Jaana Kapari-Jatta: Pollomuhku ja Posityyhtynen

Pollomuhku ja Posityyhtynen, Kapari-Jatta Jaana, kansi: Launis Mika”Aloitellessani J. K. Rowlingin Harry Potter -kirjojen suomentamista en todellakaan osannut arvata millainen kysymystulva minua odotti. Olisin säikähtänyt pahanpäiväisesti, jos olisin tiennyt, että vielä jonain päivänä Suomen Tietotoimistosta soitetaan suomennoksen ilmestymispäivänä ja kysytään: ’Miltä nyt tuntuu?’ Niin kuin hiihtäjältä tai seiväshyppääjältä.”

Olen fanittanut Pottereita kaikki nämä vuodet, mutta en ollut kuullut Jaana Kapari-Jatan suomennostyöstä kertovasta kirjasta ennen kuin heinäkuisen pottermaratonin yhteydessä. Pollomuhku ja Posityyhtynen on ilmestynyt vuonna 2008 viimeisen Potterin suomennoksen aikoihin.

Arvostan mielettömästi Jaana Kapari-Jatan työtä, ja hän onkin ensimmäinen suomentaja jonka nimen olen oppinut muistamaan. Luen Pottereita edelleen paljon mieluummin suomeksi kuin alkukielellä. Kieli on oivaltavaa, ja Kapari-Jatta on tehnyt valtavan duunin keksiessään uskottavia taikamaailmaan sijoittuvia sanoja.

Monet kirjabloggaajat ovat kuvailleet, että kirjaa lukiessa tuntuu kuin istuisi teekupposella Kapari-Jatan kanssa. Tyyli on tosiaan mukavaa ja jutustelevaa. Pienestä sivumäärästä huolimatta Kapari-Jatta ehtii käsitellä kattavasti kääntäjän työhön ja erityisesti Potterien kääntämiseen liittyviä asioita. Useimpien lukujen nimet ovat kysymyksiä, joita hänelle on esitetty. Oman lukunsa on saanut myös suomalaisten Potter-kansien tekijä Mika Launis, joka on tehnyt hauskan teemaan sopivaan kannen myös tähän kirjaan.

Pollomuhkussa ja Posityyhtysessä käsitellään yleisesti kääntäjän työtä, miten alkukielinen kirja kääntyy asteittain suomeksi, yllättävää julkisuutta Potterien suosion myötä sekä hauskimpia ja tylsimpiä puolia työstä. Käy selväksi, että kirjojen kääntäminen on pääosin yksin suoritettavaa istumatyötä, ja on osattava ottaa itseään niskasta kiinni. Aikataulu on yleensä tiukka, kuten nyt pian ilmestyvän Cursed Childin käännöstyössä on ollut.

Kirjan loppupuolisko on pyhitetty yksittäisille teemoille ja sille, miten erilaiset sanat, nimet ja loitsut on käännetty. Lukija pääsee tutustumaan muun muassa Tylypahkan, hevoskotkan, huispauksen ja Tom Valedron nimen alkuperään. Nämä luvut ovat kirjan ehdottomasti mielenkiintoisinta antia.

”Ensin Tylypahka: Hogwarts muodostuu selvästi kahdesta sanasta, on kaikessa lyhykäisyydessään yhdyssana. Hog tarkoittaa sikaa, eli on yksi englannin monista sikasanoista, lihotussika, syöttökarju. (Tarkoittaa se sivumennen sanoen muitakin asioita, kuten amerikanrautaa, nuorta lammasta tai tavaraveturia; se on myös osana useassa sanaliitossa.) Wart taas tarkoittaa monenmoista pahkaa, pattia, syylää, känsää, pakkulaa. Näillä eväillä olisin voinut tehdä koulusta jos en sentään Tavaraveturipakkulan, niin kuitenkin esimerkiksi Sikasyylän tai Röyhkeäkänsän koulun.”

Kapari-Jatta kuvailee myös elävästi kuumotusta joidenkin sanojen tai nimien suomentamisessa, kun ei voi tietää miten ne esiintyvät tulevissa kirjoissa ja tuleeko niihin uusia merkityksiä. Suomentaja kun ei saa tietää sarjasta sen enempää etukäteen kuin tavallinen lukijakaan.

Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille Potter-faneille, jotka eivät ole vielä ehtineet tutustua tähän. Vaikka kirja on ilmestynyt viimeisen Potterin jälkeen, Kapari-Jatta varoo spoilaamasta juonenkäänteitä, joten kirjaa voi lukea vaikka ei kaikkia Pottereitaan tuntisi vielä. Kirjan lukee nopeasti, sillä sivuja ei ole kuin reilut 150 ja luvut ovat lyhyitä.

Kirja pääsee mukaan Lukuhaasteeseen 2016 kategoriassa Kirjan päähenkilö on sinun unelmatyössäsi. (Ei käännöstyö nyt ehkä se lopullinen unelma-ammattini ole, mutta olen minä kerran hakenut yliopistoon opiskelemaan englannin kääntämistä. Harmi ettei tämä ollut pääsykoekirjana, olisin kyllä päässyt heittämällä sisään.)

