Audrey Niffenegger: Aikamatkustajan vaimo

aikamatkustajanvaimo

”Clare: On raskasta aina odottaa. Odotan Henryä. Minulla ei ole aavistustakaan, missä hän on. En tiedä, missä kunnossa hän on. On rankkaa olla se, joka jää jälkeen.”

Aikamatkustajan vaimo on tarina Henrystä ja Claresta, pariskunnasta ajan pyörteissä. Henry kärsii aikasiirtymähäiriöstä eli matkustaa välillä ajassa tahtomattaan. Clare tapasi aikamatkustavan, 36-vuotiaan Henryn kuusivuotiaana ja vietti tämän kanssa paljon aikaa lapsuudessaan, mutta Henry tutustui Clareen ensi kertaa vasta ollessaan itse parikymppinen.

Kirja seuraa heidän tarinaansa vuosikymmenien kuluessa. Tarina ei etene kronologisesti, vaan välillä ollaan Claren lapsuudessa, yleensä ”normaaliajassa” ja joskus hypähdetään taas tulevaisuuteen. Sekä Clare että Henry toimivat vuorollaan kertojina. Epäkronologisuudesta huolimatta kirjaa on helppo seurata, sillä joka luvun alussa kerrotaan päivämäärä ja kuinka vanhoja Clare ja Henry ovat kohtauksessa; siitä voi päätellä onko kyseessä aikahyppy vai ei.

Aikamatkustus aiheuttaa huvittavia tilanteita ja onnenpotkuja, mutta myös paljon huolta, ikävää ja surua. Ei ole helppoa joutua tahtomattaan pois toisen luota, eikä olla se joka jää aina jälkeen. Kohtaukset eri aikakausilta syventävät henkilöhahmoja ja lisävalottavat tarinaa. Kokonaisuudessaan 650-sivuisesta tarinasta muodostuu tunteikas ja viihdyttävä paketti, josta on vaikea päästää irti. Loppu on nerokas, ja tippa meinaa tulla linssiin.

Törmäsin Aikamatkustajan vaimoon aikoinaan sattumalta, kun mummini lahjoitti sen minulle. Hän ei pitänyt kirjasta, mutta arveli että se saattaisi kiinnostaa minua. Tarina imaisi minut mukaansa melkein saman tien (kun olin muutaman ensimmäisen sivun ajan ihmettelyt kirjan ideaa), ja nykyään se on yksi lempikirjoistani. Suosittelen sitä kaikille romantiikan ja toisaalta myös fantasian ystäville. Enkä ole tässä yksin; kirja kuuluu myös BBC:n kokoamaan 100 merkkiteoksen listaan.

Subjektiivinen tuomio: *****

Audrey Niffenegger: Aikamatkustajan vaimo
Gummerus 2007
648 sivua

Oletko sinä lukenut tämän kirjan? Voit antaa sille tähtiä alla ja näin saamme myös yleisön mielipiteen kirjasta!

2 kommenttia
Kirjoittanut Sanna aiheesta BBC:n 100 kirjaa, Rakkaus

Hei kirjamaailma!

Tervetuloa Lukujonossa-blogiin! Tämä ei ole ensimmäinen blogini ikinä, mutta ensimmäinen kirjablogi kyllä. Kirjat ovat niin mahtava aihe, etten todellakaan tiedä miksen ole tehnyt tätä aiemmin. Kirjoista on aina sanottavaa.

Lukujonossa keskittyy ensisijaisesti kaikenkarvaisiin kirja-arvioihin aina uutuuksista klassikoihin. Lisäksi on luvassa myös teemapostauksia, tapahtumapostauksia, kukkivaa kirjahuumoria ja jopa kirjailijahaastatteluita, jos sattuu sopivasti. Ajoittain saatamme poiketa myös kirjoista tehtyjen elokuvien ihmeelliseen maailmaan – onko kirja aina parempi kuin leffa?

Mainittakoon, että kirja-arvostelupostauksissa tulee olemaan arviointinapit, joista jokainen voi antaa tähtiä kyseiselle kirjalle jos on sen lukenut. Näin saadaan samasta opuksesta muutakin kuin minun subjektiivinen tuomioni.

Tästä tää nyt sit lähtis – tilaa toki blogin feedi tai lisää se kirjanmerkkeihisi! Facebook-sivu ja Twitter-tili löytyvät valmiina jo näin heti alkuvaiheessa, joten tykkää ja seuraa niin pysyt kärryillä viimeisimmistä käänteistä.

Huomenna on luvassa ekaa kirja-arviota!

Terveisin,
Sanna

PS.  Seuraa blogiani Bloglovinin avulla!

4 kommenttia
Kirjoittanut Sanna aiheesta Jutustelua