Yhteiskunta

Eve Kulmala: Hauskan tytön käsikirja

”Älä huoli, tällä kurssilla ei käytetä yhtäkään oikeaoppista lähdeviitettä eikä referoida kertaakaan vertaisarvioituihin akateemisiin tutkimuksiin. Tämän lyhyen johdannon materiaali on koostettu täysin erilaisten vaikuttajien Instagram-storyista, erilaisista podcast-haastatteluista, nopealla googlauksella löydetyistä artikkeleista ja ihan omista fiiliksistä. Kurssilla opit, mitä naisviha tarkoittaa, entä mites se miesviha ja miksi tästä kaikesta nyt sitten pitää puhua.”

Eve Kulmala nousi julkisuuteen patriarkaattia parodioivilla Instagram-sketseillä, ja minusta tuli saman tien fani. Hänen esikoiskirjansa Hauskan tytön käsikirja käsittelee feministisestä näkökulmasta erilaisia aiheita häpeästä huijarisyndroomaan ja ableismista antirasismiin. Siinä missä Kulmalan videot kommentoivat asioita oivaltavasti ja epäsuorasti, kirjan sävy on opettavaisempi.

Heti alun lainauksesta käy ilmi ettei kirja perustu ”oikeaoppisiin” lähteisiin, mistä tiesin ettei kyseessä ole ihan minun kirjani. Hauskan tytön käsikirja tuo mieleeni viime vuonna ilmestyneen Nelli Kentän ja Katri Norrlinin Vitun ruman, joka perustui niin ikään sosiaaliseen mediaan ja kirjailijoiden omiin kokemuksiin, ja käsitteli aihettaan melko pintapuolisesti.

Hauskan tytön käsikirja sisältää hyviä ajatuksia sekä epäkohtien kuvailua tavalla, joka saa hymähtelemään ja nyökyttelemään mukana:

”On normaalia, että perusäijän kirjahyllystä ei välttämättä löydy yhtään naisen kirjoittamaa kirjaa. Mutta jos itse sanoisin että en ole lukenut yhtäkään miesten kirjoittamaa kirjaa, heti alettaisiin epäillä feministisen ideologisen hapatuksen kyllästyttämiä tarkoitusperiäni. Tähän tietenkin vaikuttaa se, että miehet ovat saaneet rellestää kirjallisuuden kentällä vuosituhannet. Jos ei ole lukenut naisen kirjoittamaa kirjaa, se on luultavasti vain välinpitämättömyyttä. Mieselämästä kertovien mieskirjojen välttely kertoo taas omistautumisesta kyseiselle missiolle.”

Kirjana tämä tuntuu kuitenkin keskeneräiseltä ja hajanaiselta, ja tykittävä tyyli muistuttaa enemmän blogitekstiä tai somepäivitystä. Ajatuksia ei kehitellä kovin pitkälle ja kerronta etenee tajunnanvirtamaisesti harhautuen välillä sivupoluille – olisiko tämä kirjoitettu ensisijaisesti äänikirjaksi?

Kaiken kaikkiaan Hauskan tytön käsikirja sisältää perusjuttuja feminismistä höystettynä omakohtaisilla kokemuksilla, eikä tuo pöytään kovin paljoa uutta. Kirja on kuitenkin nopealukuinen, ja Bookbeatin e-kirjassa hauskana yllätyksenä tulivat muutamat mukaan upotetut sketsivideot.

Jos tätä kirjaa käyttää ponnahduslautana feministiseen ajatteluun, voin suositella samoihin aiheisiin liittyen esimerkiksi:

  • Caroline Criado Perez: Näkymättömät naiset
  • Anu Silfverberg: Sinut on nähty
  • Liza Marklund & Lotta Snickare: Helvetissä on erityinen paikka naisille jotka eivät auta toisiaan
  • Reni Eddo-Lodge: Miksi en enää puhu valkoisille rasismista
  • Jenni Karjalainen: Setäkuiskaajan käsikirja

Lukukokemus: **

Eve Kulmala
Hauskan tytön käsikirja
Like 2022
142 sivua

*Kokeile Bookbeatia ilmaiseksi 30 päivää! Tarjous koskee uusia asiakkaita.

Noora Jokinen: Aikuinen nainen ratissa

”Yllättävän moni suomalaisnainen ei aja, vaan perheessä ratin taakse istuu mies.”

