Kivistö & Riikonen: Mitä jokaisen tulee tietää antiikista

”Eurooppalainen ja myös amerikkalainen kulttuuri on juutalais-kristillisen tradition ohessa suuressa määrin rakentunut antiikin Kreikan ja Rooman perinnön varaan. Niin kirjallisuus ja taide kuin politiikkakin ovat monessa suhteessa antiikista juontuvan aineksen kyllästämää ja läpitunkemaa. Usein antiikki on tullut niin kiinteäksi osaksi nykyisen kulttuurin ilmiöitä, että sen läsnäoloa ei välttämättä huomaa tai tule tarkemmin ajatelleeksi.”

Sari Kivistön ja H. K. Riikosen toimittama Mitä jokaisen tulee tietää antiikista kuuluu ensimmäisen kirjallisuuden kurssini lähdekirjallisuuteen. Se oli kahdesta antiikkia käsittelevästä kirjasta ohuempi ja mukavamman näköinen, joten päätin lukea sen aluksi ja kokonaan. Päätös oli oikea, sillä kirja opastaa lukijan antiikin Kreikan ja Rooman maailmaan helppotajuisesti ja kiinnostavasti.

Kirja alkaa 12 teesillä, miksi antiikista ylipäätään pitäisi tietää – käy selväksi että sen ajan ajatukset ja tavat vaikuttavat suurin piirtein kaikkeen mitä teemme nykyään, emmekä välttämättä edes tajua sitä. (Minun pitää seuraavassa oppimistehtävässä pohtia näitä teesejä kahden sivun verran. Ei vielä aavistustakaan, miten teen sen.)

Tämän jälkeen kirjassa on omat luvut klassisille kielille, kirjallisuudelle, taiteelle, uskonnolle, filosofialle, valtiolle ja antiikin perinnölle länsimaisessa humanismissa. Oman lukunsa saa myös antiikin ihannointi ja kritiikki. Minulle mielenkiintoisimpia osia olivat kreikasta ja latinasta kertovat luvut, kirjallisuusosio muinaisine sankareineen ja jumalat ja myytit.

Sain luettua kirjan suhteellisen nopeasti, eikä se tuntunut ollenkaan oppikirjalta. Sen sijaan sain jatkuvasti uusia ahaa-elämyksiä, kun luin, mistä mikäkin kreikkalais- tai latinalaisperäinen sana alun perin tulee. Analyysi, hypoteesi ja fobia ovat peruskamaa, mutta esimerkiksi amatööri tulee latinan rakastajaa tarkoittavasta sanasta. Siis jonkun asian intohimoinen harrastaja, aivan! Tai tiesitkö, että akatemia-sana tulee sen nimenomaisen lehdon nimestä, jossa Platon piti filosofikouluaan? Tai että skhole tarkoitti alun perin vapaa-aikaa? … *innostuu vähän liikaa*

Suosittelen kirjaa sellaisille, jotka haluavat kompaktissa muodossa annoksen kiinnostavaa antiikin kulttuurihistoriaa. Itse olisin voinut lukea tämän myös ilman niskaan hengittävää oppimistehtävää.

Päivitys 9.9. Kirja pääsee sittenkin mukaan Lukuhaasteeseen 2017 kategoriassa ”Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit”. Siinä on sekä eläin kannessa (41) että se kertoo ajasta, jota en ole elänyt (34). Kiitos vinkistä!

Subjektiivinen tuomio: ****

Sari Kivistö ja H. K. Riikonen (toim.)
Mitä jokaisen tulee tietää antiikista: Kreikka & Rooma
Avain 2013
230 sivua

Rämö & Valtari: Unelmahommissa

”Se, että joku työ – oli se sitten kauppiaan, kirjailijan, lentäjän tai ammattiurheilijan – on mukavaa, ei tarkoita, että sen pitäisi aina olla helppoa. Intohimoinen unelmatyö ei tietenkään ole pelkkää liitelyä. – – Intohimon toteuttaminen on joskus sellaista, jonka puolesta on oltava valmis vähän kärsimäänkin.”

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Kukapa ei joskus miettisi, miten hienoa olisi elää blogia kirjoittamalla? Salamatkustaja-blogia pitävä, Islannissa asuva Satu Rämö ja Lähiömutsi-bloggaaja Hanne Valtari kertovat kirjassaan, miten ovat luoneet itse omat unelmaduuninsa. Kirja on jakanut blogeissa jonkin verran mielipiteitä, mutta minulle se oli ihanan inspiroivaa ja sopivan kevyttä lukemista kesälle.

Naisten omiin unelmaduuneihin kuuluu esimerkiksi bloggaamista, kirjojen ja lehtijuttujen kirjoittamista, matkustamista, sometyöskentelyä, tuottajana ja matkanjohtajana toimimista ja kivijalkakaupan pitämistä Islannissa. Omien yritystensä kautta he voivat tehdä sitä, mikä milloinkin kiinnostaa eniten ja mistä joku on valmis maksamaan jotain.

