Sanna

Ben Kalland: Vien sinut kotiin

Tarkkailin heitä vaivihkaa. He vaikuttivat normaalilta perheeltä, vaikka en välttämättä tiennyt, minkälainen sellainen perhe oli. Tunsin jotain, jolle ei ole sanaa: nostalgiaa elämästä, jota en ollut koskaan elänyt.”

Minulla oli varsin korkeat odotukset Ben Kallandin ensimmäiselle aikuisten romaanille, kuten sitä kustantajan esitteessä kuvataan. Sain itse asiassa jo alkukesästä lukea maistiaisen kirjan dramaattisesta avauskohtauksesta, joka johtaa erään pojan kuolemaan ja tempaisee lukijan vauhdilla mukaansa. Lisäksi kirjaa kehutaan vuolaasti melkein joka paikassa.

Vien sinut kotiin ei ole aiheeltaan ihan tyypillisimpiä kirjoja joita yleensä luen. Se kertoo yhden perheen elämästä uskonlahkon varjossa, perhesuhteista ja niiden pirstaloitumisesta, huippulahjakkuudesta, vieraantumisesta ja sivullisuudesta. Tartuin kuitenkin kirjaan saman tien kun sain sen postitse, ja luin yhdessä illassa. Voin hyvin todeta, että kirja lunasti kaikki odotukseni sille.

Kertojana on perheen poika Markus, joka on muuttanut aikuistuttuaan Yhdysvaltoihin ja pyrkii etenemään urallaan Jehovan todistajien päämajassa – lahkon, jota ei itse asiassa mainita nimeltä kertaakaan kirjassa, mutta jonka säännöt ja tavat kietoutuvat tiukasti kaikkien henkilöiden elämään. Markus aloittaa tarinansa päivästä, jolloin hän saa kirjeen naiselta, joka väittää olevansa hänen tyttärensä. Siitä lähtee keriytymään auki perheen tarina, jossa vuorotellaan takaumien ja nykyisyyden välissä.

Vasta muiden arvioita luettuani havahduin huomioon, että Markus on tosiaan kertojana epäluotettava. Hän ei pyri piilottamaan huonoja puoliaan ja kertoo tarinaansa tunteilematta, mutta lukija ei tiedä, missä kohtaa hän vähättelee omaa vastuutaan tai kaunistelee osuuttaan tapahtumista. Hän on hahmona kuitenkin kiinnostava omine pyrkimyksineen, kipuineen ja virheineen.

Kirjan muista henkilöistä nousee erityisesti Markuksen kolmesta siskosta toiseksi nuorin, huippulahjakas Ellen, jolle viulunsoitto on elämä. Kalland kuvaa tytön musikaalisuuden ja musiikin hengästyttävän upeasti ja elävästi, niin että ainakin itse musiikkia harrastaneena nautin jokaisesta sanasta. Ellen erottuu muutenkin muista pikkuvanhalla luonteellaan, huumorillaan ja älyllään. Lukija saa tietää jo kirjan alkulehdillä että Ellen on kuollut, ja Markus-veli maalaa hänestä kuvan traagisena, lähes täydellisenä hahmona.

Näytti kuin Ellen ei olisi soittanut, vaan viulu soitti itse, Ellen vain seurasi viulun ehdottamaa polkua.

Ilman sen enempiä ylisanoja, tämä kirja osui ja upposi: tarina, henkilöt ja tunnelma muodostavat ehyen kokonaisuuden, jossa ei ole mitään liikaa ja joka kantaa viimeiselle sivulle asti. Vien sinut kotiin tekee jehovantodistajuudelle saman kuin Taivaslaulu teki lestadiolaisuudelle: Yhteisöön syntynyt ja sen tunteva kirjailija upottaa uskonnon elementit sujuvasti tarinaan ilman saarnaamisen makua, ja luo kokonaisuudesta samalla jotain todella kaunista, aitoa ja surullista. Lopussa on onneksi toivoa, kummassakin kirjassa.

