Sanna

Alan Bradley: Piiraan maku makea

Aikaa kului ja muistivihkoni täyttyivät. Sitä mukaa kuin orgaanisen kemian salat avautuivat minulle, kokeeni muuttuivat yhä monimutkaisemmiksi, ja koin suurta riemua saadessani selville mitä luonnosta saattoi niin pienellä vaivalla saada.
Erityisen paljon rakastin myrkkyjä.

Alan Bradleyn kehuttu dekkari on ollut jo pitkään lukulistallani, ja sain sen hotkaistua kesällä. Tiesin jo etukäteen suositusten perusteella aika varmasti, että tulen pitämään kirjasta.

Piiraan makua makeaa on kuvattu Agatha Christien kirjojen tai Sherlock Holmesien tyyppiseksi, eikä päähenkilökään ole mikään tyypillisin dekkarihahmo. Hän on Flavia de Luce, 11-vuotias älykäs tyttö, joka rakastaa kemiaa ja on kiinnostunut erityisesti myrkyistä.

Eletään 1950-luvun Englannissa, ja Flavia asuu isossa Buckshaw’n kartanossa isänsä, kahden isosiskonsa ja palvelijoiden kanssa. Siskokset ovat jatkuvasti sotajalalla keskenään, ja Flavia juonii erilaisia kemiallisia kostoja isosiskojen pään menoksi.

Tavallinen arki kuitenkin keskeytyy, kun kartanon portailta löytyy kuollut lintu, jänkäkurppa, jonka nokkaan on pistetty postimerkki. Flavia kuulee vieraan miehen riitelevän isänsä kanssa myöhään illalla, ja seuraavaksi kyseinen mies löytyy ruumiina puutarhasta. Mistä mies on tullut, kuka hänet on murhannut ja miksi? Entä miten koko soppaan liittyvät piirakka ja postimerkit?

Koska poliisi ei vaikuta saavan mitään aikaiseksi, Flavia alkaa nuuskia asioita omin päin ja selvittämään murhaa, jonka juuret ulottuvatkin yllättävän kauas historiaan. Apunaan hänellä on terävät hoksottimet, se tosiasia ettei 11-vuotiasta tyttöä useinkaan oteta vakavasti, ja tietenkin kemia.

Arveluni osui oikeaan, sillä pidin kirjasta kovasti. Kirjalla kesti jonkin aikaa päästä vauhtiin, mutta kepeä historiallinen tunnelma, runsaat yksityiskohdat, riemastuttavat kielikuvat sekä selvitettävä mysteeri piristävät päivää kummasti. Bradleyn kieli ja sanavalinnat ovat vain niin huikeita, että olisi tehnyt mieli kirjoittaa joka toinen lause muistiin. Flavia ei ehkä ole kaikkein uskottavin 11-vuotias, mutta pikkuvanha kemisti on mitä mainioin hahmo.

Voihan kanaporejuoma! Oi Herra, suojele meitä kaikkia jotka uurastamme kokeellisen kemian viinitarhassa! Seuraavaksi otin korkin pullon suulta ja kaadoin eukalyptusveden lehtineen kaikkineen keltaisen keiton joukkoon. Sitten riisuin villatakkini, levitin sen hupuksi päälleni jotta huurut pysyisivät sen alla, ja hengitin kamferimaista, kanaisaa eukalyptushoyryä, ja saatoin melkein tuntea, miten jossain pääni räkäisissä onteloissa sinukset nostivat kädet pystyyn ja antautuivat. Oloni tuntui välittömästi paremmalta.

Liityn siis pidemmittä puheitta muiden suosittelijoiden kerhoon tämän kirjan osalta. Sarjassa on näköjään ehtinyt ilmestyä vaikka kuinka monta jatko-osaa, täytyy jossain vaiheessa tarttua niihinkin.

Kirja pääsee mukaan lukuhaasteeseen 2017 kategoriassa Kirjassa selvitetään rikos.

Subjektiivinen tuomio: ****½

Alan Bradley
Piiraan maku makea
Bazar 2014
388 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

2 kommenttia
Kirjoittanut Sanna aiheesta Rikos

Kirjailijavieras: Erika Vik

Kirjailijavieras-sarjassa haastatellaan erilaisia kirjailijoita ja kysellään kaikenlaista kirjoista sekä kirjoittamisesta. 

Erika Vik.

