Kirjailijavieras: Maria Kuutti

Kirjailijavieras-sarjassa haastatellaan erilaisia kirjailijoita ja kysellään kaikenlaista kirjoista sekä kirjoittamisesta. Kolmantena vuorossa on Maria Kuutti.

MariaKuuttiHei! Kuka olet ja mitä olet kirjoittanut?
Olen Maria Kuutti, 34-vuotias äidinkielenopettaja, kirjastovirkailija ja lastenkirjailija. Olen kirjoittanut kaksi Anna ja Elvis -kirjaa: Anna ja Elvis kylpylässä (2014) ja Anna ja Elvis mummolassa (julkaistaan maaliskuussa 2015).

Millainen koulutustausta sinulla on?
Olen valmistunut filosofian maisteriksi pääaineenani yleinen kirjallisuustiede.

Miten päädyit kirjailijaksi?
Suoritin kotiäitivuosina luovan kirjoittamisen perusopinnot ja innostuin taas kirjoittamisesta. Huomasin sattumalta Kariston Perhe on paras -kirjoituskilpailun ja päätin kokeilla, osaanko kirjoittaa lastenkirjan. Kahden pienen lapsen äitinä lastenkirjoja oli tullut luettua tosi paljon. Kokeilu kannatti, sillä voitin kilpailun ja sain kustannussopimuksen.

Mistä saat ideat kirjaasi / kirjoihisi?
Olen kirjoittanut 8-vuotiaasta lähtien päiväkirjaa ja runoja. Poimin niistä jonkin verran ideoita. Viittaan kirjoissani muihin lastenkirjoihin, joten yhdistän juonen yleensä jotenkin vinkkaamiini kirjoihin. Loput kuvittelen kuvittelevani.

Kauanko kirjoitusprosessi kesti?
Koska huomasin kilpailun sattumalta, minulla oli aikaa kirjoittaa kirjaa kaksi kuukautta. Voiton jälkeen hioimme tekstiä kustannustoimittajan kanssa toiset kaksi kuukautta. Minulla on todella hyvä kustannustoimittaja Sirja Kunelius! Hän on kirjailijalle oikea aarre.

Anna ja Elvis mummolassaMiten sait kirjasi kustannettua? Oliko se vaikeaa?
Olen osallistunut ennen Kariston kilpailua yhteen toiseenkin kilpailuun aikuisten romaanikäsikirjoituksella (joka näin jälkikäteen tuntuu aikamoiselta raakileelta). Eli ihan heti ei välttämättä tärppää, vaan kannattaa kokeilla eri kirjoitustyylejä tai muokata jo olemassa olevaa käsikirjoitusta vielä paremmaksi. Kilpailussa etsittiin avausteosta lastenromaanisarjaan, joten kustannussopimus oli osa palkintoa.

Kenestä kirjojesi henkilöstä pidät eniten ja miksi?
Pidän Annasta, koska hänessä on paljon minua. Pidän myös mummosta, koska hän ei mieti, mitä muut hänestä ajattelevat. Haluaisin olla enemmän hänenlaisensa.

Mikä on parasta kirjoittamisessa?
Pidän siitä, kun kirjoittaminen sujuu ja ideoita pulpahtelee.

Mikä on ikävintä kirjoittamisessa?
Ikävintä on pelko siitä, ettei keksi mitään kirjoitettavaa, mutta aikaa kirjoittaa olisi juuri sinä päivänä.

Miten perheesi ja tuttavasi suhtautuivat kirjoittamiseesi?
Kaikki perheenjäseneni ovat todella kannustavia ja auttaneet paljon. Erityiskiitos kuuluu miehelleni Jussille, joka oikolukee tekstejäni ja esittää hyviä pohdintakysymyksiä niihin liittyen. Toinen todella iso kannustaja on oma äitini, joka on aina jaksanut kannustaa ja luki meille tosi paljon, kun olimme pieniä. Luin kuusivuotiaalle pojalleni toisen romaanini käsikirjoitusta, ja hän antoi minulle vinkkejä pieruhuumoriin.