Fiktio on sitä, että keksitään asioita, jotka eivät ole totta mutta jotka paljastavat totuuden.” – Ellen

Subjektiviinen tuomio: *****

Kirja pääsee mukaan lukuhaasteeseen 2017 kategoriassa Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta.

PS. Kirjan lopussa on tarinan ääniraita, jossa luetellaan kaikki kirjassa esiintyvät kappaleet ja konsertot. Jos olisin Ben tai Atenan markkinointi-ihminen, tekisin kappaleista Vien sinut kotiin -soittolistan Spotifyhyn tai YouTubeen. Itse kuuntelen tätä postausta kirjoittaessani Carmen-fantasiaa viululle.

Ben Kalland
Vien sinut kotiin
Atena 2017
284 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

3 kommenttia
Kirjoittanut Sanna aiheesta Muut romaanit

Rämö & Valtari: Unelmahommissa

Se, että joku työ – oli se sitten kauppiaan, kirjailijan, lentäjän tai ammattiurheilijan – on mukavaa, ei tarkoita, että sen pitäisi aina olla helppoa. Intohimoinen unelmatyö ei tietenkään ole pelkkää liitelyä. — Intohimon toteuttaminen on joskus sellaista, jonka puolesta on oltava valmis vähän kärsimäänkin.”

Kukapa ei joskus miettisi, miten hienoa olisi elää blogia kirjoittamalla? Salamatkustaja-blogia pitävä, Islannissa asuva Satu Rämö ja Lähiömutsi-bloggaaja Hanne Valtari kertovat kirjassaan, miten ovat luoneet itse omat unelmaduuninsa. Kirja on jakanut blogeissa jonkin verran mielipiteitä, mutta minulle se oli ihanan inspiroivaa ja sopivan kevyttä lukemista kesälle.

Naisten omiin unelmaduuneihin kuuluu esimerkiksi bloggaamista, kirjojen ja lehtijuttujen kirjoittamista, matkustamista, sometyöskentelyä, tuottajana ja matkanjohtajana toimimista ja kivijalkakaupan pitämistä Islannissa. Omien yritystensä kautta he voivat tehdä sitä, mikä milloinkin kiinnostaa eniten ja mistä joku on valmis maksamaan jotain.

Kirjoittajat myös neuvovat, miten lukija pystyy halutessaan samaan. Kaikkien unelma ei tietenkään ole blogin pitäminen – kirja kehottaakin miettimään, mitä sellaista osaa ja tykkää tehdä, josta joku muu olisi valmis maksamaan. Eikä unelmaduuni synny yhdessä yössä, vaan vaatii aikaa ja kypsyttelyä. Blogeillaan tienaavat eivät yleensä tarkemmin avaudu työnsä sisällöstä tai siitä, miten sitä rahaa oikeasti tehdään. Oli siis virkistävää lukea konkarien omakohtainen ja avoin kokemus asiasta.

Unelmahommissa ei ole pelkkä haihattelukirja, vaan mukana on myös sopiva annos realistisuutta. Vaikka alussa meinasinkin heittää kirjan seinään kun luin hehkutusta rennosta työpäivästä Balin paratiisirannalla, käsittelyyn pääsevät myös vähemmän ihanat käytännön asiat. Blogi ei ala tuottamaan rahaa tuosta vaan, vaan vaatii ensin satoja tunteja työtä. Lifestylebloggaja on tavallaan aina töissä. Ja unelmatyötäänkin tekevä ihminen voi uupua, kun paahtaa menemään liian innokaasti ja asioita kasautuu liikaa.

Pyysin kirjasta arvostelukappaleen kun ystäväni vinkkasi siitä – hän arvasi ihan oikein, että kirja vetosi myös meikäläiseen. Pystyn hyvin samaistumaan kirjoittajiin, kun itseänikin kiinnostaa vähän kaikki, enkä haluaisi tehdä työkseni pelkästään yhtä asiaa. Ja olisihan se nyt hienoa, jos pystyisi rahoittamaan maailmanympärimatkan kirjoittamalla matkajuttuja ja blogia. Mutta kirjoittajien sanoin – kaikkea ei tarvitse tehdä nyt, kyllä sitä vielä ehtii.