Hei! Kuka olet ja mitä olet kirjoittanut?
Olen Erika Vik. Kaksosauringot-trilogian aloittava esikoisromaanini Hän sanoi nimekseen Aleia ilmestyi helmikuussa 2017 Gummeruksen kustantamana. Jatko-osa Seleesian näkijä julkaistiin jo elokuussa 2017.

Millainen koulutustausta sinulla on?
Olen koulutukseltani taiteen maisteri, ammattini on graafinen suunnittelija. Teen myös kuvituksia.

Miten päädyit kirjailijaksi?
Olen viihdyttänyt itseäni lapsesta saakka kertomalla ja kuvittamalla tarinoita, ja teen niin edelleen, nyt myös suuremmalle yleisölle. Kirjailijuus ei varsinaisesti ollut unelma-ammattini, sillä halusin aina työn jossa saisin nimenomaan piirtää. Aikuisiällä olin kiinnostunut näkemään kuinka paljon julkaisukynnyksen ylittämiseen vaaditaan ja olisiko minusta siihen.

Mistä saat ideat kirjoihisi?
Maailma on tulvillaan kiinnostavia (uutis)aiheita, joita haluan teksteissäni käsitellä. Muu fiktio innoittaa tietenkin myös. Kaksosauringot-sarjan maailma lähti kehittymään tarinani kahden päähenkilön, Corildonin ja Aleian, ympärille.

Kauanko kirjoitusprosessi kesti?
Aloitin maailmani kehittelyn 14-vuotiaana, kun halusin kirjoittaa täysin omanlaisestani maailmasta. Noista päivistä paljon on muuttunut. Tarinan tarinan synnystä voi käydä lukemassa Facebook-sivultani.

Miten sait kirjasi kustannettua? Oliko se vaikeaa?
Kävin läpi pari kustantamokierrosta, ennen kuin käsikirjoitukseni toisella versiolla tärppäsi ja sekä Gummerukselta että Kaiken kustannukselta otettiin minuun yhteyttä. Julkaisukynnyksen ylittäminen on toki vaikeaa: kirjoitin koko trilogiani uudelleen alusta ennen kuin onnistuin siinä.

Kenestä kirjojesi henkilöstä pidät eniten ja miksi?
Corildonista, mutta en kerro miksi. Lempisivuhenkilöni on Matius.

Mikä on parasta kirjoittamisessa?
Tietenkin seikkailun tuntu ja eläytyminen hahmojen tunteisiin, mutta ennen kaikkea se että koen teemojeni kautta voivani olla osa suurempaa sanomaa, jota maailma tällä hetkellä mielestäni kaipaa.

Mikä on ikävintä kirjoittamisessa?
Toisinaan nälkä pääsee yllättämään, kun unohdan syödä.

Miten perheesi ja tuttavasi suhtautuivat kirjoittamiseesi?
Kirjoittaminen on kuin mikä tahansa harrastus, toki poikkeuksellisen aikaa vievä. En juuri keskustele teksteistäni perheeni tai ystävieni kanssa, joten heidän elämäänsä se ei tavallaan kosketa kuin vasta julkaisun jälkeen. Tätä pitäisi kysyä perheeltäni ja tuttaviltani, sillä en ole oikeastaan edes miettinyt heidän kantaansa asiaan. Toki ymmärrän puolisoani, joka tulee välillään kiskomaan minut maailmastani jos olen viettänyt liian pitkän hetken yhteistä aikaamme sen parissa.

Tämä on kysymys, jota erityisesti nuoret ovat kysyneet. Ehkä varmistaakseen, onko kirjoittamisessa jotakin noloa lähipiirini mielestä (eli voiko itse kirjoittaa vai onko se liian friikkiä)? Kaveriaan tai lastaan voi tukea täysillä, vaikka hänen omaa juttuaan ei aivan ymmärtäisikään. Mikäli kirjoittaminen miellyttää sinua, kirjoita, äläkä ajattele muiden mielipiteitä siitä (toki pikkulapsiperheissä asia on mutkikkaampi).

Onko kirjan julkaiseminen avannut uusia ovia tai mahdollisuuksia?
Toki se poikii kaikenlaisia yhteistyömahdollisuuksia, mutta ammattini on edelleen graafinen suunnittelu, jonka toimeksiantoihin aion keskittyä jatkossakin. Parasta on ollut uusiin ihmisiin tutustuminen. Kirjailijuus teettää myös paljon ilmaista työtä, ja sen suhteen on hyvä pohtia kunnolla mihin lähtee mukaan ja minkä jättää väliin – varsinkin koska olen yrittäjä ja kaikki tuloni riippuvat minusta itsestäni.

