James Essinger: Adan algoritmi

— Ada oivaltaa sen ydinseikan, että analyyttinen kone ja Jacquard-kutomakone toimivat pohjimmiltaan samoin, ja niin hän tekee upean ja valtaisan käsitteellisen loikan, jonka perusteella hänet on katsottava tietokoneen esihistorian merkittäväksi hahmoksi – ja kiistatta sen johtavaksi naishahmoksi. Jakso osoittaa hänen ymmärtäneen täsmälleen, mikä tietokone on.

Löysin Vastapainon tuoreen kirjan Adan algoritmi syksyn 2016 kirjakatalogista, ja kävin saman tien varaamassa sen kirjastosta itselleni. Ada Lovelacen tarina ei ollut tuttu, ja alkoi kiinnostaa, miten 1800-luvun alussa elänyt nainen vaikutti digiajan alkamiseen.

James Essingerin teos kertoo Ada Lovelacen elämänvaiheista ja työstä perusteellisesti, mutta huumorilla höystettynä. Samalla tutustutaan myös moniin Adan elämän tärkeisiin hahmoihin. Essinger maalailee värikkäät kuvat henkilöiden luonteista eikä epäröi kommentoida heidän tekemisiään. Kirjan tyylistä tulee monessa kohdassa mieleen Jane Austenin kepeän ironinen tyyli, vaikka nyt onkin kyse todellisista historian henkiöistä.

Valitettavasti suurimmasta osasta asiakirjaa ei saa selvää: 1800-luvun alussa lukukelpoista käsialaa ei pidetty herrasmiehelle välttämättömänä ja Greig oli kaikin puolin herrasmies.

Kirja pohjustaa Adan tarinaa kertomalla ensin hänen isovanhemmistaan ja vanhemmistaan. Ada Lovelacen isä oli kuuluisa runoilija lordi Byron, joka muun muassa petti vaimoaan siskopuolensa kanssa ja jätti jälkeensä raskaat velat. Äiti lady Annabelle oli alkuun arka nuori nainen, mutta tästä kasvoi Adan elämää vahvasti ohjaileva, määrätietoinen nainen. Estääkseen liiallisen mielikuvituksen (jota pahamaineinen runoilijaisä edusti), lady Byron ohjasi tyttärensä päättäväisesti matematiikan pariin. Ada saikin kattavan koulutuksen, mutta ei päässyt toteuttamaan taipumuksiaan koskaan kunnolla, koska sattui olemaan nainen.

Hänen [Adan ystävän, matemaatikko Mary Somervillen] isänsä uskoi – tuohon aikaan tällainen ei ollut epätavallista – että ’abstraktin ajattelun aiheuttama rasitus vahingoittaisi naisen haurasta ruumiinrakennetta’.

Parikymppisenä Ada tutustui kuitenkin matemaatikko Charles Babbageen, jota pidetään varhaisen tietokoneen keksijänä. Heidän välilleen kehittyi ystävyys ja he tekivät paljon yhteistyötä. Kirja osoittaa, kuinka suuri vaikutus Adalla oli Babbagen työhön, vaikka Babbage itse suhtautuikin Adaan usein alentuvasti omana ”tulkitsijanaan”.

Ada muun muassa käänsi Babbagen suunnittelemasta analyyttisesta koneesta kirjoitetun artikkelin ranskasta englanniksi, ja lisäsi siihen omat huomautuksensa, jotka olivat kolme kertaa pidemmät kuin alkuperäinen artikkeli. Yksi huomautuksista on niin monimutkainen algoritmi, että sitä pidetään maailman ensimmäisenä tietokoneohjelmana. Adan mukaan on myöhemmin nimetty ohjelmointikieli.

