Vanha suosikki

Disney: Kymmenen avataran aarre ja muita Don Rosan parhaita

Intia – ikivanhojen salaisuuksien maa! Mutta tuoreempi mysteeri on, miksi liikemaailman mahtimies puksuttaa veneellä ylös Indusvirran sivuhaaraa läpi tutkimattoman Punjabin helteisen sademetsäalueen.

Kerroin aiemmassa arviossani, että Vuokko Hurmeen lastenkirja Kiepaus muistutti eräästä Don Rosan piirtämästä Aku Ankka -sarjakuvasta, jossa ankkojen henkilökohtainen painovoima vaihtaa suuntaa. Pienellä salapoliisityöllä kyseisen sarjakuvatarinan nimeksi selvisi Paino-ongelmia, ja että se on mukana Don Rosan parhaiden sarjakuvien albumissa nimeltä Kymmenen avataran aarre. Kirja lähti pikaisesti kirjastosta varaukseen.

Lueskelin nuoraena ahkerasti Aku Ankkojen vuosikertoja ja taskukirjoja. Erityisesti innostuin Don Rosan persoonallisesta piirrostyylistä ja huumorista, ja merkkailin vuosikertoihin kirjanmerkeillä Rosan sarjakuvat erilleen. Viime vuosina en oikeastaan ole lukenut ankkoja lainkaan, enkä ylipäätään osaa oikein lainata kirjastosta sarjakuvia. Rosa-kokoelma oli siis mukava paluu lapsuuden suosikkeihin.

Kokoelma sisältää yhteensä kahdeksan sarjakuvaa, nimikkotarinan ja painovoimatarinan lisäksi muun muassa tarinat Matka maan keskipisteeseen, aikamatkustusseikkailu Ankka kuningas Arthurin hovissa ja toinen Milla Magian taikoihin liittyvä kertomus Kutistuva kitupiikki.

Kaunokirjallisuuteen tottuneena tuntui ensin hassulta, kuinka nopeasti tarinat ampaisevat liikkeelle ja tapahtumat vyöryvät eteenpäin milloin minkäkin pienen sattumuksen, keksinnön tai tekosyyn nojalla. Näin sen tietysti pitääkin olla – parinkymmenen sivun mittaisissa sarjakuvissa ei ole aikaa sen kummempaan vatulointiin.

Don Rosan piirrostyyli jakaa mielipiteitä, mutta itse pidän sen yksityiskohtaisuudesta ja ilmeikkyydestä. Tarinat ovat humoristisia ja mielikuvitusta kutkuttavia, ja suomentajat ovat taas tehneet loistavaa työtä. Aku Ankoissa yksi parhaimmista asioista onkin jatkuva kieli-iloittelu. Jos lapsen (tai omaa) sanavarastoa haluaa kehittää, kannattaakin ottaa Akkarit kauniiseen käteen. Tarinoissa korostuvat myös historialliset viitteet ja erilainen knoppitieto, jota Tupu, Hupu ja Lupu lukevat Sudenpentujen käsikirjasta. Lukemisessa ei nokka kauaa tuhise, joten sarjisalbumi on myös helppo välipalateos tuhdimpien teosten välissä.

Paino-ongelmia.

Subjektiivinen tuomio: ****½

Walt Disney
Kymmenen avaratan aarre ja muita Don Rosan parhaita
Sanoma Magazines Finland 2011
176 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Sarjakuvat, Vanha suosikki

Brooks & Edom: Elämää ennen vanhaan

Roomalaiset olivat lähtöisin Italiasta. He valloittivat monta maata. Patsaat, maalaukset ja kirjoitukset kertovat heidän vaatteistaan. Yleensä vaatteet tehtiin villasta tai pellavasta, mutta rikkaimmille myös silkistä tai puuvillasta.

Kirjasto osoitti taas hienoutensa! Aloin yhtenä iltana miettiä, mikä oli se mielenkiintoinen historiankirja, jota lainasin lapsena uudestaan ja uudestaan. En muistanut millään kirjan nimeä, vain sen että kannessa oli punaiset reunat.

Muistin myös, että kirja kertoi eri aikakausien kodeista, vaatteista, ruoista sekä matkustamisesta ja sisälsi paljon kuvia. Käsiteltäviä kulttuureita olivat muun muassa egyptiläiset, roomalaiset, viikingit ja keskiajan eurooppalaiset.

