Sarah Wynn-Williams: Edesvastuutonta väkeä

”Sitä toivoisi, että ihmiset, joilla on sellaista valtaa kuin Facebookin johtajilla, oppisivat vastuullisuutta, mutta siitä ei näy merkkiäkään. Asia näyttää olevan suorastaan päin vastoin: mitä enemmän Mark ja Facebookin johto näkevät toimintansa seurauksia, sitä vähemmän he välittävät.”

Edesvastuutonta väkeä on paljon mediahuomiota saanut tietokirja, jossa Facebookin entinen yhteiskuntasuhteiden johtaja Sarah Wynn-Williams paljastaa, mitä kaikkea hän on yhtiössä nähnyt. Ja siis voi hyvänen aika, hän on nähnyt paljon.

Kirjan alku on hieman hämmentävä, kun Wynn-Williams aloittaa kertomalla huvittavan tarinan Mark Zuckerbergista valtiopäivällisillä, mutta seuraavassa luvussa siirtyy kuvaamaan dramaattisesti sitä, kuinka melkein kuoli 13-vuotiaana hain hyökkäykseen ja verenmyrkytykseen. Minulle ei aivan selvinnyt, miksi tämä tarina oli mukana Facebookista kertovassa kirjassa, mutta ehkä kirjailija halusi pohjustaa omaa luonnettaan ja selviytymiskykyään tiukoista paikoista. Sitä Facebookilla tosiaan tarvittiin.

Tein kirjasta paljon muistiinpanoja, mutta tila ei tässä riitä luettelemaan, mitä kaikkea karmeaa Facebook ja Meta ovat vuosien varrella tehneet sekä poliittisella ja yhteiskunnallisella tasolla että ihan omille työntekijöilleen. Muistiinpanoihini olen tiivistänyt kirjan teeman näin: Uskomatonta sekoilua, jolla on oikeasti vakavia seurauksia, mutta johtoa ei kiinnosta.

”Emme ainoastaan kohtele toisiamme huonosti omassa pääkonttorissamme, vaan aiheutamme maailmalla myös todellista vahinkoa. Enkä minä onnistu saamaan johtoporrasta välittämään asiasta.”

Edesvastuutonta väkeä on todella vetävästi kirjoitettu kirja, mutta usein myös tuskallista luettavaa. On kauheaa katsoa, kun joku käyttää kaikki kykynsä ja kaiken osaamisensa edistämään Facebookin asiaa. Samaan aikaan kirja oli pakko lukea loppuun, jotta näkee miten tavarajuna törmää seinään.

Viimeinen luku poikkeaa taas aiemmista, kun Wynn-Williams alkaa yllättäen puhua tekoälystä ja sen vaaroista. Takakannessa mainostetaan, että Facebook on yrittänyt hiljentää kirjailijan oikeusteitse, mutta tästä ei kirjassa kerrota lainkaan. Ilmeisesti pitäisi lukea kirjan ilmestymisen jälkeen julkaistuja lehtijuttuja.

Kirja ei siis ole täydellinen, mutta lukukokemuksena se oli erittäin kiinnostava. Lue tämä, jos tuntuu että pomosi antaa joskus typeriä tai turhia tehtäviä, tai jos huijarisyndrooma vaivaa ja tuntuu siltä, ettet tiedä yhtään mitä olet tekemässä – koska ei selkeästi tiedä Mark Zuckerbergkaan. Ja lue tämä, jos käytät mitä tahansa Metan palvelua kuten Facebookia tai Instagramia.

”Kun nyt mietin mennyttä, minua kaduttaa, että olin tekemässä siitä mahdollista.”

Lukukokemus: *****

Sarah Wynn-Williams: Edesvastuutonta väkeä – Tarina vallasta, ahneudesta ja idealismin hylkäämisestä
Suom. Taru Luojola
Kosmos 2026
430 sivua

PS. Youtube-kanavaltani löytyy Parhaat lukemani kirjat alkuvuonna 2026 eli tämä ja 13 muuta viiden tähden kirjavinkkiä videomuodossa! Katso myös koostepostaukseni pahan mielen kirjoista, jotka ovat hyviä.

Noora Jokinen: Aikuinen nainen ratissa

”Yllättävän moni suomalaisnainen ei aja, vaan perheessä ratin taakse istuu mies.”