Noora Jokinen laittaa itsensä likoon ajamalla nelikymppisenä ajokortin ja ostaa sitten oman auton. Hän pohtii elävästi ajamiseen liittyviä tunteita, pelkoja, sukupuolirooleja ja rakenteita. Miksi niin monet naiset eivät uskalla tai halua ajaa? Miksi miesten oletetaan tietävän autoista kaikki?

Aikuinen nainen ratissa on vetävästi kirjoitettu kirja. Samaistuin vahvasti sen teemoihin ja jännitin mukana – omistan itsekin ajokortin mutta ajan vain jos on pakko. Ilmeisesti se on paljon yleisempää kuin luulin!

Ihailen Jokisen uskallusta ajella pelkoja päin Helsingin keskustassa ja kysellä jatkuvasti neuvoja kaikkeen, mitä hän ei tiedä. Kirja sisältääkin paljon vinkkejä esimerkiksi auton hankkimiseen ja huoltamiseen liittyen.

Kirjassa pohditaan myös ekologisuutta ja ilmastoasioita, mutta se tuntuu hieman selittelyltä. Kirjailija itsekin toteaa, ettei oikeasti tarvitse autoa. Aihe on kuitenkin yhteiskunnallisesta näkökulmasta sen verran mielenkiintoinen (ja monille auto on välttämätön), että minua ei haitannut ekonäkökulman jääminen vähemmälle.

Lukukokemus: ****

Noora Jokinen
Aikuinen nainen ratissa
Atena 2020
276 sivua

Vanhapiika vai vapaa nainen? Kaksi kirjaa yksin elävistä naisista

Malin Lindroth: Vanhapiika – tahattomasti yksinäisen tarina

Kirja on saatu arvostelukappaleena.
Suom. Hannimari Heino
Atena 2019
112 sivua

”Tarvitsin nimen. Paikanmäärityksen. Pituus- ja leveyspiirin sosiaalisella kartalla. Sinkku? Yksin asuva? Hullu kissanainen? Mikä minä olin?”

Malin Lindrothin paljon puhuttanut bestseller Vanhapiika kertoo nimensä mukaisesti kirjailijan oman, tahattomasti yksinäisen tarinan. 52-vuotias Lindroth haluaa ottaa jälleen käyttöön vanhapiika-sanan, ja tehdä siitä sanan jota voi käyttää itsestään ilman häpeää. Hän kertoo omia kokemuksiaan yksin jääneenä pariskuntien ja perheiden maailmassa.

Lindrothilla on hyviä pointteja yksin elämisestä, kuten ajatus ”jos vanhapiikuus olisi suuntautuminen” ja pohdinta siitä, mitä on sallittu yksinäisyys. Kerronta on kuitenkin vähän liian tajunnanvirtamaista minun makuuni. Loppujen lopuksi tuntui vaikealta samaistua viisikymppisen, paljon yksinäisyyttä kokeneen naisen tilanteeseen. Olin ehkä odottanut vielä laajempaa yhteiskunnallista aiheen käsittelyä omien kokemusten lisäksi.

Subjektiivinen tuomio: ***

Arja Mäkinen: Vanhojapiikoja ja vapaita naisia

Kirjapaja 2008
229 sivua

”Ajattele naista. Tarkenna ajatustasi siten, että määrittelet mielessäsi normaalin aikuisen naisen. Millaista naista ajattelit? Nousiko mieleesi kuva naisesta, jolla on mies ja lapsia?”

Yksinelävät naiset ovat stereotyyppisesti urakeskeisiä citysinkkuja, perinteisiä vanhapiikoja tai muuten vain vähän reppanoita. Yksin eläminen nähdään välivaiheena lapsuudenkodista muuttamisen ja oman perheen perustamisen välillä. Mutta millaista naisen elämä oikeasti on, kun ikää on yli 30 tai 40 eikä miestä tai lapsia ole?

Arja Mäkisen teos ottaa vanhapiikuuteen tieteellisemmän näkökulman, mikä onkin hyvä kun kirja perustuu hänen väitöskirjaansa. Hän on haastatellut kymmeniä yksin eläviä naisia ja referoi myös aikaisempaa tutkimusta (sikäli kun sitä on tehty). Kirjassa käydään läpi mm. normeihin, äitiyteen, työelämään ja seksuaalisuuteen liittyviä odotuksia ja paineita. Kiinnostava kirja, joka herättelee ajattelemaan myös omia ennakkoluuloja ja tapoja puhua sinkkuudesta.

Subjektiivinen tuomio: ****