Muutaman epätoivoisen Google-haun jälkeen suuntasin kirjaston aineistohakuun. Yritin hakea lasten aineistosta kirjoja suodattamalla julkaisuvuoden mukaan ja hakusanoilla ”viikingit” ja ”roomalaiset”, mutta niillä ei löytynyt mitään hyödyllistä. Tässä vaiheessa kirjan löytämisestä tuli haaste, jota ei voinut jättää kesken. Se oli löydettävä.

Lopulta tärppäsi, kun tajusin käyttää aihesanaa ”asuminen”. Jes! Kirja oli nimeltään yksinkertaisesti Elämää ennen vanhaan ja julkaistu vuonna 1992, eli varsin hyvää vuosikertaa. Helmet-kirjastosta sitä löytyi vielä kokonaiset kuusi kappaletta. Laitoin esiin kaivetun klassikon saman tien varaukseen.

Elämää ennen vanhaan osoittautui aivan yhtä hyväksi kirjaksi kuin muistin. Olen aina tykännyt historiasta, varsinkin kun kyse on kulttuurista, muodista, asumisesta tai ruoasta. Erityisen paljon minua kiinnostivat (ja kiinnostavat vieläkin) faaraoiden aikainen Egypti ja antiikin Rooma. Näitä aineksia kirjasta löytyy runsain mitoin. On oikeastaan yllättävää, kuinka paljon kiinnostavaa tietoa kirjaan mahtuu, vaikka kuvat ovat isoja ja tekstiä on vähän. Mukana on myös aikakausiin sopivia askarteluohjeita ja reseptejä.

Tiesitkö, että roomalaisilla oli jo 2000 vuotta sitten kodeissaan juokseva vesi ja viemärijärjestelmä? Tiesitkö, että ranskalaisen hovinaisen peruukki saattoi olla yli metrin korkuinen ja se oli vaarassa syttyä kattokruunuista tuleen? Tiedätkö, miten voileipä keksittiin tai miten Kiinassa matkustettiin 1000 vuotta sitten?

Minulle tällaiset kirjat toimivat myös inspiraationa kirjoittamiseen (toim. huom. tähän mennessä olen vain inspiroitunut, en vielä kirjoittanut). Kevyestä ja kivasti kuvitetusta kirjasta saa runsaasti ideoita fiktiivisen maailman tapoihin ja kulttuuriin, vaikka varsinainen kirjoittaminen tai maailman luominen laajempaa taustatutkimusta vaatiikin.


Tällaisia kirjoja me 1990-luvun lapset luimme ennen vanhaan. 

Kirjaa ei luonnollisesti saa enää uutena ostettua mistään, mutta suosittelen lainaamaan kirjastosta jos aihe kiinnostaa. Nettiantikvariaatissa tätä olisi vielä tarjolla. Harkitsen…

[x] Helppo kirja Goodreads-lukuhaasteeseen

Subjektiivinen tuomio: *****

Onko teillä jotain lapsuuden suosikkikirjaa, jonka nimeä ette millään muista? Oletteko yrittäneet etsiä sitä?
Sattuiko tämä kyseinen teos koskaan sinun lukulistallesi?

Felicity Brooks & Helen Edom
Elämää ennen vanhaan
Tammi 1992
98 sivua

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Lapsille, Vanha suosikki

Roald Dahl: Jali ja suklaatehdas

jalijasuklaatehdasHän himoitsi aina ihan kauheasti jotakin sellaista, joka olisi ollut ravitsevampaa ja täyttävämpää kuin kaali tai kaalikeitto. Ja kaikkein eniten hänen mielensä teki SUKLAATA.

Luin Roald Dahlin tunnetuimpiin kuuluvan lastenkirjan Jali ja suklaatehdas osana kesän lukumaratonia. Muistan kuinka luin kirjaa lapsena ihan fiiliksissä ja ihmettelin, miten kukaan voi kirjottaa noin herkullisesti suklaasta ja karkista. Lempparini on tietenkin Vonkan erikoismurea kuohukermainen herkkusuklaa.

