Yleinen kaunokirjallisuus

R. F. Kuang: Yellowface

”Athena Liu kuoli silmieni edessä, kun vietimme iloista iltaa hänen tuoreen Netflix-sopimuksensa kunniaksi.”

Kohtalaisen tehokas aloituslause kirjalle! Yellowfacen päähenkilö June on hengaamassa huomattavasti menestyneemmän kirjailijakaverinsa Athenan luona, kun kaveri tukehtuu pannukakkuun. Amerikankiinalainen Athena Liu oli juuri samana päivänä saanut valmiiksi loisteliaan käsikirjoituksen, josta kukaan muu ei vielä tiedä. Luonnollisesti June pöllii kässärin ja julkaisee kirjan omanaan. Kuinkas sitten käykään?

Tässäpä vasta koukuttava kirja! Yellowfacea kutsutaan usein satiiriksi, mutta se on tyyliltään myös varsin trillerimäinen. Vaikka tiesin kirjan alkuasetelman etukäteen, en tajunnut miten syvälle tarina menee amerikkalaiseen kustannusmaailmaan ja kirjan julkaisuprosessiin, esimerkiksi ihan siihen miten agenttien kanssa toimitaan. Somemaailma jatkuvine kohuineen on myös tiiviisti (ja ahdistavasti) läsnä.

Tämä oli siis meikäläiselle ihan täydellinen kombo ja todella herkullinen metatason romaani mustalla huumorilla! En tiedä miten tämä toimii jos kirja-ala ei niin kiinnosta, mutta itse luin tätä ahmien.

Ainoa mikä kirjassa tökki oli aivan loppu, koska odotin vetävän alun perusteella jotain todella huikeaa. Loppuhuipennus oli kuitenkin hieman lässähdys, eikä yhtään niin nerokas kuin olisin toivonut. Mutta harva kirja on täydellinen, joten päädyin antamaan tälle silti viisi tähteä.

”Kokeilen digipaastoa. — Mutta se ei tunnu puhdistumiselta; se tuntuu siltä kuin hautaisin pääni hiekkaan, kun kaikki ympärilläni luhistuu.”

Lukukokemus: *****

R. F. Kuang: Yellowface
Suom. Helene Bützow
Teos 2024
336 sivua

PS. Youtube-kanavaltani löytyy Parhaat lukemani kirjat alkuvuonna 2026 eli tämä ja 13 muuta viiden tähden kirjavinkkiä videomuodossa!

Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa

”Mieheni vetää henkeä. Niin kuin tehdään, kun ollaan sanomassa jotain, mikä muuttaa kaiken. Ilma kohoaa rintaan, pysähtyy hetkeksi ja purkautuu sitten pois. Ja tämän hän sanoo:
– Olen oikeastaan aina halunnut olla nainen.
Näin sanoo mieheni, neljäkymmentä vuotta myöhässä.”

Tutustuin alun perin Selja Ahavan kirjaan HS:n tekemän henkilöjutun kautta. En ole lukenut hänen muita teoksiaan, mutta tähän tartuin kun sain sen käsiini kirjastosta. Kirja on nopea luettava väljine kappaleineen ja tyhjine sivuineen tekstin välissä – lukaisin sen yhdessä illassa.

Minäkertoja käy läpi ajatuksiaan ja tuskaansa siitä, kuinka hänen aviomiehensä katoaa vähä vähältä muuttuessaan naiseksi. Mies on kertomansa mukaan halunnut olla aina nainen, ja kertoja tuntee itsensä petetyksi vuosien avioliiton jälkeen.

Ennen kuin mieheni katoaa on vahvasti omaelämänkerrallinen teos. Kun kirjaa vertaa Hesarin henkilöjuttuun, useimmat kohdat pariskunnan tapaamista ja keskusteluja myöten ovat samoja kirjassa ja Ahavan omassa elämässä. Kirjan pariskunnalta puuttuvat ainoastaan lapset. Tämä aiheuttaa lukijana myös jonkinasteista hämmennystä: mikä on totta ja mikä keksittyä? Pitäisikö kirjaa lukea romaanina vai muistelmina?

Pääjuonen välissä kulkee toisena tarinana kertomus Kristoffer Kolumbuksesta, joka purjehti länteen ja uskoi kuolemaansa saakka vakaasti, että oli löytänyt Intian. Rinnastus on mielestäni erikoinen, mutta toisaalta osuva, kun asiaa miettii tarkemmin. Hesarin jutun mukaan kirjan nimeksi piti alun perin tulla Mieheni ei ollut Intia.

”Joka päivä toivon, että hän alkaisi surra, että hän ymmärtäisi mitä meille tapahtuu. Mutta hän on jossain muualla. Hänelle tapahtuu muita asioita. Hän kuoriutuu kotelostaan ja kuivattelee siipiään. Juuri nyt hän iloitsee peilikuvansa ääressä, juuri nyt hän iloitsee.”

Näkökulma on yksipuolinen, eikä suo paljoakaan ymmärrystä itse transsukupuolisen henkilön kokemukselle. Kirja onkin saanut jonkin verran kritiikkiä heteronormatiivisesta näkymyksestään. Toisaalta puolisot pääsevät harvemmin ääneen – miltä tuntuu, kun aviomies ei ole enää mies? Mitä saa itse tuntea, kun toinen iloitsee muutoksestaan? Ahavan minäkertoja vertaa kokemusta toiseen naiseen, kolmanteen pyörään, jonka hän on päästänyt heidän suhteeseensa.

”Olen päästänyt taloon toisen naisen. Annan heille omaa aikaa, soitan ennen kuin palaan kotiin.”

