Lähetä kommentti

taydellinen_vaatekaappi_tuhlaamatta

"Seisoitko tänäkin aamuna täyteen ahdetun vaatekaapin edessä ja ihmettelit, miksi mikään ei taaskaan näytä hyvältä päälläsi? Tai toitko viime viikolla kotiin kasan uusia vaatteita, joiden olemassaolon olet jo unohtanut? Onhan koko ostosreissukin pelkkä hatara muistikuva. Kulutat suuren osan tuloistasi vaatekaappisi täydentämiseen - ja sen se on näköinenkin."

Minulla oli varsin suuret odotukset Täydelliselle vaatekaapille. Gummeruksen julkaisema kirja ilmestyi tämän vuoden maaliskuussa, ja olen siitä asti jonottanut sitä kirjaston varausjonossa. Satojen aikaisempien varaajien jälkeen sain vihdoin kirjan käsiini.

Kirja on visuaalisesti kaunis ja helposti luettava. Huomasin kuitenkin heti ensimmäisellä aukeamalla (josta aikaisempi lainaus on napattu), etten kuulu lainkaan kirjan kohderyhmään. Vaikka omat vähäiset vaateostokseni eivät ole aina harkittuja, muistan sentään kaikki vaatteet jotka hankin. Lampelan kuvaillessa lukijan oletettua käyttäytymistä aloin miettiä, kuinka yleistä tämmöinen kontrolloimaton shoppailu oikeasti on. Pitääkö nuorille naisille oikeasti kertoa että by the way, koko palkkaa ei kannata tuhlata vaatteisiin?

Jatkoin joka tapauksessa lukemista. Kirja yrittää kattaa sekä vaatekaapin sisällön, laadukkaiden vaatteiden tunnistamisen, järkevän rahankäytön että yleisen hyvinvoinnin, mutta ei onnistu pääsemään missään aiheessa kovin syvälle. Parasta antia ovat erilaiset vinkkilistat esimerkiksi säilytykseen ja pukeutumishetkiin, sekä kirjan tarjoamat tehtävät, joissa pääsee pohtimaan omaa rahankäyttöään ja unelmatyyliään.

Vaatteisiin ja rahankäyttöön keskittymisen jälkeen Täydellisen vaatekaapin loppuosa kulkee nimellä "Kuukauden kauneuskuuri". Jostain kumman syystä se sisältää ohjeita terveelliseen ruokaan, liikuntaan ja riittävään nukkumiseen. Sen jälkeen kirja loppuu kuin seinään. Vinkit ovat kieltämättä terveellisiä ja kuvitus kaunista, mutta oletin että saisin lukea koko kirjan verran täydellisestä vaatekaapista ja onnellisesta ostamisesta.

Täydellinen vaatekaappi tuhlaamatta herättää ajatuksia shoppailuhimosta ja tarjoaa kivoja vinkkejä vaatekaappiin, mutta aiheesta kiinnostuneille suosittelisin mieluummin Rinna Saramäen erinomaista teosta Hyvän mielen vaatekaappi sekä Kullaksen & Myllyojan kirjaa Nainen ja rikastumisen taito. Niissä päästään syventymään vaatteisiin ja raha-asioihin ihan eri tavalla.

Kirja pääsee mukaan Lukuhaasteeseen 2016 kategoriassa Kirjassa on alle 150 sivua.

Subjektiivinen tuomio: ***-

Hannele Lampela
Täydellinen vaatekaappi tuhlaamatta - onnellisen ostamisen salaisuus
Gummerus 2016
100 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Arvioi kirja:
(0 ääntä)

Lähetä kommentti

Lähetä kommentti

cursedchild
"A busy and crowded station, full of people trying to go somewhere. Amongst the hustle and bustle, two large cages rattle on top of two laden trolleys. They're being pushed by two boys, JAMES POTTER and ALBUS POTTER. Their mother, GINNY, follows after. A thirty-seven-year-old man, HARRY, has his daughter LILY on his shoulders."

Minulla ei ollut erityisiä odotuksia uuden Harry Potter -näytelmän käsikirjoituksen suhteen, mutta pakkohan se oli hakea kaupasta luettavaksi. Kahdeksas Potter-tarina sijoittuu 19 vuotta Kuoleman varjeluksien jälkeen, ja ensimmäinen kohtaus jatkuu suoraan siitä, mihin viimeinen kirja loppui.

