Rosamund Young: Lehmien sielunelämä

”Lehmät ovat yksilöitä, kuten myös lampaat, siat ja kanat ja nähdäkseni kaikki planeetan olennot, olivatpa ne miten vähäpätöisiä, tutkimattomia tai sivuutettuja tahansa. Sanoisin, että harva ihminen lähtee kiistämään yksilöllisyyttä, kun kysymys on kissoista, koirista ja hevosista.”

Rosamund Young ylläpitää Cornwallissa luomutilaa, jossa asustelee lehmiä, lampaita, kanoja ja sikoja. Miten tuotantoeläimet käyttäytyvät, kun ne saavat elää suhteellisen vapaasti? Tähän vastaa Lehmien sielunelämä. Young on koonnut kirjaan kertomuksia erityisesti lehmistään, mutta myös muut eläimet pääsevät välillä parrasvaloihin.

Kirja korostaa eläinten yksilöllisyyttä. Kuten alun lainauksesta käy ilmi, pidämme selvänä että lemmikkikissamme ja -koiramme ovat yksilöitä, mutta sama käsitys ei ulotu lehmiin, lampaisiin, sikoihin tai varsinkaan kanoihin. Lehmätkin luovat vahvoja kiintymyssuhteita toisiinsa ja osaavat pyytää tarvittaessa apua ihmisiltä. Isossa karjalaumassa törmää moniin erilaisiin luonteisiin, ja kaikenlaisia sattumuksia tapahtuu.

Lehmien sielunelämä on kivaa välipalalukemista, mutta ei herättänyt suurta wau-efektiä. Tarinat ovat sympaattisia, mutta järjestys on hajanainen ja tajunnanvirtamainen. Lehmiä on niin paljon, että nimet unohtuvat ja niiden väliset suhteet (kuka oli kenenkin äiti ja kaveri ja sukulainen) jäävät välillä epäselviksi. Jäin väkisinkin miettimään, onko mahdollista pitää tällainen luomutila tuottavana. Yhtä kaikki Youngin tilan eläimillä vaikuttaa olevan todella hyvät olot, ja siitä voisi ottaa mallia muuallekin.

Subjektiivinen tuomio: ***

Kirja pääsee mukaan Helmet-lukuhaasteeseen 2018 kategoriassa Sanat kirjan nimessä ovat aakkosjärjestyksessä.

Rosamund Young
Lehmien sielunelämä
Suom. Tero Valkonen

Bazar 2018
141 sivua

Tiina Raevaara (toim.): Voiko se olla totta?

”Olisipa maailma niin yksinkertainen, että väärästä tiedosta pääsisi eroon levittämällä oikeaa.”

Toimittaja ja tietokirjailija Tiina Raevaaran toimittama Voiko se olla totta? valikoitui välipalalukemiseksi kirjastosta. Skepsis ry:n julkaisema ja Ursan kustantama kirja koostuu tunnettujen tieteilijöiden, toimittajien ja kirjailijoiden tiedeartikkeleista. Asioita käsitellään skeptisestä näkökulmasta ja laajalla skaalalla aina vaihtoehtohoidoista mentalismiin ja taikauskosta uskonnon opetukseen kouluissa.

Mielenkiintoisimmiksi artikkeleiksi nousivat Anja Nysténin kemikaalikeskustelua koskeva Rasvasodasta sitruunahappotaisteiluihin, Markku Myllykankaan uskomushoitoja käsittelevä Lääketiedekään ei aina vaikuta, Vesa Linja-ahon Humpuukitekniikka terveydenhoidon apuna ja Raimo Puustisen Mistä puhumme, kun puhumme vaihtoehtohoidoista?.

