Muut tekstit

Annoin joululahjaksi kirjaston kirjan

etukansi

Mitä antaa lahjaksi vanhemmilleen, joilla on jo kaikkea? Kotipuolen kirjahyllyyn ei jouda tunkea enää yhtään uutta opusta, ettei se räjähtäisi liitoksistaan. On myös riski ostaa kallis kirja, jos lahjan saaja inhoaakin sitä.

Niinpä hankitaan aineeton lahja: hyvää lukemista kirjastosta! Sellaista, jota lahjan saaja ei välttämättä itse lainaisi. Kuukausi lukuaikaa, jonka jälkeen kirjasta pääsee helposti eroon! Ei ihan itsestäänselvää nykyisellä krääsän aikakaudella. Ja kirvoittaa takuuvarmasti jonkinmoiset naurut lahjoja avatessa :D Varsinkin kun paketti painaa suunnilleen kaksi kiloa ja käärepaperissa lukee TÄMÄ ON OIKEASTI AINEETON LAHJA.
takakansi

3 kommenttia
Kirjoittanut Sanna aiheesta Huumori

15 kirjallista sananlaskua

Kun tunnettuihin sananlaskuihin lisää hieman kirjoja ja lukemista, niistä tulee kuolemattomia viisauksia. Tunnistatko kaikki?

1. Anna kirjalle pikkusormi, se vie koko käden.

2. Ei auta itku kirjamarkkinoilla.

3. Ei kaikki kirjaa, mikä kiiltää.

4. Ei kukaan ole kirjalija syntyessään.

5. Ei lukeva tieltä eksy.

6. Ei nimi kirjaa pahenna, jos ei kirja nimeä.

7. Joka kirjatta kasvaa, se kunniatta kuolee.

8. Kaksi kirjaa yhdellä iskulla.

9. Kylmä kirja kaunistaa.

10. Kenen kirjaa luet, sen lauluja laulat. 

11. Kirja se on pienikin kirja. 

12. Kirja päivässä pitää lääkärin loitolla.

13. Kirja pidentää ikää.

14. Parempi kirja hyllyssä kuin kymmenen kaupassa.

15. Rumat ne kirjoilla koreilee.

Kirjansa kullakin… Keksittekö vielä lisää?

2 kommenttia
Kirjoittanut Sanna aiheesta Huumori

Reaktioni marraskuun Lukuhaasteeseen

”Marraskuussa luetaan vähintään 30 sivua kaunokirjallisuutta joka päivä!” 

Aint-nobody-got-time-for-that

Joinakin päivinä luen nolla sivua, toisina päivinä kolmesataa. Joskus luen pelkkää tietokirjallisuutta. Yritän olla ottamatta stressiä lukemisesta, eli tämä haaste jää väliin :D

Haasteitahan marraskuussa riittää, ei sillä. Meinaako joku osallistua NaNoWriMoon? Siinä on jo oikeasti haastetta kerrakseen kun repäisee kasaan 50 000 sanan romaanin kuukauden aikana. Meikäläisellä ei millään riittäisi hermot siihen, kun haluaisin hinkata aina joka sanan valmiiseen kuntoon kerralla. Onkohan Suomessa muuten julkaistu yhtään NaNoWriMossa alkunsa saanutta romaania?

3 kommenttia
Kirjoittanut Sanna aiheesta Haasteet