Harry, Ron, Hermione, Ginny ja Draco ovat nyt lähes nelikymppisiä ja perheellisiä aikuisia. Tarinan varsinaisia päähenkilöitä ovat nuoret Albus Potter ja Scorpius Malfoy, jotka ystävystyvät Tylypahkassa. Albus lajitellaan Luihuisten tupaan, eikä koulu tunnu oikein sujuvan. Kuuluisasta Harry-isästä tuntuu olevan vain haittaa.

Samaan aikaan huhutaan, että taikaministeriö olisi löytänyt yhden jäljelle jääneen ajankääntäjän. Albus riitelee isänsä kanssa ja kuulee sitten sattumalta Harryn ja Amos Diggoryn keskustelun. Vanha Diggory vaatii, että jos ajankääntäjä on löydetty, joku matkustaisi menneisyyteen ja toisi kolmivelhoturnajaisissa kuolleen Cedricin elävänä takaisin. Kapinoivat pojat tekevät tästä oman seikkailuretkensä ja päättävät lähteä menneisyyteen pelastamaan Cedriciä. Kaikki ei tietenkään suju suunnitelmien mukaan, ja pian pojat ovat kehitelleet aikamoisen sotkun ympärilleen.

Lempihahmoni on ehdottomasti Scorpius Malfoy, joka on tuvastaan ja perhetaustastaan huolimatta varsin sympaattinen poika. Turhin hahmo tuntui olevan idiootiksi kirjoitettu Ron Weasley, josta lukiessa ihmettelee miten Hermione kestää tätä. Ajankääntäjän ansiosta kirjassa tavataan lyhyesti useita sarjasta tuttuja hahmoja, myös sellaisia jotka ovat jo kuolleet.

Näytelmämuotoa on yllättävän helppo ja nopea lukea. Tarinaa kuljettavat eteenpäin hahmojen repliikit ja satunnaiset näyttämöohjeet. Juonenkäänteet seuraavat toisiaan nopeasti, ja ainakin kerran hämmennyin kun nuoret hahmot päättävät lähteä Lontoosta Godrickin notkoon ja seuraavassa kohtauksessa he ovat jo siellä. Miten he muka sinne pääsivät huomaamatta? Tietysti on ymmärrettävää, ettei näytelmässä voi jaaritella turhia.

Pahaksi onneksi luin etukäteen Juuso Määttäsen arvion näytelmästä Nyt-liitteessä. Hän paitsi haukkui käsikirjoituksen täysin, myös spoilasi siitä kaikki olennaiset kohdat. Niinpä tarinan edetessä ei tullut mitään suuria yllätyksiä. Määttänen oli kuitenkin oikeassa moittiessaan tarinan logiikkaa, esimerkiksi ajankääntäjien toimintaa. Monet tarinan käänteet muistuttavat enemmän fanifiktiota kuin perinteisiä Pottereita. Pari kertaa oli pakko nauraa, sen verran älyttömiä juttuja tuli vastaan.

Kaikesta huolimatta kirja oli varsin koukuttava, ja oli hauska palata Tylypahkan maailmaan. Vaikka voi arvata että loppu on suhteellisen onnellinen, tarina on pakko lukea että tietää kuinka asiat saadaan takaisin mallilleen. Hienointa olisi tietysti nähdä itse näytelmä, mutta sen puutteessa käsikirjoitus on ihan mukiinmenevä korvike. Kun kirjaa lukee irrallisena jatko-osana eikä ihan täysin Potter-sarjaan kuuluvana, siitä saa eniten irti ja sille voi antaa neljä tähteä.

Kirja pääsee mukaan Lukuhaasteeseen 2016 kategoriassa Näytelmä. 

Subjektiivinen tuomio: ****

J. K. Rowling, John Tiffany, Jack Thorne
Harry Potter and the Cursed Child
352 sivua

Little, Brown 2016

Osta kirja Adlibriksesta*
Ennakkotilaa suomenkielinen kirja Adlibriksesta*

Arvioi kirja:
(1 ääntä)

Lähetä kommentti

4 kommenttia

syystanssiaiset

"Merytonin naisväen keskuudessa oltiin yhtä mieltä siitä, että Longbournin herra ja rouva Bennetillä oli ollut onnea, kun he olivat saaneet neljä viidestä tyttärestään naimisiin."

