”Monet olettavat, että vähäpäästöinen elämä on raskasta, kurjaa ja kuormittavaa. Valitettavan usein se myös sanoitetaan julkisessa keskustelussa näin. Esimerkiksi autottomuus esitetään luopumisena, ekologinen asuminen ahtaana ja vegaaniruokavalio marginaalisena vaihtoehtona, joka vaatii yli-inhimillisiä ponnistuksia.”
Leo Stranius tunnetaan paitsi ilmastovaikuttajana, myös äärimmäisestä tehokkuudesta ja arjen optimoinnista. Olen lukenut häneltä kirjan Tehokkuuden taika ja jättänyt kesken kirjan 101 onnen päivää. Tehokkuuden taika oli mielenkiintoinen sukellus yhdenlaiseen elämäntyyliin, mutta Onnen päivissä en enää jaksanut kello 4.45 aamuherätyksiä ja äänikirjojen suorittamista.
Straniuksen uusimman teoksen päädyin varaamaan Tietokirjafestivaalin jälkeen, jossa hän oli panelistina erittäin mielenkiintoisessa keskustelussa. 1,5 astetta parempi arki lupaa alaotsikossaan keskittyä nimenomaan kestävän elämän hyviin puoliin: ”Miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi.” Takakansitekstissä annetaan ymmärtää, että ekologiset valinnat eivät ole elämän kurjistamista vaan tekevät siitä paljon antoisampaa. Kuulostaa todella hyvältä!
Sisältö ei vastaa kirjan nimeä
Valitettavasti kirjan sisältö ei vastannut kannen lupauksia. Erehdyin odottamaan vinkkejä kuten leppoisaa staycation-lomailua lähikaupungissa tai säännöllistä somepaastoa, mutta niiden sijaan Stranius vyöryttää lukijan eteen kylmät faktat ekokriisistä sekä massiivisten päästövähennysten tarpeesta – toki ihan aiheesta.
Hyvän elämän mittapuuksi muodostuu kuitenkin Straniuksen oma elämäntyyli: minuutin mittaiset kylmät suihkut ilman shampoota, television katseluajan käyttäminen ilmastotyöhön, henkilökohtaisten tavaroiden karsiminen 250:een, pukeutuminen aina samoihin vaatteisiin, ruoan syöminen jääkaappikylmänä, kaurapuuron syöminen raakana sekä luonnollisesti täysi vegaaniruokavalio, lentämättömyys ja työmatkapyöräily kesät talvet. Välissä Stranius ruoskii itseään uimahallissa käymisestä sekä yhdestä hotelliyöpymisestä vuosia sitten, kun taksimatka olisi tuottanut hieman vähemmän päästöjä. Missä kohtaa onnellisuus astuu kuvioihin?
Minä päätoimitan maata pitkin matkailun mediaa ja onnistuin silti provosoitumaan toteamuksesta, että bussilla kulkeminen on elämyksellistä verrattuna ”tylsään automatkailuun”. Vaikka suosin julkisia, niillä matkustaminen on parhaimmassakin tapauksessa kuormittavaa. Tai että vauvan kanssa autoilu on hankalaa kun vaippaa ei voi vaihtaa ajaessa, kun taas junassa vauvanhoito on mahtavan helppoa. Kirjassa on tasan yksi case-esimerkki maata pitkin matkasta Straniuksen perheen mökkireissulta, johon kuului bussimatkoja ja useita 10 kilometrin pyöräetappeja pienten lasten kanssa niin, että 140 kilometrin matkaan kului kahdeksan tuntia. Tarinan yhteydessä jopa sanotaan suoraan, että ei ollut käytännöllistä eikä helppoa – eikä se todella saa intoa heräämään vähäpäästöisempää matkustusta kohtaan.
Onnellisuustutkielman sijaan kirja päätyy olemaan kokoelma rajoituksia: jos haluaa elää aidosti vähäpäästöistä elämää, ei voi hankkia lapsia, lemmikkiä, autoa, saunaa tai uusia vaatteita, ja kaikki liikenevä aika on käytettävä ilmastotyöhön. Jopa kirjojen häviävän pienille päästöille omistetaan kolme sivua, mistä saa helposti mielikuvan että kovakantinen kirja olisi kovinkin epäekologinen valinta verrattuna muihin harrastuksiin (vertailun vuoksi matkailuluku oli 8 sivua pitkä). Mukana on myös päättäjiin ja yrityksiin kohdistuvia kannanottoja ja mediakritiikkiä, jotka ovat sinänsä täysin valideja, mutta eivät mielestäni liity kysymykseen ”miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi.”
