Kirjailijavieras: Rita Dahl

Kirjailijavieras-sarjassa haastatellaan erilaisia kirjailijoita ja kysellään kaikenlaista kirjoista sekä kirjoittamisesta. 

Rita Dahl.

Hei! Kuka olet ja mitä olet kirjoittanut?
Olen Vantaalla asuva kirjailija-toimittaja Rita Dahl. Tähän mennessä olen julkaissut 16 teosta, kuusi runokokoelmaa, yhden proosateoksen, yhdeksän tietokirjaa ja kaksi käännös- ja kaksi toimitustyötä.

Millainen koulutustausta sinulla on?
Olen valtiotieteiden ja filosofian maisteri ja journalismin YAMK-opiskelija vuoden alusta Haaga-Helialla.

Miten päädyit kirjailijaksi?
Olen jo 1990-luvulla kirjoittaja, joka oli parissa runoryhmässä: Nihil Interitin ryhmässä ja Nuoren Voiman Liiton kirjoittajatapaamisissa. 2004 julkaisin esikoisrunokokoelmani, joka oli lähinnä kooste siihen mennessä valmiina pitämistäni teksteistä.

Mistä saat ideat kirjaasi / kirjoihisi?
Ideat tulevat milloin mistäkin, yleensä elävästä elämästä, matkoista, kulttuureista, ihmisistä, yhteiskunnallisista epäkohdista, tunteista: esimerkiksi rakastumisista ja pettymyksistä, elämäni varrella lyhyemmin tai kauemmin tuntemistani ihmisistä, toisista taiteilijoista ja heidän elämästään, aihealueista, joihin olen perehtynyt paremmin (sananvapaus, Talvivaara jne.)

Kauanko kirjoitusprosessi kestää?
Kirjoitusprosessit kestävät eri aikoja, kuukaudesta moniin  kuukausiin.

Miten sait kirjasi kustannettua? Oliko se vaikeaa?
Jokainen kirja on oma tarinansa. Yleensä tieto kustantamisesta tulee päivästä muutamaan kuukauteen.

Kenestä kirjojesi henkilöstä pidät eniten ja miksi?
Itsestäni. Itseni, osaamiseni ja rajoitteeni tunnen parhaiten. Kaikki muut ovat jo tuntematonta aluetta.

Mikä on parasta kirjoittamisessa?
Kun se sujuu, kun on flow päällä ja kun tunnen aiheen hyvin, tai se kiinnostaa minua erityisesti.

Mikä on ikävintä kirjoittamisessa?
Ikävintä on se, kun se ei suju, kun aihe alkaa tuntua epäkiinnostavalta tai kaukaiselta.

Miten perheesi ja tuttavasi suhtautuivat kirjoittamiseesi?
En ole saanut paljon kommentteja. Eivät kenties ymmärrä? Pitävät tätä korkeintaan harrastuksena, ihmettelevät, miten tällä voi tulla toimeen, mitä ihmettelen kyllä itsekin.

Onko kirjan julkaiseminen avannut uusia ovia tai mahdollisuuksia?
Kirjat ovat avanneet ovia uusiin kirjoihin ja aiheisiin.

Oletko saanut kirjoistasi palautetta? Millaista?
Matkakirjoistani on tullut eniten palautetta. Etelä-Meksikoa on enimmäkseen kehuttu, joku on moittinut tietojen vanhenemisesta (ne vanhenevat koko ajan), samoin Kypros-kirjaa. Ylipäänsä ihmiset eivät tunnu ymmärtävän, miten vaativaa on elättää itsensä pienillä apurahoilla ja epävarmalla alalla. He pitävät itseään oman erityisalansa eksperttinä, mitä varmaan ovatkin, minun täytyy olla yleistietäjä. Joskus teen pakostakin virheitä.

Onko uusi kirja jo työn alla?
Useitakin on. Akuutein on ensimmäinen lastenkirjani, joka kertoo yh-äidistä ja hänen suomalais-kiinalaisista tyttäristään. Sen julkaisee Enostone alkuvuonna 2018. Myös rakastumisesta, toden ja sepitteen välisestä katoamisesta kertova fantastinen proosani etsii kustantajaa.

Oletko kirjoittanut jotain muuta kirjojen lisäksi?
Satoja lehtijuttuja kymmenissä lehdissä.

Kuka on lempikirjailijasi?
Vaikka Fernando Pessoa, josta tein kirjallisuustieteen graduni ja joka kehitti nk. Heteronyymit, kirjaiijasta erilliset persoonat, joille myös loi elämäkerrat.

Suosittele kolmea hyvää kirjaa!
José Saramagon Kertomus sokeudesta, Risto Ahdin Ihon ääriviivat, Aksen Sandemose: Ihmissusi (Janten  laki).