Adan algoritmi on kiinnostava ja nopealukuinen kirja, jonka luin yhdessä vuorokaudessa (olosuhteiden pakosta – varattua kirjaa ei saanut uusia). Essingerillä on ollut käytössään runsaasti lähdemateriaalia ja kirjeitä, ja välillä jopa ihmetyttää kuinka tarkasti hän pystyy kuvaamaan 150 vuotta sitten eläneen elämänvaiheet. Kirja on paitsi viihdyttävä tietokirja, myös kiinnostava katsaus varhaisen tietokoneen historiaan.

Luin kirjan vuoden 2016 puolella, joten tämä teos ei pääse lukuhaasteeseen 2017 mukaan.

Subjektiivinen tuomio: ****

James Essinger
Adan algoritmi – Kuinka lordi Byronin tytär Ada Lovelace käynnisti digiajan
Suom. Tapani Kilpeläinen

Vastapaino 2016
310 sivua

Nigel Goodall: Benedict Cumberbatch

benedictcumberbatchhenkilökuvaOltiinpa Uudesta Sherlockista tekemässä vielä neljäs kausi tai ei, The Imitation Game ja Viides valta olivat Benedictin uran tärkeimmät kehitysaskeleet. Hän osoitti olevansa vakavissaan ja raivaavansa kaikki esteet menestyksen tieltä. Nuorena poikana epävaruus oli saanut Benedictin kieltäytymään koe-esiintymisestä, mutta nyt hänestä oli tullut yksi ikäpolvensa pelottomimmista näyttelijöistä.

Tänä vuonna olen sivistänyt itseäni jo kahdella elämäkerralla (ensimmäinen oli Steve Jobs). Benedict Cumberbatchin fanina oli pakko tarttua hänestä kertovaan kirjaan, kun sellaiseen törmäsi kirjastossa.

Kirja alkaa dramaattisella kertomuksella Etelä-Afrikkaan sijoittuneista kuvauksista, joiden aikana Benedict ystävineen kidnapattiin ja he todella olivat vaarassa. Siitä selvittiin onneksi säikähdyksellä. Kirja jatkaa kuvaamaan Benedictin lapsuutta näyttelijävanhempien poikana ja tämän teatterialan opiskeluja. Hän eteni vähitellen Lontoon teattereista elokuvarooleihin.

Benedictin läpimurto oli (aivan mahtava!) sarja Uusi Sherlock, jonka jälkeen hän nousi maailmanmaineeseen. Sen jälkeen Cumberbatch on näytellyt muun muassa lohikäärme Smaugia Hobitti-elokuvissa, pahista Star Trek-elokuvassa ja pääosaa Alan Turingista kertovassa The Imitation Game -elokuvassa. Kirja kertoo myös hänen roolissaan Julian Assangena Viides valta -elokuvassa, joka floppasi pahasti. Roolisuoritusten välissä kirjassa kerrotaan lyhyesti Benedictin yksityiselämästä (useiden fanien pettymykseksi hän meni naimisiin vuonna 2015).

Olen varmaan tottunut liian hyvään Steve Jobsin jälkeen, kun Benedictin henkilökuva ei herättänyt mitään sen kummempia wau-fiiliksiä. Kirja on sinänsä mielenkiintoinen ja sisältää uutta tietoa, mutta se on lopulta varsin peruskamaa. Kiinnostavaa knoppitietoa toki löytyy jonkin verran: Benedict meinasi uransa alkuvaiheessa vaihtaa nimensä Ben Carltoniksi, koska arveli että kukaan ei palkkaisi Cumberbatch-nimistä näyttelijää. Ihan hyvä ettei nimenvaihdos ollut pysyvä.

Itseäni ärsytti kirjoittajan jatkuva ylistävä suhtautuminen Benedictiin. Kaikki mitä mies tekee on upeaa, älykästä ja hienoa. Rooli täysin flopanneessa elokuvassakin oli mahtava. Ei siinä mitään, onhan Cumberbatch loistava näyttelijä (vaikka en itse cumberbitchiksi tunnustaudukaan), mutta ei kai tyyppi nyt sentään täydellinen ole. Tai ehkä tässäkin olin vain tottunut Steve Jobs-kirjasta tuttuun meininkiin, jossa elämäkerran kirjoittaja ei todellakaan kaunistele kohdettaan.