Teos on mielenkiintoista luettavaa, mutta jää hieman epätasaiseksi kokonaisuudeksi. Kaksi viimeistä lukua eroavat varsin paljon aiemmista: Toiseksi viimeisessä artikkelissa pohditaan yleisellä tasolla ihmisen uskoa yliluonnolliseen. Viimeinen teksti on omistettu pelkästään Skepsis ry:n haasteelle, johon voi ilmoittautua jos kokee pystyvänsä suorittamaan ”paranormaalin teon” valvotuissa olosuhteissa. Luvussa nostetaan esiin yksittäisiä haasteeseen tarttuneita nimeltä ja vinoillaan heille.

Kirja vertautuu muutaman vuoden takaiseen, mediakritiikkiä käsittelevään kirjaan Maito tappaa ja muita outoja tiedeuutisia, joka sisältää samalla tavalla eri alojen asiantuntijoiden artikkeleita. Toki painotus oli erilainen, mutta Maito tappaa -kirjassa on runsaammin kiinnostavia käytännön esimerkkejä ja kirja oli muutenkin silmiä avaavampi. Kirjoittajat teoksissa ovat osittain samoja, joten kansantajuisen tiedeviestinnän piirit taitavat olla Suomessa aika pienet.

Voiko se olla totta? tarjoaa paljon perustietoa käsittelemistään aiheista, ja jää kokonaisuudessaan kolmen tähden ookooksi lukukokemukseksi.

Subjektiivinen tuomio: ***

Tiina Raevaara (toim.)
Voiko se olla totta? Skeptisiä näkökulmia nykymenoon

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry 2017
227 sivua

Miettinen & Pelli: Harhaanjohtajat – vahvassa uskossa

”Termiä vahvauskoinen käytetään kuvaamaan henkilöä, joka suhtautuu hengellisiin asioihin omakohtaisen vakavasti. Tavallisesti vahvauskoinen kokee olevansa enemmän kuin tavallinen kristitty. Tässä kirjassa tutkitaan, miten vahvauskoisia hallitaan ja mihin uskonnollisten hirmuhallitsijoiden valta perustuu.”

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Epätervettä uskonnollisuutta käsittelevä tietokirja Harhaanjohtajat jakautuu useaan osaan. Terho Miettinen on kerännyt suuren määrän lähdemateriaalia sekä haastatellut kertomansa mukaan yli 80 henkilöä.

Alkupuolella käsitellään 1900-luvun alun uskonlahkoja sekä nykypäivän yksittäisiä uskonnollisia johtajia ja heidän väärinkäytöksiään. Aivan omat lukunsa saavat esimerkiksi Tapani Koivuniemi, Leo Meller, Pirkko Jalovaara ja Markku Koivisto, jotka ovat toisinaan nousseet lehtienkin otsikoihin. Tikunnokkaan on nostettu myös minua nuorempi Patrick Tiainen, jonka puheita ja blogikirjoituksia siteerataan pitkästi.

Terho Miettinen on itse taustaltaan helluntailainen, ja on onnistunut irrottautumaan sen ”ahtaista ympyröistä”. Raija Pelli on tunnettu toimittaja, joka on ollut julkisuudessa myös sen takia, että kertoo tulevansa näkijäsuvusta, näkevänsä yliluonnollisia näkyjä sekä saavansa viestejä tuonpuoleista. Tätä taustaa vasten on mielenkiintoista, että Harhaanjohtajat-kirjassa pyritään selittämään kaikki yliluonnollinen pelkästään psykologisiksi ilmiöiksi. Tueksi otetaan sopivalta kuulostavia yksittäisiä psykologian teorioita, jotka vaikuttavat kuitenkin riittämättömiltä selittämään sellaisenaan ihmisten yliluonnollisia kokemuksia.