Mitä haluaisit sanoa kirjailijaksi tahtoville blogin lukijoille?
Pitkäjänteisyyttä, kovaa työtä, lukemista ja kirjoittamista. Mitään muuta oikotietä tähän ammattiin ei ole olemassa. Jos sitten päädyt tähän kokopäiväisesti, köyhyyden sietokykyä,  koska äärimmäinen köyhyys tulee tässä ammatissa tutuksi. Usein mietin, miksi oikein tähän ryhdyin. Koska menneisyyttä ei saa tekemättömäksi, koetan muuttaa tulevaa.

Kiitos vastauksista!
Muutkin kirjailijat ovat tervetulleita Kirjailijavieraiksi! Mikäli haluat haastateltavaksi, ota yhteyttä.

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Kirjailijavieras

Joel Haahtela: Mistä maailmat alkavat

Aina rehellinen, ei koskaan falski. Taiteen tehtävä on paljastaa kohteestaan jotain salattua. Olet lintu ja lentelet, et takerru.

Myönnettäköön, että Joel Haahtela oli minulle täysin uusi tuttavuus, vaikka Mistä maailmat alkavat on hänen kymmenes romaaninsa. Kirjaa luonnehditaan takakannessa ”hurmaavaksi taiteilijaromaaniksi”, enkä ole juurikaan sellaisia lukenut, joten päätin kokeilla kun arvostelukappaletta tarjottiin.

Kirjan kansi harmaine vesilätäkköineen ja maalisutaisuineen ei ole mielestäni erityisen kaunis tai houkutteleva, mutta teksti soljui kevyenä ja mukavana ensimmäiseltä sivulta lähtien. Vuonna 1957 nuori Visa kävelee Helsingin Kauppatorilla, ja hänen mielensä valtaa päihdyttävä ajatus: hänellä on tässä maailmassa erityinen tehtävä. Hän alkaa maalata.

Yksi asia johtaa toiseen, ja Visa imeytyy mukaan Helsingin taidepiireihin. Hän alkaa käydä taidekoulussa, maalaa muotokuvia äidistään ja naapurin Koistisesta, tutustuu uusiin ihmisiin kuten melankoliseen taidekoulukaveriin Tapioon ja tämän sisareen, kepeään ja iloiseen Helmiin. Visan ja Helmin välille syttyy suhde, joka kuitenkin hiipuu kun vuodet vierivät ja Visa lähtee Italiaan etsimään itseään ja tekemään taidetta.

Henkilönä Visa on nuori ja viaton, innostunut ja täysin hurmaantunut taiteesta. Hänen tarinaansa on ilo lukea. ”Sivellin kädessään hän näkee maailman kuin ensi kertaa.” Taide kuvataan kirjassa hyvin elävästi, ja itsellekin tuli halu alkaa tehdä jotain luovaa – kenties piirtää tai maalata.

Olen lukenut niin arvaamattomia kirjoja viime aikoina (köh Tulen ja jään laulu), että odotin koko kirjan alun jonkinlaista suurta tragediaa, joka katkaisisi Visan tien taiteilijaksi. Täysin suruitta Visakaan ei elämässään selviä, mutta lukiessa ei onneksi tarvinnut sen suuremmin ahdistua. Loppu on tunnelmaltaan haikea, mutta kauniisti kuvattu.

En pysty vertaamaan kirjaa Haahtelan aiempiin romaaneihin kun en ole niitä lukenut, mutta tästä pidin kovasti ja suosittelisin ehdottomasti muillekin. Kieli on kaunista ja Haahtela käyttää kekseliäitä kielikuvia, joita jää makustelemaan pidemmäksikin aikaa. Liikaa niitäkään ei ole, eikä luettavuus kärsi. Kirja on suhteellisen nopealukuinen välipala, joka lämmittää sydäntä ja innostaa ehkä lukijaakin uppoutumaan taiteen maailmaan.

Kirja pääsee mukaan Lukuhaasteeseen kategoriassa Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen.

Subjektiivinen tuomio: ****½

Joel Haahtela
Mistä maailmat alkavat
Otava 2017
301 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Muut romaanit

Corrie ten Boom: Kätköpaikka

Se oli muistojen päivä. Päivä, jolloin katsottiin menneisyyteen. Miten olisimme siinä istuessamme saattaneet arvata, että osaksemme tulisi tässä muistojen paikassa seikkailu, jollaisesta me, kaksi naimatonta keski-ikäistä naista ja vanha mies, emme osanneet edes uneksia. Seikkailu ja ahdistus, kauhu ja pelko olivat aivan nurkan takana, emmekä me tienneet mitään.
Voi isä! Betsie! Jos olisin tiennyt, olisinko jatkanut? Olisinko rohjennut tehdä sellaista mitä tein?