Tuhat ja yksi kirjaa -bloggaaja huomauttaa osuvasti, että on hassua lukea nelikymppisestä miehestä kirjoitettua elämäkertaa, mutta kirja on tosiaan ovelasti nimetty henkilökuvaksi. Sellaisena se on ihan viihdyttävä ja informatiivinen.

Subkjektiivinen tuomio: ***

Nigel Goodall
Benedict Cumberbatch – henkilökuva
Suom. Jere Saarainen

Minerva Kustannus 2016
283 sivua

Minna Eväsoja: Melkein geisha

Japanilainen mies pelkää eniten vaimoa, sitten ukkosta ja kolmanneksi vieraita täti-ihmisiä.

Minna Eväsojan tuore muistelmateos Melkein geisha avaa hauskalla tavalla Japanin kulttuuria ja tapoja. Eväsoja kävi 1990-luvun alussa japanilaisen teekoulun ja on sen jälkeen opiskellut Japanissa ja asunut siellä useita vuosia. Kirjan kertomukset ovat peräisin ajalta, jolloin hän opiskeli perinteisiä taidemuotoja ja estetiikkaa Koben yliopistossa.

Kirja koostuu muutaman sivun mittaisista päiväkirjamaisista kertomuksista. Käsitellyksi tulevat muun muassa vuodenkierto, arvovaltaisen Sensein johdolla opiskelu, erilaiset naistyypit aina kiltistä tytöstä pelottavaan täti-ihmiseen, sairastaminen Japanissa (flunssa ei ole sairaus), tohvelikulttuuri, teeopinnot, sumo ja järjestetyt avioliitot.

Teksti on helppolukuista ja mukaansatempaavaa, ja luinkin kirjan melkein yhteen menoon. Melkein geishan mukana pääsee sukeltamaan sisälle vieraaseen kulttuuriin, ja Japanin voi melkein tuntea ympärillään vaikka ei ole siellä koskaan käynyt.

Japanin kulttuurin tuntevana mutta kuitenkin ulkopuolisena Eväsoja on voinut tehdä paljon havaintoja ja viihdyttäviä huomioita. Hän kirjoittaa asioista kauniisti ja hyvällä fiiliksellä, mutta ei säästele kritiikkiäkään silloin kun siihen on aihetta. Monet japanilaiset kummallisuudet herättävät suomalaisesta näkökulmasta lähinnä hilpeyttä.

Japanissa vallitsee tohvelikulttuuri. Tohveleihin törmää joka paikassa ja niiden käyttöä koskevat tarkat säännöt. – – Astuessa tatamihuoneeseen jätetään tohvelit oven eteen, niin että tohveleiden kantaosa on kynnystä päin. Näin lähtö huoneesta sujuu tyylikkäästi, sillä tohvelit ovat jo valmiiksi menosuuntaan. – – Vessatohveleissa ei kävellä missään muualla kuin vessassa, paitsi ulkomaalainen, joka on unohtanut ne epähuomiossa jalkaansa. – – Keittiössä luonnollisesti käytetään keittiötohveleita.”

Muissa kirjablogeissa on jonkin verran huomauteltu kirjan sirpalemaisuudesta tai havaintojen yleistämisestä kaikkiin japanilaisiin, mutta itse en kokenut sitä häiritseväksi. Melkein geisha ei kuitenkaan ole kaiken kattava tietokirja, vaan yhden ihmisen kokemus maasta.

Melkein geisha pääsee mukaan lukuhaasteeseen kategoriassa Vuonna 2016 julkaistu kirja. Lopputuloksena kirjan luettuani haluaisin päästä käymään Japanissa, mutta en todellakaan muuttaisi itse sinne asumaan. :D

Subjektiivinen tuomio: ****

Minna Eväsoja
Melkein geisha
Gummerus 2016
239 sivua