Oletko saanut kirjoistasi palautetta? Millaista?
Sitä on tullut monenlaista, valtaosaltaan todella positiivista, ja oikeastaan melkoiset määrät. Blogitekstejä kokoan seleesia.com -sivustolle, ja Goodreadsistakin arvioita löytyy jo melkoisesti – sieltä niitä voi käydä katsomassa. Olen myös kohdannut kasvotusten lukijoita, joihin sarjani on tehnyt syvän vaikutuksen, ja heidän vaikuttuneisuutensa on tehnyt vaikutuksen minuun. Nopeimmat kommentit Seleesian näkijästä sain vain pari päivää sen jälkeen kun huomasin kirjan olevan kaupoissa, joten sitä on todella ahmittu. Tietenkään kaikkia ei voi miellyttää, ja jokainen lukee aivan omanlaisensa kirjan vaikka sanat pysyisivät samoina. Se mikä kiehtoo ja ihastuttaa toista, voi toista ärsyttää vaikka kyse olisi täysin samasta asiasta.

Onko uusi kirja jo työn alla?
Tänä syksynä kirjoitan raakaversion trilogian päätösosasta.

Oletko kirjoittanut jotain muuta kirjojen lisäksi?
Teininä kokeilin kaikenlaista, viimeiset vuodet olen keskittynyt lähinnä tähän sarjaan. Välissä kirjoitin myös yhden noin 80-liuskan käsikirjoituksen 9-12 -vuotiaille suunnattua urbaania fantasiaa, joka sijoittuu nykypäivän Helsinkiin.

Kuka on lempikirjailijasi?
Heitä on lukuisia, lempikirjailijani riippuu päivän fiiliksistä. Ehkä suurimman vaikutuksen on tehnyt Astrid Lindgren, josta pidin paljon varhaisteininä. Ei oikeastaan ole ketään, jonka kirjoitustyyliä haluaisin tavoitella. Monissa teoksissa on paljon ihailemisen arvoisia asioita, joista voi ottaa opikseen.

Suosittele kolmea hyvää kirjaa!
Koska hyviä kirjoja on maailma pullollaan, rajaan suositukseni spefiin.

  • Gregory Maguire: Noita
  • Joe Abercrombie: Särkynyt meri –trilogia
  • Frances Hardinge: Kärspästyttö.

Mitä haluaisit sanoa kirjailijaksi tahtoville blogin lukijoille?
Koska kuulette varmasti aivan tarpeeksi ”ole sinnikäs ja usko unelmaasi” –mantraa, ohitan sen ja puhun hieman kirjailijuuden toisesta puolesta, jota harvempi luultavasti tulee ajatelleeksi.

Kirjailijuus tuntuu olevan monelle eräänlainen rokkitähtiunelma. Kukapa meistä ei olisi joskus haaveillut seisovansa lavalla, edessään täysi stadionillinen ihmisiä jotka hurraavat juuri sinulle? Hyvin harva on kuitenkaan valmis tekemään sen mitä rokkitähdeksi tulemiseen vaaditaan; rakastamme unelmaa rock-tähteydestä. Kun näemme edessämme täydellisen staran, jolta kaikki tuntuu sujuvan vaivattomasti ja luonnostaan, unohdamme helposti kenties vuosikymmenien uurastuksen ja takaiskut, jotka rokkitähden asemaan päästäkseen on täytynyt käydä läpi. Sama koskee kirjailijuutta. Kirjoittaa tulisi vain kirjoittamisen ilosta eikä siksi, että haluaa olla Kirjailija. Silloin tuskin on valmis tekemään tarpeeksi töitä.

Kirjailijuuteen – ja muihin ammatteihin jotka halutaan nähdä hohdokkaita – liittyy toki monenlaisia puolia. Esiintymiskammoiselle kirjailijuus saattaa osoittautua painajaiseksi, varsinkin jos media kiinnostuu teoksestasi (silti kehottaisin teitä jotka pelkäävät esiintymistä nimenomaan esiintymään – se on helpoin tapa päästä kammosta eroon). Ehkä tunnet syyllisyyttä, koska perheellesi ei riitä enää yhtä paljon aikaa.

