Birtwistle & Conklin: The Making of Pride and Prejudice

Fanitatko Jane Austenin Ylpeyttä ja ennakkoluuloa? Entä vuoden 1995 BBC-minisarjaa Pride and Prejudice? Hyvä. Sitten tämä kirja on sinulle.

Olen lukenut Austenin alkuperäisen kirjan pariin kertaan ja katsonut Jennifer Ehlen ja Colin Firthin tähdittämän sarjan varmaan pariinkymmeneen kertaan. DVD:llä ei suoraan sanottuna ole kovinkaan kummoisia lisämateriaaleja, ja ne on niin nähty. Mutta enpä aiemmin ole tiennyt että sarjan tekemisestä on kirjoitettu kokonainen kirjakin!

Törmäsin tähän onnekkaan sattuman kautta Goodreadsissa, kun lisäsin kirjahyllyyni englanninkielistä Pride and Prejudicea. Aloin selailla teoksen muita versiointeja, ja siellähän tämä oli joukossa. Vuonna 1995 julkaistua englanninkielistä kirjaa oli Helmet-kirjastossa vielä yksi kappale, joten se lähti saman tien varaukseen. Sain Twitterissä vinkin että kirjoja löytyy vielä ainakin eBaysta, joten tilasin ihan oman kappaleen – näin vanhat ei-klassikot saattavat olla aika katoavaa luonnonvaraa.

Mutta asiaan. The Making of Pride and Prejudice kertoo lyhykäisyydessään BBC:n minisarjan tekemisestä kulissien takana. Kirjassa käsitellään kattavasti kaikki tuotannon osa-alueet: käsikirjoitus, roolitus, kuvauspaikkojen etsiminen, puvustus, meikkau, kampaukset, musiikki, tanssit, kuvaus ja jälkituotanto. Myös sarjan näyttelijät pääsevät ääneen, Colin Firthiäkin haastatellaan kymmenen sivun verran.

Tv-sarjan faneille kirja on kaikin puolin nannaa ja kannattavaa luettavaa. Päällimmäisenä ajatuksena mieleen jää se, kuinka valtava prosessi kuusiosaisen televisiosarjan tuottaminen on kaikkine yksityiskohtineen, ja kuinka en todellakaan haluaisi olla sellaisesta vastuussa tuottajana :D Mutta olisipa siistiä päästä joskus mukaan leffan tai sarjan tuotantoon jossain pienessä työtehtävässä.

Oman mausteensa kirjaan ja sarjan tekemiseen tuo sen ajankohta 1995. Pääosin 2000-luvulla eläneenä on vaikea edes ajatella, millaista käytännön tekeminen on ollut ennen kännyköitä, nettiä ja nykyaikaisia editointisoftia. Mutta huikeaan lopputulokseen on päästy silloinkin!

”There was much interest from America in investing in the project and I was telephoned by one potential backer. The call went like this:
’We’re very interested in putting £1 million into Pride and Prejudice. Can you tell me who’s written it?’
Assuming that, if they were prepared to invest so much money, they would already read the book and just wanted to know who had adapted it, I said: ’Andrew Davies,’ and then added as an afterthought: ’from the novel.’
’ Novel? What novel?’
’Er… the novel. By Jane Austen.’
’How are you spelling that?’
’A.U.S.T.E.N.’
’Is she selling well?’
’Er… yes. Very well.’
’How many copies has she sold?’
’You mean altogether?’
’Yeah. Since the publication.’
’Since… er… 1813?’
There was a long pause. ’You mean she’s dead?’ (Another pause.) ’So she wouldn’t be available for book signings?’”

Kirja pääsee mukaan vuoden 2018 Helmet-lukuhaasteeseen kategoriassa Kirja sijoittuu vuosikymmenelle, jolla synnyit.

Subjektiivinen tuomio: *****

Sue Birtwistle & Susie Conklin
The Making of Pride and Prejudice
Penguin Books 1995
119 sivua

Tittamari Marttinen: Lasten matkaopas Eurooppaan

”Etsikää internetistä tietoa maasta ja kaupungista, sen tavoista, ruuista, historian tapahtumista ja nähtävyyksistä. Mitä erikoisuuksia siellä on? Millaisia paikkoja kuvissa on? Voiko siellä tehdä jotain sellaista, mitä ei ole tehnyt aiemmin? Kuunnelkaa paikallista musiikkia tai lukekaa yhdessä sinne sijoittuvia lastenkirjoja.”

