälkeen oli mukava lukea jotain aivan muuta.

Kirja pääsee mukaan vuoden 2018 Helmet-lukuhaasteeseen kategoriassa kirjan kansi on yksivärinen.

Subjektiivinen tuomio: ***

Aino Kallas
Sudenmorsian
Otava 2014
96 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Historiallinen, Opiskelu

Maiju Lassila: Tulitikkuja lainaamassa

Mutta Miinan ehdotus hautui Anna Liisan päässä. Ja kun hän oli taas uunin sulkenut ja raaputti huttukattilaa, puhui hän miehelleen:
’Saisit tosiaankin Ihalainen mennä siitä hakemaan Hyvärisen ukolta tulitikkuja, jotta saisin pellavariihessä tulen.’”

Myönnän, minua on kouluajoista asti hämmentänyt nimi Maiju Lassila ja sen yhteydessä kuva silmälasipäisestä miekkosesta. Lassila on yksi Algot Tietäväisen (myöhemmin vaihtoi sukunimen Untolaksi) kirjailijanimistä, ja Tulitikkuja lainaamassa (1910) on ensimmäinen Lassila-nimellä kirjoitettu teos.

Kunnon klassikon tavoin Algot/Maiju on itse päässyt kirjansa kanteen, kurkkimaan vaaleanpunaisten silmälasien takaa. Mahtaako tämä symboloida jotain? Kirja oli osa kirjallisuuden perusopintojen kotimaisen kirjallisuuden tuntemuksen jaksoa – enkä olisi tähän muuten varmaan tarttunutkaan. Täytyy kuitenkin myöntää, että humoristiseksi kansankuvaukseksi luokiteltu kirja oli oikeasti ihan hauska. Juhani Ahon Juhan tavoin tarina tylsän kannen alla pääsi yllättämään.

Teoksen päähenkilöitä ovat liperiläiset kaverukset Antti Ihalainen ja Jussi Vatanen. Ihalaisen kodista loppuvat yllättäen tulitikut, ja vaimo Anna Liisa patistaa häntä lainaamaan niitä naapurin Hyväriseltä. Matkalla Antti törmää Vataseen, ja reissu muuttuu kosioretkeksi kun Antti menee puhemieheksi houkuttelemaan Hyvärisen tytärtä vaimoksi Vataselle.

Tulitikut unohtuvat lopulta kokonaan, kun miehet ajautuvat useita päiviä kestävään seikkailuun. Toisaalla Anna Liisalle tulee monien mutkien kautta värittynyt sana, että aviomies olisi karannut Ameriikkaan ja sitten kuollut. Tästä aiheutuu väkisinkin hupaisia tilanteita, kun totuus paljastuu. Asiat toki lähtevät ennen sitä aivan lapasesta ja kohoavat absurdeihin mittasuhteisiin. 

Kirjassa ei ole lainkaan maisemakuvausta ja henkilöitäkin kuvaillaan varsin vähän, eli Tulitikkuja lainaamassa on varmasti juonivetoisten kirjojen ystävien mieleen. Henkilöhahmojen luonteet hahmottuvat enemmän puheiden ja tekojen kautta.

Dialogi tuntuu usein tarkkanäköiseltä kuvaukselta ihmissuhteiden sietämättömästä hankaluudesta. Kirjan kaikkitietävä kertoja selittää ja kommentoi hahmojen dialogia jatkuvasti, ja kertoo myös avuliaasti kuinka he ymmärtävät toisiaan väärin. Tarinan edetessä henkilöhahmojen puhetapa alkoi jo hieman rasittaa. Sanoisivat asiat joskus suoraan, ilman että tarvitsee ensin kierrellä ja kaarrella, juoda kolme kuppia kahvia, tehdä lähtöä ja sitten lopulta tipauttaa varsinainen asiansa kuin ohimennen.

Mutta ihan hauska tapaus kaiken kaikkiaan! JUONIPALJASTUS: Tulitikut jäävät saamatta.

Teos pääsee mukaan vuoden 2018 Helmet-lukuhaasteeseen kategoriassa Kirjassa käy hyvin.

Subjektiivinen tuomio: ***½

Maiju Lassila
Tulitikkuja lainaamassa
SKS 2001
215 sivua

Lataa e-kirja ilmaiseksi Elisa Kirjasta

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Muut romaanit, Opiskelu