Huonoa itsetuntoa kirjailijuus ei ainakaan pelasta, sillä asettaessasi tekstisi yleisön saataville se on alttiina myös julkiselle ruoskinnalle. Aina tulee olemaan joku joka ei ymmärrä tai jopa inhoaa kirjaasi, joten kritiikkiä on osattava sietää ja kyettävä erottamaan se koskemaan vain teostasi, ei persoonaasi, vaikka kokisit valuttaneesi sielusi paperille. Toki nahkasi muuttuu paksummaksi mitä enemmän palautetta saat. Olen kuullut, että monelle on tullut kustannussopimuksen saamisen jälkeinen krapula, kun elämä ei yhdessä maagisessa hetkessä muuttunutkaan huikeasti paremmaksi kun haave, jota tavoitteli kenties vuosikausia, vihdoin toteutui.

”Kirjailijuus tuntuu olevan monelle eräänlainen rokkitähtiunelma.”

Kirjailijuuteen liittyy monenlaisia tunteita, eivätkä kaikki niistä välttämättä ole positiivisia. Älä näe sitä pelkästään ruusunpunaisena unelmana.

Ehkä tämän ymmärtäminen auttaa selviämään kustantamon hylsyistä paremmin. Älä tee julkaisukynnyksen ylittämisestä itsellesi elämää suurempaa asiaa – on muitakin tapoja saattaa tekstinsä yleisön saataville kuin suuren kustantamon listoilla oleminen. Muista, että on muutakin kuin kirjoittaminen, ja unelmiaan on myös lupa muuttaa. Toisinaan on hyvä pitää pidempi tauko. Itselläni sellainen kesti kymmenen vuotta.

Luovassa työssä ei ole epäonnistumisia, sillä opit aina jotakin. Jos epäonnistumisen pelko on vaivannut sinua tähän asti, unohda se nyt ja ala töihin. Se tulee viemään aikaa, mutta jos tämä on se mitä haluat, sinä kestät ja hyväksyt sen. Ja vaikka et ikinä saisi tekstejäsi julkaistuksi olet joka tapauksessa voittaja, sillä teit jo sen upean matkan sankareittesi ja tarinasi kanssa – ja todennäköisesti nautit siitä suuresti.

Kiitos vastauksista!
Muutkin kirjailijat ovat tervetulleita Kirjailijavieraiksi! Mikäli haluat haastateltavaksi, ota yhteyttä. 

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Vieraana kirjabloggaaja

Homeros: Odysseia

Kerro minulle Runotar, älykkäästä miehestä joka harhaili kauan hävitettyään Troian pyhän kaupungin; joka näki monien kansain asuinsijat ja tutustui ihmisten tapoihin; joka merellä koki monet vaivat taistellessaan henkensä edestä ja yrittäessään johtaa miehensä kotiin.”

Nyt on sitten luettu yksi maailmanhistorian tunnetuimmista ja vanhimmista teoksista, kirja joka on vaikuttanut valtavasti länsimaiseen sivistykseen ja kulttuuriin. Ja olen itse asiassa positiivisesti yllättynyt!

Lähdin lukemaan kirjaa alun perin kirjallisuuden opintojen ekan kurssin taustalukemisena. Sikäli jännä, kun lueskelin Odysseiasta sanottua muissa kirjablogeissa, useimmin todettiin että tarinahan on kaikille tuttu. No, vaikka olenkin peruskouluni ja lukioni käynyt, ei Odysseuksen reissu ollut kovinkaan tuttu minulle.

Jostain syystä olen aina kuvitellut, että Homeros-nimisen runoilijan nimiin pantu eeppinen runoelma Odysseia on vaikealukuinen tiiliskivi. Sen sijaan teos onkin mukavan pituinen 300-sivuinen seikkailukertomus parin tuhannen vuoden takaa. Tarina on ollut alun perin suullista tarinaperinnettä, joka on koottu vasta myöhemmin yksiin kansiin.

Lukemisessa varmasti auttoi se, että tartuin Pentti Saarikosken 70-luvulla tekemään suomennokseen. Siinä on pyritty antamaan tarinasta kattava kuva kreikkaa taitamattomalle, eikä runomittaa ole lähdetty kääntämään sanatarkasti oikein.