Tänä vuonna ilmestynyt Lasten matkaopas Eurooppaan on ensimmäinen lapsille suunnattu matkakirja, jonka muistan lukeneeni. Ylipäätään niitä ei taida olla suomeksi kovin paljon. Tittamari Marttisen teoksessa näkökulmahahmona kulkee nuori innostunut matkailija Lenni, joka esittelee kiinnostavia eurooppalaisia kohteita lapsen silmin.

Kirja esittelee yhteensä 18 kaupunkia 16 eri maasta. Mukana ovat tunnetuimmat pääkaupungit Lontoosta Pariisiin ja Roomaan, mutta myös hieman eksoottisempia kohteita, kuten Sarajevo, Sibiu, Reykjavik ja Valletta. Omat lukunsa ovat saaneet myös naapurimme Tallinna ja Pietari. Tukholmaa ei jostain syystä ole mukana, vaikka se kuuluu varmasti monen lapsiperheen kestosuosikkeihin.

Jokaisesta kaupungista on poimittu kiinnostavia kohteita, elämyksiä ja ruokia koettavaksi reissulla sekä esitelty paikallisia tapoja. Lapsinäkökulmasta huolimatta kirja ei ole pelkkää lelumuseota, vaan mukana on paljon kiinnostavia kohteita kaiken ikäisille. Lontoosta nostetaan esille esimerkiksi National Gallery, Sherlock Holmes-museo, vanhat kartanot, British Museum, puistot ja polkuveneily, paperikaupat, Science Museum, Natural History Museum, Covent Garden, kuuluisa jäätelöbaari, National Portrait Gallery, Britannian kansalliskirjasto, englantilainen aamiainen, Roald Dahl-museo kaupungin ulkopuolella sekä Harry Potter -studiot. Kuulostaa matkalta minun makuuni!

Opas sisältää kivat piirroskuvitukset Anne Stoltilta, mutta valokuvat ovat pääosin Colourbox.comista. Kiinnostaisi tietää, minkä verran kirjailija itse on matkustellut paikoissa. Miinusta tulee muutamasta silmään pistävästä virheestä – Barcelonan Sagrada Familiasta on tullut Sacrada Familia ja Berliinin pääkatu Unter den Linden on kirjassa Under der Lintern.

Joka tapauksessa kirja on kiva ja innostava, ja sen lukeminen herättää pahan matkakuumeen. Pidin kovasti myös näkökulmasta: Lasten matkaopas Eurooppaan kannustaa oikeasti tutustumaan matkakohteisiin ja paikalliseen elämään. Se varmasti houkuttelee lapsiakin mukaan kiinnostaviin kulttuuri- ja historiakohteisiin. Seuraavan kerran kun suuntaan itse reissuun johonkin kirjan kaupungeista, selailen taatusti tästä kiinnostavat tärpit läpi.

Ainoa mitä olisin matkailualaa opiskelleena kirjaan vielä kaivannut, on pieni herättelevä luku vastuullisesta matkailusta. Fiktiivinen Lenni-päähenkilö matkustaa ”koko ajan”, mikä on tietysti olennaista että kaikki paikat voidaan käydä läpi. Mutta millaisia ympäristövaikutuksia jatkuvalla matkustelulla oikeasti on? Mitä vaihtoehtoja on lentämiselle? Miten kuormittaa paikallista ympäristöä mahdollisimman vähän? Teema tulee olemaan vielä nykyistäkin ajankohtaisempi, kun tämän päivän lapset kasvavat.

Kirja pääsee mukaan vuoden 2018 Helmet-lukuhaasteeseen kategoriassa Entisen itäblokin maasta kertova kirja. Sainpas senkin kohdan rastittua!

