Historia

Jaakko Tahkokallio: Pimeä aika – kymmenen myyttiä keskiajasta

Myytti pimeästä keskiajasta on voimakas, sillä siihen liittyy sarja mielikuvitusta kiihottavia kuvia: ritareita, prinsessoja, noitarovioita, linnoja ja kidutuskammioita. Nämä kuvat elävät erityisen vahvoina erityisesti populaarikulttuurissa, joka rakastaa keskiajan oletettuja pimeitä, mystisiä ja sotaisia puolia.

Uskottiinko keskiajalla, että Maa on litteä? Poltettiinko noitia ja kidutettiinko ihmisiä julmasti? Estikö kirkko luonnontieteen kehityksen? Historiantutkija Jaakko Tahkokallio tarttuu näihin ja moniin muihin keskiaikaa koskeviin stereotypioihin ja käsittelee niitä uusimpaan tutkimukseen perustuen.

Tahkokallio murtaa heti ensimmäisenä koulun historiankirjoista tutun tarinan feodalismista ja maaorjia sortavista linnanherroista. Oikeasti tämä ”keskiajan tyypillinen yhteiskuntajärjestys” päti kohtuullisen hyvin vain 1000–1100-luvuilla ja tietyissä Euroopan osissa. Keskiaikaan liittyen on tärkeää muistaa, että se on noin tuhannen vuoden mittainen ajanjakso, ja elämä oli erilaista eri puolilla Eurooppaa.

Tahkokallio käyttää paljon palstatilaa myös keskiajan uskonnollisen maailman kuvaamiseen. Kristillisellä kirkolla on maine tieteen vainoajana, harhaoppisten kiduttajana ja mahtavana inkvisitiolaitoksena, joka piti tavallista kansaa otteessaan. Tutkimustietoon perustuen kirja kumoaa nämä ajatukset vääriksi. Pikemminkin kirkolla ja luostarilaitoksella oli merkittävä rooli sivistyksen säilyttämisessä ja luonnontieteellisen tutkimukseen kannustamisessa.

Pimeä aika sisältää paljon painavaa asiaa, mutta tekstiä on kohtuullisen helppoa seurata. Hauskan lisämausteen tuo jokaisen luvun aloittava fiktiivinen tarina, joka jatkuu kirjan läpi ja hyödyntää korostetun kömpelösti aina kyseisessä luvussa kuvattavia kliseitä. Kun tajusin mistä on kyse, jäin ihan odottamaan, miten dramaattinen tarina päättyy. Monessa kohtaa Tahkokallio viittaakin populaarikulttuurin hellimiin mielikuviin keskiajasta, ja mainitsee erityisesti Game of Thronesin useammin kuin kerran.

Suosittelen tätä kaikille historiasta kiinnostuneille, sekä historiallista fiktiota tai keskiaikaista fantasiaa kirjoittaville.

Subjektiivinen tuomio: ****

Jaakko Tahkokallio
Pimeä aika – kymmenen myyttiä keskiajasta
Gaudeamus 2019
299 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Historia

Vanha suosikki: Karmea totuus -tietokirjasarja

Lukiko kukaan muu lapsena Karmea totuus -tietokirjasarjaa? Itse ahmin vuosituhannen vaihteessa melkein kaikki sarjaan kuuluvat kirjat (kuulostanpa muinaisjäänteeltä). Miten ne toimivat nyt melkein kolmikymppisenä?

Nostalgisen muistelun hengessä varasin kirjastosta kaksi parhaiten mieleen jäänyttä kirjaa, Karmea totuus egyptiläisistä ja Karmea totuus suklaasta. Uskon, että lapsena luettu massiivinen tietokirjamäärä vaikutti siihen, että muinainen egyptiläinen kulttuuri kiinnostaa edelleen kovasti. Ja suklaa tietysti myös.

Deary & Hepplewhite: Karmea totuus egyptiläisistä
Tammi 2000

Karmean totuuden egyptiläisistä lukaisee nopeasti, sillä kirja on vain 130-sivuinen ja sisältää runsaasti sarjakuvatyylistä kuvitusta. Huumorin varjolla lukija oppii muun muassa egyptiläisten jumalista, faraoista, kulttuurista, tavallisen kansan elämästä sekä tietysti muumioista ja pyramideista. Jossain vaiheessa teki mieli tarkistaa Googlesta joidenkin asioiden todenperäisyyttä, mutta kaipa kirja suurin piirtein on totta. :D

Lukija voi myös testata, olisiko hänestä itsestään Egyptin hallitsijaksi ja käydä läpi faraon tärkeimmät tehtävät (”Sinä et ollut pelkkä hallitsija, olit myös jumala”). Kirja opettaa myös rakentamaan pyramidin (”Aloita keskeltä ja rakenna ensimmäinen kerros 2-3 tonnin lohkareista”), koristelemaan pyramidin (”Etsi käsiisi farao, jolla on uusi pyramidi – hän tarvitsee taiteilijoita”) ja palsamoimaan muumion (”Hanki ensin käyttöösi kuollut farao”).