Noora Jokinen laittaa itsensä likoon ajamalla nelikymppisenä ajokortin ja ostaa sitten oman auton. Hän pohtii elävästi ajamiseen liittyviä tunteita, pelkoja, sukupuolirooleja ja rakenteita. Miksi niin monet naiset eivät uskalla tai halua ajaa? Miksi miesten oletetaan tietävän autoista kaikki?

Aikuinen nainen ratissa on vetävästi kirjoitettu kirja. Samaistuin vahvasti sen teemoihin ja jännitin mukana – omistan itsekin ajokortin mutta ajan vain jos on pakko. Ilmeisesti se on paljon yleisempää kuin luulin!

Ihailen Jokisen uskallusta ajella pelkoja päin Helsingin keskustassa ja kysellä jatkuvasti neuvoja kaikkeen, mitä hän ei tiedä. Kirja sisältääkin paljon vinkkejä esimerkiksi auton hankkimiseen ja huoltamiseen liittyen.

Kirjassa pohditaan myös ekologisuutta ja ilmastoasioita, mutta se tuntuu hieman selittelyltä. Kirjailija itsekin toteaa, ettei oikeasti tarvitse autoa. Aihe on kuitenkin yhteiskunnallisesta näkökulmasta sen verran mielenkiintoinen (ja monille auto on välttämätön), että minua ei haitannut ekonäkökulman jääminen vähemmälle.

Lukukokemus: ****

Noora Jokinen
Aikuinen nainen ratissa
Atena 2020
276 sivua

Vanhapiika vai vapaa nainen? Kaksi kirjaa yksin elävistä naisista

Malin Lindroth: Vanhapiika – tahattomasti yksinäisen tarina

Kirja on saatu arvostelukappaleena.
Suom. Hannimari Heino
Atena 2019
112 sivua

”Tarvitsin nimen. Paikanmäärityksen. Pituus- ja leveyspiirin sosiaalisella kartalla. Sinkku? Yksin asuva? Hullu kissanainen? Mikä minä olin?”

Malin Lindrothin paljon puhuttanut bestseller Vanhapiika kertoo nimensä mukaisesti kirjailijan oman, tahattomasti yksinäisen tarinan. 52-vuotias Lindroth haluaa ottaa jälleen käyttöön vanhapiika-sanan, ja tehdä siitä sanan jota voi käyttää itsestään ilman häpeää. Hän kertoo omia kokemuksiaan yksin jääneenä pariskuntien ja perheiden maailmassa.

Lindrothilla on hyviä pointteja yksin elämisestä, kuten ajatus ”jos vanhapiikuus olisi suuntautuminen” ja pohdinta siitä, mitä on sallittu yksinäisyys. Kerronta on kuitenkin vähän liian tajunnanvirtamaista minun makuuni. Loppujen lopuksi tuntui vaikealta samaistua viisikymppisen, paljon yksinäisyyttä kokeneen naisen tilanteeseen. Olin ehkä odottanut vielä laajempaa yhteiskunnallista aiheen käsittelyä omien kokemusten lisäksi.

Subjektiivinen tuomio: ***

Arja Mäkinen: Vanhojapiikoja ja vapaita naisia

Kirjapaja 2008
229 sivua

”Ajattele naista. Tarkenna ajatustasi siten, että määrittelet mielessäsi normaalin aikuisen naisen. Millaista naista ajattelit? Nousiko mieleesi kuva naisesta, jolla on mies ja lapsia?”

Yksinelävät naiset ovat stereotyyppisesti urakeskeisiä citysinkkuja, perinteisiä vanhapiikoja tai muuten vain vähän reppanoita. Yksin eläminen nähdään välivaiheena lapsuudenkodista muuttamisen ja oman perheen perustamisen välillä. Mutta millaista naisen elämä oikeasti on, kun ikää on yli 30 tai 40 eikä miestä tai lapsia ole?

Arja Mäkisen teos ottaa vanhapiikuuteen tieteellisemmän näkökulman, mikä onkin hyvä kun kirja perustuu hänen väitöskirjaansa. Hän on haastatellut kymmeniä yksin eläviä naisia ja referoi myös aikaisempaa tutkimusta (sikäli kun sitä on tehty). Kirjassa käydään läpi mm. normeihin, äitiyteen, työelämään ja seksuaalisuuteen liittyviä odotuksia ja paineita. Kiinnostava kirja, joka herättelee ajattelemaan myös omia ennakkoluuloja ja tapoja puhua sinkkuudesta.

Subjektiivinen tuomio: ****