Karoliiina Suoniemi: Ihan oikeat prinsessat ja prinssit

Tosielämän prinssit ja prinsessat – keitä he ovat, millaista on heidän elämänsä? Onko se kuin prinsessasaduissa kuvataan usein; tanssiaisia, hienoja asuja ja hauskoja seikkailuja? Ja elävätkö he onnellisina elämänsä loppuun saakka?

Lapsille suunnattu tietokirja Ihan oikeat prinsessat ja prinssit oli osa kesälukumaratonin lukemistoa ja sopii myös hyvin viime aikojen kuninkaallisbuumiin. Kirjassa kerrotaan aikajärjetyksessä viidentoista eurooppalaisen kruunupään elämästä, aina vuonna 1157 syntyneestä Rikhard I Leijonamiehestä vuonna 2013 syntyneeseen prinssi Georgeen. Oikeiden kuninkaallisten elämä on paljon jännittävämpää kuin prinsessasaduissa, ja onnellisia loppujakin löytyy.

Suoniemi kirjoittaa lapsille sopivaan tyyliin, todenmukaisesti mutta niin että pahimmat kauheudet on karsittu. Kirja vertautuu mainioon Iltasatuja kapinallisille tytöille, mutta Suoniemen kirjassa on mukana ilahduttavan tasaisesti miehiä ja naisia. Naisista on onneksi nostettu esiin muitakin luonteenpiirteitä kuin kauneus ja kiltteys – he ovat myös viisaita, älykkäitä, itsenäisiä, taitavia puhujia ja merkittäviä hallitsijoita. Naisten huonompi asema menneinä vuosisatoina tuodaan esille osoittelematta.

Elisabetista tuli Englannin kuningatar 25-vuotiaana. Hän ei koskaan mennyt naimisiin, vaikka yleensä kuningattaren oletettiin menevän. Ajateltiin, että kuningattaren ja ylipäätään kaikkien naisten tärkein asia elämässä olisi lapsien synnyttäminen.

Kirja on kauniisti taitettu – ulkoasu on ehkä hieman tyttömäinen, mutta tarinat sopivat luettavaksi kaikille. Tarinoiden välissä on myös kivoja tehtäväsivuja lapsille. Ainoa miinus tulee vanhahtavan mustavalkoisesta etukannesta, joka ei välttämättä houkuta lukemaan.

Mielestäni parhaat lasten tietokirjat ovat sellaisia joista aikuinenkin saa jotain, ja tämä kuuluu siihen sarjaan. Ihan oikeat prinsessat ja prinssit tarjoaa kiehtovan katsauksen eurooppalaiseen historiaan, ja parhaimmillaan innostaa hakemaan kuvatuista henkilöistä lisää tietoa. Minä olin ainakin selailemassa Wikipediaa noin joka kolmannen kuninkaallisen kohdalla.

Iltasatuja kapinallisille tytöille -kirjan arviossa huomautin, että aviomiehen vangitseminen ”koska tästä ei tykkää” esitettiin turhankin ihailtavassa valossa – enää en ihmettele yhtään, että tässäkin kirjassa esitelty Katariina Suuri kaappasi vallan miekkoseltaan ja pisti asiat kuntoon.

Subjektiivinen tuomio: ****

Karoliina Suoniemi
Ihan oikeat prinsessat ja prinssit
Avain 2018
112 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Historia, Lapsille

Margaret Atwood: Oryx ja Crake

Miksi hänestä tuntui, että nyt oli astuttu rajan yli, otettu peruuttamaton askel? Kuinka paljon on liikaa, kuinka pitkälle pitää mennä että ollaan liian pitkällä?

En ollut aikaisemmin kuullutkaan Margaret Atwoodin kirjasta Oryx ja Crake, mutta valitsin sen keväällä luettavaksi kirjallisuuden analyysin kurssin lukulistasta. Vajaa viisisataasivuinen romaani meinasi lannistaa ulkonäöllään ja mystisellä nimellään, mutta palkitsi onneksi lopussa. Oryx ja Crake on hieno ja älykkäästi rakennettu scifi-dystopia, joka kertoo, miten meille voi käydä jos emme pidä varaamme.

Oryx ja Crake sijoittuu määrittelemättömään aikaan, jonkinlaiseen vaihtoehtoiseen tulevaisuuteen, joka ei välttämättä ole kovin kaukana meidän ajastamme.  Tarina kulkee vuorotellen kahdessa aikatasossa. Nykyhetkessä päähenkilö Lumimies elää meren rannalla ainoana henkiin jääneenä ihmisenä ja pitää huolta Craken lapsiksi kutsutusta geenimanipulaation avulla luotujen kloonien yhteisöstä. Toinen tarinalinja kulkee Lumimiehen, entiseltä nimeltään Jimmyn, menneisyydessä ja selittää keitä ovat Crake ja Oryx ja mikä oli heidän osansa ihmiskunnan kohtalossa.

Paljon takakansitekstiä enempää juonesta ei viitsikään paljastaa, jotta palaset saavat loksahdella kohdalleen vasta lukiessa. Oryx ja Crake on toisaalta kirja geeniteknologian vaaroista, mutta toisaalta kertomus kolmen ihmisen välisistä suhteista ja vaikutusvallasta. Tarina avautuu lukijalle hienosti pala palalta ja pitää otteessaan. Kirjan alkupuolisko on melko hidastempoinen, mutta loppua kohden tunnelma tiivistyy niin, että sivut kääntyivät kuin itsestään. Jos Orjattaresi oli mielestäsi hyvä, voisit pitää myös tästä.