Hauska tapa tutustua historiaan, ja naurattaa vähän vanhempiakin!

Alan MacDonald: Karmea totuus suklaasta
Tammi 2000

Karmea totuus suklaasta -kirjassakin on vain 159 sivua ja paljon kuvia. Kirja keskittyy erityisesti suklaan värikkääseen historiaan, ja järjestyksessä käsitellään niin Maya-intiaanien kaakaoviljelmät, eurooppalaisten hullaantuminen kaakaoon kuin suklaateollisuuden synty ja suklaapatukoiden keksiminenkin.

Mieleen jäi lähinnä, kuinka kaikki tunnetut suklaamerkit on nimetty omistajien mukaan, ja kuinka suklaan historia on miesten historiaa siinä missä moni muukin. Suomentaja on ilmeisesti lisännyt joukkoon myös tarinat kotimaisesta Fazerista. Suklaamerkkien sloganeita arvuuttelevasta kohdasta huomasi kirjan olevan parikymmentä vuotta vanha. Piti käydä tarkistamassa, onko Tuplan slogan todella ollut joskus Taitaa tyttö tietää, että on patukkaa tarjolla seinän takana. Onhan se!

Kaiken kaikkiaan kirja oli kuitenkin ihan viihdyttävää ja sivistävää luettavaa.

Kiitos jälleen kerran kirjastoille, että pidätte valikoimassa kaikenlaisia vanhempiakin kirjoja.

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Historia, Lapsille, Vanha suosikki

Karoliina Suoniemi: Ihan oikeat prinsessat ja prinssit

Tosielämän prinssit ja prinsessat – keitä he ovat, millaista on heidän elämänsä? Onko se kuin prinsessasaduissa kuvataan usein; tanssiaisia, hienoja asuja ja hauskoja seikkailuja? Ja elävätkö he onnellisina elämänsä loppuun saakka?

Lapsille suunnattu tietokirja Ihan oikeat prinsessat ja prinssit oli osa kesälukumaratonin lukemistoa ja sopii myös hyvin viime aikojen kuninkaallisbuumiin. Kirjassa kerrotaan aikajärjetyksessä viidentoista eurooppalaisen kruunupään elämästä, aina vuonna 1157 syntyneestä Rikhard I Leijonamiehestä vuonna 2013 syntyneeseen prinssi Georgeen. Oikeiden kuninkaallisten elämä on paljon jännittävämpää kuin prinsessasaduissa, ja onnellisia loppujakin löytyy.

Suoniemi kirjoittaa lapsille sopivaan tyyliin, todenmukaisesti mutta niin että pahimmat kauheudet on karsittu. Kirja vertautuu mainioon Iltasatuja kapinallisille tytöille, mutta Suoniemen kirjassa on mukana ilahduttavan tasaisesti miehiä ja naisia. Naisista on onneksi nostettu esiin muitakin luonteenpiirteitä kuin kauneus ja kiltteys – he ovat myös viisaita, älykkäitä, itsenäisiä, taitavia puhujia ja merkittäviä hallitsijoita. Naisten huonompi asema menneinä vuosisatoina tuodaan esille osoittelematta.

Elisabetista tuli Englannin kuningatar 25-vuotiaana. Hän ei koskaan mennyt naimisiin, vaikka yleensä kuningattaren oletettiin menevän. Ajateltiin, että kuningattaren ja ylipäätään kaikkien naisten tärkein asia elämässä olisi lapsien synnyttäminen.

Kirja on kauniisti taitettu – ulkoasu on ehkä hieman tyttömäinen, mutta tarinat sopivat luettavaksi kaikille. Tarinoiden välissä on myös kivoja tehtäväsivuja lapsille. Ainoa miinus tulee vanhahtavan mustavalkoisesta etukannesta, joka ei välttämättä houkuta lukemaan.

Mielestäni parhaat lasten tietokirjat ovat sellaisia joista aikuinenkin saa jotain, ja tämä kuuluu siihen sarjaan. Ihan oikeat prinsessat ja prinssit tarjoaa kiehtovan katsauksen eurooppalaiseen historiaan, ja parhaimmillaan innostaa hakemaan kuvatuista henkilöistä lisää tietoa. Minä olin ainakin selailemassa Wikipediaa noin joka kolmannen kuninkaallisen kohdalla.

Iltasatuja kapinallisille tytöille -kirjan arviossa huomautin, että aviomiehen vangitseminen ”koska tästä ei tykkää” esitettiin turhankin ihailtavassa valossa – enää en ihmettele yhtään, että tässäkin kirjassa esitelty Katariina Suuri kaappasi vallan miekkoseltaan ja pisti asiat kuntoon.

Subjektiivinen tuomio: ****

Karoliina Suoniemi
Ihan oikeat prinsessat ja prinssit
Avain 2018
112 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Historia, Lapsille