Kätköpaikka kertoo hollantilaisen Corrie ten Boomin ja tämän perheen tositarinan, kuinka he piilottelivat juutalaisia talossaan ja joutuivat sen vuoksi keskitysleirille. Kirjaa pidetään kristillisenä klassikkona, ja tarinassa kulkevatkin vahvasti mukana usko ja pienet arjen ihmeet.

Alussa Corrie kuvailee sitä rauhallista elämää, jota hän ja Betsie, viisikymppiset naimattomat sisarukset, viettävät vanhan isänsä kanssa kellosepänliikkeessä 1940-luvun Hollannissa. Sodasta ja Saksasta kuullaan ikäviä huhuja, mutta he ajattelevat ettei se koske hollantilaisia.

Sota kuitenkin vyöryy Hollantiinkin, ja maa miehitetään. Paikallisia juutalaisia aletaan pikku hiljaa vainota ja vangita. Corrie ajautuu perheineen melkein vahingossa mukaan maanalaiseen toimintaan, joka järjestää ihmisille muun muassa varastettuja säännöstelykortteja ja turvapaikkoja muiden koteihin. Toimintaa hoidetaan kunnon agenttityyliin erilaisilla koodeilla ja merkeillä.

Lopulta ten Boomien omassa kodissakin majoitetaan jo useita juutalaisia ja vastarintaliikkeen jäseniä seinän taakse rakennetussa piilopaikassa. Perhe onnistuu elämään näin useita vuosia, mutta lopulta Gestapo ratsaa talon ja he paljastuvat. Perhe viedään ensin vankilaan ja myöhemmin Saksaan Ravensbrückin keskitysleirille. Corrie menettää kauheissa oloissa sekä isänsä että sisarensa, mutta pääsee lopulta itse vapaaksi – myöhemmin hän sai tietää, että kyseessä oli vain kirjurin virhe, ja viikkoa myöhemmin kaikki hänen ikäisensä naiset oli tapettu kaasukammioissa.

Corrien tarinassa keskeistä on jatkuva toivo sekä luottamus Jumalaan, jonka avulla hän selvisi kauhuista ja kurjista oloista ja kykeni myöhemmin myös antamaan vainoojilleen anteeksi. Erityisen tärkeää roolia tässä näyttelee sisar Betsie, joka pystyy näkemään keskitysleirin pahamaineiset vartijatkin pahuuden uhreina ja rukoilemaan heidän puolestaan. Naisten onnistui salakuljettaa keskitysleirille Raamattu ja julistaa muille vangeille Jumalasta. Vapauduttuaan 53-vuotiaana Corrie alkoi kiertämään maailmaa ja toimi julistajana vielä 33 vuotta.

Olin jo aikaisemmin lukenut Corrien myöhemmästä työstä kertovan Jumalan kulkuri, joten tiesin miten tarina jatkui keskitysleirikokemusten jälkeen, mutta oli kiinnostavaa lukea miten se oikeastaan alkoi. Lueskelin kirjaa pieninä pätkinä iltalukemisena, ja se oli kokonaisuudessaan vaikuttava lukukokemus.

Wikipedia tietää kertoa, että ten Boomin perheen toiminnan ansiosta arvioilta jopa 800 ihmistä säilytti henkensä. Sankarillisista teoista huolimatta käy selväksi, että Corrie oli vain tavallinen ihminen hänkin. Hän on monesti masentunut, vihainen, kateellinen ja itsekäs. Toivo auttaa häntä kuitenkin aina eteenpäin. Hän oppii kiittämään yllättävistäkin asioista, kuten keskitysleirillä kiusaavista kirpuista, jotka estivät vartijoita kiertelemässä makuusaleissa ja antoivat heidän pitää rauhassa hartaushetkiä muille vangeille. Corrie kertoo tarinansa tuttavallisesti, kuin jutustellen, ja kertomukseen on helppo imeytyä mukaan.

Lainasin samalla kirjastoreissulla viereiseltä hyllyltä myös Anne Frankin päiväkirjan, klassikon joka minulla on vielä lukematta. Kätköpaikan lukemisen jälkeen täytyy tutustua vielä myöhempään Corrie ten Boomin tuotantoon.

Kirja pääsee mukaan lukuhaasteeseen 2017 kategoriassa Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt.

Subjektiivinen tuomio: ****+

Corrie ten Boom (John ja Elizabeth Sherrillin kanssa)
Kätköpaikka
Päivä Osakeyhtiö 2007 (7. painos)
255 sivua

2 kommenttia
Kirjoittanut Sanna aiheesta Muistelmat