Ritva Kylli: Suomen ruokahistoria

Nykymaailmassa jokapäiväinen ruokamme – esimerkiksi uusien perunoiden kanssa nautittu silli tai pizzan päälle aseteltu ananas – kertoo historiantutkijalle erinomaisella tavalla sellaisistakin historiallisista kauppareiteistä ja yhteyksistä, joista ei välttämättä ole säilynyt minkäänlaista kirjallista lähdeaineistoa.

Suomen ruokahistoria kattaa ruoan ja syömisen historian varhaismodernista Suomesta aina nykypäivään asti. Ritva Kylli on tehnyt huikean työn puristaessaan valtavan määrän lähdemateriaalia ja monta vuosisataa helposti nautittavaan pakettiin.

Ruoka on osa niin talouden historiaa, tieteen historiaa, arjen historiaa, naisten historiaa kuin sotahistoriaakin. Kotimaisen ruoan menneisyydestä löytyy myös paljon yllättäviä aineksia. Perunaa esimerkiksi pidetään erityisen suomalaisena ruokana, vaikka se saapui tänne Etelä-Amerikasta 1700-luvulla ja sen viljely yleistyi vasta 1800-luvulla. Toisaalta 1700-luvun Suomessa tunnettiin esimerkiksi parmesaani.

Kirjan teksti on asiapitoista mutta sujuvaa, ja kronologista kerrontaa on helppo seurata. Lukujen välissä käsitellään erikseen tarkemmin vaikkapa jouluruokien, kahvin ja leivän historiaa. En esimerkiksi tiennyt, että kahvillakin on ollut kieltolaki! Huvittavaa oli huomata, että suomalainen epävarmuus ja alemmuuskompleksi omasta ruokakulttuurista on peräisin jo vuosisatojen takaa.

Kaiken kukkuraksi Suomen ruokahistoria on visuaalisesti kaunis, taitettu väljästi ja höystetty värikuvituksella. Suosittelen tätä kaikille, joita historia kiinnostaa! Tämä oli minulla lainassa kirjastosta, mutta päädyin hankkimaan kirjan omaankin hyllyyn.

Lukukokemus: *****

Ritva Kylli
Suomen ruokahistoria
Gaudeamus 2021
470 sivua


Suomen ruokahistoria oli yksi parhaista alkuvuonna 2022 lukemistani kirjoista. Katso loput viiden tähden kirjat alla olevalta videolta!

Panu Savolainen: Matkaopas 1700-luvun Turkuun

Ennen matkaa kannattaa hankkia mahdollisimman paljon tietoa matkakohteesta. Suomen ja Turun kohdalla tämä ei ole kovin helppoa, sillä Suomen alueesta on 1700-luvun loppuun mennessä julkaistu vain muutama painettu kartta ja kourallinen matkakuvauksia.”

Panu Savolaisen uutuuskirja yhdistää mukavasti kaksi lempiaihettani, historian ja matkailun. Nimensä mukaisesti teos on kirjoitettu matkaoppaan muotoon, mutta viekin lukijan aikamatkalle 1700-luvulle. Teemaan sopivasti ostin tämän itselleni tuliaisiksi museokaupasta Turusta ja päädyin lopulta lukaisemaan kirjan kerralla.

Kirja ei sijoitu mihinkään tarkkaan vuosilukuun, vaan pyrkii antamaan laajemman kokonaiskuvan Suomen Turusta 1700-luvun loistossaan. Kunnon matkaoppaan tavoin se tarjoaa tietoa muun muassa ravintoloista, majoituspaikoista, vaatetuksesta, valuutanvaihdosta, paikallisista tavoista ja laeista sekä kuuluisista turkulaisista.

Tykkään kovasti tällaisista tieteelliseen tutkimukseen ja kunnon lähteisiin perustuvista, mutta kuitenkin viihdyttävästi kirjoitetuista kirjoista. Myös kansi, kuvitus ja kirjan taitto ovat kivan pirteitä. Suosittelen lämpimästi kaikille historiasta kiinnostuneille!

Jos aikamatkailu innostaa, kannattaa tsekata myös muutama vuosi sitten ilmestynyt Aikamatkaajan opas historiaan.

YLEn artikkelissa lisää tästä kirjasta: 1700-luvun Turussa kahvi oli kielletty huumeena ja tuomiokirkko aikansa Tinder

Subjektiivinen tuomio: ****

Panu Savolainen
Matkaopas 1700-luvun Turkuun
Sammakko 2021
344 sivua

Jaakko Tahkokallio: Pimeä aika – kymmenen myyttiä keskiajasta

Myytti pimeästä keskiajasta on voimakas, sillä siihen liittyy sarja mielikuvitusta kiihottavia kuvia: ritareita, prinsessoja, noitarovioita, linnoja ja kidutuskammioita. Nämä kuvat elävät erityisen vahvoina erityisesti populaarikulttuurissa, joka rakastaa keskiajan oletettuja pimeitä, mystisiä ja sotaisia puolia.

Uskottiinko keskiajalla, että Maa on litteä? Poltettiinko noitia ja kidutettiinko ihmisiä julmasti? Estikö kirkko luonnontieteen kehityksen? Historiantutkija Jaakko Tahkokallio tarttuu näihin ja moniin muihin keskiaikaa koskeviin stereotypioihin ja käsittelee niitä uusimpaan tutkimukseen perustuen.

Tahkokallio murtaa heti ensimmäisenä koulun historiankirjoista tutun tarinan feodalismista ja maaorjia sortavista linnanherroista. Oikeasti tämä ”keskiajan tyypillinen yhteiskuntajärjestys” päti kohtuullisen hyvin vain 1000–1100-luvuilla ja tietyissä Euroopan osissa. Keskiaikaan liittyen on tärkeää muistaa, että se on noin tuhannen vuoden mittainen ajanjakso, ja elämä oli erilaista eri puolilla Eurooppaa.

Tahkokallio käyttää paljon palstatilaa myös keskiajan uskonnollisen maailman kuvaamiseen. Kristillisellä kirkolla on maine tieteen vainoajana, harhaoppisten kiduttajana ja mahtavana inkvisitiolaitoksena, joka piti tavallista kansaa otteessaan. Tutkimustietoon perustuen kirja kumoaa nämä ajatukset vääriksi. Pikemminkin kirkolla ja luostarilaitoksella oli merkittävä rooli sivistyksen säilyttämisessä ja luonnontieteellisen tutkimukseen kannustamisessa.

Pimeä aika sisältää paljon painavaa asiaa, mutta tekstiä on kohtuullisen helppoa seurata. Hauskan lisämausteen tuo jokaisen luvun aloittava fiktiivinen tarina, joka jatkuu kirjan läpi ja hyödyntää korostetun kömpelösti aina kyseisessä luvussa kuvattavia kliseitä. Kun tajusin mistä on kyse, jäin ihan odottamaan, miten dramaattinen tarina päättyy. Monessa kohtaa Tahkokallio viittaakin populaarikulttuurin hellimiin mielikuviin keskiajasta, ja mainitsee erityisesti Game of Thronesin useammin kuin kerran.

Suosittelen tätä kaikille historiasta kiinnostuneille, sekä historiallista fiktiota tai keskiaikaista fantasiaa kirjoittaville.

Subjektiivinen tuomio: ****

Jaakko Tahkokallio
Pimeä aika – kymmenen myyttiä keskiajasta
Gaudeamus 2019
299 sivua