Minulla on iso perhe: aviomieheni Jussi, kaksi lasta, viisi sisarustani perheineen, äiti ja isä. Heistä jokainen tukee minua omien kykyjensä mukaan. Yksi veljistäni on esimerkiksi opettanut minulle Twitterin käyttöä ja toinen tehnyt osan kirjojeni kuvituksesta. Melkein jokainen perheenjäsen oli jollain tavalla mukana ensimmäisissä julkkareissani: peräti viisi juhlapuhujaa oli perheestäni. Ehkä tämän ison perheen ja vahvan yhteyden takia Kariston kilpailun aihe (Perhe on paras) puhuttelikin minua.

Onko kirjan julkaiseminen avannut uusia ovia tai mahdollisuuksia?
Ensimmäisen kirjan julkaisusta on vielä aika vähän aikaa (se julkaistiin viime lokakuun lopussa), joten vielä en osaa sanoa. Olen ainakin saanut tutustua uusiin ihaniin ihmisiin, esimerkiksi kuvittajaani Katri Kirkkopeltoon.

Oletko saanut kirjoistasi palautetta? Millaista?
Lukijapalautetta on tullut yllättävän paljon. Varsinkin täällä Kangasniemellä kirjaan on suhtauduttu lämpimästi ja minua on haluttu kannustaa eteenpäin kirjailijan uralla. Kirjastani on ilmestynyt viisi lehtiarviota, joissa on ollut sekä kehuja kirjojen huumorista että kritiikkiä farssimaisesta menosta. Suullinen palaute koskee yleensä kirjan ahmittavuutta ja yksittäisiä suosikkihahmoja. On todella ihana kuulla, kun lapsilukija kertoo lukeneensa kirjan jo pari kertaa ja sen olevan hänen suosikkikirjansa!

Onko uusi kirja jo työn alla?
Kirjoitan parhaillani sarjan kolmatta osaa.

Oletko kirjoittanut jotain muuta kirjojen lisäksi?
Olen kirjoittanut ennen kirjoja joitain lehtijuttuja. Kirjoitan edelleen päiväkirjaa ja satunnaisesti kirjeitä.

Kuka on lempikirjailijasi?
Niitä on niin monta! Ihailen Anni Polvaa, joka suhtautui kirjoittamiseen vain yhtenä työnä muiden joukossa ja oli todella tuottelias. Kunnioitan myös monia lastenkirjailijoita, esimerkiksi Astrid Lindgreniä, Maikki Harjannetta, Timo Parvelaa ja Nopolan sisaruksia.

Suosittele kolmea hyvää kirjaa!
Koska olen äidinkielenopettajana yläkoululla, luen paljon nuortenkirjoja. Olen pitänyt kovasti Aleksi Delikourasin Nörtti-sarjasta, Jyri Paretskoin Shell’s Anglesista ja Salla Simukan Lumikki-trilogiasta.

Mitä haluaisit sanoa kirjailijaksi tahtoville blogin lukijoille?
Kannattaa lukea paljon! Ei haittaa, vaikka lukisi välillä huonojakin kirjoja, koska niistäkin oppii. Kannattaa myös kirjoittaa paljon! On hyväksyttävä, että joinain päivinä kirjoittaa huonoa tekstiä ja luotettava siihen, että toisena päivänä kirjoittaminen taas sujuu.

Jostain syystä monille on yhä vielä yllätys, ettei pelkällä kirjailijan ammatilla saa kovin isoja tuloja (muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta). Kannattaa siis opiskella jokin toinen päivätyö!

Kiitos vastauksista!
Muutkin kirjailijat ovat tervetulleita Kirjailijavieraiksi! Mikäli haluat haastateltavaksi, laita minulle sähköpostia (osoite sivupalkissa).

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Kirjailijavieras

J. R. R. Tolkien: Sormuksen ritarit

sormuksenritarit

Voikohan Taru Sormusten Herrasta -sarjasta enää kirjoittaa edes mitään uutta? Suurin osa tietää tarinan juonen ja on vähintäänkin katsonut Peter Jacksonin eeppiset elokuvasovitukset. Halusin kuitenkin raapustaa vähän ylös fiiliksiäni lukukokemuksesta, joten tässä sitä ollaan.