Kirja pääsee mukaan lukuhaasteeseen 2017 kategoriassa Kirjassa on monta kertojaa.

Subjektiivinen tuomio: *****

Satu Rämö ja Hanne Valtari
Unelmahommissa – tee itsellesi työ siitä mistä pidät
WSOY 2017
351 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

2 kommenttia
Kirjoittanut Sanna aiheesta Lifestyle, Työ

Kirjailijavieras: Ben Kalland

Kirjailijavieras-sarjassa haastatellaan erilaisia kirjailijoita ja kysellään kaikenlaista kirjoista sekä kirjoittamisesta. 

Hei! Kuka olet ja mitä olet kirjoittanut?
Olen Ben Kalland, olen kirjoittanut romaanin Vien sinut kotiin (Atena 2017).

Millainen koulutustausta sinulla on?
Työskentelen it-alalla, koulutukseltani olen kauppatieteiden maisteri.

Miten päädyit kirjailijaksi?
Minulla oli idea romaaniksi ja olin riittävän sitkeä että sain sen viimeisteltyä.

Mistä saat ideat kirjoihisi?
Ideat syntyvät kirjoittaessa. Kun aloitan, en tiedä miten tarina loppuu.

Kauanko kirjoitusprosessi kesti?
Voisin sanoa vaikka kolme vuotta, jos lasken ideoinnin, kirjoittamisen ja uudelleen kirjoittamisen. Se ei ole koko totuus. Joskus oli kuukausikaupalla tyhjäkäyntiä, jolloin en kirjoittanut mitään. Toisaalta sain ensimmäisen idean jo lähes kymmenen vuotta sitten, joten vastaus on 3-10 vuotta…

Miten sait kirjasi kustannettua? Oliko se vaikeaa?
Sain kustannuspäätöksen viikossa. Pyysin ensin että tuttavani kommentoisi sitä yksityisesti. Hän piti kovasti kirjasta ja kertoi tuntevansa Atenan kustannuspäällikön ja kysyi voisiko lähettää tekstini tälle. No sehän sopi, pääsin tavallaan lukujonon kärkeen. Olin kyllä tarjonnut aikaisempaa versiota muutamaan kustantamoon, mutta sitten lyhensin tekstiä ja kirjoitin uudestaan ja siitä se lähti.

Kenestä kirjojesi henkilöstä pidät eniten ja miksi?
Suosikkini on kertojan pikkusisko Ellen, hauskan pikkuvanha, äärimmäisen lahjakas ja herkkä tyttö.

Mikä on parasta kirjoittamisessa?
Kun hahmot alkavat elää omaa elämää ja vievät tarinaa eri suuntaan kuin kuvittelin.

Mikä on ikävintä kirjoittamisessa?
Kun jää jumiin johonkin kohtaan eikä millään pääse eteenpäin

Miten perheesi ja tuttavasi suhtautuivat kirjoittamiseesi?
En varsinaisesti salannut mutta en kyllä paljon mainostanutkaan kirjoittamistani. Kai useimmat pitävät kirjoittamista aika outona harrastuksena. Ja onhan se.

Onko kirjan julkaiseminen avannut uusia ovia tai mahdollisuuksia?
Ei vielä.

Oletko saanut kirjoistasi palautetta? Millaista?
Tähänastiset palautteet ovat kaikki olleet todella hyviä, lukijat ovat kehuneet että tarinassa on imua ja että alun avantokohtaus on huikea.

Onko uusi kirja jo työn alla?
Ideoita on, mutta paperilla tai tietokoneen muistissa ei ole vielä mitään.

Oletko kirjoittanut jotain muuta kirjojen lisäksi?
Olen kirjoittanut matkajuttuja Natura-lehteen ja Hufvudstadsbladetiin.

