Jane Austen: Viisasteleva sydän

Viisasteleva sydänViisasteleva sydän oli ensimmäinen kuuntelemani äänikirja sitten lapsuuden. Ajattelin Lukuhaasteen kunniaksi kokeilla tätä itselleni uutta formaattia, mutta kuitenkin taattua turvallista Austenia. Kuunneltavaa äänikirjassa oli yhteensä 10 tuntia, ja imaisin sen kolmessa päivässä. Hups! Äänikirja osoittautuikin oikein mukavaksi ajanvietteeksi silloin, kun ei huvita varsinaisesti lukea kirjaa mutta on kuitenkin vähän tylsää.

Viisastelevan sydämen päähenkilönä on 27-vuotias naimaton Anne Elliot. Hän elää hiljaista elämää isosiskon ja isän kanssa, jotka kumpikin keskittyvät lähinnä itseensä ja väheksyvät Annea. Turhamaisen elämäntavan ja tuhlaavaisuuden takia he joutuvat talousongelmiin ja perhe muuttaa halvempaan asuntoon Bathiin, kauas tilastaan Kellynch Hallista.

Anne ei seuraa vielä muuta perhettä, vaan jää viettämään aikaa nuoremman sisarensa ja tämän miehen luokse lähelle sukutilaa. Kun Kellynch Halliin ilmestyy uusien vuokralaisten sukulainen Frederick Wentworth, alkaa tapahtua.  Frederick oli Annen nuoruuden rakastettu, ja he olivat olleet jonkin aikaa kihloissakin kahdeksan vuotta aiemmin, kunnes Anne oli painostettu purkamaan kihlaus miehen varattomuuden takia. Nyt Frederick oli kuitenkin rikas mies ja työskentelee merivoimissa kapteenina. Hän kantaa selvästi kaunaa Annea kohtaan, mutta Anne ei ole unohtanut miestä. Pakkaa saapuu sekoittamaan myöhemmin myös Annen sukulainen, miellyttävän oloinen herra Elliot, joka on suorastaan ihastunut päähenkilöömme. Minne Anne lopulta päätyy?

Minulla oli aluksi omat epäilykseni äänikirjasta, mutta se olikin yllättävän mukavaa kuunneltavaa. Alun hetkellistä hämmennystä lukuun ottamatta pystyin keskittymään hyvin, varsinkin kun kuuntelin kaiken vain parin päivän sisällä. Erja Manton ääni sopi tarinan henkeen ja ääneen lukeminen sai Austenin oivaltavan ja ironisen kerrontatavan hauskasti heräämään eloon, pari kertaa hekottelin ääneen. Joskus tosin kuuntelemista hankaloittivat tyylille ominaiset pitkät lisäykset tai huomautukset keskellä lauseita. Välillä myös ärsytti se, että juoni kulki niin hitaasti eteenpäin: loppuratkaisu on vasta kolmen cd-levyn päässä, argh! Mutta äänikirjan kuunteleminen oli toisaalta todella rentouttavaa.

Tarina on taattua Austenia ja loppuratkaisun pystyy joten kuten arvaamaan, vaikka sitä viimeiseen saakka epäilinkin. Tämä ei ollut yhtä hyvä kuin ikisuosikkini Ylpeys & Ennakkoluulo, mutta varsin mukiinmenevä kuitenkin. Lainaan äänikirjoja ehdottomasti uudelleenkin, varsinkin jos kyse on tämäntyyppisestä kepeästä tarinasta. Ehkä loputkin lukematta jääneet Austenit?

Viisasteleva sydän pääsee mukaan Lukuhaasteeseen kategoriassa Klassinen rakkausromaani.

Subjektiivinen tuomio: ****

Jane Austen
Viisasteleva sydän
Suom. Kristiina Kivivuori 

WSOY 2008
Äänikirjan lukija Erja Manto

*Kokeile Bookbeatia 30 päivää ilmaiseksi (uusille asiakkaille)

Ulla-Lena Lundberg: Jää

JääAjattelin aluksi, ettei Finlandia-voittaja Jää ole oikein minun makuuni. Kirja näytti mielestäni tylsältä, eikä takakansitekstin kauniit maalailutkaan antaneet kuvaa kiinnostavasta juonesta. Minulle suositeltiin tätä kirjaa kuitenkin niin sinnikkäästi, että kun näin Jään kirjaston palautuskärryssä, nappasin sen mukaani.

Jää kertoo Ahvenanmaan saaristossa sijaitsevista Luodoista, jonka seurakuntaan saapuu uusi pappi perheineen. Kirja sijoittuu aikaan sodan jälkeen, ja elämä saaristossa on karua. Kesällä paikasta toiseen pääsee liikkumaan veneellä, mutta talvella saaria ympäröi jää.

Kun meri on jäätynyt, jää lepää saarten välissä kuin lattia. Ikuinen tuuli pyyhkii lumen pois, ja ranta-aittojen luistimet ja potkukelkat heräävät eloon. Myös pappi kaivaa aitasta ruosteisen potkurin, vaihtaa istuimen pari katkennutta listaa ja ruuvaa ohjaustangon tiukemmin kiinni. Hän poistaa kovasimella jalaksista pahimman ruosteen. Ajoneuvo on kelvollinen, ja pian hän kiitää vesimaailman yllä kuin komeetta.