Nyt yli 10 vuotta myöhemmin pelkäsin, että lumous haihtuu lopullisesti kun luen kirjan taas. Paras tapa pilata lapsuuden suosikit kun on yleensä lukea tai katsoa ne uudelleen aikuisena. Onneksi niin ei käynyt! Väljän taiton ja Quentin Blaken mainion kuvituksen takia kirjan 187 lukaisi tunnissa läpi, ja se olikin mukava laskeutuminen 24 tunnin lukumaratoniin.

Kirja alkaa köyhän Jalin perheen esittelyllä. Vanhemmat, kaksi paria isovanhempia ja Jali asuvat kaikki pienessä tönössä kaupungin laidalla. Heillä on hyvin vähän rahaa edes ruokaan. Samassa kaupungissa on asuu erikoinen suklaatehtailija Villi Vonka, joka järjestää suuren kilpailun lapsille. Vonkan suklaalevyihin piilotetaan viisi kultaista pääsylippua, ja sellaisen löytäneet pääsevät kierrokselle suklaatehtaaseen ja saavat karkkia loppuelämäkseen. Parin turhan ostoksen jälkeen Jali ostaa löytämällään pennosella vielä yhden suklaalevyn nälkäänsä. Sieltä pilkahtaa jotain kultaista… (Tämä oli riemukas hetki lapsena.)

Köyhä mutta hyväsydäminen Jali herätti tietenkin sympatiani nuorena. Niin hän tekee edelleen, mutta oli yllättävää huomata kuinka kärjistettyä Dahlin kirjoitustyyli on. Neljää muuta tehtaaseen tulevaa lasta pilkataan surutta, koska yksi on lihava, toinen hemmoteltu, kolmas television orja ja neljäs purkka-addikti. He kaikki kokevatkin eri tavoilla epämiellyttävän kohtalon tehtaassa, mutta Vonkan mielestä se on vain hauskaa.

Tämä ei lapsena häirinnyt mitenkään, mutta nyt mietti pakostakin kirjan korrektiutta samalla kun luki sitä. Niin, ja Vonkan tehtaan työntekijöinä on pieni umppa-lumppa-alkuperäisheimo, jonka Vonkka on rahdannut viidakosta töihin tehtaaseensa ja jolle hän maksaa ruokapalkkaa.

Tykkäsin kuitenkin kirjasta, ja oli mukavaa huomata ettei sen herkullinen kuvaus ollut vähentynyt yhtään. Vonkan tehtaasta löytyy edelleen mitä mielikuvituksellisempia karkkeja, joita mielellään maistaisi. Vaikka kirja on kirjoitettu alun perin 60-luvulla, sen yllättävä ajanmukaisuus huvitti. Televisio ynnä muut härpäkkeet taisivat olla uhka lapsille jo silloin, kun umppa-lumpatkin intoutuivat laulamaan:

”Näistä kasvatusjutuista tärkeimmän
me soisimme teidän tietävän –
tämän: lapsia ei koskaan saa
televisioruutuun hukuttaa! —
Mutta melkeinpä joka talossa
me näimme (salaa, ikkunasta)
miten lapset nuo istuivat
kuvaruudun luona kuin apinat. —
Mitä he ennen tekivät?
Jo ennen tuota laitetta
lapsia oli olemassa!
Ja – heillä oli kirjoja!
He osasivat lukea. –”

Eipä ole maailma paljoa muuttunut viidessäkymmenessä vuodessa :D Kaiken kaikkiaan kirja on kevyttä ja herkullista luettavaa suklaan ystäville, kunhan ottaa oikeanlaisen asenteen. Se voisikin olla parasta oikein kermaisen suklaalevyn kanssa nautittuna.

roalddahlhaasteEhdin juuri osallistua myös Yöpöydän kirjat-blogin emännöimään Roald Dahl-lukuhaasteeseen! Yhden kirjan lukeneena saavutin tason nilviö. Jeah!

Kirja pääsee mukaan Lukuhaasteeseen 2016 kategoriassa Ruoasta kertova kirja.

Subjektiivinen tuomio: ****

Roald Dahl
Jali ja suklaatehdas
Otava 2009
187 sivua

2 kommenttia
Kirjoittanut Sanna aiheesta BBC:n 100 kirjaa, Lastenkirjat, Vanha suosikki