Selkeimmin esiin nouseva teema on geeniteknologian kokeilut ja niiden etiikka. Kammottavien kokeiden vertauskuvaksi teoksessa nousee NaposTipu, geenimanipuloitu kananpoika, jossa kasvaa merivuokkomaisessa rakenteessa pelkkiä kananrintoja. ”Eivätkä eläinten oikeuksien puolustajat mahda mitään, koska eliö ei tunne kipua.” Aluksi eläinten näkeminen kuvottaa Jimmyä, mutta pian hän kippaa kuitenkin kitaansa iloisesti NaposTipu-pikaruokaa. Pienillä harppauksilla voidaan päätyä lopulta tilanteeseen, josta ei ole enää paluuta.

Kirja aloittaa MaddAddam-trilogian, jossa on ilmestynyt suomeksi myös Herran tarhurit (2009) ja Uusi maa (2013).

Subjektiivinen tuomio: ****

Kirja pääsee mukaan Helmet-lukuhaasteeseen 2018 kategoriassa palkitun kääntäjän kääntämä kirja.

Kääntäjä Kristiina Drews on saanut valtion kääntäjäpalkinnon vuonna 1989, vuonna 1998 Mikael Agricola -palkinnon ja vuonna 2015 Gummeruksen Kaarlen päivän tunnustuksen.

Margaret Atwood
Oryx ja Crake
Otava 2010
487 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Dystopia, Scifi

Terhi Upola: Livenä ja läsnä – Verkon uudet juttutyypit

Tämä kirja pyrkii vastaamaan kahteen kysymykseen: Miten verkko muuttaa journalistista kerrontaa? Miten se muuttaa toimittajan roolia? Pyrin ensinnäkin tuomaan näkyväksi ja ymmärrettäväksi median muutosta, jonka keskellä elämme ja joka etenee käsittämätöntä vauhtia. Toisekseen käsittelen teemaa mahdollisimman paljon yksittäisen tekijän näkökulmasta. Sekä kouluttajana että tuottajana näen usein sen ristiriidan, jonka keskellä toimittajat elävät: toisaalta pitäisi kehittää uusia muotoja, toisaalta aina on kiire.

Toimittaja Terhi Upolan verkkokirjoittamiseen keskittyvä kirja herätti heti kiinnostukseni, kun tiedote kolahti postilaatikkoon. Pyysin ja sainkin arvostelukappaleen, mutta koska kirjan kohderyhmänä ovat toimittajat, teoksen sai vain PDF:nä. Aikani tuherrettuani PDF-tiedostoa lukulaitteelta varasin fyysisen niteen  kirjastosta, ja sain sen onneksi käsiini ensimmäisten joukossa. Verkon monista mahdollisuuksista huolimatta vanha kunnon paperikirja pitää pintansa!

Livenä ja läsnä on käytännönläheinen käsikirja verkkotoimittajille uusien juttutyyppien maailmaan. Mitä toimittaja voi oppia tubettajalta? Miten verkkojuttu eroaa lehtitekstistä? Miten journalismia tehdään yhdessä yleisön kanssa? Kirjassa käsitellään esimerkiksi tarinallistamista, yleisön osallistamista, toimittajan persoonan esiintuomista, videoiden hyödyntämistä, kuvajournalismia ja pelillistämistä. Jokaisesta aiheesta on sujuva teoriaosio ja lopuksi onnistuneita hankkeita  kotimaasta ja ulkomailta, sekä niiden tekijöiden haastatteluja.

Kirjan taitto on mukavan raikas ja pirteä väritys plussaa. Case-osiot on nostettu esille muusta tekstistä oranssilla tehostevärillä. Teoksesta löytyy myös kunnon lähdeviitteet ja lähdeluettelosta aimo kasa materiaalia ja artikkeleita selattavaksi.

Oli hauskaa huomata, että suuri osa kirjassa esitetyistä esimerkeistä oli minulle tuttuja, eli olen seurannut jotakuinkin oikeita asioita ja kanavia. Kirjaan olivat pääseet esimerkiksi Norppalive, Jenny ja läskimyytinmurtajat, HS:n interaktiiviset testit ja koneet, Project Mama -blogi, Tampereen kaupunginvaltuuston liveseuranta ratikkaan liittyen, Westerosin kirjeenvaihtaja -blogi ja hauskana kirja-alan yllätyksenä Sivumennen-kirjallisuuspodcast.

Opin uutta ja sain myös inspiraatiota omaan blogiin liittyen. Onhan tämäkin verkkokirjoittamista omassa mediassa, ja parhaimmillaan vielä yleisön kanssa yhdessä. Suosittelen kirjaa lämpimästi muillekin verkkotekstejä kirjoittaville ja toimittajan työstä kiinnostuneille.

Subjektiivinen tuomio: ****

Terhi Upola
Livenä ja läsnä – Verkon uudet juttutyypit
Art House 2018
272 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Kirjoittaminen