Odotuksieni mukaisesti kirjasta ei löytynyt vauhdikasta tai koukuttavaa juonta, mutta kieli on kaunista ja kerronta verkkaista. Lundberg kuvaa kirjansa henkilöitä todella hyvin, ja heihin kiintyy nopeasti. Sivuhenkilöilläkin on omanlaisensa luonne ja tarina. Erityisen sympaattisesti hän kirjoittaa lapsihahmot: lempihenkilöni kirjassa olikin parivuotias papin tytär Sanna, eikä vain sen takia että olemme kaimoja (vaikka olikin outoa lukea kirjaa jossa vähän väliä kerrottiin Sannan touhuilua. Aika harvoin sellainen tulee vastaan).

Lillus pelkää heitä. Äiti on opettanut tytöt sanomaan hyvää päivää ja jatkamaan matkaa, mutta Lillus ei pysty siihen. ”Byäää”, hän ulvoo, kun Portman vain katsookin häneen. – – Sanna on kärsivän näköinen, niiaa, sanoo päivää ja samalla ”Hiljaa Lillus!” ja raahaa pikkusiskon mukanaan pois ja ulkoportaille. Siellä voi elää, jos pysyy poissa teiltä joilla Portmanit kulkevat. – – On helpotus päästä talosta, mutta vaikka Sanna on ikäisekseen viisas, hänen on vaikea ennakoida Portmanien liikkeitä ja estää heitä katsomasta Lillusta. Silloin Lillus ulvoo ja äiti tulee vihaiseksi.”

Kirjan ensimmäinen puolikas maalailee papin ja pastorskan asettumisesta saaristoon kauniisti, mutta sen jälkeen tummiakin sävyjä alkaa tulla mukaan. Olin jo aiemmin kuullut, että moni on ruvennut lopussa suorastaan itkemään, joten osasin odottaa koskettavaa loppua. Sieltä se myös tuli, ja kirjan loputtua suorastaan masennuin hetkeksi. Kirja on kaikesta huolimatta todella hyvä, ja jaksoi kiinnostaa myös meikäläistä loppuun saakka. Kyllä tämä on Finlandia-palkintonsa ansainnut!

Jää on Lukuhaasteen viides kirja kategoriassa Kirja, joka on voittanut merkittävän kirjallisuuspalkinnon.

Subjektiivinen tuomio: ****½

Ulla-Lena Lundberg: Jää
Suom. Leena Vallisaari

Teos 2012
366 sivua

A. J. Jacobs: Kunnon mies

Kunnon miesTilasin BluePrintCleanse-nimisen puhdistuspaketin. Se on tämän hetken kuumin mehupaasto, jota suosittelee liuta naistenlehtiä ja monta B-luokan julkkista. — Tilaamani juoma on ehkä kalleinta mehua koko maailmanhistoriassa. Toivon todella, että jokainen sitruuna sai nauttia shiatsuhieronnasta matkalla mehustamoon. Mehu maksoi 400 dollaria per naama.

A. J. Jacobs iskee taas. Viime kirjassaan Raamatullinen vuosi hän kuvasi, kuinka eli vuoden kaikkien Raamatusta löytyvien lakien ja sääntöjen mukaan. Tällä kertaa on vuorossa kahden vuoden mittainen terveysprojekti, jonka aikana hän yrittää noudattaa kaikkia mahdollisia terveysneuvoja ja tulla maailman terveimmäksi mieheksi.

Jacobs keskittyy aina yhteen ruumiinosaan kerrallaan joka kuukausi. Vuoronsa saavat esimerkiksi selkä (ryhti), kallo (turvallisuus), vatsa (ruokavalio) ja silmäluomen sisäpuoli. Vuoden aikana hän esimerkiksi viettää mehupaastoa, kokeilee luolamiesdieettiä ja -treeniä, käy uniklinikalla ja kirjoittaa kirjaansa treenaten samaan aikaan juoksumatolla.

Tyyli on taattua itseironista ja huumorilla höystettyä laatua, joskaan kirja ei ollut aivan yhtä hulvaton kuin Raamatullinen vuosi. Suurin osa terveyskokeiluista oli harmillisesti vain pintaraapaisuja, eikä mihinkään oikein ehditty keskittyä vaikka kirja onkin lähes 400-sivuinen. Joka tapauksessa Kunnon mies on viihdyttävä teos, ja saa miettimään myös omaa terveyttä kuntoa. Bonuksena kirjan lopussa on koottuna Jacobsin itsensä mielestä parhaita ruokavaliovinkkejä ja terveysneuvoja.

Kunnon mies on kolmas Lukuhaasteen 2015 luettu teos, kategoriassa Hauska kirja.

Subjektiivinen tuomio: ****

A. J. Jacobs
Kunnon mies. Kuinka tavoittelin täydellistä terveyttä
Suom. Lotta Heikkeri

Nemo 2012
384 sivua