Tämä oli nyt toinen kerta, kun luin Sormuksen ritarit kokonaisuudessaan. Ensimmäisen kerran luin koko trilogian läpi joskus reilu 10-vuotiaana, koska isäni oli sitä mieltä että minun täytyi lukea kirjat läpi ennen kuin sain katsoa ne (silloin vasta ilmestyneet) leffat. Siinä olikin sitten motivaatiota kerrakseen.

Asiaan. Sain tosiaan luettua läpi satoja sivuja kyseistä fantasiatrilogiaa, ja siitä lähtien olen voinut ylpeänä sanoa, että minä olen muuten lukenut oikeasti ne kirjatkin. Yllättävän harva meinaan on. Ongelmana oli, että kirjat olivat pitkäpiimäisen tylsiä, eivätkä hahmot tuntuneet pääsevän oikein minnekään. Kymmenen viime vuoden aikana olen yrittänyt aloittaa kirjat uudestaan moneen kertaan, mutta jämähtänyt aina ensimmäiseen osaan suunnilleen sivulle sata. Ostin jopa kaikki kolme kirjaa pokkareina syksyn 2013 kirjamessuilta, koska sitten ainakin ehtisin lukea ne. Edellisellä kerralla olin ylittänyt kirjaston uusimiskaton, koska en saanut luettua niitä puolessa vuodessakaan.

Niinhän siinä sitten kävi, että kirjat makasivat hyllyssä puolisentoista vuotta, kunnes ehkä viikko sitten tuli sellainen olo että no nyt. Tartuin Sormuksen ritareihin ja yllätyksekseni ahmaisin sen muutamassa päivässä. Sehän on todella hyvä kirja! Olen vieläkin ihan fiiliksissä tästä. On totta, että kirjan hahmoilla kestää edelleen hirveän kauan päästä yhtään mihinkään, mutta jotenkin se ei enää haittaa. Mieluusti viipyisin Tolkienin luomassa maailmassa pidempäänkin.

Taru Sormusten Herrasta on ehkä ainoa kirjasarja, jota lukiessa mielessäni seikkailevat itse kuvittelemieni hahmojen sijaan elokuvien näyttelijät. Olen katsonut leffat niin monen monta kertaa, että Aragorn kerta kaikkiaan on Viggo Mortensen ja Frodo Elijah Wood. Mutta olin positiivisesti yllättynyt siitä, kuinka hyvin elokuva on seurannut kirjaa. Paljon on trimmailtu, mutta mitään erityisen oleellista ei ole jäänyt pois. Suurimpia eroja on tarinan aikaskaala: kirjassa Frodo jää tosiaan Bilbon synttärien jälkeen Kontuun hengailemaan pariksi vuosikymmeneksi sormuksen kanssa, eikä pariksi viikoksi niin kuin elokuva antaa ymmärtää. Ja Aragornkin on erittäin hyvin säilynyt melkein satavuotias.

Kaiken kaikkiaan sekä elokuvat että kirjat ovat todella hyviä. Ne sopivat vain vähän eri tarkoituksiin. Kirja tietenkin syventää paljon elokuvasta tuttua maailmaa, jos näin voi sanoa. Monet asiat aukeavat paljon paremmin, kun tarinan taustat kerrotaan. Jos jokin asia hieman huvittaa, niin ehkä se että tarina on täynnä miehiä. Koko ensimmäisessä kirjassa taisi olla kokonaista kolme nimeltä mainittua naishahmoa, jotka puhuivat jotain: Tom Bombadilin ihastuttavan kaunis vaimo Kultamarja, Aragornin ihastuttavan kaunis on-off-tyttöystävä Arwen (vai puhuikohan hän sittenkään mitään?) ja ihastuttavan kaunis haltiavaltiatar Galadriel. Onneksi jatko-osissa tutustutaan myös Eowyniin, vaikka hänenkin ansionsa on lähinnä siinä että hän teeskentelee olevansa mies. Ei taida tämä trilogia läpäistä Bechdelin testiä :D

Joka tapauksessa tämä oli ehdottomasti uudelleenlukemisen arvoinen kirja, ja siirryinkin innokkaasti suoraan Kahteen torniin. Sormuksen ritarit pääsee myös Lukuhaasteen listaan kategoriassa Kirja, jonka henkilöistä kaikki eivät ole ihmisiä.