P. D. Jamesin dekkari Syystanssiaiset (alkuperäinen nimi Death Comes to Pemberley) kuuluu samaan kategoriaan aikaisemmin lukemani Longbournin talossa kanssa. Molemmissa esiintyvät Jane Austenin Ylpeydestä ja ennakkoluulosta tutut hahmot uusissa seikkailuissa.

Siinä missä Longbournin talossa oli suorastaan inhorealistinen kuvaus Bennetin perheen palvelijoiden elämästä säätyläistilalla, Jamesin Syystanssiaiset noudattaa uskollisemmin Austenin tyyliä (ja hyvä niin, koska kirjaa on paljon miellyttävämpää lukea). Elizabethin ja  Darcyn naimisiinmenosta on kuusi vuotta, ja he ovat asettuneet mukavasti elämään Pemberleyn kartanoon. Kaksi poikaakin on siunaantunut ja elämä on mallillaan.

Vuosittaisten syystanssiaisten aattona tilan rauha kuitenkin järkkyy, kun Elizabethin sisar Lydia ajaa vaunuillaan pihaan täysin hysteerisenä huutaen, että Wickham on murhattu. Miehet lähtevät metsään etsimään tätä, mutta löytävätkin kapteeni Dennyn kuolleena ja Wickhamin tämän vieressä yltä päältä veressä. Seuraa kuolemansyyntutkimus ja oikeudenkäynti, ennen kuin mysteeri pikku hiljaa keriytyy auki. Murhasiko Wickham parhaan ystävänsä? Entä kuka on mystinen nainen, jonka palvelustytöt näkivät metsässä ja väittivät aikoja sitten eläneen rouva Reillyn haamuksi?

Kirja alkaa prologilla, jossa kerrataan pikaisesti Ylpeyden ja ennakkoluulon tapahtumat. Näin ollen Syystanssiaiset voi lukea myös ilman alkuperäisen kirjan tuntemista, mutta kyllä suosittelisin kirjaa ehdottomasti Y&E:n lukeneille. Austen-faneille kirja on varmasti etupäässä suunnatukin.

Itse pidin kirjasta kovasti. Ylpeys ja ennakkoluulo kuuluu suosikkeihini, ja Syystanssiaisissa pääsi sukeltamaan takaisin kirjan maailmaan ja lukemaan, millaista päähenkilöiden elämä olisi voinut olla myöhemmin. Henkilöhahmot on kuvattu hyvin samanlaiseksi kuin alkuperäisessäkin teoksessa, ja on helppo kuvitella että juuri Wickham joutuisi syytetyksi murhasta ja uhkaisi jälleen kerran tahrata Pemberleyn maineen. Eniten kirjassa seurataan herra Darcyn ajatuksia, ja James kuvaakin niitä uskottavasti.

Murhamysteerin lisäksi tarinasta löytyy myös reilusti draamaa ja ripaus romantiikkaa: Darcyn sisarella Georgianalla on kaksikin kilpakosijaa joista valita. James on kehitellyt myös muille sivuhahmoille tyydyttäviä jatkoja: Bennetien epäsuosituin sisar Marykin on päätynyt avioliittoon, ja jopa itse lady Catherine de Bourgh on pehmentynyt ja alkanut toipua Pemberleyn metsiä kohdanneesta häväistyksestä. Riemastuin lopun pienestä yksityiskohdasta, kun huomasin että James oli ujuttanut tarinaan myös toisen Austenin kirjan henkilöitä pieneen sivuosaan.

Innostuin alun perin lukemaan kirjan katsottuani YLE:ltä siihen perustuvan minisarjan Pemberleyn kartanon tragedia. Sarja oli laadukkaasti toteutettu, mutta oli jännä huomata kuinka paljon muutoksia siihen oli tehty verrattuna kirjaan. Esimerkiksi Elizabethin osuus mysteerin selvittämisessä oli sarjassa paljon isompi - kirjassa hän oikeastaan vain istui muualla odottelemassa. Sarja on YLE Areenassa nähtävissä vielä viikon pari, joten nyt kipin kapin katsomaan jos et ole vielä nähnyt.

Kirja pääsee mukaan Lukuhaasteeseen 2016 kategoriassa Kirjan nimi viittaa vuodenaikaan. 

Subjektiivinen tuomio: *****

P. D. James: Syystanssiaiset
Otava 2012
348 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Arvioi kirja:
(0 ääntä)

4 kommenttia