Osallistun tällä postauksella myös Hyllytontun Okklumeus-haasteeseen! Sain vuoden aikana luettua yhteensä 5 potterversumiin kuuluvaa kirjaa. Kolme ensimmäistä Potteria luin pottermaratonissa heinäkuussa, sen jälkeen erikseen Liekehtivän pikarin ja nyt tämän Kapari-Jatan kirjan. Haastearvonimeni on siis aurori!

Subjektiivinen tuomio: *****

Jaana Kapari-Jatta
Pollomuhku ja Posityyhtynen
Tammi 2008
164 sivua

Marie Kondo: KonMari – siivouksen elämänmullistava taika

konmari”KonMari-menetelmä on mutkaton, fiksu ja toimiva tapa päästä eroon sekasotkusta ja epäjärjestyksestä. Aloita heittämällä tavaraa pois. Järjestä seuraavaksi tilasi täydellisen perusteellisesti ja yhtäjaksoisesti. Jos noudatat tätä strategiaa, et enää koskaan palaa epäjärjestykseen.”

KonMari on ollut minulla pitkään lukulistalla, ja olen lukenut sekä hehkuttavia arvioita että paljon kritiikkiä kirjaa kohtaan. Ennakkoasenteeni oli suhteellisen kriittinen. KonMari onnistui kuitenkin yllättämään positiivisesti, vaikka suhtaudunkin sen periaatteisiin edelleen pienellä varauksella.

Marie Kondo on japanilainen siivousguru, joka on kehittänyt KonMariksi nimeämänsä menetelmän tavaroiden raivaamiseen. Hän tyrmää monimutkaiset ja asteittaiset siivousmenetelmät, ja antaa tilalle tasan kaksi vaihetta: ensin käydään joka ikinen tavara kodissa läpi, ja kysytään itseltä tuottaako esine mielihyvää vai ei. Jos ei, tavara heitetään pois. Jos esine säilytetään, toinen vaihe on etsiä sille kodista sille oma paikka ja laittaa se aina käytön jälkeen sinne takaisin. Näin kodissa säilyy järjestys vastaisuudessakin.

Ajatus tavaroiden karsimisesta pelkän fiiliksen perusteella ihmetyttää. Eihän kaikista tavaroistaan voi mitenkään saada ”mielihyvää”. Vai voiko? Menetelmä on todella raju, varsinkin jos on taipumusta luoda tavaroihin tiukkoja tunnesiteitä ja luopuminen on vaikeaa. Toisaalta ajatus myös kiehtoo. Kondo maalailee näkymää esimerkiksi kirjojen karsimisen jälkeen:

”Kuvittele, millaista olisi, jos sinulla olisi hyllyn täydeltä pelkästään rakkaita kirjoja. Eikö olekin kiehtova mielikuva? Voiko kirjojen ystävällä enää suurempaa onnea olla?”

Periaate toimii varmasti hyvin vaatteiden, kenkien, asusteiden, kosmetiikan, koriste-esineiden, kirjojen ja sen sellaisten kanssa. Luulen kuitenkin, että jokaisessa kodissa on joitain pakollisia asioita, jotka eivät tuo erityistä mielihyvää. Vakuutuspapereista ja tärkeistä asiakirjoista Kondo joutuu myöntämään itsekin, etteivät ne tuota hänelle hyvää mieltä, mutta ne on silti pakko säilyttää.

Kirja on itsessään helppolukuinen ja hyvin jäsennelty. Kondo kertoo omasta nuoruudestaan ja kuinka alun perin innostui tavaroiden järjestelystä. Hän tunnustaa myös tehneensä paljon virheitä, esimerkiksi heittäneensä perheenjäsensä tavaroita salaa pois. Tekstistä paistaa kuitenkin itsevarmuus – Kondo uskoo oman nykyisen järjestelmänsä toimivuuteen ja paremmuuteen.

Kondo on sitä mieltä, että kodin järjestys vaikuttaa myös kaikkeen muuhun elämään. Hän kertoo asiakkaista, jotka ovat kodin siivoamisen jälkeen muuttaneet täysin elämänsä suuntaa ja alkaneet vihdoin tehdä sitä, mitä pitävät. Kirjan lopussa hän väittää, että varsinainen elämä voi alkaa vasta kun koti on raivattu – tästä voi olla montaa mieltä.

Itse olisin kaivannut edes jonkinlaista näkökulmaa tavaroiden poistamiseen. KonMari-menetelmässä tavaran karsiminen päättyy yksinkertaisesti ”pois heittämiseen”. Itse olen ainakin huomannut, ettei tavaroiden karsiminen kotoa ole sinänsä vaikeaa, vaan loppusijoituspaikan keksiminen niille. Kirpparille, kierrätykseen, lahjoitukseksi, keräykseen vai jonnekin muualle? Käyttökelpoisen kaman kerääminen jätesäkkeihin ja heittäminen roskiin tuntuu aika ankealta.