Subjektiivinen tuomio: *****- 

Tittamari Marttinen
Lasten matkaopas Eurooppaan
Avain 2018
241 sivua

Brooks & Edom: Elämää ennen vanhaan

”Roomalaiset olivat lähtöisin Italiasta. He valloittivat monta maata. Patsaat, maalaukset ja kirjoitukset kertovat heidän vaatteistaan. Yleensä vaatteet tehtiin villasta tai pellavasta, mutta rikkaimmille myös silkistä tai puuvillasta.”

Kirjasto osoitti taas hienoutensa! Aloin yhtenä iltana miettiä, mikä oli se mielenkiintoinen historiankirja, jota lainasin lapsena uudestaan ja uudestaan. En muistanut millään kirjan nimeä, vain sen että kannessa oli punaiset reunat.

Muistin myös, että kirja kertoi eri aikakausien kodeista, vaatteista, ruoista sekä matkustamisesta ja sisälsi paljon kuvia. Käsiteltäviä kulttuureita olivat muun muassa egyptiläiset, roomalaiset, viikingit ja keskiajan eurooppalaiset.

Muutaman epätoivoisen Google-haun jälkeen suuntasin kirjaston aineistohakuun. Yritin hakea lasten aineistosta kirjoja suodattamalla julkaisuvuoden mukaan ja hakusanoilla ”viikingit” ja ”roomalaiset”, mutta niillä ei löytynyt mitään hyödyllistä. Tässä vaiheessa kirjan löytämisestä tuli haaste, jota ei voinut jättää kesken. Se oli löydettävä.

Lopulta tärppäsi, kun tajusin käyttää aihesanaa ”asuminen”. Jes! Kirja oli nimeltään yksinkertaisesti Elämää ennen vanhaan ja julkaistu vuonna 1992, eli varsin hyvää vuosikertaa. Helmet-kirjastosta sitä löytyi vielä kokonaiset kuusi kappaletta. Laitoin esiin kaivetun klassikon saman tien varaukseen.

Elämää ennen vanhaan osoittautui aivan yhtä hyväksi kirjaksi kuin muistin. Olen aina tykännyt historiasta, varsinkin kun kyse on kulttuurista, muodista, asumisesta tai ruoasta. Erityisen paljon minua kiinnostivat (ja kiinnostavat vieläkin) faaraoiden aikainen Egypti ja antiikin Rooma. Näitä aineksia kirjasta löytyy runsain mitoin. On oikeastaan yllättävää, kuinka paljon kiinnostavaa tietoa kirjaan mahtuu, vaikka kuvat ovat isoja ja tekstiä on vähän. Mukana on myös aikakausiin sopivia askarteluohjeita ja reseptejä.

Tiesitkö, että roomalaisilla oli jo 2000 vuotta sitten kodeissaan juokseva vesi ja viemärijärjestelmä? Tiesitkö, että ranskalaisen hovinaisen peruukki saattoi olla yli metrin korkuinen ja se oli vaarassa syttyä kattokruunuista tuleen? Tiedätkö, miten voileipä keksittiin tai miten Kiinassa matkustettiin 1000 vuotta sitten?

Minulle tällaiset kirjat toimivat myös inspiraationa kirjoittamiseen (toim. huom. tähän mennessä olen vain inspiroitunut, en vielä kirjoittanut). Kevyestä ja kivasti kuvitetusta kirjasta saa runsaasti ideoita fiktiivisen maailman tapoihin ja kulttuuriin, vaikka varsinainen kirjoittaminen tai maailman luominen laajempaa taustatutkimusta vaatiikin.


Tällaisia kirjoja me 1990-luvun lapset luimme ennen vanhaan. 

Kirjaa ei luonnollisesti saa enää uutena ostettua mistään, mutta suosittelen lainaamaan kirjastosta jos aihe kiinnostaa. Nettiantikvariaatissa tätä olisi vielä tarjolla. Harkitsen…

[x] Helppo kirja Goodreads-lukuhaasteeseen

Subjektiivinen tuomio: *****

Onko teillä jotain lapsuuden suosikkikirjaa, jonka nimeä ette millään muista? Oletteko yrittäneet etsiä sitä?
Sattuiko tämä kyseinen teos koskaan sinun lukulistallesi?

Felicity Brooks & Helen Edom
Elämää ennen vanhaan
Suom. Jaana Lahtinen

Tammi 1992
98 sivua