Kenelle kirja on kirjoitettu?
Kirjan pääteesi siis on, että vähäpäästöinen arki lisää suoraan henkilökohtaista onnellisuutta, vaurautta ja tehokkuutta. Tietenkin on totta, että rahaa säästyy kun lakkaa ostamasta turhaa roskaa. Kirja kuitenkin sivuuttaa täysin erilaiset esteet ja haasteet, joita ihmisillä saattaa vastuullisiin valintoihin liittyen olla. Maata pitkin matkustamisesta on tehokkuus kaukana, ja se ON kallista ja joskus hankalaa. Soijarouhe on toki halvempaa kuin jauheliha, mutta useimmat lihankorvikkeet, kasvimaidot ja vegejuustot OVAT kalliimpia kuin eläinperäiset tuotteet. Koko vaatekaapin sisällön voi hankkia käytettynä vain jos sattuu olemaan yleisintä vaatekokoa. Kaikki eivät voi asua kävelyetäisyydellä palveluista ilman autoa.
Olisin kaivannut syvempää pohdintaa nimenomaan päästöjen vähentämisen yhteydestä onnellisuuteen, mutta perustelut jäivät tasolle ”vegaaniruokavalio on terveellistä, joten se on hyväksi sinulle”. Kirja yritti kyllä kovasti saada minut uskomaan, että kylmät suihkut ja televisiosta luopuminen tekevät minut onnelliseksi, mutta olen aika varma ettei näin ole. Työmatkapyöräilyä taas pitäisi suosia talvisinkin siksi, että pyörä on luotettava säästä riippumatta – ilmeisesti myös paksussa lumihangessa ja jäisillä teillä – kun taas auto ja joukkoliikenne saattavat myöhästyä. Ja luonnollisesti työmatkaliikunta säästää aikaa, jonka voi käyttää maratonin harjoitteluun tai uuden tutkinnon opiskeluun. Tähän sanon vain: Emme ole samanlaisia.
Loppusanoissa Stranius toivoo, että on omalla esimerkillään onnistunut hälventämään ajatusta siitä, että ekologinen elämä on vaikeaa. Olen oikeasti pahoillani, mutta minun kohdallani kävi täysin päinvastoin. Ymmärrän kyllä kirjailijan turhautumisen nykymenoon ja sen, ettei lempeä päänsilittely hyödytä, kun maailma palaa ja päästöjä pitää vähentää radikaalisti. Tämä kirja näyttäytyi kuitenkin hyvin ehdottomana ja oli lannistavaa luettavaa. Kirjoitustyyli sai pikemminkin keksimään vasta-argumentteja jokaiselle väitteelle – siitä huolimatta, että olemme Straniuksen kanssa samalla puolella ja olen kiinnittänyt elämäntapani kestävyyteen huomiota yli vuosikymmenen.
Voin vain kuvitella keskimääräisen lukijan kymmenen tonnin vuosittaisilla päästöillä, joka on päässyt niin pitkälle että syö aamupalaksi kotimaista, vegaanista, kuitupitoista ja sydänterveellistä kaurapuuroa, ja sitten lukee kirjasta, että se olisi hyvä syödä raakana, koska yli puolet puuron ilmastovaikutuksesta tulee kypsentämisestä. En yhtään ihmettele, jos kirja jää kesken ja lukija lähtee puuron sijaan hakemaan kaupasta leikkeleitä.
Lukukokemus: **
Leo Stranius
1,5 astetta parempi arki: Miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi
Gummerus 2025
158 sivua
Deborah Marcero: Purkissa
Deborah Marcero: Purkista
Emili Tullila: TSUP solmussa
Emilia Erfving: Kasa
Emilia Erfving: Roskakasa
Emilia Erfving: Kasan nenä
Emilia Erfving: Lumikasa
Emilia Erfving: Pikku-Kasa
Ryan T. Higgins: En se minä ollut! (Olitpas.)
Ryan T. Higgins: Toinen Mörri
Elys Dolan: Herra Pupun suklaatehdas
Salla Savolainen: Asfalttia!
Salla Savolainen: Betonia!
”Elämähän ei oikeastaan ole muuta kuin elinajan hallintaa. Tästä huolimatta ajanhallintana tunnettu moderni opinala – ja sen trendikkäämpi sukulainen, tehokkuus – on masentavan kapea-alainen ja keskittyy siihen, miten urakoida valmiiksi mahdollisimman monta työtehtävää, luoda täydellinen aamurutiini tai valmistaa viikon kaikki ateriat yhdellä rykäyksellä sunnuntaina.”