Kirjassa näkyy taustalla myös shintolainen ajattelu. Kondo suhtautuu esineisiin kuin ne olisivat elollisia olioita: niitä pitää kiittää hyvin tehdystä työstä ja laukku pitää töiden jälkeen tyhjentää jotta sekin saa levätä. Hän kertoo aina tervehtivänsä uuden asiakkaansa kotia polvistumalla eteiseen ja esittelemällä itsensä ja työnsä. Näin kodin järjestely sujuu hänen mukaansa helpommin. Kondo ei kuitenkaan sinänsä tuputa filosofiaansa, kunhan vain kertoo miten toimii.

Itse en aio alkaa juttelemaan kamoilleni tai polvistumaan eteiseen, mutta tavaran arvostaminen on mielestäni hyvä periaate. Jonkinlaista kevytversiota KonMarista voisin kokeilla, ja käydä esimerkiksi kirjahyllyni Kondon periaatteiden avulla läpi. Hylly täynnä pelkästään rakkaita kirjoja on varsin kiehtova ajatus.

Kirja pääsee mukaan Lukuhaasteeseen kategoriassa Aasialaisen kirjailijan kirjoittama kirja.

PS. Juteltiin kaverien kanssa KonMarin metodista ja eräs ystäväni kutsui sitä konmarinoinniksi. Alan ehdottomasti käyttää tätä termiä!

Subjektiivinen tuomio: ***½

Marie Kondo
KonMari: Siivouksen elämänmullistava taika
Suom. Päivi Rekiaro

Bazar 2015
214 sivua

Hannele Lampela: Täydellinen vaatekaappi tuhlaamatta

taydellinen_vaatekaappi_tuhlaamatta

”Seisoitko tänäkin aamuna täyteen ahdetun vaatekaapin edessä ja ihmettelit, miksi mikään ei taaskaan näytä hyvältä päälläsi? Tai toitko viime viikolla kotiin kasan uusia vaatteita, joiden olemassaolon olet jo unohtanut? Onhan koko ostosreissukin pelkkä hatara muistikuva. Kulutat suuren osan tuloistasi vaatekaappisi täydentämiseen – ja sen se on näköinenkin.”

Minulla oli varsin suuret odotukset Täydelliselle vaatekaapille. Gummeruksen julkaisema kirja ilmestyi tämän vuoden maaliskuussa, ja olen siitä asti jonottanut sitä kirjaston varausjonossa. Satojen aikaisempien varaajien jälkeen sain vihdoin kirjan käsiini.

Kirja on visuaalisesti kaunis ja helposti luettava. Huomasin kuitenkin heti ensimmäisellä aukeamalla (josta aikaisempi lainaus on napattu), etten kuulu lainkaan kirjan kohderyhmään. Vaikka omat vähäiset vaateostokseni eivät ole aina harkittuja, muistan sentään kaikki vaatteet jotka hankin. Lampelan kuvaillessa lukijan oletettua käyttäytymistä aloin miettiä, kuinka yleistä tämmöinen kontrolloimaton shoppailu oikeasti on. Pitääkö nuorille naisille oikeasti kertoa että by the way, koko palkkaa ei kannata tuhlata vaatteisiin?

Jatkoin joka tapauksessa lukemista. Kirja yrittää kattaa sekä vaatekaapin sisällön, laadukkaiden vaatteiden tunnistamisen, järkevän rahankäytön että yleisen hyvinvoinnin, mutta ei onnistu pääsemään missään aiheessa kovin syvälle. Parasta antia ovat erilaiset vinkkilistat esimerkiksi säilytykseen ja pukeutumishetkiin, sekä kirjan tarjoamat tehtävät, joissa pääsee pohtimaan omaa rahankäyttöään ja unelmatyyliään.

Vaatteisiin ja rahankäyttöön keskittymisen jälkeen Täydellisen vaatekaapin loppuosa kulkee nimellä ”Kuukauden kauneuskuuri”. Jostain kumman syystä se sisältää ohjeita terveelliseen ruokaan, liikuntaan ja riittävään nukkumiseen. Sen jälkeen kirja loppuu kuin seinään. Vinkit ovat kieltämättä terveellisiä ja kuvitus kaunista, mutta oletin että saisin lukea koko kirjan verran täydellisestä vaatekaapista ja onnellisesta ostamisesta.

Täydellinen vaatekaappi tuhlaamatta herättää ajatuksia shoppailuhimosta ja tarjoaa kivoja vinkkejä vaatekaappiin, mutta aiheesta kiinnostuneille suosittelisin mieluummin Rinna Saramäen erinomaista teosta Hyvän mielen vaatekaappi sekä Kullaksen & Myllyojan kirjaa Nainen ja rikastumisen taito. Niissä päästään syventymään vaatteisiin ja raha-asioihin ihan eri tavalla.

Kirja pääsee mukaan Lukuhaasteeseen 2016 kategoriassa Kirjassa on alle 150 sivua.

Subjektiivinen tuomio: ***-

Hannele Lampela
Täydellinen vaatekaappi tuhlaamatta – onnellisen ostamisen salaisuus
Gummerus 2016
100 sivua