Kuka on lempikirjailijasi?
Luen kirjoja suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi, joten mainitsen kolme: Juha Itkonen, Ulla Lena Lundberg ja Joyce Carol Oates

Suosittele kolmea hyvää kirjaa!
Emma Cline: The Girls (Tytöt), Minna Rytisalo: Lempi, Terhi Törmälehto: Vaikka vuoret järkkyisivät

Mitä haluaisit sanoa kirjailijaksi tahtoville blogin lukijoille?
1. Lue paljon. Mitä enemmän luet, sitä paremmin kirjoitat
2. Älä anna periksi. Ole valmis kirjoittamaan uudestaan ja vielä kerran uudestaan.

Kiitos vastauksista!
Muutkin kirjailijat ovat tervetulleita Kirjailijavieraiksi! Mikäli haluat haastateltavaksi, ota yhteyttä. 

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Kirjailijavieras

Carlos Ruiz Zafón: Tuulen varjo

”– En ollut koskaan lumoutunut, hurmaantunut ja uppoutunut mihinkään tarinaan sillä tavalla kuin siihen kirjaan, Clara selitti.
– Siihen asti lukeminen oli ollut minulle pakkopullaa, eräänlainen sakko, joka oli maksettava opettajille ja kotiopettajille ilman että oikein tiesi minkä takia. En tuntenut lukemisen nautintoa, sitä riemua kun sielussa avautuu ovia joiden taakse voi kurkistaa, halua antautua mielikuvituksen, kauneuden sekä tarinan ja kielen mysteerien vietäväksi. Kaiken tämän sain sen romaanin myötä.

Tuulen varjo on ollut meikäläisen lukulistalla pitkään. Sitä on kehuttu monessa paikassa, ja aloitinkin lukemaan sitä joskus nuorempana. Silloin teksti ei kuitenkaan maistunut ja kirja jäi heti alkuunsa kesken. Päätin nyt antaa kirjalle uuden mahdollisuuden.

Nykyään tykkään kiinnittää huomiota kirjojen ensimmäisiin lauseisiin, ja Tuulen varjon alulle täytyy antaa pointsit kiinnostuksen herättämisestä:

Muistan vieläkin sen varhaisen aamun, jolloin isä vei minut ensimmäisen kerran käymään Unohdettujen kirjojen hautausmaalla.

Kirja sijoittuu 1940-1960 -luvuille Barcelonaan. Kymmenvuotias Daniel Sempere asuu kahdestaan isänsä kanssa ja auttaa tätä pyörittämään käytettyjen kirjojen kirjakauppaa. Sinä aamuna, kun Daniel herää ja tajuaa unohtaneensa äitinsä kasvot, isä vie hänet Unohdettujen kirjojen hautausmaalle. Sieltä hän saa valita yhden kirjan, josta pitäisi huolta loppuelämänsä ajan, ja hän valitsee Tuulen varjon.

Kirja on lähes mestariteos, ja Daniel alkaa etsiä tietoa sen kirjailijasta, Julian Caraxista. Mies on kuitenkin kadonnut mystisesti, ja hänen kirjojaan on lähes mahdotonta löytää mistään. Caraxista tulee Danielille pakkomielle, ja hän alkaa seurata kirjailijan jalanjälkiä. Pian hän huomaa, ettei ole ainoa etsivä, ja lisäksi häntä alkaa uhkailla eräs Caraxin romaanin henkilöistä.

Pidin Tuulen varjosta paljon. Siinä on taidokkaasti punottu juoni ja kiinnostavia henkilöhahmoja (lempparini on hurmaava Fermín). Mikään koukuttava page-turner kirja ei ole, mutta verkkaisesti rakentuva tarina palkitsee lukijansa. Rauhallisesta tahdista huolimatta juoni ei missään vaiheessa käy tylsäksi, vaikka välillä käydään pitkissäkin takaumissa ja muistelmissa.

