”Pian koittaisi päivä, jolloin Aurin ei olisi enää syytä laskea katsettaan miesten edessä tai tuntea oloaan kiusalliseksi. Hän puristi vasua käsissään, kun tutut haaveet täyttivät ja puhdistivat mielen. Hän tunsi tuulen kasvoillaan ja antoi sen kuljettaa ajatuksensa ylempiin saleihin.
Hämeen mahtavin parantaja oli tervetullut tupaan kuin tupaan: jopa linnavuorten kuninkaat taistelivat hänen suosiostaan.”
Katselin jo viime vuonna Johanna Valkaman historiallista romaania Linnavuoren Tuuli, mutta en lukenut sitä vielä. Sen sijaan törmäsin kirjastossa Valkaman vuonna 2016 ilmestyneeseen esikoisteokseen Itämeren Auri, ja tartuin siihen. Tänä vuonna Metsän ja meren suku -sarjassa ilmestyy kolmas teos Kaukosaarten Aino, eli kyseessä vaikuttaa olevan varsin tuottoisa kirjailija. Hyvä niin, koska kirja on toimivaa arkipakoa rautakauden maailmaan romanttisella vivahteella.
Itämeren Auri on jonnekin 900-luvun tienoille sijoittuva historiallinen seikkailu. Päähenkilö on pienessä Suolammen kylässä asuva Auri, jolla siintää edessä Hämeen mahtavimman parantajan ura isoäiti Tieran jalanjäljissä. Valinta on tärkeä ja pysyvä, koska parantajan tiehen ei kuulu vaimon osa eikä miehen mukaan meneminen. Auri on joka tapauksessa varma valinnastaan ja odottaa saavansa parantajan vaskiset kierteet käsiinsä.
Pakkaa saapuu kuitenkin sekoittamaan vierasmaalainen mies, jonka Auri löytää haavoittuneena metsästä. Kyseinen miekkonen, kirjan toinen näkökulmahenkilö Haakon, on oikeasti ryöstöretkellä oleva viikinki. Mutta sitä Auri ei tiedä, ja hoitaa miehen terveeksi ja Haakon jää asumaan kylään. Auri huomaa katselevansa miestä tämän tästä, eikä päätös alkaa parantajaksi olekaan välttämättä enää niin itsestään selvä kun muitakin vaihtoehtoja on.
Itämeren Auri on esikoisteokseksi varsin tasokas. Kiinnitin erityisesti huomiota Valkaman käyttämään kieleen: jokainen lause on taitavasti muotoiltu, ja muinaisuomalaiset perinteet ja luonnonusko huokuvat kerronnasta. Modernia kieltä tai silmään pistäviä tyylivirheitä kirjasta ei löydy, ja sen mukana onkin helppo upota täysin humisevaan metsään tai linnavuoren hälinään. Kirjaan rakennettu maailma on niin uskottava, että minuun kaikki rautakauden yksityiskohdat, paikat ja tavat ainakin menivät täydestä. Muutaman termin googletin, ja ainakin niiden perusteella Valkama on tehnyt taustatyönsä kunnolla.
Henkilönä Auri on kiinnostava ja monitahoinen. Fanitin suuresti Aurin tavoitetta olla kotiäidin sijaan rautakauden uranainen, minkä takia petyin keskivaiheilla tapahtuvaan käänteeseen – olisin suonut neidon tekevän päätöksensä itse. Haakon puolestaan jää hieman yksipuoliseksi romanttiseksi ritariksi – hän on komea ja hyvä taistelemaan. Hän tekee välillä myös virheitä ja uhkarohkeita typeryyksiä, mutta saa anteeksi koska on komea ja hyvä taistelemaan. Pienistä puutteista huolimatta Aurin ja Haakonin kemia toimii ihan mukavasti, ja suhteen kehitys on uskottavaa. Sivuhenkilöistä kiehtovimpia oli linnavuorella asustava pohjoisen mystinen tietäjä Utujoutsi.
Jos parannettavaa täytyy etsiä, kirjan heikoin kohta on sen hieman epätasainen rakenne. Alkupuolisko on leppoisaa ja maalailevaa kuvausta elämästä Hämeen hämyisessä sydämessä, mutta keskivaiheilla alkaa tulla hoppu ja tapahtumat ja paikat seuraavat toisiaan loppua kohden kiihtyvällä tahdilla. Tarina kuitenkin päättyy ihan tyydyttävällä tavalla. Koska jo takakannessa kerrotaan kirjan olevan ”romanttinen seikkailu” ja ”Aurin ja Haakonin tarina”, loppuratkaisun suhteen jää arvailun varaa lähinnä se, miten sinne asti päästään ja kestääkö se. Kirja on kuitenkin oivallinen lukuromaani ja saa siksi viisi tähteä miinus. Romaanisarjan kansia olen hieman ihmetellyt, koska hahmot näyttävät olevan peräisin jostain tietokonepelistä (seuraavan kirjan Linnavuoren Tuuli on ainakin ilmetty Sims-hahmo).
Kirja pääsee mukaan vuoden 2018 Helmet-lukuhaasteeseen kategoriassa Kirjan kannessa on kulkuneuvo.
Subjektiivinen tuomio: *****-
Johanna Valkama
Itämeren Auri
Otava 2016
444 sivua
”Nykyaika korostaa elämyksiä, joita lähdemme herkästi hakemaan lentomatkan takaa ulkomailta. Joskus tekee kuitenkin hyvää katsoa lähemmäs. Suomi on täynnä kiinnostavia ja vaikuttaviakin kulttuurikohteita vuosituhansien varrelta. Muinausjäännöksillä on myös taipumus herättää uteliaisuus. Yksinkertainenkin röykkiö, kiviaita tai rakennuksen pohja haastaa pohtimaan, miksi se on tehty juuri siihen. Mitä sen rakentaja on ajatellut ja millaisessa maailmassa hän on elänyt?”