Subjektiivinen tuomio: *****

J. R. R. Tolkien
Taru Sormusten Herrasta 1: Sormuksen ritarit
WSOY pokkari 
668 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta BBC:n 100 kirjaa, Fantasia, Kirja vs. elokuva

Satu Koivisto: Gastronaatti – eli kuinka rakastua rippeisiin

gastronaattiSatu Koiviston kirjoittama Gastronaatti eli kuinka rakastua rippeisiin on mahdottoman inspiroiva ja kaunis keittokirja. Lainasin kirjan ystävältäni lähinnä alaotsikon takia, koska ajattelin että kirja käsittelee riperuokaa ja voin kirjoittaa tästä ekoblogiini. Päätin kuitenkin pistää arvion tänne, ihan siitä syystä että olen muuten lukenut nyt niin vähän kirjoja. Heh.

Kirja ei nimestään huolimatta varsinaisesti käsittele rippeistä tehtyä ruokaa. Ekologinenkin näkökulma on Gastronaatissa kuitenkin mukana: porkkanoista käytetään myös naatit ja kesäkurpitsan kukatkin paahdetaan. Itse tykkäsin siitä, että reseptit eivät ole mitään gourmet-tasoista kokkausta joihin tarvitsee 1234+ raaka-ainetta, vaan melko perusjutuilla mennään. Kirjassa esitellään aina yksi raaka-aine kerrallaan ja sitten siitä on muutamia reseptejä. Raaka-aineiden esittelytekstit ovat kiinnostavia ja myös niihin piiloutuu helppoja reseptejä, joten ne kannattaa lukea.

Otin Gastronaatista ylös omaan reseptivihkooni reseptit esimerkiksi supernopean aioliin ja chilimajoneesiin, helppoon sitruunalimsaan, raparperisiirappiin ja ihanan näköisiin raparperi-valkosuklaamuffineihin. Varasin jo etukäteen vähän raparperia äidin kasvimaalta, että pääsen kesällä kokeilemaan viimeksimainittuja. Kirjan 69:stä reseptistä 58 on muuten kasvisruokaa.

Koiviston kirjoitustyyli on hilpeä mutta myös armollinen. Hän kertoilee raaka-aineisiin liittyviä sympaattisia tarinoita omasta lapsuudestaan maalla ja toteaa useasti, että ellei jotain raaka-ainetta halua/voi laittaa ruokaan, ei se todellakaan haittaa.

Omaan makuun saa luottaa. Jos ruoka maistuu hyvältä, se on hyvää juuri sellaisena kuin se on. Ruoan ei tarvitse maistua oikealta, koska ei ole olemassa mitään universaalia makumallia, miltä kunkin ruoan kuuluu maistua.

Satu Koivisto on keittokirjailijan lisäksi myös Maku-lehden päätoimittaja. Sisäsivulla oli kuva hänestä ja hänen miehestään, ja ihmettelin jonkin aikaa kun mies näytti niin mahdottoman tutulta. Sitten tajusin, että tyyppihän on Isyyspakkaus-blogin kirjoittaja, ja seurasin blogia aikoinaan tiiviisti. Ilmankos. Mies eli Tommi Koivisto on myös ottanut kirjan herkulliset valokuvat.

Kaiken kaikkiaan Gastronaatti on ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja. Itselleni ei ehkä tulisi niin monelle reseptille käyttöä että hankkisin se kirjahyllyyni, mutta näin lainattuna kirja toimi oikein hyvin.

Subjektiivinen tuomio: ****

Osta kirja Adlibriksesta*

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Ruoka