Sen sijaan 1920-luvulta peräisin oleva Otto Mannisen heksametrimittainen suomennos olisi varmaan lentänyt seinään noin kolmannen sivun kohdalla: ”Retkiä miehen kekseliään, runoneito, sa kerro, kauan harhailleen pyhän Troian kaatamatiellä! Kansat, kaupungit monet nähdä hän sai, tavat oppi, sai tuta tuskaa mont’ ulapoilla, kun eest’ oman hengen taisteli, maalleen matkaamaan koki kumppanit auttaa.”

Joka tapauksessa tässä kaikkien seikkailu- ja fantasiakirjojen isässä kantavana teemana on päähenkilö Odysseuksen paluu kotiin. Aikaisemmassa Ilias-eepoksessa hän on sotinut Troijan sodassa kymmenisen vuotta, ja nyt on kotiinpaluun aika. Kotona odottavat uskollinen vaimo Penelope ja poika Telemakhos, mutta niin se vaan paluussa vierähtää toiset kymmenen vuotta. Eepos alkaa Telemakhoksen matkasta, kun hän lähtee merille selvittämään, onko isukki vielä elossa.

Kreikkalaiset jumalat ovat kiinteästi mukana juonen kulussa, niin ettei mitään pääse tapahtumaan ilman heitä. Kiilaskatseinen viisauden jumalatar Athene pelastelee Telemakhosta ja Odysseusta jatkuvasti milloin mistäkin, siinä missä vihainen merenjumala Poseidon paiskoo kapuloita rattaisiin. Viisaudella, viekkaudella ja kiilaskatseisen Athenen avulla jumalainen Odysseus selättää kaikki esteet, oli kyse sitten kykloopeista tai seireeneistä. Kirja seuraa hänen retkiään osittain nykyajassa ja osittain minämuotoisina takaumina.

Niinkin kiire miekkosella muuten on, että seilattuaan miehistönsä kanssa Kirke-noidan saarelle hän päättää jäädä sinne vielä vuoden ajaksi Kirken rakastajaksi. Onneksi viisas uskollinen Penelope odottaa! Huikeinta on kyllä Odysseuksen porukan villava pako kykloopin kynsistä:

”Parhaalta tuntui nyt tällainen suunnitelma. Laumassa oli syötettyjä villavia lampaita; nyt minä sidoin niitä yhteen pajunvitsaksilla, joiden päällä tuon kaikkiin konnuuksiin perehtyneen hirmun oli tapana nukkua. Keskimmäisen vatsavilloista roikkui aina mies ja kaksi lammasta oli sivustasuojana; näin vei kolme lammasta aina yhden miehen.”

Monia kommelluksia käydään läpi, ennen kuin kotisaari Ithaka siintää näköpiirissä ja jumalainen Odysseus pääsee kotiin potkimaan vaimoa piinaavaa kosijajoukkoa persuuksille.

Lukukokemus oli ihan hauska, vaikka välillä tarinan olisi toivonut etenevän nopeamminkin. Kirjaa aloittaessani en tiennyt juonen kulkua, mutta yksittäisiä osioita kuten seireenien ohi purjehtimisen ja mastoon sitomisen olin kuullut. Kieli on varsin sujuvaa, vaikka paljon eroja nykykirjallisuuteen esiintyykin ja Saarikoski on joutunut keksimään muutaman uuden sanankin (kuten tuon kiilaskatseisen).

Eipä tarvitse enää miettiä, mistä kaikki seikkailujen, matkakertomusten ja ennustusten täyttämät fantasiakirjat alun perin ammentavat. Huomenna kohta kun aamun rusko tuli taivaan rantaan on vuorossa sitten varsinainen kirjallisuuden kurssin kirja eli Margaret Atwoodin Penelopeia.

Kirja pääsee mukaan lukuhaasteeseen 2017 ja sopii erinomaisesti kategoriaan Sankaritarina.

Subjektiivinen tuomio: ****

Homeros (suomentanut Pentti Saarikoski)
Odysseia
Otava 2012
307 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Eepokset

Kaisa Haatanen: Ylipainolisämaksu

Leikkaa tämä sivu irti kirjasta. Teippaa se matkalaukkusi sisäpuolelle pysyvästi. Hammasharja. Lentoajat. Kynsiviila. Laastarit. Passi. Passi. Passi. Hiusharja. Adapteri. Adapteri. Joka ikinen piuha ja johto ja laturi. Yösukat. Uudestaan lentoajat. Kotiavaimet. Kotiavaimet. Kotiavaimet. KORVATULPAT. VARAKORVATULPAT. Ei koko meikkipussia. Voitko jo vähitellen oppia tämän. Kynä. Paituli. Hyvää matkaa.