En oikein tiedä, mitä sanoisin tästä kirjasta. Pidin siitä, mutta suosikkieni joukkoon se ei nouse. Ahavan teksti on tajunnanvirtamaista mutta sujuvaa.  Se on aitoa, raakaa ja rehellistä. Päähenkilön kehityskaari näkyy selvästi, alun kieltämisestä asian käsittelyyn ja pikku hiljaa kohti hyväksymistä. Noin ehkä itsekin reagoisin vastaavassa tilanteessa, en tiedä. Kirja saa miettimään.

Jostain syystä kirjassa ei ole lainkaan sivunumeroita, mikä oli lievästi ärsyttävää.

Subjektiivinen tuomio: ***½

Selja Ahava
Ennen kuin mieheni katoaa
Gummerus 2017
213 sivua

Ben Kalland: Vien sinut kotiin

”Tarkkailin heitä vaivihkaa. He vaikuttivat normaalilta perheeltä, vaikka en välttämättä tiennyt, minkälainen sellainen perhe oli. Tunsin jotain, jolle ei ole sanaa: nostalgiaa elämästä, jota en ollut koskaan elänyt.”

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Minulla oli varsin korkeat odotukset Ben Kallandin ensimmäiselle aikuisten romaanille, kuten sitä kustantajan esitteessä kuvataan. Sain itse asiassa jo alkukesästä lukea maistiaisen kirjan dramaattisesta avauskohtauksesta, joka johtaa erään pojan kuolemaan ja tempaisee lukijan vauhdilla mukaansa. Lisäksi kirjaa kehutaan vuolaasti melkein joka paikassa.

Vien sinut kotiin ei ole aiheeltaan ihan tyypillisimpiä kirjoja joita yleensä luen. Se kertoo yhden perheen elämästä uskonlahkon varjossa, perhesuhteista ja niiden pirstaloitumisesta, huippulahjakkuudesta, vieraantumisesta ja sivullisuudesta. Tartuin kuitenkin kirjaan saman tien kun sain sen postitse, ja luin yhdessä illassa. Voin hyvin todeta, että kirja lunasti kaikki odotukseni sille.

Kertojana on perheen poika Markus, joka on muuttanut aikuistuttuaan Yhdysvaltoihin ja pyrkii etenemään urallaan Jehovan todistajien päämajassa – lahkon, jota ei itse asiassa mainita nimeltä kertaakaan kirjassa, mutta jonka säännöt ja tavat kietoutuvat tiukasti kaikkien henkilöiden elämään. Markus aloittaa tarinansa päivästä, jolloin hän saa kirjeen naiselta, joka väittää olevansa hänen tyttärensä. Siitä lähtee keriytymään auki perheen tarina, jossa vuorotellaan takaumien ja nykyisyyden välissä.

Vasta muiden arvioita luettuani havahduin huomioon, että Markus on tosiaan kertojana epäluotettava. Hän ei pyri piilottamaan huonoja puoliaan ja kertoo tarinaansa tunteilematta, mutta lukija ei tiedä, missä kohtaa hän vähättelee omaa vastuutaan tai kaunistelee osuuttaan tapahtumista. Hän on hahmona kuitenkin kiinnostava omine pyrkimyksineen, kipuineen ja virheineen.

Kirjan muista henkilöistä nousee erityisesti Markuksen kolmesta siskosta toiseksi nuorin, huippulahjakas Ellen, jolle viulunsoitto on elämä. Kalland kuvaa tytön musikaalisuuden ja musiikin hengästyttävän upeasti ja elävästi, niin että ainakin itse musiikkia harrastaneena nautin jokaisesta sanasta. Ellen erottuu muutenkin muista pikkuvanhalla luonteellaan, huumorillaan ja älyllään. Lukija saa tietää jo kirjan alkulehdillä että Ellen on kuollut, ja Markus-veli maalaa hänestä kuvan traagisena, lähes täydellisenä hahmona.

”Näytti kuin Ellen ei olisi soittanut, vaan viulu soitti itse, Ellen vain seurasi viulun ehdottamaa polkua.”

Ilman sen enempiä ylisanoja, tämä kirja osui ja upposi: tarina, henkilöt ja tunnelma muodostavat ehyen kokonaisuuden, jossa ei ole mitään liikaa ja joka kantaa viimeiselle sivulle asti. Vien sinut kotiin tekee jehovantodistajuudelle saman kuin Taivaslaulu teki lestadiolaisuudelle: Yhteisöön syntynyt ja sen tunteva kirjailija upottaa uskonnon elementit sujuvasti tarinaan ilman saarnaamisen makua, ja luo kokonaisuudesta samalla jotain todella kaunista, aitoa ja surullista. Lopussa on onneksi toivoa, kummassakin kirjassa.

”Fiktio on sitä, että keksitään asioita, jotka eivät ole totta mutta jotka paljastavat totuuden.” – Ellen

Subjektiviinen tuomio: *****

Kirja pääsee mukaan lukuhaasteeseen 2017 kategoriassa Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta.

PS. Kirjan lopussa on tarinan ääniraita, jossa luetellaan kaikki kirjassa esiintyvät kappaleet ja konsertot. Jos olisin Ben tai Atenan markkinointi-ihminen, tekisin kappaleista Vien sinut kotiin -soittolistan Spotifyhyn tai YouTubeen. Itse kuuntelen tätä postausta kirjoittaessani Carmen-fantasiaa viululle.

Ben Kalland
Vien sinut kotiin
Atena 2017
284 sivua