”Huonosti nukutun yön jälkeen koittaa vihdoin oikea syntymäpäiväni. Minulle se tarkoittaa päivää, jolloin astun ensimmäistä kertaa elämässäni vieraalle planeetalle.”
Kotimainen pelitrilogia saa päätöksensä! Olen antanut aiemmille osille Beta ja Glitch melko nihkeitä arvioita, mutta halusin silti lukea sarjan loppuun. Harmillisesti finaalikaan ei saanut minua innostumaan.
Replica alkaa, kun Minako ”Bug” Takeda matkustaa ystäviensä kanssa peliplaneetaksi muutettuun Marsiin. Siellä Bugin päätehtävä on osallistua aurinkokunnan laajuisiin pelikisoihin, Solar System Gameseihin. Sivujuonissa etsitään äitiä, ratkaistaan Kristallitiedostojen arvoitusta, yritetään pelastaa tyttöystävän isä lahkon kynsistä ja pohditaan ihmissuhteita.
Juoni etenee vauhdikkaasti, mutta tuntuu että tarinassa säntäillään milloin minnekin. Minun oli vaikea muistaa, miksi kyseiset asiat tai henkilöt olivat tärkeitä ja mitä aiemmissa osissa tarkalleen tapahtui.
Aiemmissa kirjoissa pääosassa ollut pelaaminen hukkuu tällä kertaa sivujuonien ja infodumppauksen alle. 17-vuotias Minako on erikoinen ”kaikkitietävä minäkertoja”, joka hallitsee sujuvasti muinaisen Egyptin kielen, nimistön ja kulttuurin ja pitää niistä luentoja lukijalle pelin yhteydessä. Tämä kävi päätösosan pelijaksoissa erityisen rasittavaksi.
Loppu tuntui hätiköidyltä: Kolmen 400-sivuisen kirjan jälkeen odotin innoissani eeppistä lopputaistelua, mutta yllättäen varsinainen kliimaksi olikin ohi 1,5 sivussa. Höh! Olisin halunnut tykätä tästä, mutta valitettavasti tämä ei ollut minun kirjani.
Lukukokemus: **
Anders Vacklin & Aki Parhamaa
Replica
Tammi 2020
464 sivua
”Kukaan ei puhu armonvuodesta. Se on kiellettyä. Meille kerrotaan, että meillä on valta houkutella aikamiehet vuoteistaan, tehdä nuorukaiset hulluiksi ja syöstä vaimot mielipuolisen mustasukkaisuuden syövereihin.”
”Ebenezer Pinset oli kammottava mies, jolla oli ihmeellinen elämä. Hän ei ollut milloinkaan nälissään, koska kaikki hänen jääkaappinsa olivat pullollaan ruokaa. Hän ei jäänyt milloinkaan pohtimaan pitkiä sanoja, sellaisia kuin konstikkelsaatio tai pumppelirumpsis, koska hän luki hyvin harvoin kirjoja. Hänen elämässään ei ollut lapsia eikä ystäviä, joten häntä eivät milloinkaan kiusanneet epämiellyttävät äänet eivätkä harmilliset keskustelut.”