Ylipainolisämaksu on Kaisa Haatasen toinen romaani ja jatkoa viisikymppisen Tytti Karakosken kirjoituksille. Lue bloggaukseni Haatasen ensimmäisestä kirjasta Meikkipussin pohjalta.

Tällä kerralla Karakoski/Haatanen keskittyy blogipostausmaisissa teksteissään matkailuun, kuten nimestä ja kannesta voi päätellä. Käsiteltyä tulevat tärkeimmät osa-alueet aina aikuisperheiden lomailuista vaivalloisiin äiti/tytär-reissuihin, ruotsinlaivoihin ja matkalle pakkaamiseen.

Karakoskella on taas hauskoja oivalluksia ja samaistuttavia tilanteita ja matkakumppaneita. Erityisen huvittavasti (mutta kovin aidon oloiseksi) on kuvattu Tytin ja tämän äidin suhde. Kirja on viihdyttävä ja lyhyjen lukujen takia nopeasti luettu.

Ylipainolisämaksu ei kuitenkaan jostain syystä yltänyt aivan edeltäjänsä tasolle, eli se on siinä mielessä tyypillinen jatko-osa. Toisin kuin ensimmäisen kirjan kohdalla, en hymähdellyt tai hihitellyt ääneen tämän kanssa. Hyvä välipalakirja tämä on joka tapauksessa, vaikkapa juuri matkalukemiseksi.

Kirja pääsee mukaan Lukuhaasteeseen 2017 kategoriassa Suomalaisesta naisesta kertova kirja.

Subjektiivinen tuomio: ***

Kaisa Haatanen
Ylipainolisämaksu
Johnny Kniga 2016
168 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Viihde

Sarah Andersen: Adulthood is a Myth

”Is adulthood an exciting new challenge for which you feel fully prepared? Ugh. Please go away.”

Olen seurannut mainiota Sarah’s Scribbles -sarjakuvaa jo pitkään Facebookissa, ja nauranut välillä ääneen ihan vedet silmissä. Huomattuani arvion Yöpöydän kirjoissa päätin vihdoin ostaa albumin myös omaan hyllyyn.

Sarah Andersenin ”ei missään nimessä omaelämänkerralliset” sarjakuvat kuvailevat tavallisen nuoren naisen elämää, sellaisen joka elää ihan mukavaa arkea mutta ei ole aina ekstrovertti tai kuvauksellinen tai ylipäätään innostunut ihmisistä. Pienet tarinat ja arkipäivän sattumukset ovat toisaalta absurdeja ja huvittavia, ja toisaalta niin samaistuttavia.

Albumissa oli aika paljon jo netistä tuttuja strippejä, mutta onneksi myös uutta materiaalia. Kirja oli nopeasti luettu läpi, mutta siihen tulee varmasti palattua aina kun tarvitsee hieman piristystä tai vertaistukea arkeen. Suosittelen lämpimästi! Itseäni kutkuttelee kovasti jo Andersenin seuraava albumi Big Mushy Happy Lump*.

Sivutiellä-blogin kommenttiosiossa käytiin myös hieman keskustelua kirjasta ja sen luomasta nais/ihmiskuvasta. Itse en osannut ongelmakohtia edes huomata kun keskityin hihittelemään Sarahin hahmon toilailuille ja mietelmille. Mielestäni sarjakuva tarjoaa sopivasti armollisuutta ja itselleen nauramista meille aikuisille ja ”aikuisille”.

Kirja pääsee mukaan lukuhaasteeseen 2017 kategoriassa Kirja ”kertoo sinusta”. 

Subjektiivinen tuomio: *****

Sarah Andersen
Adulthood is a Myth – A ”Sarah’s Scribbles” collection
Andrews McMeel Publishing 2016
109 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*
Kirja on ilmestynyt myös suomeksi*, mutta mikäli englanti yhtään luonnistuu, suosittelen kyllä alkuperäisversiota.

3 kommenttia
Kirjoittanut Sanna aiheesta Sarjakuvat