Kirjoittajat myös neuvovat, miten lukija pystyy halutessaan samaan. Kaikkien unelma ei tietenkään ole blogin pitäminen – kirja kehottaakin miettimään, mitä sellaista osaa ja tykkää tehdä, josta joku muu olisi valmis maksamaan. Eikä unelmaduuni synny yhdessä yössä, vaan vaatii aikaa ja kypsyttelyä. Blogeillaan tienaavat eivät yleensä tarkemmin avaudu työnsä sisällöstä tai siitä, miten sitä rahaa oikeasti tehdään. Oli siis virkistävää lukea konkarien omakohtainen ja avoin kokemus asiasta.

Unelmahommissa ei ole pelkkä haihattelukirja, vaan mukana on myös sopiva annos realistisuutta. Vaikka alussa meinasinkin heittää kirjan seinään kun luin hehkutusta rennosta työpäivästä Balin paratiisirannalla, käsittelyyn pääsevät myös vähemmän ihanat käytännön asiat. Blogi ei ala tuottamaan rahaa tuosta vaan, vaan vaatii ensin satoja tunteja työtä. Lifestylebloggaja on tavallaan aina töissä. Ja unelmatyötäänkin tekevä ihminen voi uupua, kun paahtaa menemään liian innokaasti ja asioita kasautuu liikaa.

Pyysin kirjasta arvostelukappaleen kun ystäväni vinkkasi siitä – hän arvasi ihan oikein, että kirja vetosi myös meikäläiseen. Pystyn hyvin samaistumaan kirjoittajiin, kun itseänikin kiinnostaa vähän kaikki, enkä haluaisi tehdä työkseni pelkästään yhtä asiaa. Ja olisihan se nyt hienoa, jos pystyisi rahoittamaan maailmanympärimatkan kirjoittamalla matkajuttuja ja blogia. Mutta kirjoittajien sanoin – kaikkea ei tarvitse tehdä nyt, kyllä sitä vielä ehtii.

Kirja pääsee mukaan lukuhaasteeseen 2017 kategoriassa Kirjassa on monta kertojaa.

Subjektiivinen tuomio: *****

Satu Rämö ja Hanne Valtari
Unelmahommissa – tee itsellesi työ siitä mistä pidät
WSOY 2017
351 sivua

Laura Honkasalo: Nuukaillen

nuukaillen-eli-kuinka-pelastin-kukkaroni-ja-maailman”Voiko kaunista turhuutta rakastava nykyihminen oppia yhtä järkeväksi kuin esiäitimme? Nuukailu on vaikeaa, sillä kuluttamisesta on tullut meille lähes elämäntehtävä.”

Luulin alun perin, että Laura Honkasalon kirjan Nuukaillen on taas yksi opas säästäväisempään elämäntapaan. Kirja paljastui kuitenkin enemmän Honkasalon elämänkerralliseksi tarinaksi, jossa hän kertoo elämänmuutoksestaan yksinhuoltajaksi jäämisen jälkeen ja tutustumisestaan nuukailun maailmaan.

Tällaisena kirja toimii oikein hyvin, ja sai ainakin minut lukemaan innokkaasti. Kerronnan seassa on runsaasti hyviä vinkkejä ja ajatuksia yksinkertaisempaan arkeen.

Kirjassa keskitytään vuorollaan moniin aiheisiin: ruokaan ja tähteisiin, kotikutoisiin kosmetiikkatuotteisiin, vaatehankintoihin ja laukkuihin, brändäykseen, lastentarvikkeisiin, hamstraamiseen ja tavaroiden karsimiseen.

Oman lukunsa on saanut myös supernuukailija, jolla minimalismi on keikahtanut toiseen ääripäähän (eikä sekään ole hyvä). Honkasalo puhuu paljon muoti- ja sisustusbloggaajista ja heidän vaikutuksestaan kulutuskäyttäytymiseen, ehkä minun makuuni vähän liikaakin.

Lukujen välissä on hauskoja lainauksista vanhan ajan kotitalousoppaista sekä Honkasalon omia nuukailu- ja ekoiluvinkkejä. Lyhyet luvut sopivat erinomaisesti luettavaksi yksi kerrallaan aamupalapöydässä, kuten minä tein. Honkasalon ote on lämminhenkinen ja hän puhuttelee lukijaa suoraan.  Kaiken kaikkiaan tykkäsin kirjasta kovasti ja suosittelen muillekin.

Subjektiivinen tuomio: ****

Laura Honkasalo
Nuukaillen eli kuinka pelastin kukkaroni ja maailman
Kirjapaja 2014
200 sivua