Kirja lupaa takakannessa olevansa sekä jännäri, rakkausromaani ja kauhutarina, ja siitä löytyy tosiaan kaikkia elementtejä. Caraxin salaisuus kiehtoo, ja erityisesti Aldayan palatsia kuvailtaessa jännityskin kohosi niin, etten viitsinyt lukea yksin eteenpäin illalla ennen nukkumaanmenoa vaan piti vaihtaa Ylpeyteen ja ennakkoluuloon. Romantiikkaakin löytyy, vaikka suurin osa kirjan rakkaustarinoista on luonteeltaan traagisia.

Alun ja takakannen perusteella odotin tarinalta enemmänkin maagisia elementtejä, mutta loppujen lopuksi ratkaisu oli aika arkinen ilman sen kummempia yliluonnollisuuksia. Loppu ei myöskään ollut ihan niin dramaattinen kuin olin ajatellut. Ympyrä sulkeutuu ja kaikki langanpäät solmitaan yhteen.

Tästä on monissa muissakin kirjablogeissa tykätty kovasti, joten suosittelen lämpimästi kokeilemaan, jos et ole Tuulen varjoa vielä lukenut. Jännittävä, kirjoja ylistävä romaani ripauksella romantiikkaa ja hyvällä juonella on hyvä yhdistelmä.

Kirja pääsee mukaan lukuhaasteeseen 2017 kategoriassa Ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja.

Subjektiivinen tuomio: ****½

Carlos Ruiz Zafón
Tuulen varjo
646 sivua
Otava 2004

Osta kirja Adlibriksesta*

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Trilleri

Laura Honkasalo: Nuukaillen

nuukaillen-eli-kuinka-pelastin-kukkaroni-ja-maailman”Voiko kaunista turhuutta rakastava nykyihminen oppia yhtä järkeväksi kuin esiäitimme? Nuukailu on vaikeaa, sillä kuluttamisesta on tullut meille lähes elämäntehtävä.”

Luulin alun perin, että Laura Honkasalon kirjan Nuukaillen on taas yksi opas säästäväisempään elämäntapaan. Kirja paljastui kuitenkin enemmän Honkasalon elämänkerralliseksi tarinaksi, jossa hän kertoo elämänmuutoksestaan yksinhuoltajaksi jäämisen jälkeen ja tutustumisestaan nuukailun maailmaan.

Tällaisena kirja toimii oikein hyvin, ja sai ainakin minut lukemaan innokkaasti. Kerronnan seassa on runsaasti hyviä vinkkejä ja ajatuksia yksinkertaisempaan arkeen.

Kirjassa keskitytään vuorollaan moniin aiheisiin: ruokaan ja tähteisiin, kotikutoisiin kosmetiikkatuotteisiin, vaatehankintoihin ja laukkuihin, brändäykseen, lastentarvikkeisiin, hamstraamiseen ja tavaroiden karsimiseen.

Oman lukunsa on saanut myös supernuukailija, jolla minimalismi on keikahtanut toiseen ääripäähän (eikä sekään ole hyvä). Honkasalo puhuu paljon muoti- ja sisustusbloggaajista ja heidän vaikutuksestaan kulutuskäyttäytymiseen, ehkä minun makuuni vähän liikaakin.

Lukujen välissä on hauskoja lainauksista vanhan ajan kotitalousoppaista sekä Honkasalon omia nuukailu- ja ekoiluvinkkejä. Lyhyet luvut sopivat erinomaisesti luettavaksi yksi kerrallaan aamupalapöydässä, kuten minä tein. Honkasalon ote on lämminhenkinen ja hän puhuttelee lukijaa suoraan.  Kaiken kaikkiaan tykkäsin kirjasta kovasti ja suosittelen muillekin.

Tämä postaus on alun perin julkaistu vanhassa ekoblogissani muutamia vuosia sitten. Ajattelin tuupata tekstin tännekin kun kerran kirjoista puhutaan! Kirja ei kuitenkaan pääse mukaan tämän vuoden lukuhaasteeseen.

Subjektiivinen tuomio: ****

Laura Honkasalo
Nuukaillen eli kuinka pelastin kukkaroni ja maailman
Kirjapaja 2014
200 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

2 kommenttia
Kirjoittanut Sanna aiheesta Ekologisuus