Kaunokirjallisuus

”On kolme asiaa, joita kaikki viisaat miehet pelkäävät: Myrskyisää merta, kuutonta yötä ja lempeän miehen vihaa.”

Viisaan miehen pelko on Kuninkaansurmaajan kronikka -trilogian toinen osa. Olen kirjoittanut aikaisemmin myös ensimmäisestä osasta, Tuulen nimestä. Tämä arvio saattaa sisältää juonipaljastuksia ensimmäisestä kirjasta.

Viisaan miehen pelko jatkaa nuoren Kvothen tarinaa. Kehyskertomuksessa majatalon isäntä jatkaa kolmipäiväisen tarinansa kertomista Kronikoitsijalle. Muistelmissaan Kvothe jatkaa edelleen opintojaan Yliopistolla, mutta aiheuttamiensa ongelmien vuoksi hän saa neuvon pitää välivuoden.

Hän matkaakin kauas Vintasiin, jossa päätyy paikallisen ruhtinaan palvelukseen ja auttaa tätä paitsi saamaan vaimon, myös jäljittämään rosvojoukkoja. Erinäisten juonenkäänteiden myötä Kvothe tapaa tarunhohtoisen keijun Felurianin, jonka luota ei niin vain lähdetäkään.

Kirjassa kohtaa myös uusia mielenkiintoisia sivuhenkilöitä, kuten ademilainen palkkasoturi, jolle Rothfuss on luonut kiinnostavan kulttuurin ja erikoisen käsikielen, johon Kvothe pääsee perehtymään. Musiikki ja tarinointi ovat edelleen keskeisessä osassa kirjaa, ja ne Rothfuss kuvaa upeasti. Kaiken yläpuolella kulkee punaisena lankana Kvothen halu saada tietoa myyttisestä Chandrianista ja löytää vanhempiensa surmaajat.

Mielestäni Viisaan miehen pelko on erinomaista fantasiaa, mutta ei aivan yllä sarjan ensimmäisen osan tasolle. Kvothen toilailuja on edelleen kiinnostavaa lukea, erityisesti Yliopiston miljöössä, mutta jotkut kohdat (kuten Feluriania koskevat luvut) olivat auttamatta liian pitkiä. Kirja ei koukuttanut samaan tapaan kuin edeltäjänsä, ja luinkin sitä sitkeästi pienissä paloissa monen viikon aikana. 955-sivuisessa tiiliskivessä onkin luettavaa ihan riittämiin, vaikka lyhyet luvut jaksottavat lukemista mukavasti.

Kvothe on kirjojen mittaan kehittynyt henkilönä. Harmillisesti osa hahmon aikaisemmasta hurmaavasta luonteesta tuntuu kadonneen, kun hänestä tulee kovempi ja laskelmoivampi. Odotan kuitenkin jännityksellä viimeistä kirjaa, jossa selviää, kuinka elävästä legendasta tuli pikkukylässä piilotteleva majatalon isäntä.

Subjektiivinen tuomio: ****

Kirja pääsee vuoden 2016 lukuhaasteeseen mukaan kategoriassa Kirja, jossa on yli 500 sivua.

Patrick Rothfuss
Viisaan miehen pelko (Kuninkaansurmaajan kronikka #2)
Suom. Satu Hlinovsky
Kirjava 2015
955 sivua

”Nimeni on Kvothe. Nimet ovat tärkeitä, sillä ne kertovat ihmisestä valtavasti. Minulla on ollut useampia nimiä kuin mihin kenelläkään on oikeus. Ademit käyttävät minusta nimeä Maedre. Mikä, lausumistavasta riippuen, voi tarkoittaa ’Liekkiä’, ’Jyrinää’ tai ’Katkennutta puuta’.
Liekki on ilmiselvä, jos minut on ikinä nähnyt. Minulla on punainen tukka, leiskuvan punainen. – –
Olette saattaneet kuulla minusta.”

Olin kuullut Tuulen nimestä niin paljon hyvää ja minulle oli suositeltu sitä ihan henkilökohtaisestikin, joten pakkohan se oli varata kirjastosta ja lukea.  Kirja on kunnon fantasiatiiliskivi minun makuuni, ja jo alkuliepeessä ollut päähenkilön esittely (josta katkelma postauksen alussa) sai minut innostumaan tarinasta.  Kirjan alku on hidas ja hieman vaikea tajuta, kun ensin kuvataan varsinaisen tarinan kehyskertomus. Kun alussa esitelty majatalon isäntä alias päähenkilö Kvothe alkaa kertoa tarinaansa, juoni pääsee vauhtiin ja palkitsee sinne asti päässeen lukijan.

Tuulen nimi on ensimmäinen osa Kuninkaansurmaajan kronikka -sarjaa. Tarina alkaa Kvothen lapsuudesta kiertävän esiintyjäryhmän mukana ja seuraa hänen matkaansa aina Yliopistoon saakka. Kantavana teemana on Kvothen halu selvittää mikä on Chandrian, paha voima, josta kerrotaan kaikenlaisia tarinoita. Mukana menossa on erilaisia sivuhenkilöitä, Kvothen ensirakkaus Denna ja pahin vastustaja Ambrose. Kvothe on nerokas monilahjakkuus ja henkilönä varsin hurmaava. On aina hauskaa lukea henkilöistä, jotka ovat hyviä siinä mitä tekevät. Täydellinen Kvothe ei kuitenkaan ole, vaan hänkin mokailee ja säätää kaikenlaista.

Tuulen nimen maailma on toisaalta perus fantasiamaailman oloinen, toisaalta kiinnostavan erilainen. Varsinkin Yliopistoon olisi hauska kaivautua vielä syvemmällekin. Maailmassa mukana oleva taikuus eli sympatia, jota Kvothekin oppii, on myös kiinnostavaa. Musiikki on tärkeässä osassa tarinaa, ja Kvothe onkin loistava luutunsoittaja. Rothfuss kuvailee musiikin niin upeasti, että kohtauksessa jossa Kvothe esittää yleisölle yhden vaikeimmista kappaleista luutullaan, tuntuu että musiikin melkein kuulee omassa päässään. Vau.

Kaiken kaikkiaan tykkäsin kirjasta todella paljon ja se sai minut haluamaan äkkiä jatkoa. Huomasin juuri, että toinen osa Viisaan miehen pelko on ilmestynyt juuri pari kuukautta sitten suomeksi. Jee :D Alkukielelläkin lukeminen onnistuu, mutta onhan se mukavampi lukea tällainen järkäle suomeksi.

Subjektiivinen tuomio: *****

Kirja pääsee mukaan Lukuhaasteeseen kategoriassa Kirja, jossa on taikuutta. Enpäs valinnut tähän kategoriaan Pottereita, hah.

Patrick Rothfuss
Tuulen nimi (Kuninkaansurmaajan kronikka #1)
Suom. Satu Hlinovsky
Kirjava 2010
662 sivua