Kirjoittajat pyrkivät tutkimukselliseen näkökulmaan, mutta kirja ei onnistu pysymään neutraalina. Kielteinen asenne karismaattisiin liikkeisiin, lahkoihin ja niihin liittyviin henkilöihin paistaa vahvasti läpi. Lähtökohtana käytetään Miettisen itse keksimää termiä vahvauskoinen, joka käytännössä kattaa kaikki tapakristittyjä vakavammin uskoon suhtautuvat (itseni mukaan lukien). Kertomalla mitä tällainen vahvauskoinen tekee ja kokee Miettinen ja Pelli sortuvat jatkuvasti rankkaan yleistykseen läpi teoksen.

”Joistakin vahvauskoisista voikin sanoa, että he suhtautuvat elämän haasteisiin poikkeuksellisen tyynesti. Mielenrauha lienee seurausta siitä, että Jumalan koetaan olevan apuna kaikessa ja lopulta päättävän asioista.
Toisaalta taas jotkut niistä, jotka kokevat päässeensä osalliseksi Jumalan rauhasta, ylentävät itsensä kaiken maallisen ja tavallisena pidetyn yläpuolelle. Mikään inhimillinen ei voi heitä koskettaa. Aito kohtaaminen hyvin vaikeaa [sic] tai jopa lähes mahdotonta, ja normaaliin puheeseen saatetaan vastata lauseilla Raamatusta. Usein tällainen ihminen levittää ympärilleen neuroottista torjuntaa ja pahaa oloa.” (s. 147)

”Toisaalta pahasta maailmasta ei juuri tarvitse välittää. Luonnonsuojelua ei tarvita, sillä aivan pian Jeesus tulee noutamaan omansa taivaan kirkkauteen. Luonnon suojeleminen on vahvauskoisen mielestä yhtä viisasta kuin olisi asetella uppoavan laivan tauluja parempaan järjestykseen.” (s. 150)

”Ei ihme, että vahvauskoinen pelkää jatkuvasti. – – Nykyhetkessä eläminen ja siitä nauttiminen jää vahvauskoiselle vieraaksi.” (s.153)

O_o

Kirjan rakenne on sekava ja teksti hyppii aiheesta toiseen. Alkupuolella rakenne vielä säilyy, mutta loppua kohden asia lähtee täysin lapasesta. Ensin puhutaan ylistysmusiikista, sitten seksuaalisuudesta, yhtäkkiä manipuloinnista ja sitten hypätäänkin arvioimaan Leo Mellerin yksittäistä saarnaa ufoista. On kuin kirjaan olisi haluttu sulloa mukaan kaikki mahdollinen paha kaikista. Kuinka olennainen tieto on, että Leo Meller ei ole maksanut tv-lupamaksuaan?

Uskonnollisissa yhteisöissä on varmasti aina heikkouksia ja väärinkäytöksiä, ihmisiä kun olemme. Näitä asioita pitääkin tutkia ja syylliset panna vastuuseen. En kuitenkaan tiedä, ketä tämä kirja palvelee nykymuodossaan. Se ei ole ”uskoa kunnioittava” niin kuin lehdistötiedotteessa kerrotaan, se ei tarjoa vertaistukea uskonnon uhreille, monet käsitteet eivät välttämättä aukea uskontoja tuntemattomille, ja monia kristittyjä kirja varmasti loukkaa. Jäljelle jää vain pitkäksi venähtänyt kohukirja.

Yllätyin, että laatukustantamona profiloitunut Docendo on päätynyt julkaisemaan näin epätasaiseksi jääneen teoksen. Harhaanjohtajat olisikin kaivannut rankasti tiivistystä, uudelleenjärjestelyä ja kustannustoimittajan työstöä. On surullista, jos tämä kirja jää jonkun ihmisen ainoaksi kosketuspinnaksi herätysliikkeisiin tai karismaattiseen kristillisyyteen.

Kirja pääsee mukaan vuoden 2018 Helmet-lukuhaasteeseen kategoriassa Kirjan nimessä on adjektiivi.

Subjektiivinen tuomio: **

Terho Miettinen & Raija Pelli
Harhaanjohtajat – vahvassa uskossa
Docendo 2017
247 sivua